Uus heppa!

Mun alitajunnassa asuva journalisti tuntuu heräävän aina otsikoinnin aikana. Sanotaan nyt siis heti tähän alkuun (ennen kuin Marika ehtii enempää säikähtää), että Durandoa ei ole mihinkään vaihdettu. Mutta olin tänään toisella tunnilla sen ihanan turjakkeen kanssa ja voi pojat, millaisen eron saa aikaan jo vähäiselläkin (=vasta toinen tunti) ammattilaisen puuttumisella. Ihan totta, Durtsi tuntui hyvin, hyvin erilaiselta kuin se hevonen, jolla olen viime päivät lykkinyt nihkeästi ja nahkeasti kiemurrellen.

Antamalla reilummin tilaa liikkua, oli allani yhtäkkiä hevonen, joka halusi ravata, laukata ja malttoi silti vielä kuunnellakin. Opettajan mielestä Durandon meno oli mukavan irtonaista. Ainakin tuntui siltä, että D oli iloinen, ja se tuntui minun sydämessäni ihan sanoin kuvaamattoman hyvältä.

Tietysti se, että annan Durandon liikkua, asettaa omalle kehon- ja mielenhallinnalle ihan uusia haasteita. Ensinnäkin vauhti tuntuu kovalta. Niin kovalta, että jouduin ihan varmistelemaan, etteikö se muka yrittänyt juosta pois altani. Ei kuulemma yrittänyt, ei yhtään, joten siitä ei saanut mitään tekosyytä pidättämiseen ;) Toisekseen ilmavammissa, isommissa askeleissa on huomattavasti vaikeampi pysyä mukana kuin siinä mummoravissa, jota olen tyytyväisenä tössöttänyt menemään ilman valvontaa ratsastaessani.

Otan silti haasteet ilomielin vastaan: mieluummin irvistelevä täti ja iloinen hevonen kuin helpolla pääsevä täti ja tylsistynyt hevonen.