Voi suru

Tästä oli tarkoitus tulla semmoinen postaus, missä olisin hehkuttanut muutamia viime päivinä oivaltamiani juttuja. Mutta tämänhetkisessä mielentilassa se on mahdotonta. Joten tarjoilen teille valitusvirren, vaihteeksi.

Viime keskiviikon tunnilla, noin 10-15 minuutin ravailun jälkeen, huomasin vasemmassa kierroksessa, että Durando alkoi tuntua vähän kummalliselta. Hetkisen kuluttua pää liikkui jo selkeästi liikkeen tahdissa ja parinkymmenen metrin jälkeen ontuminen oli jo todella voimakasta. Käveltiin reilut viisi minuuttia ja kokeiltiin sitten ravia oikeaan kierrokseen. Ei tarvinnut montaa metriä mennä – tuntui, että D on ihan romuna. Ei vaan pystynyt erottamaan, että mitä jalkaa se ontui.

Käynti oli kuitenkin puhdasta, ja tallissa tutkiessa mikään jalka ei erottunut joukosta. Ajattelin, että taluttelen pari päivää ja tarkkailen tilannetta.

Torstaiaamuna kavioista olivat lämpimiä kaikki paitsi oikea etunen. Torstai-iltapäivällä uumoilin, että olisiko vasemmassa etusessa ehkä sisäsyrjällä ruununrajassa vähän enemmän nestettä. Ja tarpeeksi tarkkaan kun kyyläili, saattoi myös arvuutella, josko D seisoi sillä kaviolla vähän enemmän sisäsyrjällä. Kylmäsin siis taluttelun jälkeen vasemman etusen, ihan varuilta.

Perjantaina lämpöä oli erityisesti vasemman takasen sisäsyrjällä kintereen alapuolella. Vasen etunen oli ihan normaalin oloinen. Taluttelulenkin jälkeen laitoin arnikaa sekä vasempaan etuseen että takaseen, ihan varuilta.

Lauantaina lämpöä oli erityisesti oikeassa takasessa, mutta ero muihin jalkoihin oli kyllä todella pieni eikä sitä enää peltolenkkien jälkeen huomannut.

Tänään Erikeeper-Ella lähti saikkulaisen kanssa käyntimaastoon. D oli kuulemma ollut säpäkkä, muttei tehnyt älyttömyyksiä. Lenkin jälkeen Ella oli kokeili pyynnöstäni ravia maneesissa ja Durtsi oli edelleen epäpuhdas. Ella arveli, että vika olis oikeassa etusessa.

Että näin. Hevoseni ontuu, ja sen jalat oireilevat vuoropäivin, joten on mahdotonta edes sanoa, missä jalassa vika on.

Alunperin elättelin toiveita, että olisi joku nopeasti ohimenevä juttu. Mentiin silloin keskiviikkona yhtä maapuomia, johon D kyllä kolisteli tapansa mukaan ihan huolella - toivoin, että olis vaan jotenkin kolauttanut ja saanut kipeän mustelman tai jotain muuta suht vaaratonta ja nopeasti parantuvaa. Mutta kyllä tää nyt siltä näyttää, että se on klinikalle soitettava huomenna.

Jos nyt jollakulla on tarinoita, joissa yllättäen alkanut ja nopeasti voimistunut ontuminen on parantunut lähes itsekseen tai ollut vaan ihan joku pikkujuttu, niin jakakaa ihmeessä. Tähän iltapäivään asti olin kovin optimistinen ja siksi tipahdinkin aika korkealta, kun kuulin, että D on ontuu edelleen. Voi suru.

Vaikka kyllä mun on pakko sanoa, että olen silti kiitollinen, että niin monta kuukautta meni todella, todella kivasti. Ja ei, tässä ei ole yhtään sarkasmia vaan olen ihan vilpittömän kiitollinen.

Pidättehän kuitenkin peukkuja, että saadaan vika paikannettua ja Durppulapurppula huollettua kuntoon.