sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Pökkelöjalan parempi päivä


Muutaman päivän ajan on flunssa vihjaillut tulostaan ja olo ei aamulla ollut kovin kaksinen. Ajattelin kuitenkin, että tallille lähteminen saattaisi piristää.

En sitten tiedä, jos puolikuntoisuus on jollakin tavalla eduksi tekemiselleni, mutta tunnilla Nortin kanssa sain hämmästellä sitä, että yleisesti pökkelöinä tunnetut jalkani olivat jopa pitkiäkin pätkiä aika rentoina.

Uskon, että tähän edistysaskeleeseen vaikutti isosti se, että vihdoin jotenkin keskityin ajattelemaan Mian ohjetta takajalkojen päällä istumisesta, ja sen mielikuvan onnistunut toteuttaminen johti melkein automaattisesti jalkojen rentoutumiseen. Tai sitten ne asiat vain sattuivat tapahtumaan samaan aikaan. Niin tai näin, on kertakaikkisen riemastuttavaa huomata, että johonkin asiaan panostaminen alkaa tuottaa tulosta.

Rentous auttoi sitten kaikessa muussakin tekemisessä ja tehtiin Nortin kanssa onnistuneita ravipohkeenväistöjä ja avotaivutuksessakin aloin jo vähän saada ideasta kiinni ja oikeanlaisiakin askeleita osui joukkoon.

Laukannostoja sain harjoitella urakalla; laukattiin pääty-ympyrällä ja tehtiin aina tietystti kohdassa siirtyminen raviin viiden askeleen ajaksi ja sitten taas laukkaan. Nostoista jäi aika kahtiajakoinen fiilis: osa osui ihan nappiin ja osa oli taas sitä onnetonta räpistelyä. Taidan pelätä vauhdin hyytymistä niin paljon, etten uskalla tehdä kunnollista pidätettä. Ja tietysti olen aika arka käyttämään ohjia muutenkaan.

Ohjien käytön suhteen piti ylittää rajoja tänään, kun harjoiteltiin siirtymisiä laukasta suoraan käyntiin. Riittävästi ponnekkuutta löytyi vasta ehkä neljännellä yrityksellä ja sitten piti vielä keskittyä oman tasapainon säilymiseen siirtymisessä. Lopulta sitten kaksi viimeistä yritystä taisivat olla (tälle tasolle) kutakuinkin kelvolliset.

Loppuraveissa Nortti oli jälleen tosi kivan tuntuinen ja kaiken kaikkiaan tunnista jäi mielettömän kiva fiilis.


Ruohobuffan jälkeen vein Nortin takaisin tarhaan. Neiti tallusteli suoraan vesiastialle, ja huomattuaan sen tyhjäksi alkoi tuijottaa syyttävästi. Takaisin talliin ja kaksi ämpäriä täyteen vettä. Sitten hikinen, yskän ja niiskuttelun täyttämä taival toiseksi taaimmaiseen tarhaan. Ja niin palkitsevaa nähdä tyytyväisiä heppoja juoma-astialla =)

Flunssalle ponnistelu ei kuitenkaan tainnut tehdä hyvää ja yskä on nyt iltaa kohti pahentunut melko piinaavaksi. Toivottavasti tämä menee pian ohi! Tajusin juuri, että loman alkuun on enää neljä päivää. San Sebastian, Cabrerets, Carcassonne ja Pau - tulossa ollaan!

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Lämpimiä tunteita


Perjantaina Rauhalan tallilla ihan huipputunti Virman kanssa. Tehtävinä paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä ja lopuksi laukkaa ympyrällä. Yhteistyö Virman kanssa sujui kuin unelma, kaasu ja jarru toimivat melkein pelkällä ajatuksen voimalla ja tamma oli reipas, muttei kaahottava. Ihan upea kokemus ja tuntui, että Virmallakin oli kivaa.

En tiedä, mikä vaikutus sillä oli, että Virmalla oli nyt käytössä kuolaimettomat suitset. Joku sanoi niitä pelhameiksi, mutta kun googlasin pelhameita, niin eivät näyttäneet samoilta. Enemmänkin systeemi näytti tältä, joskin turvan alta meni nahkahihnan sijasta ketju. Koko hässäkkä oli Virmalle toooosi löysä, joten arvelin vähän ennen tuntia, että saisinkohan ponia lainkaan toimimaan, mutta tällä kertaa pelko oli täysin turhaa.

