Tallille oli tietysti kova ikävä ja jälleennäkeminen sunnuntaina oli mun mielestä täynnä tunnetta. Durandosta se taisi olla aika arkista, ei ollut tainnut ehtiä juuri ikävöimään ja oikein hyvä niin. Siitä oli pidetty mahtavan hyvää huolta ja ratsastettu niin hyvin, että mulla oli sunnuntaina allani oikein pehmeä, kevyt ja juuri sopivan energinen hevonen.
Nämä kuluneet kolme päivää ovat menneet kutakuinkin samalla kaavalla: kevyt ratsastus maneesissa ja sitten pellolle.
Vaikken ajallisesti ole ollut maneesissa juuri puolta tuntia pidempään, niin oon kuitenkin yrittänyt tehdä asiat hyvin. Huolehtia tahdin säilymisestä, ratsastaa huolelliset tiet ja hyvät siirtymiset.
Laukan kanssa on ollut haasteellisinta: siinä missä vielä joitakin viikkoja takaperin D pyrki sukeltamaan, niin nyt laukassa se tuntuu nousevan vähän turhankin ylös ja samalla tuntuu selkä tippuvan alas. Vaikka viimeisellä tunnilla Miankin kanssa tästä laukan säätelystä puhuttiin, niin jotenkin tuntuu vaan puuttuvan se rohkeus kokeilla asioita. Jään helposti sitten vaan jyystämään siihen sitä yhtä ja samaa...tai siirrän raviin. Ihan kökköjä vaihtoehtoja molemmat.
Ravi-käynti-ravi-siirtymiä tehtiin tänään mun mielestä jo oikein kelvollisesti. Ylipäätään oon yrittänyt tehdä paljon siirtymisiä, ratsastaa ajatuksella myös käynnissä ja pitää kädet paikallaan. Sukeltelu on ainakin vähentynyt :)
Ja tosiaan pellolle oon uskaltautunut joka päivä. Yhtenä päivänä vähän ravailtiinkin ja tänään uhmattiin sitä kamaluutta, että pellon toisella reunalla oli toinen hevonen (samanlaisesta tilanteestahan D lähti viime talvena siihen heppajenkkaan). Tuijottelua oli kyllä ilmassa eikä D kovin montaa askelta kävellyt suoralla kaulalla, kun piti niin kyylätä. Mutta onnistuin pitämään mieleni kurissa ja vähän naureskelemaankin. Kyllä musta vielä rohkea tulee!
*****
Huomenna on tunti – ihanaa!
Sinut on haastettu! Tämän hieman erilaisen haasteen löydät blogistani ;)
VastaaPoista