Vasemman laukan kokoaminen sillä ajatuksella kuin olisi tavoitteena siirtyä käyntiin. Hevonen kuuntelee, seuraa ja on mun kanssa. Siitä täydellisen pehmeä, saumaton siirtyminen raviin, jota ensimmäisestä askeleesta lähtien mennään samaa tahtia, samaan suuntaan ja hyvässä tasapainossa. Ihan mahtava fiilis! Niin mahtava, että itkuhan siitä tuli.
Siinä sitten puoliksi hihitin ja puoliksi itkin. Ja olin jälleen kerran kiitollinen siitä, että olen löytänyt
a) hevostelun ja ratsastuksen,
b) ihanan hevosen ja
c) järjettömän hyvän valmentajan!
Aina säännöllisesti sitä pysähtyy ihan ihmettelemään miten pienillä asioilla ja onnistumisilla voi elää viikkoja eteenpäin :) Hyvä te!
VastaaPoistaKiitos! Ja sanos muuta; miehelle kun tätä kerroin, niin ihmettelin itsekin, miten tässä lajissa riittää se, että 45 minuutista 20 sekuntia menee superhyvin :D
VastaaPoistaPeukutan!!
VastaaPoista:)
VastaaPoista