Edit 30.4.2012
HÖH. Blogger on kadottanut tekstin ja kuvat.
Ei siis mitään dramaattista uutta, samaa vanhaa vatsaoireilua. Yritän ehtiä kirjaamaan vikan valmennuksen kuulumiset uudelleen pikapuoliin. Nyt pitää kuitenkin rientää – ensin tallille Durdea kävelyttämään ja sitten ystävien tupareihin.
Hauskaa vappua kaikille!
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
lauantai 28. huhtikuuta 2012
Supermä II
Tää alkaa nyt vähän toistamaan itseään :), mutta ihan superonnistunut valmennus tänäänkin! Mari meni Durdella ensin, joten sain valmiiksi viritellyn pelin alleni. Vähän oli tahmaa kavioissa tänäänkin, mutta mulle sopii paremmin tahmaisuus kuin ylivireys.
Päivän suurin "temppuonnistuminen" oli vastalaukka ja ennen kaikkea onnistuneet vastalaukan nostot molempiin kierroksiin. Siitä ei ole kauaa, kun vasen laukka ei meinannut nousta millään edes vasempaan kierrokseen, ja nyt sain sen nousemaan oikeassa kierroksessa – wuhuu!
Vastalaukkaharjoituksina tehtiin kahta kuviota. Ensin myötälaukasta täyskaarron kautta vastalaukkaan ja kierrokseen jälkeen raviin. Seuraavaksi piti nostaa vastalaukka pitkällä sivulla (joo, eihän se hevoselle ole siinä suoralla vastalaukkaa, mutta mulle kyllä), ja kierroksen jälkeen lävistäjälle ja siinä siirtyminen raviin.
Tältä päivältä mieleen jäi erityisesti:
- Siihen sisäohjaan ei ihan totta saa jäädä roikkumaan. Ei missään tilanteessa eikä mistään syystä. Eikä siinä roikkumisesta sitä paitsi ole koskaan mitään apua. Päin vastoin se pahentaa tilannetta, olipa ongelma sitten liian kova vauhti, liian hiljainen vauhti, taivaissa huiteleva tai ryntäitä viistävä turpa. Sisäohjasta staattisesti vetämällä ei näitä ongelmia ratkota. Mutta miksi, oi miksi, se on niin houkutteleva vaihtoehto?
- Paljon vaihtelua. Durdea ei saa puuduttaa tekemällä liian pitkään samaa. Voi vaihdella teitä, tehtäviä, tempoa, välillä istua alas, välillä keventää ja ratsastaa kunnolla eteen.
- Suunnanmuutosten ratsastaminen niin, ettei kädellä jarruta hevosta vaan antaa hevoselle edestä tilaa itse hakea tasapainon uudessa suunnassa.
- Kevyt käsi ja kevyt hevonen. Paitsi että kädellä pitää ajatella eteenpäin ja antaa hevoselle tilaa siirtymisissä, pitää myös olla tarkkana siinä, ettei anna hevosen yhtään painaa kädelle. Pohkeella eteenpäin ja pieni hölläys sormista auttaa saamaan Durden kevyemmäksi. Pitää kehittää omaa nopeutta ja reagoida heti, kun alkaa roikkua.
- Pohkeenväistöissä ryhdikäs istunta, ulko-ohjan käsi alas, sisähartia taakse.
- Ryhti. Ryhdistä oma istunta aina ennen uuteen tehtävään lähtemistä. Hevonen ryhdistyy samalla ja tietää, että jotain on tulossa.
- Vatsalihakset. Ne ovat kipeytyneet ja se on oikea suunta!
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Supermä
No onhan otsikko vähän pöyhkeä, mutta kun se itsesyytösten ruoska viuhuu täällä niin taajaan, niin kai sitä nyt joskus voi vetää vähän överiksi positiivisessakin mielessä, eiks joo?
Ihana Mari on taas matkannut veemäisiä lentoaikatauluja uhmaten tartuttamaan meihin kevyttä, herkkää ja myönteistä ratsastusta. Tämän viikon ratsastukset ovat muutenkin sujuneet kivasti, ja tämä ensimmäinen kurssipäivä oli kuin superpaksu vaaleanpunainen berliininmunkin kuorrute tämän viikon fiiliksille.
Taas kerrattiin paljon vanhaa. Kuuluu varmasti lajin luonteeseen, mutta on se vaan jännä, miten pitkään joidenkin asioiden kanssa saa tahkota ennen kuin ne oppii edes sillä tasolla, että muistaisi ajatella, miten eri tilanteita pitäisi lähteä ratkomaan. Hyvä esimerkki tästä on se hartioiden kääntäminen käännöksen suuntaan, josta olen täälläkin jo usein kirjoittanut. Se oikeasti toimii kuin häkä, mutta silti tyypillisin ratkaisuni Durtsin oikealla lavalla punkemiseen oikeassa kierroksessa on oikean hartian tuominen eteenpäin ja sisäkäden hivuttaminen lähelle säkää ja välillä sen ylikin.
Mutta niistä iloisista asioista piti kertoa. Viime päivinä on laukannostot käynnistä onnistuneet hyvin, ja ravistakin olen saanut muutamia hyviä onnistumisia – niin myös tänään. Istunta sen sijaan on laukassa ollut aika hakusessa, mutta tänään tuntui, että onnistuin välillä vähän enemmän rentoutumaan, sain varpaita vähän paremmin menosuuntaan, uskalsin antaa Durden laukata enkä koko ajan pelännyt, että mitä jos se rikkoo.
Upeimmat fiilikset tänään tulivat päästessäni kiinni siihen, miten laukassakin voi kääntää hevosta pelkällä istunnalla. Ja siis nimenomaan siellä takajalkojen päällä istumalla niin, että edessä on kevyt, iloinen ja hyväntuulinen hevonen. Meinasin alkaa kyynelehtimään.
Kiitosta itselleni antaisin myös lisääntyneestä napakkuudesta, joka näkyy esimerkiksi hanakkuutena korjata sitä, kun D yrittää piiloutua kuolaimen taakse. Ja papukaijamerkin ansaitsen siitä, että pidin enimmäkseen suuni kiinni ja ratsastin :)
 |
| Muna-asento on menneen talven lumia :) Kuvasta kiitos Sannille! |
Ihana Mari on taas matkannut veemäisiä lentoaikatauluja uhmaten tartuttamaan meihin kevyttä, herkkää ja myönteistä ratsastusta. Tämän viikon ratsastukset ovat muutenkin sujuneet kivasti, ja tämä ensimmäinen kurssipäivä oli kuin superpaksu vaaleanpunainen berliininmunkin kuorrute tämän viikon fiiliksille.
Taas kerrattiin paljon vanhaa. Kuuluu varmasti lajin luonteeseen, mutta on se vaan jännä, miten pitkään joidenkin asioiden kanssa saa tahkota ennen kuin ne oppii edes sillä tasolla, että muistaisi ajatella, miten eri tilanteita pitäisi lähteä ratkomaan. Hyvä esimerkki tästä on se hartioiden kääntäminen käännöksen suuntaan, josta olen täälläkin jo usein kirjoittanut. Se oikeasti toimii kuin häkä, mutta silti tyypillisin ratkaisuni Durtsin oikealla lavalla punkemiseen oikeassa kierroksessa on oikean hartian tuominen eteenpäin ja sisäkäden hivuttaminen lähelle säkää ja välillä sen ylikin.
Mutta niistä iloisista asioista piti kertoa. Viime päivinä on laukannostot käynnistä onnistuneet hyvin, ja ravistakin olen saanut muutamia hyviä onnistumisia – niin myös tänään. Istunta sen sijaan on laukassa ollut aika hakusessa, mutta tänään tuntui, että onnistuin välillä vähän enemmän rentoutumaan, sain varpaita vähän paremmin menosuuntaan, uskalsin antaa Durden laukata enkä koko ajan pelännyt, että mitä jos se rikkoo.
Upeimmat fiilikset tänään tulivat päästessäni kiinni siihen, miten laukassakin voi kääntää hevosta pelkällä istunnalla. Ja siis nimenomaan siellä takajalkojen päällä istumalla niin, että edessä on kevyt, iloinen ja hyväntuulinen hevonen. Meinasin alkaa kyynelehtimään.
Kiitosta itselleni antaisin myös lisääntyneestä napakkuudesta, joka näkyy esimerkiksi hanakkuutena korjata sitä, kun D yrittää piiloutua kuolaimen taakse. Ja papukaijamerkin ansaitsen siitä, että pidin enimmäkseen suuni kiinni ja ratsastin :)
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Jotkut ei vaan ymmärrä hävetä: rataharjoitusvideo
Teknisesti lahjakkaan ja osaavan siskoni avulla sain viimein videot siirrettyä videokamerasta koneelle ja sittemmin jopa YouTubeen asti.