Tunnin jälkeen Virma oli oikein hellittelytuulella, rapsittiin ja halittiin niin, että täti jo ihan herkistyi. Suloinen!

Itsenäistä maastoilua

Tänään rohkaistiin mielelemme ja lähdettiin Jennin kanssa maastoon Toscalla ja Nortilla. Jenni otti Toscan, joka on näistä kahdesta daamista se vaativa maastoratsu. Ensimmäisen risteyksen postilaatikkojen kohdalla Tosca vähän jännittyi, mutta ei onneksi kauaa jaksanut spennata.

Nortti oli lähes koko reissun ihan rauhallinen. Ainoastaan lentokoneen ääni sai neidin hetkeksi huolestumaan. Ihana maastolenkki, jolle varmasti seuraa jatkoa.

Alan olla aika kiintynyt Norttiin. Toivottavasti saan vielä olla sen elämässä pitkään.




Kuvissa Nortti

torstai 17. kesäkuuta 2010

Kurinpalautus

Huomasin tänään tunnilla Nortin kanssa saman kuin eilen - kyynärpäiden paikka on alkanut taas lipsua eteenpäin ja erityisesti laukassa yritän kompensoida sitä nojaamalla ylävartalolla taaksepäin. Saan itseni tästä kiinni, yritän korjata, ja huomaan taas hetken päästä olevani samassa takakenossa. Olen siis kyynärpääkurinpalautuksen tarpeessa.

Tunnilla oli tänään paljon tehtäviä: pohkeenväistöjä sekä kevyessä ravissa pitkällä sivulla että harjoitusravissa pieneltä ympyrältä isommalle ja takaisin, avotaivutuksia ja muita taivutuksia (kai?) ympyrällä, laukkaa kahdeksikolla ja laukanvaihdot kasin keskellä välillä ravin ja välillä käynnin kautta.

Noista hienoista liikkeistä en kyllä tainnut kovinkaan paljoa ymmärtävää, mutta itsestään ja omasta ratsastuksestaan oppii kyllä koko ajan jotain, vaikkei niin taivutuksia taitaisikaan.

Tänään huomasin taas olevani tosi arka. Taivutuksien kohdalla oli valtavia vaikeuksia uskaltaa käyttää ohjia edes likimainkaan riittävästi. Teen jotain ja vaikka huomaan, että se ei johda mihinkään muutoksen hevosen liikkeessä, en silti oikein osaa tai uskalla tehdä enempää. Enkä järjellä ymmärrä, että mikä estää?!

Surkeilin jälleen tänään laukannostoissa. Miten oppisi tekemään pidätteen, joka menee läpi? Ja miten oppisi, että jos pidäte ei mene läpi, on ainoa järkevä vaihtoehto tehdä uusi pidäte? Muutamat kerrat kävi taas Norttia sääliksi, kun täti selässä sählää ja sählää.

Pökkelöjalat oli tänään ehkä vähän vähemmän pökkelöt, mutta en nyt mitään fanfaareja soittaisi vielä =)

Nortti oli taas kaikin puolin ihana, kuuliainen ja anteeksiantava ja loppuraveissa jo ihan hurjan kiva ratsastaa. Ja kaikista surkeiluista huolimatta, tunneilla ja tallilla on aina ihan superkivaa - hetkeäkään en vaihtaisi pois!

Kehittämisaluelistaus

Oman osaamisen kehittymisen kannalta mietin, että kun ei kuitenkaan kaikkea pysty oppimaan kerralla, niin listaisin tämän hetken tärkeimmät kehittämiskohteet. Päätin rajata kehittämiskohteiden määrän kolmeen, mutta pohdintojen jälkeen lista paisui. Kiersin omaa sääntöäni jakamalla kehittämiskohteet fyysisiin ja psyykkisiin:

Fyysiset:

* Kyynärpäät. Tässä olen mielestäni ollut jo pitkään matkalla hyvään suuntaan enkä haluaisi taantua. Sitä paitsi kyynärpäiden oikea paikka on olennainen vatsalihasten kunnollisen hyödyntämisenkin kannalta.

* Pökkelöjalat. Niih, jotain niille pitäisi tehdä, ja koska amputaatio ei taida olla ratsastuksen kannalta toimiva vaihtoehto, on kai ratkaisu vaan harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Muistaa keskittyä pökkelöiden rentouttamiseen.

