Ärsytyskynnyksellä?

Sitä vaan mietin, että jos nyt taas, ties monettako päivää perätysten hehkutan, miten mahtava hevo mulla on ja miten reipas oon ite ollut, niin ärsyynnyttekö muhun? Toivottavasti ette :)

Tänään ei ehditty pellolle, kun oli tunti ja sen jälkeen oli jo turhan pimeää. Huomisenkin aikataulu on vähän haasteellinen, mutta lauantaina viimeistään mennään taas, jollei sitten ole kamala myräkkä tai muuten epäsuotuisat olosuhteet.

Tunnilla oli hyvä fiilis ja onnistumisia tuli monta. Kehuja sain laukka-käynti- ja laukka-ravi-siirtymistä ja muutama takaosakäännöksen aihiokin meni jo vähän sinnepäin. Aihioita ne on, koska asetus on mihin sattuu ja jos perä pysyy paikallaan, niin takajalat polkee ristiin. Taisi sinne joukkoon mahtua yksi sellainenkin, jossa asetus säilyi läpi liikkeen – siinä mulla oli jotenkin pää mukana tekemisessä.

Laukka-käynti-siirtymisissä suurin riemuvoitto oli se, että uskalsin luottaa enemmän fiilikseen ja tein vähemmän. Itse asiassa tänään heti ensimmäinen siirtymä oikeasta laukasta käyntiin oli hyvä. Vasemmassa kierroksessa yrityksiä ennen onnistumista tarvittiin enemmän. Mia veikkaili, että jään liiaksi odottamaan sitä oikean kierroksen fiilistä, vaikka mun pitäisi virittäytyä jo valmiiksi eri tavalla, sillä vasenta laukkaa Durde ei pysty kokoamaan yhtä hyvin kuin oikeaa. Hyvän siirtymisen sain lopulta tehtyä vasemmastakin laukasta käyntiin.

Laukka-ravi-siirtymiset olivat pehmeitä ja miellyttäviä. Näin kun ne muistaisi/jaksaisi/osaisi aina itsekseenkin ratsastaa, ei olisi mitään syytä siirtyä laukasta kevyeeseen raviin. Harmi, etten yksinäni onnistu saavuttamaan lähimainkaan samaa keskittymisen tasoa, mutta toivottavasti vielä jonain päivänä!

Istunnastakin pitäisi kirjoittaa, mutta siihen olen nyt saanut Mialta niin paljon uutta oppia, että se ansaitsisi ihan oman postauksensa. Ensi viikolla?

ripsiväriä :)