Koska tästä ehdin jo täälläkin älämölöidä, tuntuisi jotenkin nololta jättää tämä julkaisematta. Toisaalta, jos tätä videota katsoo irrallaan kootuista selityksistä, niin noloahan sen julkaiseminenkin on. Itse kuitenkin koen tämän kauhistuksen suurena onnistumisena, olinhan niin lähellä luovuttaa vielä minuutti ennen radan alkua.
Rodeot leikkasin alusta pois – se oli liian noloa katsottavaa. Juuri mitään ei tapahtunut, mutta pelkoni pystyi melkein maistamaan. Videolla kuului ainakin neljä kertaa, kun sanoin Durandolle "eteen", mutta kaikki muu minussa viestitti päinvastaista. Muna-asento säilyy upeasti läpi radan :)
Kolmikaarisen kiemuran alussa D meinasi vielä kerran lähteä. En ole ylpeä sisäkäteni nopeasta ja ylimitoitetusta reaktiosta.
Koska tästä ehdin jo täälläkin älämölöidä, tuntuisi jotenkin nololta jättää tämä julkaisematta. Toisaalta, jos tätä videota katsoo irrallaan kootuista selityksistä, niin noloahan sen julkaiseminenkin on. Itse kuitenkin koen tämän kauhistuksen suurena onnistumisena, olinhan niin lähellä luovuttaa vielä minuutti ennen radan alkua.
Rodeot leikkasin alusta pois – se oli liian noloa katsottavaa. Juuri mitään ei tapahtunut, mutta pelkoni pystyi melkein maistamaan. Videolla kuului ainakin neljä kertaa, kun sanoin Durandolle "eteen", mutta kaikki muu minussa viestitti päinvastaista. Muna-asento säilyy upeasti läpi radan :)
Kolmikaarisen kiemuran alussa D meinasi vielä kerran lähteä. En ole ylpeä sisäkäteni nopeasta ja ylimitoitetusta reaktiosta.
Takaisin ruotuun, mars!
Lauantaina oli tunti piiiiitkän tauon jälkeen. Puolitoista tuntia piiskausta. Ei riittänyt ensimmäinen onnistunut laukannosto. Eikä muuten riittänyt vielä viideskään. Ja laukkakin piti pitää maltillisena istunnalla, ja samalla antaa pidempää ohjaa.
Sanonpa vaan, että itsekseni olisi lopetellut tyytyväisenä heti sen ensimmäisen noston jälkeen. On muuten hirmu hyvä tekosyy velttoilulle se "kannattaa lopettaa onnistumiseen". En tiedä, mikä opas se on, jossa käsketään lopettaa aina ja joka kerta ihan siihen ensimmäiseen onnistumiseen. Sen täytyy olla joku limbo-opas :)
On se onni, että on ihania ihmisiä apuna.
*****
Upea, lämmin päivä oli tänään. Häärin pihahommissa teepaitasilteen. Ja oli kuuma.
Tallille saapuessa tulikin sitten aika kurja mieli: Durdella BOT-verkkoloimi, 150 g sisätoppis ja vielä kaulakappaleellinen kuoriloimi. Tais tarjeta. Reppana.
Hyvittelyks käytiin sitten nakukävelyllä maastossa. Talutin tietty, kun en mihinkään rohkeuspataan tullut edellisillan aikana tippuneeksi ja portviininkin vaikutus oli jo ehtinyt kaikota. Ihana lenkki oli kuitenkin – tuntui, että viihdyttiin. Me molemmat. Yhdessä.
maanantai 16. huhtikuuta 2012
Parasta pitkään aikaan
Huolimatta siitä, että maneesissa oli muitakin, oli tämän päivän ratsastus paras todella pitkään aikaan. Fiilis on katossa!
Olin päättänyt, että tänään mua ei vedätetä. Että eteenpäin mennään oli mikä hyvänsä.
Alku oli pikkuisen tahmeaa ja pari kierrosta piti vähän puskea, mutta sitten löytyi Durden oma moottori. Siitä eteenpäin sainkin sitten nauttia ratsastuksesta. Durando oli reipas ja kuuliainen. Välillä meinasi vähän yrittää liirailua, mutta uskoi korjausta melko nopeasti. Pohkeenväistöt oikealle eivät ravissa oikein onnistuneet, mutta mentiin sitten käynnissä, että tuli kuitenkin kunnollisia väistöaskelia.
Tein paljon nopeita ravi-käynti-ravi-siirtymiä ja oli ihana huomata, miten aina pienempi ja pienempi pohje riitti raviin siirtymiseen. Itse asiassa loppua kohden alkoi olla enemmän tekemistä käyntiin siirtymisissä – ja se on kyllä mulla Durden kanssa vähän harvinaisempi tilanne.
Fiilis oli niin hyvä, että päätin kokeilla laukkaakin. Nostot onnistuivat tosi hyvin. Kerran D rikkoi oikeassa kierroksessa raville ja meni hetki, että sain laukan takaisin. Itse asiassa jouduin ottamaan noston uudelleen käynnin kautta, mutta mielestäni kuitenkin selvisin tilanteesta jossain määrin voittajana, ja olin supertyytyväinen itseeni, etten luovuttanut, kun ensimmäinen korjausyritys ei toiminut.
Eteen-alas-ravi suuntautui tänään turhan vähän taakse ja muutenkin sain aika taajaan muistuttaa ohjille painamisesta ja luotiviivan takana roikkumisesta. Mutta kokonaisuudessaan – ja ennen kaikkea fiiliksen puolesta – en muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hyvä ratsastuskerta.
Valokuvia ei tältä päivältä ole, kun kaikki filmi meni myönteisiin mielikuviin :)
Olin päättänyt, että tänään mua ei vedätetä. Että eteenpäin mennään oli mikä hyvänsä.
Alku oli pikkuisen tahmeaa ja pari kierrosta piti vähän puskea, mutta sitten löytyi Durden oma moottori. Siitä eteenpäin sainkin sitten nauttia ratsastuksesta. Durando oli reipas ja kuuliainen. Välillä meinasi vähän yrittää liirailua, mutta uskoi korjausta melko nopeasti. Pohkeenväistöt oikealle eivät ravissa oikein onnistuneet, mutta mentiin sitten käynnissä, että tuli kuitenkin kunnollisia väistöaskelia.
Tein paljon nopeita ravi-käynti-ravi-siirtymiä ja oli ihana huomata, miten aina pienempi ja pienempi pohje riitti raviin siirtymiseen. Itse asiassa loppua kohden alkoi olla enemmän tekemistä käyntiin siirtymisissä – ja se on kyllä mulla Durden kanssa vähän harvinaisempi tilanne.
Fiilis oli niin hyvä, että päätin kokeilla laukkaakin. Nostot onnistuivat tosi hyvin. Kerran D rikkoi oikeassa kierroksessa raville ja meni hetki, että sain laukan takaisin. Itse asiassa jouduin ottamaan noston uudelleen käynnin kautta, mutta mielestäni kuitenkin selvisin tilanteesta jossain määrin voittajana, ja olin supertyytyväinen itseeni, etten luovuttanut, kun ensimmäinen korjausyritys ei toiminut.
Eteen-alas-ravi suuntautui tänään turhan vähän taakse ja muutenkin sain aika taajaan muistuttaa ohjille painamisesta ja luotiviivan takana roikkumisesta. Mutta kokonaisuudessaan – ja ennen kaikkea fiiliksen puolesta – en muista, milloin viimeksi olisi ollut näin hyvä ratsastuskerta.
Valokuvia ei tältä päivältä ole, kun kaikki filmi meni myönteisiin mielikuviin :)
sunnuntai 15. huhtikuuta 2012
Kuin pässiä narussa
 |
| Kirkassilmäinen pässin taluttelija. |
Nyt se on sitten virallisesti todistettu: Durando höynäyttää mua. Voin hyvin kuvitella, että teille rakkaat lukijat, tämä ei tullut varsinaisena yllätyksenä...jos ihan umpirehellisiä ollaan, niin itsellänikin on välillä pieni epäilys mielessä kalvanut.
Durdehan alkoi siis maneesikauden käynnistymisen aikoihin oireilla niin, että muuttui sekunnin sadasosassa superhyvästä superhuonoksi. Tätä tapahtui myös Sannin kanssa, joten tässä vaiheesa kyse ei vielä ollut Suuresta Puhalluksesta. Samoihin aikoihin D makoili tarhassa ja oli muutenkin vähän apaattisen oloinen. Vuoden vaihteen jälkeen edessä olikin sitten vatsan tähystys ja röntgen -> ei haavoja eikä hiekkaa.
Tarhassa makoilu loppui syksyllä, ja muutenkin D piristyi. Ajoittainen oireilu ratsastaessa jatkuu silti. Durando saattaa liikkua oikein hyvin ja yhtäkkiä menee ihan kivikovaksi kyljistä eikä halua liikkua mihinkään. Häntä viuhtoo yläilmoissa ja D vaikuttaa siltä, että olisi kakkaa tekemässä. Joskus tulee vain ilmaa, joka jo helpottaa oloa, kyljet pehmenevät ja homma jatkuu normaalisti.
