Haussa: herkkyys, nopeus ja päättäväisyys

Ratsastus on vaikea laji. Niin kuin kai muillekin vaikeille lajeille, ratsastukselle tunnusomaista taitaa olla se, että miten enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa osaavansa. Vaikka olenkin vasta oman opintaipaleeni alussa, olen itsekin törmännyt tähän jo useamman kerran. Tästä syystä välitavoitteet ovat ainakin minulle valtavan tärkeitä.

Välitavoitteiden pitää olla sillä tavalla konkreettisia, että ne voi todeta jossain vaiheessa saavuttaneensa. Esimerkiksi oppia istumaan hyvin on välitavoite, johon on turha kuvitella koskaan pääsevänsä - aina voi oppia istumaan vielä vähän paremmin. Jos hyvälle ei ole selkeää kriteeriä, niin nälkä kasvaa koko ajan syödessä ja välitavoite siirtyy päivä päivältä vähän korkeammalle. Tai näin siis minulla ainakin kävisi.

Loppukevään ja alkukesän tavoitteet ovat vielä mietinnässä, mutta jotain konkreettisesti todennettavaa niiden pitäisi siis olla.

*****

Tänään pääsin taas iloisena yllätyksenä Mian tunnille Nortilla (kuvassa). Verkassa Nortti oli reippaampi kuin torstain tunnilla, mutta itselläni ei ollut ihan yhtä leijuva olo. Avotaivutuksissa tuntui vähän haasteelliselta löytää omaan päähän ajatus siitä liikkeestä, jota haettiin. Hassua, miten tämäkin voi olla niin päivästä kiinni. Verkkalaukkaa vasempaan kierrokseen en saanut oikein kulkemaan kunnolla ja nelitahtisen tuntuisessa laukassa oli aika hankala istua. Oikeaan kierrokseen sujui paremmin.

Aiheena oli siirtymiset, joita harjoiteltiin ravista käyntiin kahden neliön muodostamalla kahdeksikolla. Käyntiin siirryttiin x:n kohdalla sekä molempien lyhyiden sivujen keskellä. Erityisiä haastepaikkoja oli kaksi: hyvän käynnin ratsastaminen ja suoraan ratsastaminen x:stä takaisin uralle. Molemmissa onnistuin tsemppaamaan muutamien muistutusten jälkeen., mutta varsinkin sen tarmokkaamman käynnin ratsastaminen heti ensimmäisestä askeleesta lähtien vaatii sen, että keskityn juuri siihen; ajatukset ei saa olla vielä seuraavan kulman ratsastamisessa tai vatsalihaksissa samaan aikaan, ei vaan kapasiteetti vielä riitä.

Lopputunnista yritettiin opetella ratsastamaan niin, että hevoset nostaisivat jalkojaan kunnolla. Apuvälineinä oli kaksi maapuomia ja yksi matala kavaletti niiden välissä pääty-ympyrällä, jossa mentiin alkuun ravissa ja lopuksi laukassa. Olin kyllä aika surkea. Hyvällä tuurilla sekä ravissa että laukassa tuli yksi sinnepäin suoritus, mutta muuten oli melkoista räpellystä. Miten semmoiset pienet puomit voi lisätä jännitystä niin paljon? Ja tehdä ympyrän kaaren ratsastamisesta muka yhtäkkiä niin vaikeaa? Onko se oma pää, joka jarruttaa, jos puolipidäte hyydyttää vauhdin puomien päällä? Mikä niissä sitten muka pelottaa? Vai onko se ehkä sittenkin sitä taattua tahmeutta ja (ajattelu)toiminnan hitautta?

Joka tapauksessa todella hyvä harjoitus, josta opin taas lisää siitä, miten paljon on vielä oppimatta. Kolme henkistä ominaisuutta, joissa erityisesti haluaisin kehittyä ovat herkkyys, nopeus ja päättäväisyys. Haluaisin oppia tuntemaan hevosen liikkeet niin hyvin, että osaisin ennakoida muutokset. Nopeutta, jotta kykenisin reagoimaan tuntemuksiini ja päättäväisyyttä, jotta uskaltaisin tehdä valintoja ja vaatia niiden toteuttamista sekä hevoselta että - ehkä ennen kaikkea - itseltäni.

Nortti oli ihan supermallina, kun vein sen takaisin tarhaan. Harmi, että valo tuli niin huonosta suunnasta, että suurimmasta osasta kuvia ei saa mitään selvää (ja valo oli tosiaan niin huono, että tämäkin selvisi vasta kotona :)).