 |
| Heinälaatikkoa tuunattiin vähän. Isommat reiät... |
 |
| ...helpommin heinää -> parempi mieli = ei ramppausta! |
 |
| Mielipide työnteosta on pysynyt ennallaan... |
Durde ehkä näyttää treeneille kieltä, mutta minä en. Torstain tunnilla keskityttiin hyvin perusasioihin: tahtiin, ohjaamiseen, tasapainottamiseen ja siihen, että hevosen pitää väistää pohjetta.
Ympyrällä tehtiin avo- ja vastataivutuksia käynnissä. Todella haasteellista yrittää samaan aikaan taivuttaa, huolehtia siitä, että takamus ei siirry minnekään JA siitä, että liikutaan eteenpäin. Harjoituksen tarkoitus oli saada mut huomaamaan, miten hevosen taivuttaminen vaikuttaa painopisteeseen ja siihen, missä se ratsastajan kantaa. Ja oivaltaa, että ratsastajan tulisi nimenomaan pyrkiä tasapainottamaan hevonen niin, että painopiste ja sitä kautta ratsastajan paino säilyvät keskellä riippumatta siitä, miten ja mihin suuntaan liikutaan.
Ohjaamisharjoituksissa tuli muutaman kerran ihan mahtavia fiiliksiä, kun sain Durden pysymään kauniilla ympyrällä vasemmassa kierroksessa, jossa se niin mielellään lähtisi avoimella sivulla liiraamaan. Kuvailin tunnetta Mialle niin, että tunsin hevosen reisiäni vasten tasaisena, yhtä lämpöisenä molemmin puolin – siis hassua kyllä, voisin väittää tunteneeni hevosen lämmön, mutta olihan siinä nyt hyvänen aika satula välissä. No, joku hassu fiilis siinä kuitenkin tuli. Olikohan toi nyt se tunnelikokemus?
Ja kirjattakoon muistiin sekin, että liiraamisen estämisen avain löytyi sekin enimmäkseen mielestä. Jos ajattelin jo etukäteen, että tuossa se yrittää liirata, miten ennaltaehkäisen, jouduin tappelemaan liirauksen kanssa. Mutta kun ajattelin vain kaunista ympyränmuotoa, ei mitään liirausyritystä edes tullut. Ihan mielipuolista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti