Ehti siis olla todella monta todella hyvää päivää Durden kanssa. Yhtenä päivänä jopa uskaltauduin hämärässä pellolle menemään alkukäynnit ja sekin meni kivasti. Olen ratsastanut maneesissa hyvällä fiiliksellä samaan aikaan kahdenkin ratsukon kanssa ilman mitään paniikkia ja jatkanut laukassa, vaikka joku on poistunut tai tullut sisään.
Kiropraktikko-lääkäri kävi taas niksauttelemassa Durden lauantai-iltana, joten sunnuntaina piti liikuttaa vain kevyesti. Lääkäri varoitteli, että heppa saattaisi olla vähän jumissa. Jälkikäteen ajatellen olisin voinut toivoa, että se olis ollut vaikka vähän enemmänkin jumissa.
Ja mitä sitten tapahtui? Kaikki oli mennyt oikein rauhallisesti ja olin jo ajatellut, että otan enää yhden laukannoston vasempaan ja sitten lopettelen. Montaa askelta ei päästy vasemmassa laukassa, kun lähellä ollut heppa vähän pomppasi. Ja sitten mentiin.
Puolikas pääty-ympyrä ensin ihan holtittoman tuntuista vauhtia ja tuntui, etten aiokaan saada kiinni. Olin ihan varma, että päädyn taas sinne maneesin päätyyn tantereeseen ja pelkäsin laskeutuvani kouluaitojen päälle. Sitten sain kuin sainkin vähän vauhtia pois, mutta siitä säästyneen energian D päätti sitten käyttää näyttävään köyrypukkisarjaan. Onneksi sain ohjat pidettyä käsissä ja Durde ei saanut päätään ihan polviensa väliin.
Jos jotain hyvää pitää tilanteesta hakea, niin fyysinen tasapaino ei järkkynyt pahasti. Henkisestä tasapainosta ei valitettavasti voi sanoa samaa. Olihan tämä odotettavissa, mutta silti harmittaa, kun ehti olla jo niin pitkä, ihanan seesteinen jakso takana.
Onnistuin kuitenkin olemaan sisukas ja päätin, etten tule selästä alas ennen kuin syke on tasaantunut ja voin ratsastaa kutakuinkin normaalisti. Otin laukkaa molempiin suuntiin ja lopuksi laukkailin lauleskellen vielä härdellin käynnistäneen tamman ympärikin. Satulasta laskeutuessa syke oli normaali ja mieli aika ok, jalat ja kädet ei tärisseet. Pahoin kuitenkin pelkään, etten tänään nouse satulaan yhtä luottavaisin mielin kuin eilen. Onneksi on tunti eli en ole yksin!
 |
| Heinälaatikon (yksi) huono puoli on se, ettei aina voi seistä peppu tuiskuun päin :( |
Upeasti selvisit tuosta tilanteesta! Moni olis tullut selästä alas, mutta jatkoit sisukkaasti. Hienoa!
VastaaPoistaMahtava kuva :D
Kiitos! Joo, olin itsekin ylpeä päättäväisyydestäni ja siitä, että en sortunut huijaamaan itseäni tyyliin: "ei pelota, mutta olin muutenkin jo lopettamassa..."
PoistaHuu, hienosti selvisit! Tuommoisessa kyydissä ei varmasti monikaan olisi pysynyt kyydissä. Varmasti jokainen pelästyy tuollaisessa tilanteessa, mutta rohkea olet kun olit selässä ja otit vielä laukkaa. Voi, olisinpajoskus yhtä rohkea. :)
VastaaPoistaKyllä se varmuus siitä varmasti takaisin tulee vaikka vähän epävarma olo olisikin aluksi.
En tiiä, voihan se olla, että meno vaan mun mielestä tuntuu hirveältä, mutta näyttää todella kesyltä vierestä katsottuna. Kuka tietää, vaikkei niissä mun mielestä suurissa köyryselkäpukeissa edes jalat irtoaisi maasta :)
PoistaYllättävää kyllä, tänään ei pelottanut ratsastaa, joten veikkaan, että jatkaminen eilen sykkeen tasaantumiseen asti oli oikea ratkaisu.
Minä ajattelin, että teillä on vedetty ihan tosissaan kiitona, mutta itseasiassa tilanne ei vaikutakaan niin hirmuiselta. En siis vähättele, mutta tiedän tunteen, olisin itse tullut alas enkä jatkanut, joten rohkeahan sinä olet. Ja etenkin se, että pysyt kuumenevan pollen pukeissa selässä ei ihan helppoa olekaan kun se tulee yllttäen, joten hienostihan teillä menee.
VastaaPoistaIlmeisesti sinun on käytävä itsesi kanssa taistelua, hevosen hallitset hienosti, mutta tilanne saa oman mielesi mylleryksiin. Kun pikkuhiljaa saat oman pääsi vakuuttumaan siitä, että kehosi kuitenkin hallitsee heppasi, on teillä hieno tie edessä. Itsesuojeluvaistohan meissä on, mikä saa kyseisessä tilanteessa säikähtämään, toistot tuo varmuutta ja kun hallitset pääsi, vähenee tod.näköisesti hevosellakin vastaavanlainen reakointi. Näin on käynyt omankin ponin kanssa, harvoin enää pukittelee tai säikkyy. En itsekään pidä tilanteista kun poni kuumuu, ja niissä minullakin on vielä opittavaa. Etenkin kun se kuumuminen johtuu ulkopuolisesta ärsykkeestä.
Just niin Kirsi, olen itse itseni pahin vastustaja! Ja tämä on vielä vähemmän paha juttu, että mieli järkkyy, kun jotain tapahtuu. Pahinta on se, että välillä se järkkyy, vaikkei mitään edes tapahtuisi - tulee kauhean pelokas olo ilman _mitään_ syytä.
PoistaNo, kai tässä väkisinkin kehittyy ja tottuu asioihin. Nyt pitäisi vaan oppia toimimaan näissäkin tilanteissa paremmin eikä jäädä vetämään vastaan molemmista ohjista. Ehkä ensi kerralla - en nimittäin yhtään epäile, etteikö sellaista tulisi ;)
Tiedän kyllä hyvin tunteen, kun paniikki iskee hevosen selässä. Minua on kerran kiikutettu valtatien yli laukkaa, kun hevonen ryösti. Siitä jäi pelko pitkäksi aikaa. Olit todella rohkea kun pysyit selässä ja jatkoit laukkaakin, hienoa!
VastaaPoistaMinulle toi tosiaan suuren avun uuden hevosen kanssa tuo jo aiemmasa kommentissa mainitsemani hevoskouluttaja. Vaikka työskentelimme enimmäkseen maasta käsin, tuli koko olemukseeni aivan uutta varmuutta, levollisuutta ja johtajuutta. Nykyisin jos hevonen jännittyy ja kyttää jotain, pystyn istumaan aivan rentona, pitkin ohjin, melkein meditoiden menemme ohi hyyyvin rauhallisesti hengittäen. Hevonenkaan ei tunnu enää säpsyvän oikein mitään. Tosin hevoseni ei tee juuri koskaan mitään äkillistä pukkisarjaa, vaan ennemminkin jännittyy, nostaa pään korkeuksiin ja valmiustila kasvaa hurjasti. Mutta juuri tämän valmiustilan ennaltaehkäisy on auttanut todella paljon. Itse ajattelenkin nykyään niin, että hevosen täytyy olla kokoajan rento mutta silti aina kuulolla. Kyse ei ole niinkään siitä, miten pärjää näissä äkkinäisissä tilanteissa, vaan siitä, miten toimii, jotta niitä tilanteita ei laisinkaan tulisi. Jos hevonen on jo päässyt esim. ryöstämään, on jo reagoinut liian myöhään.
Tykkään kovasti tästä blogista!
Oon ihan samaa mieltä, että jos hevonen on päässyt ryöstämään, niin on auttamasti myöhässä oman reaktionsa kanssa. Mutta sitä nopeutta ei kai oikein opi kuin ajan kanssa. Ja joku viisas (taisipa olla valmentajani) sanoi, että ihminen on parhaimmillaankin korkeintaan yhtä nopea kuin hevonen eli pitäisi pystyä ennakoimaan. Durandon tapauksessa uskon, että yksi avain lähtöjen ehkäisyssä on se, että itse ratsastaa koko ajan ajatuksella eikä vaan höntsyttele eteenpäin. Silloin heppa joutuu olemaan koko ajan kuulolla eikä kerkii keskittymään epäolennaisiin :)
PoistaKiva kuulla, että tykkäät blogista!