* Puolipidäte. Opetella tekemään ja uskaltaa tehdä riittävä pidäte ja toimia sen jälkeen hevosen reaktion mukaan: jos ei reaktiota, niin uusi pidäte ja vasta sitten seuraava pyyntö.

Psyykkiset:

* Nopeus. On hämmentävää, kun on koko elämänsä ollut oikeastaan kaikessa nopea ja nyt yhtäkkiä liikkuu - ja ennen kaikkea - ajattelee kuin hidastettuna. En tiedä, voiko tätä mitenkään opetella, ehkä kehittyy vain kokemuksen myötä?
* Rohkeus. Pitää alkaa tietoisesti kokeilemaan joka kerta jotain vähän enemmän tai vähän isommin.


Taimivarkaissa

Tänään en ehtinyt tarjota Nortille apila- ja voikukkabuffaa, kun oli kiire ryöstää taimia Mian ja Lilon puutarhoista. Ja mikä saalis! Kaksi lihalaatikollista täynnä kaikkia kauniita kukkia, joista tosin puoliakaan en enää osaisi nimetä.

Istutin osan jo lopulliselle sijoituspaikalleen (ylempi kuva), osan väliaikaisesti penkkiin (alempi kuva), jossa on pohjatyöt vielä tekemättä ja osa jäi vielä huomiselle. Se aika, mikä viikonloppuna heppailulta jää taitaa mennä multaa tonkiessa. Ei huono juttu ollenkaan!



keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Laukkaa ilman jalustimia!



Kyllä jännitti! Yritin vakuutella itselleni, että kyyneleet silmiin tulivat kovan tuulen vuoksi, mutta ei se tainnut ihan ainoa syy olla.

Tunnilla siis Nortin kanssa ja alkulämmittelyjen jälkeen kuului käsky nostaa jalustimet kaulalle ja ratsastaa kahdeksikkoa ravissa. Ei ollut helppoa! Tasapaino meinasi mennä kerran jos toisenkin. Mutta väitän, että 80 prosenttia siitä tasapainon järkkymisestä syntyy korvien välissä. Niin no siellä kai ne tasapainoelimet muutenkin on, mutta nyt siis viittaan mieleen ja sen voimaan. Tai pitäisikö sanoa voimattomuuteen?

Jos vain riittää tahdonvoimaa istua suorana, jalat rentoina ja vatsalihakset aktiivisina, siellä selässä kyllä pysyy ilman jalustimiakin. Mutta sitten tulee se yksi pieni horjahdus ja luontainen pelastautumismalli on reilu etunoja, järkyttävä jännitys kaikkiin mahdollisiin lihaksiin ja totaalinen jumi ajatteluun. Pelkkä käyntiin siirtyminen tuntuu siinä kaikin voimin puristaessa lähes ylitsepääsemättömän haasteelliselta.

Joka tapauksessa iloistakin kerrottavaa on: ratsastin yhden kokonaisen kahdeksikon ravissa ja olen siitä ihan mielettömän ylpeä!

Tämän onnistumisen jälkeen elättelin toiveita, että saataisiin jalustimet takaisin käyttöön, mutta mitä vielä - luulin Mian ensin vitsailevan, kun alkoi puhua laukasta ilman jalustimia. Iski samanlainen älytön pelko kuin silloin ennen ensimmäistä estehyppyä enkä nähnyt mitään mahdollisuuksia suorittaa tehtävää kunnialla.

Uikutin Mialle, että en usko vielä olevani valmis kokeilemaan laukkaa ilman jalustimia, mutta onneksi uikutukseni kaikui kuuroille korville. Laukka ilman jalustimia oli selkeästi helpompaa kuin ravi ilman jalustimia. Haasteellisinta oli siirtyä laukasta takaisin raviin, ja yksi siirtymistä olikin melko huolestuttava. Mutta ei ollut ensimmäisen tippumisen aika vielä tänäänkään.

Yritin nyt tsempata ja rentouttaa jalkojani laukassa, mutta jostain syystä se on kyllä tosi vaikeaa. Ilman jalustimia sujui paremmin kuin jalustinten kanssa, mutta tässä kyllä sarkaa riittää. Tunnin jälkeen takareidet oli aika väsyneet ja se ei kai ihan niin kuuluisi mennä?

No, harjoitukset jatkuvat huomenna, kun tarjoutui mahdollisuus ylimääräiselle tunnille. Eihän semmoiselle voi sanoa ei.

