Pohkeenväistöjä vaihtelevalla menestyksellä

Tiistaina kävin pitkästä aikaa Rauhalassa tunnilla. Olipa kiva nähdä kaikki ihanat Rauhalan ihmiset ja hepat. Sain ratsastaa suloisella Siinalla, joka oli kyllä vähän sitä mieltä, että jos kerran täti on niin pitkään poissa, voi täti sitten tehdä vähän enemmän töitä.

Tehtävänä oli pohkeenväistöjä käynnissä, ja lisäksi meitä lukuunottamatta muut harjoittelivat niitä myös ravissa. Alkuravin aikana Siina oli tosi mukava ratsastaa, mutta heti ensimmäisistä pohkeenväistöyrityksistä alkoi melkoisen toivoton taival. Pidätteet eivät menneet läpi enkä itse saanut hommaan minkäänlaista otetta. Totuus on vaan se, että olen vielä toistaiseksi ihan järkyttävän hidas reagoimaan, ja siksi aina auttamattomasti myöhässä.

Loppuraveissa Siina oli taas ihan hurjan kiva ratsastaa. Itselläni tulee väistämättä mieleen, että oman mielialani on täytynyt vaikuttaa hevoseen aika paljon. Kevyt ravi sujuu kuitenkin jo melko mukavasti enkä siinä joudu normaalisti jännittämään, mutta pohkeenväistöt käynnissä ovat olleet minulle aina vaikeita. Teoriani siis on, että Siina vaistoaa epävarmuuteni ja yrittää siksi juosta alta pois.

No pohkeenväistöissä en siis loistanut, mutta harjoitusravi tuntui aika mukavalta, ja ravi muutenkin oli rauhallisen rentoa, muttei kuitenkaan laiskaa.

*****

Jade <3

Tänään Mian tunnilla kerroin edellisen päivän kokemuksista, ja sen seurauksena harkkailtiin tietysti pohkeenväistöjä :) Väistättää piti suoralla uralla maneesin seinää hyödyntäen eli pitkälle uralle kääntymisen jälkeen nenä kohti seinää ja ristiaskelta koko pitkä sivu.

Alku oli karmaiseva. Unohdin pidätteet ja jäin kaivertamaan jalalla Jaden kylkeä. Tein enemmän kuin ajattelin  - enkä siis tunteella vaan hätäilemällä. Opetus oli jälleen kerran erittäin konkreettista: Mia piti pohkeesta kiinni eikä antanut mun koskea sillä Jadea muuta kuin silloin, jos ristiaskellus tai vauhti meinasi hiipua. Pikkuhiljaa aloin saada juonesta kiinni.

Pienen harjoittelun jälkeen käyntiväistöt tuntuivat jo lähes lasten leikiltä, joten vaikeusastetta piti luonnollisesti lisätä. Tehtiin samaa harjoitusta ensin pari kertaa ravissa, mutta sitten niin, että väistöön lähdettiin käynnissä, siirrettiin ennen puoliväliä raviin ja vähän puolivälin jälkeen takaisin käyntiin. Pohkeenväistö piti saada säilymään kaikkien siirtymien ajan. Ei ollut helppoa ja varsinkin ravista käyntiin siirtyessä väistöaskeleen säilyttäminen oli aikaa haastavaa. Onnistuin kuitenkin muutaman kerran ihan kelvollisesti. Onneksi Jade on niiiiiin taitava väistöissä ja taivutuksissa, että jos teen tilauksen edes suunilleen sinnepäin, niin rouva kyllä toimittaa.

No, jos noiden raviharjoitusten jälkeen juhlin, niin kyllä nuolaisin ennen kuin melkein tipahti. Vuorossa oli ensimmäistä kertaa pohkeenväistöjä laukassa. Pitkän sivun alusta piti lähteä väistättämään lävistäjän suuntaisesti, tähdätä kahden esteen väliseen aukkoon ja sen jälkeen suoristaa, ratsastaa lyhyelle sivulle ja jatkaa uraa pitkin. Ensimmäinen yritys oli semmoinen, ettei siitä jäänyt mitään mieleen. Taisin märehtiä omaa surkeuttani vähän turhan intensiivisesti, koska seuraavaksi löysin itseni Jaden kaulalta!

Toisella pitkällä sivulla oli uralla yksi maapuomi. Se oli ollut siinä lähes tunnin alusta lähtien ja olin todellakin sen huomannut, koska ensimmäisen kerran sen eteen käynnistä pysähdyttin. Ravissakin Jade oli ylittänyt puomin vähän vaihtelevasti, mutta pari kertaa melko tasaisestikin. Jotenkin olin tuudittautunut siihen ajatukseen, että laukassa semmoinen yksi puomi ei tunnu missään. Yritin miettiä hyvää laukkaistuntaa ja koota ajatuksiani seuraavaa pohkeenväistöyritystä varten, kun ylitimme puomin ekaa kertaa laukassa.

Jaden mielestä maapuomin ylittäminen vaatikin vähän isomman hypyn ja siihen ei täti todellakaan ollut yhtään valmistautunut. Tasapaino meni siis ihan kokonaan ja lensin satulan etukaaren yli kaulalle. Oikea jalustin pysyi jalassa, ja se ehkä vähän auttoi siihen, ettei tullut maakosketusta. Eniten auttoi kuitenkin taas kerran Jade; kiltti ja kultainen tamma ei melkein ollut moksiskaan, vaikka yhtäkkiä täti retkottikin kaulalla. Pukittelun tai äkkipysähdyksen sijaan se siirtyi nätisti ravin kautta käyntiin, jotta täti sai punkea itsensä takaisin satulaan. Ihana Jade <3

Ja ne loput laukkapohkeenväistöt sitten tämän ravisuttavan läheltä piti -tilanteen jälkeen? Yllättävää kyllä oikeaan kierrokseen onnistuin saamaan ehkä yhden kelvollisen suorituksen, mutta vasen kierros oli sekä mulle että Jadelle aika vaikea. No, jääpähän parantamisen varaa. Ja oikeasti, jos tällä kokemuksella nämä menisivät ensimmäisellä kerralla putkeen, niin mihin huippuopettajia tarvittaisiin? ;)

Tämän tunnin tärkein opetus: Unagi!