Päivät ovat olleet vaihtelevia; joinain päivinä tuommoista "kakkakohtausta" ei ole tullut lainkaan, joinain päivinä se on mennyt ihan minuutissa ohi tai oikeasti johtanut kakkaamisen ja sitten helpottanut. Viime päivinä kohtaukset ovat kestäneet pidempään. Olen ollut aika pulassa siinä miettiessäni, että potkinko vai enkö potki. Kipeyttään pysähtyvää hevosta en halua väkivalloin pakottaa liikkeelle, mutta välillä olo on todella typerä, kun minuuttitolkulla jumitetaan paikallaan eikä pientä hännänhuiskimista lukuunottamatta tapahdu mitään.
*****
Tänään ihana Tiia tuli esiratsastamaan Durden. Kuten edellispäivänäkin, D oli erittäin pirteällä tuulella ja liikkui innokkaasti. Kun kiipesin Tiian jälkeen selkään, ohjaaminen oli helppoa ja heppa tuntui muutenkin oikein hyvältä. Tiia usutti kokeilemaan laukkaa, vaikka – kauhistus sentään – oltiin ulkokentällä. Vasen laukka nousi lapsellisen helposti ja myös pysyi yllä, vaikka taisinkin vähän jännityksestä lipsua etukenoon ja sortua jälleen käsillä laukkaamiseen.
Sitten piti yrittää oikeaa laukkaa. Pari nostoyritystä kaikuivat kuuroille korville, sitten D jymähti kovaksi kyljistään ja parkkeerasi aidan viereen. Aikani siinä arvoin, yritin vuorotellen komentaa eteenpäin ja kurkkia taakse, että tuleeko kakka. Viimein sain Durandon liikkeelle, mutta aiempi reippaus oli kyllä tipotiessään.
Vaihdettiin taas kuskia. Tiia pääsi selkään – ja D lähti kävelemään ihan superreippaasti.
Että näin.
*****
Olen edelleenkin vakuuttunut, että vatsassa on jotain kummallista, mutta tämänpäiväisen valossa on selvää, etä D on myös oppinut käyttämään sitä hyväkseen minun kanssani.
Suurin ratsastushaasteeni on tällä hetkellä oman pääni sisällä. Ei ole mitään hyötyä harjoitella istuntaa, taivutuksia tai mitään muutakaan, jos kaikkea tekemistä sävyttää epävarmuus, pelko tai sääli. Mun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni. Paitsi itseni, myös Durandon vuoksi.
torstai 12. huhtikuuta 2012
Durando – täyden kympin poika
Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan,
paljon onnea rakas Durde,
paljon onnea vaan!
Kympin synttäriä juhlistettiin kakkukahveilla, tosin juhlakalu itse sai tyytyä kuivaan leipään ja porkkanoihin. Jotain spessua kuitenkin tähänkin päivään eli hemmotteluhoitoa á la Sari:
 |
| B-day treat(ment) |
Fyssarin ohjeistamana olen tunnollisesti venytellut Durandon jokaisen ratsastuksen jälkeen, ja Sarin kommentit kyllä innostavat jatkamaan samalla tiellä.
*****
Viime päivien ratsastelut ovat olleet vähän sinnepäin -tyylisiä. Sanni on ollut sairaana, ja olisin ollut ihan tuuliajolla, mutta onneksi tallilla on valtavasti ihania ihmisiä. Turvauduin jälleen Tiian apuun, jonka seurauksena Durando joutui kerran pääsiäisen aikana oikein hikoilemaankin. Tosi kivalta näytti meno, ja D oli selkeästi tohkeissaan päästessään kunnolla hommiin.
Positiivinen trendi omassa ratsastuksessa on ollut se, että pelko on selkeästi väistynyt taka-alalle. Laukata en tosin ole rohjennut, jos maneesissa on ollut toinen ratsukko (en tiedä kumpaa pelkään enemmän, sitä noloutta, jos pyyntöni kaikuvat kuuroille korville vai sitä, että D kimmastuu komentamisesta ja alkaa riekkua). Yksin ollessa sattui semmoinenkin päivä, että laukat vasempaan nousivat aika kivasti, mutta oikeaan sakkasi – kai se on hyvä, että asiat muuttuu?
*****
Ensi viikolla mulla on henkilökohtainen NLP-valmennustapaaminen. Ette arvaa, miten kovasti sitä odotan! Aion marssia sieltä ulos ihan uutena ihmisenä, itsevarmuutta ja rohkeutta uhkuvana, sellaisena jonka yli ei kävellä. Ihan totta!
 |
| Synttäripokut ihanassa auringonpaisteessa |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)