perjantai 22. helmikuuta 2013

Vähän huonompia uutisia

Durando ei halua enää laukata. Ei varsinkaan vasempaan kierrokseen, mutta eipä se oikeakaan laukka mitään hehkeää ole.

Tällä kertaa ongelma ei valitettavasti liity mun päättäväisyyteen, vaan selkeästi nyt on jossain kipua tai jäykkyyttä. Jos vasemman laukan saa useamman yrityksen jälkeen nostettua (tarjoilee siis noin 1/5 kerrasta oikeaa laukkaa), niin jos edes ajattelee pientä kokoamista, rikkoo D samantien raviin. Muutenkin tuntuu, ettei sitä vasemmassa laukassa saa yhtään ulko-ohjalle vaan rikkoo siitäkin saman tien. Oikeassa laukassa tahtoo tapojensa vastaisesti nostaa päätään ylös ja jännittyy selästä.

Kiropraktikko-lääkärimme tulee onneksi ensi viikon torstaina. Taitaa olla taas takapolvien piikittämisen aika. Toivottavasti saadaan hyaluronilla ja naksauttelulla heppa taas kuntoon.

Samaan surkusyssyyn alkoi myös kenkäshow: maanantaina irtosi vasen etukenkä. Sinänsä hyvä ajoitus, että se oli kengityspäivä. Ikävä kyllä D hankkiutui eroon vasemmasta etukengästä toistamiseen ja heti keskiviikkona. Jälleen voin olla kiitollinen, sillä kiltti kengittäjä tuli vielä samana päivänä korjaamaan tilanteen. Iloista on, ettei kavio lämpöile juuri normaalisti poiketen. Kengänirrotusriehuissa oli tietysti toiseen takaseen tullut haava, mutta se näyttää onneksi Animalintex-kääreellä parantuvan hyvin.

On tämä kanssa yhdenlainen laji... Vaikka tämän murheenkin keskellä mun täytyy sanoa, että oon ihan hirmuisen iloinen ja kiitollinen siitä, että Durando oli monta monta kuukautta ihan huippuvedossa ja oon todella päässyt ratsastamaan ja kehittynytkin. Ja optimistina uskon, että parin viikon päästä saadaan taas palata sille innostavalle kehityksen polulle!

torstai 14. helmikuuta 2013

Kohokohtia viikkojen varrelta

Huhhuh, että on ollut haipakkaa helmikuussa! Heppailua, töitä, kuntoilua, salaatin pilkkomista ja ruokien punnailua – siinä mun päiväni pääpiirteissään. Sosiaalinen elämä on ollut todella köyhää, bloggaamisesta puhumattakaan. Tää on tietysti vähän kökköä, mutta oon ajatellut tämän nyt niin, että keskityn nyt hetken itseeni ihan täysillä, niin sitten voin toivottavasti lopettaa sen iänikuisen jankuttamisen siitä, kuinka pitäisi saada itsensä kuntoon. Sen sijaan voin alkaa jankuttaa siitä, kuinka pitäisi pitää itsensä kunnossa ;)

Heppailun kohokohdat viimeisten viikkojen ajalta:

  • Ei ole pelottanut! Satulassa on ollut kiva ja levollinen olo. Olen  ratsastanut maneesissa samaan aikaan jopa kolmen muun ratsukon kanssa niin, että pysyi edes pieni ajatus tekemisessä.

  • Onnistunut askeleen pidennys ravissa Mian tunnilla viikko sitten – ja pelkällä istunnalla. Onnistuminen ei ollut pelkästään oma fiilikseni, vaan kehuja tuli myös Mialta. Vasemmassa kierroksessa viimeisellä kokeilulla pari ensimmäistä askelta tuntuivat tosi hienoilta – väitän tunteneeni voiman hevosen takapäässä.

  • Marin valmennuksessa viime viikonloppuna aukenivat taas silmät sisäohjanriippuvuuden osalta. Piti pienentää ympyrää ravissa ja pienellä ympyrällä näyttää, että vaikka sisäohjan päästää löysäksi, pysyy hevonen silti pienellä ympyrällä – ei pysynyt ensimmäisenä päivänä varsinkaan oikeassa kierroksessa.

    Kolmantena päivänä onnistui jo melko hyvin sekä ravissa että laukassa. Pitää vaan muistaa pitkä sisäjalka, paino sisäistuinluulla, hartian kääntäminen ympyrän sisälle, ulkolavan hallinta ulko-ohjalla ja tarvittaessa lapojen siirtäminen sisällepäin molemmilla ohjilla. Niin, ja tietysti pitää koko ajan muistaa istua kunnolla niin kuin kaikessa muussakin tekemisessä, etunojakönötys on ankarasti ja poikkeuksetta kielletty.

  • Durando on ihana!
Ja perisuomalaiseen valittavaan tyyliin pitää tietysti kirjata vähän jotain huonoakin: kelit ovat tehokkaasti estäneet pellolle pääsyn viime aikoina. Durtsilla kun ei ole tilsakumeja, ei näillä plussakeleillä oikein pitkälle pötki ennen kuin on pään kokoiset tilsat kavioissa.

Kuntoilu

Oon noudattanut mulle laadittua kunto- ja ruokaohjelmaa täsmällisesti (paitsi Marin kurssin aikana, mutta silloinkaan en syönyt mitään epäterveellistä enkä energiamäärällisesti enempää), ja tulosta on syntynyt: paino tänään 67,8 kg.

