- jämäkkyys ohjauksessa ja tahdissa
- hevosen suoruus ja tasapainottaminen
- oman ruhon hallinta ja vatsalihasten aktivointi.
Tänään Mia ratsasti Durandolla aluksi ja kylläpä olikin sen jälkeen taas mukava hevonen ratsastaa; vaikka se onkin minusta vähän ärsyttävä muoti-ilmaus, niin melkein väittäisin tunteneeni, kuinka D työnsi takajaloilla käynnissä. Varsin opettavaisia ovat ne hetket, kun saa valmentajan jäljiltä kiivetä selkään. Harmillisen nopeasti onnistun kuitenkin sytytetyn liekin tukahduttamaan. Olen toiveikas, että joku päivä se vielä jaksaa roihuta kokonaisen tunnin ajan :)
Tähän väliin pitää muuten palata vähän taaksepäin. Kun lomanjälkeisessä postauksessa hehkuttelin pehmeää ja kevyttä hevosta, niin saattoihan se olla ihan sitäkin, etten taas vaatinut mitään. En siis väitä, etteikö heppa olisi tuuraajien jäljiltä varmasti ollut hyvässä tikissä, mutta minä tuskin limboillessani pääsin siitä nauttimaan...
Palataan tämän päivän tuntiin. Alkuun oli haussa hyvä laukka, koska olen nyt niin ahkerasti nillittänyt siitä, etten osaa/uskalla ratsastaa sitä hyväksi. Ja kyllähän sitä parempaa laukkaa alkoi löytyä, kun ratsastaja sai vähän rohkaisua. Nelitahtisuuteen tuntuu auttavan pelkästään se, että mietin takajalkojen "liitovaiheen" pidemmäksi. Pään nousemiseen ja selän katoamiseen tuntuu auttavan se, ettei mieti niitä ollenkaan vaan ratsastaa päättäväisesti eteenpäin.
Välikäyntien jälkeen starttasivat siirtymissulkeiset. Pääty-ympyrällä C:ssä laukka, X:ssä käyntiin ja kaksi askelta käyntiä, jonka jälkeen ravi ja taas C:ssä laukka.
Köpöt esitykset eivät kelvanneet, ja niinpä vasemmassa kierroksessa tahkottiin kuviota aika pitkään. Aluksi ongelma oli hieman liian vireän oloinen eli alta pois juokseva hevonen, jolloin nostot olivat huonoja, alaspäin siirtymisistä puhumattakaan.
Vasemman laukan kokoaminen on aika vaikeaa, ja käyntisiirtymää edelsi usein useampi raviaskel – ei kelvannut. Sitten alkoi keskittyminen jo herpaantua ja tasapainottaminen unohtui, jonka seurauksena nousi ihan liian monta kertaa väärä laukka. - - - Tiedättekö muuten, milloin valmentajani on kaikkein pelottavin? Silloin kun se ei sano mitään. Sitä rupeaa äkkiä toivomaan, että saisi jotain huutoa edes ;) - - -
Viimein sain aikaiseksi muutaman kelvollisen suorituksen, joissa laukka nousi oikeassa paikassa, käyntisiirtyminen voitiin kai laskea käyntisiirtymiseksi ja ravissakin ratsastin enkä vain roikkunut mukana.
Oikeaan kierrokseen ei jouduttu tahkomaan ihan niin pitkään. Useampia luokattomia esityksiä mahtui kuitenkin tähänkin suuntaan, mutta niiden vastapainoksi myös yksi käyntisiirtyminen, joka oli oikeasti siirtyminen laukasta käyntiin eikä valuminen tai kaatuminen laukasta käyntiin. Voin sanoa, että tunsin kyllä eron!
Havahduttavaa oli tänään se, että Mia joutui sanomaan mulle vähän väliä "istu". Vaikka siitä pahimmasta pelosta ja siihen liittyvästä pysyvästä mattinykäsasennosta olenkin tällä hetkellä vapaa, ei se näemmä vaadi kuin yhden vähänkään odottamattoman askeleen tai pienen keskittymisen herpaantumisen, ja alan kallistui eteenpäin ja keventämään takapuolta penkistä. Että aika perusasioiden kanssa täällä tuskaillaan (vaikka siis oikeasti en tuskaile yhtään, koska olen ihan innoissani opettelusta oppimisesta ja mun ihanasta hevosta).
*****
Pellolla oon käynyt loman jälkeen lähes joka päivä. Ravatakin oon yrittänyt, mutta ei siitä oikein mitään meinaa tulla: niin on villi heppa, ettei meinaa pohje mennä perille viltin läpi :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti