Taivuttamalla suoraksi

Täällä pöpelikössä on verkko tökkinyt viime päivinä ihan urakalla. Paljon olisi ollut kirjoitettavaa ja siitä osa on nyt jo ehtinyt unohtuakin. Koetan kuitenkin summata kuluneiden päivien kohokohdat.

Perjantai

Kävin päivällä valmentajan kehoituksesta ostamassa Durandolle uudet kuolaimet. Vanhoissa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta mittaa niillä oli sen verran reilusti, että pahimmillaan keskimmäinen pala pilkotti toisesta suupielestä. Päätin, että koska ajatukseni ei ole kerätä mittavaa kokoelmaa erilaisia kuolaimea, voin hyvin investoida ainoissa kuolaimissa laatuun.

Sprenger KK Ultra. Kuva täältä.

Lisäksi ostin Mattesin lampaankarvaisen pehmusteen satulavyöhön, kun Durando on välillä reagoinut satulavyön kohdalta harjaamiseenkin. Arvuuttelin, että jos on vaikka vyö nipistänyt mustelmia... Pehmuste ei kyllä istu tuohon anatomisesti muotoiltuun vyöhön mitenkään turhan hyvin. Täytyy ehkä miettiä vielä, millaisella kombinaatiolla jatketaan. Kyllä, tämä todellakin on välineurheilua :)

Ennen tuntia tuhrasinkin sitten valtavasti aikaa häröillen kaikkien uutuusjuttujen kanssa, ja kun lopulta pääsin maneesiin asti, oli semmoinen fiilis, että kaikki oli vähän vähemmän ihanasti rempallaan. Viime hetken saapumisesta huolimatta Tippa otti meidän kuitenkin lempeästi vastaan ja tarkisti kuolainten sopivuuden.

Tunnilla keskittyttiin sekä taivuttamiseen että suoraan ratsastamiseen. Sitä voisi helposti kuvitella, että jos toinen ei suju, niin toinen ainakin sujuisi, mutta näinhän se ei ole. Suoran hevosen automaattinen vastakohta ei ole taipuva hevonen eikä päinvastoin. Minun allani Durando esiintyisi mielellään sellaisessa kolmesta neljästä kohden mutkalla olevassa muodossa :)

Sain myös opastusta istunnalla kääntämiseen. Tavoitteena olisi, että käännökseen lähtisi ensin lantio ja muu paketti seuraisi sitten perässä. Kehonhallinnallisesti haaste on siinä, että oppisi hallitsemaan lantiota niin, että se tosiaan kääntyisi, mutta niin että molemmat kyljet pysyisivät saman mittaisina ja yläkroppa muutenkin rauhallisena. Välillä mielestäni käänsin lantiotani niin kovasti – ja todellisuudessa ainoastaan pääni kääntyi. Ei ole helppoa :)

Lauantai ja sunnuntai

Ratsastin molempina päivinä itsenäisesti. Lauantaina maneesissa oli muitakin ja ikävä kyllä suorituspaineet johtivat jälleen kerran siihen, että laukannostojen kanssa oli ihan tuskaisen vaikeaa. Jossain vaiheessa jäätiin kahdestaan maneesiin, jonka jälkeen yhteinen sävel alkoi pikkuhiljaa löytyä.

Lauantaina ratsastin oikein kunnolla, niin että Durando jopa ihan vähän hikosi nenän päältä. Itselleni se silti taisi enemmän kuntoilusta käydä.

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä kävelylle maastoon, mutta hurjan sumun takia en sitten uskaltautunutkaan yleisille teille. Vaikkei Durando autoja pelkääkään, niin ei ehkä silti kannata lähteä kutsumaan onnettomuuksia tielleen. Niin sankka sumu ei anna autoilijallekaan paljon reagointiaikaa.

Tarkoitus oli kuitenkin päästää Durando sunnuntaina vähän helpommalla. Lämmiteltiin ensin kävelemällä yhdessä ja otettiin mukaan aina pieniä ravipätkiä. Ei kai ole oikein tapana juosta hevosen vieressä, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole? Ehkä pitääkin kysyä tästä Tipalta. Ajattelin, että hyvää kuntoilua se on minulle itsellenikin ja antaa Durandolle mahdollisuuden vertyä paremmin ennen kuin joutuu ottaa ekstrapainoa kannettavakseen.

Kipusin kyllä satulaankin sunnuntaina, mutta mentiin tosi paljon käyntiä, jonkin verran kevyttä ravia ja ihan pienet pätkät laukkaa. Laukat nousivat ravista pitkällä sivulla molempiin suuntiin todella helposti. En keksi ongelmiin mitään muuta syytä kuin sen, että stressaan niistä nostoista välillä ihan liikaa ja sen myötä sössin koko homman.


Maanantai

Maanantain tunnille tuuppasin itseni sijaan Durandon ratsuttajan. Hän siis oli itse sitä toivonut ja minusta se oli aivan loistava idea. Uskon, että kokonaisuus on nyt Durandon kannalta mahdollisimman mielekäs, kun molemmat ratsastajat saavat samanlaisia ohjeita ja pyrkivät edistämään samoja asioita. Vaikkakin minun osaltani se tosiaan vielä pitkälti jää yritykseksi ;)

Kuunteluoppilaana opin tältä tunnilta sen, että taivuttaminen tulee ennen suoristamista eli että hevosta pystyy kunnolla suoristamaan vasta sitten, kun sen on ensin saanut taipumaan.

Tiistai

Jatkettiin samoja taivutus- ja suoristusharjoituksia ja lisäksi Tippa korjasi taas istuntaani. Asiat, joiden kanssa tällä hetkellä erityisesti tsemppaan ovat:

1. Pohkeiden asento ja käyttö. Jalat asettuvat liian usein turhan taakse. Pohje on ihan liian hidas ja jää herkästi päälle. Pohkeen asemesta yritän käyttää kantapäätä ja samalla jännitän jalan ja hilaan kantapään taivaisiin.

Mikä avuksi? Jalat painavina jalustimiin, polvet ja reidet auki. Mielikuvissa jalan voi ajatella mieluummin vähän eteenpäin kuin taaksepäin. Nopeutta harjoittelen tuolissa ja jumppapallon päällä. Nopeusharjoituksissa yritän keskittyä myös siihen, että pohje välittömästi käytön jälkeen rentoutuu. Jopa kuivaharjoittelussa se on minulle todella vaikeaa.

2. Kädet. Rauhattomat, nousevat usein liian ylös, jäävät jarruttamaan, nyrkit ei pysy pystyssä eivätkä kiinni.

Mikä avuksi? Pitää oikeasti keskittyä siihen, että käsi pysyy paikallaan, ei heilu eikä jarruta. Voisin ottaa tavaksi tarkistaa nyrkkien asennon ja kiinnipysymisen vaikka joka kulmassa ja ympyrällä vähintään kerran kierrosta kohden. Erityisesti pitää harjoitella laukka-ravi-siirtymiä, joissa jään oikeastaan aina jarruttamaan ainakin kädellä ja luultavasti istunallakin. Oman kunnon koheneminenkin varmasti auttaisi tässä merkittävästi.

Onnistumisia

Laukannostot onnistuivat enimmäkseen hyvin, erityisesti yksi nostoista oli niin nappisuoritus, että tuskin voin omalla osaamisellani paremmista edes uneksia. Kehuja sain myös ravi-käyntisiirtymistä, joita tein useampia onnistuneesti pelkällä istunnalla – olen siis jo vähän päässyt eroon siitä automaattisesta ohjien käytöstä, jeejee! Kiva tunti, taas :)