Tajusin, että oon sieltä mun kaikkein painavimmista päivistä pudottanut nyt jo yli 20 kg! Olen niin tyytyväinen itseeni. En niinkään kilojen vuoksi vaan siksi, että olen onnistunut saamaan niskalenkin mieliteoistani ja löytänyt kauan kateissa ollutta päättäväisyyttä ja itsekuria.

Olo on energinen ja iloinen, mutta se täytyy myöntää, että nälkä vähän vaivaa. Erityisesti salaattipäivällisen jälkeen on sellainen olo kuin ei olisi mitään syönytkään. Mutta mulle on luvattu, että se helpottaa vähän ajan päästä, kun elimistö tottuu pienempiin annoksiin ja energiamäärään.

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hyviä hankalia muutoksia

Kuluneeseen viikkoon on mahtunut kaksi suurta mullistusta:

1. Uusi satula - viimeinkin!
Albion K2 (kuva: www.thesaddlery.co.uk)



Uusi satula on 17,5" ja MW – puoli tuumaa pidempi ja kaksi kokoa leveämpi kuin vanha tuttu, ihana satula. Tästäkin tulee varmasti ihana, mutta se ottanee vähän aikaa. Tällä hetkellä harjoitusravissa istuminen tuntuu olevan aika hukassa, ja sen löytyminen taitaa vaatia entistä enemmän lonkkien venyttelyä.

Durando tuntuu kuitenkin tykkäävän, ja mielestäni protestoi satulointia aiempaa vähemmän (tai sitten näen konkurssin sumentamin silmin juuri sitä, mitä toivon näkeväni, jotta minulla olisi jotain, millä perustelisin ostosta itselleni – miehestä puhumattakaan). Uusi satula on myös huomattavasti kevyempi kuin vanha. Kevyemmästä tulikin heti mieleen toinen suuri mullitus:

2. Uusi kymmenluku

Uusi kymmenluku!

Tässä riemulle vähän taustaa:


  • 17-vuotiaaksi astin painoin 50-52 kiloa. Tunsin olevani lihava. 
  • Sitten lihoin yli kymmenen kiloa. Kotikylässä kiersi huhu, että olen raskaana. Tarvitseeko sanoa, että tunsin olevani lihava. 
  • Suurimman osan aikuiselämästäni painoni liikkui 60-65 kilon välillä. Tunsin olevani lihava, mutten ehkä enää niin vahvasti kuin nuorempana. 
  • Vajaat kahdeksan vuotta sitten lopetin tupakoinnin ja lihoin yli 25 kiloa reilussa vuodessa. Peilistä ei katsonut yhtä lihava ihminen kuin valokuvissa oli. Kummastutti, mikseivät vanhat vaatteet mahtuneet päälle.


Siitä lähtien olen enimmäkseen yrittänyt laihduttaa ja onnistunutkin siinä, mutta tuloksia on tullut usein liian hitaasti siihen, että motivaatio olisi pysynyt tarpeeksi hyvin yllä.

Pahimmillaan painoin 88,7 kiloa! Kun reilut kolme vuotta sitten aloin ratsastaa painoin muistaakseni 78 kiloa. Sieltä on tultu alas hitaasti ja jojoillen. Maaginen 70 alittui ensimmäisen kerran kesäkuussa 2011 monen kuukauden sokerittoman ruokavalion jälkeen, mutta sitten ratkesin taas syömään.

Tuo vaakakuva on nyt tämän viikon torstailta, ja lupaan, ettei tämä jää tähän! Mulla alkoi juuri kolmen kuukauden tehokuntokuuri; aion saada itseni normaalipainoiseksi ja hyväkuntoiseksi - - - siihen on nyt entistä enemmän syytä, kun eräältä ystävältä kuulin, että huonokuntoiset ihmiset pelkää.

*****

Durandon kanssa on mennyt aika kivasti. Torstain tunnin aluksi en kyllä saanut sitä kulkemaan millään lailla järkevästi; siinä se roikkui etujaloillaan kilometrin mittaisena ja niin pohkeen takana kuin olla vain voi, vaikka mielestäni oikein tosissani jotain ratsastuksen tapaista yritinkin. Taisi näyttää melko epätoivoiselta, sillä tällä kertaa Mia itse ehdotti, että voisi vähän käydä selässä :)

On kyllä inspiroivaa nähdä, miten hevonen muuttuu sekunnissa ihan eri tyypiksi! Siinä sitä on itsellekin tavoitetta...jonakin päivänä vielä...

Durandon mielipide mun uhoamisesta.


*****

Pellolla on päästy käymään nyt taas parina päivänä, kun saatiin vähän pakkasta, niin ei kerry ihan järkyttäviä tilsoja. D on kiltti, kultainen ja rento eikä meillä ole siellä pellolla yhtään mitään hätää. Nyt oon jopa rohkaissut itseni ja ratsastanut sieltä jo kolme kertaa ihan tallin ovelle asti.  Se tallin piha on nähkääs mun mielestä huomattavasti vaarallisempi paikka kuin pelto, koska siinä on kaikki ne muut hevoset, jotka voivat lietsoa jotain. Ihan totta :)

Niin on helppo saada hyviä kuvia meistä yhdessä...


*****

P.S. Ei tartte pelätä, että tästä on tulossa painonpudotusblogi, mutta koska fyysinen kunto vaikuttaa ratsastukseen merkittävästi, saatan siitä aina silloin tällöin jotain sanoa. Ja sitä paitsi tällä tavalla julkisesti lupaamalla mulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin onnistua :)