Tunnin jälkeen tehtiin vielä Jennin ja Toscan kanssa pieni kierros lähiympäristössä. Ihan mielettömän kivaa! Lauantaina lähdetään ehkä (uhka)rohkeasti pidemmällekin maastolenkille nelisin - toivottavasti sää suosii suunnitelmia.

*****

Pakko vielä rintaa röyhistellen esitellä kätteni jälkiä - The Nurtsi:







Huomiota kannattaa kiinnittää myös miehen huippunopealla aikataululla rakentamiin terasseihin - niistä tuli hurjan hienot! Asumismukavuus parani viikossa ihan valtavasti. Nyt pitää mennä siirtämään sadettajaa, että nurtsi pysyisi kaiken sen vaivan jälkeen hengissä edes viikon...

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Pakarat parani, pää petti

Lauantaina en enää kyennyt sanomaan ei heppailulle vaan livistin tallille kesken siirtonurtsin asentamisen. Pakaroiden onneksi ohjelmassa ei ollutkaan tavallista tuntia vaan maastoilua. Tällä kertaa ravattiin jo hyvänlainen pätkä hiekkatiellä ja sen jälkeen loppumatka tultiin metsän läpi. Hämmästyttää kyllä, miten taitavia suokit on kulkemaan haasteellisessa maastossa. Ainakin enimmäkseen; yksi vähän isompi mutaojakin ylitettiin ja Kuva päätti ylittää sen hyppäämällä. Ajoituksessa vaan oli vähän häikkää, kun hyppy laskeutui juuri siihen pahimpaan mutaan :D Oli ihana päästä maastoon pitkästä aikaa!

Velvollisuuksista huolimatta livistin sunnuntainakin tallille Mian avuksi laittamaan heppoja Jennin kanssa. Oli taas todella opettavaista seurata Mian ratsastusta ja lisäksi saatiin osallistua tunnille Mirolla. Minä sain aloittaa, joten en onneksi joutunut juurikaan tuskailemaan perusistunnassa Miron valtavassa ravissa. Keventäen ravi sujui ihan kivasti. Sen sijaan laukassa pitäisi kyllä alkaa nyt jostain löytyä sitä rentoutta jalkoihin. Tuntuu, että tuossa on yksi osa-alue, jolla ei edistystä ole tapahtunut oikeastaan yhtään. Ehkä sen voisi ottaa nyt seuraaville tunneille erityistarkkailuun.

Näitä kahta tallikeidasta lukuunottamatta koko viikonlopppu kului nurtsin parissa: perjantai-ilta, lauantaina ennen tallia pari tuntia ja tallin jälkeen kuusi tuntia tauotta. Onneksi jäi vielä sunnuntaillekin parin tunnin siivu. Myyjän mukaan asentamiseen kuuluu yleensä noin tunti per lava, mutta itse onnistuin kyllä nyt nyhräämään ainakin pari tuntia jokaisen lavan kanssa. Alla kuvassa näkyy upea, ergonominen työasento.



Ja nyhräämisen todella tuntee kropassaan. Yläselkä on ihan jumissa ja sunnuntai-iltana, kun piti jatkaa hommaa, niin jo pelkkä pään alaspäin laittaminen aiheutti melkoisen pahan olon tunteen. Pää on särkenyt tasaisesti koko viikonlopun ja huipentui sunnuntain ja maanantain välisen yön megajyskytykseen. Vasta maanantai-iltana alkoi olo pikkuhiljaa tuntua normaalimmalta.

Onneksi tällä viikolla on luvasssa enemmän heppailua ja vähemmän nurtsihommia!

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Paljon porua pakaroista! (uskaltaa lukea, ei sisällä kuvamateriaalia)

No ne pakarat menivät nyt sitten niin pahoiksi, että olen jo joutunut perumaan sekä keskiviikon että perjantain ratsastustunnit. Istuminen on ollut vaikeaa, selällään ei voi nukkua ja kun hiertymiin on vihdoin muodostunut vähän rupea, on kyykkyyn meneminenkin ollut aika kivuliasta.

Nyt alkaa onneksi jo vähän helpottaa ja uhkarohkeasti elättelen toiveita, että pääsisin huomenna ratsastamaan. Näin pitkä tauko on ollut ihan piinallinen ja huomaan, että heppailutauko vaikuttaa yleiseen elämänlaatuun heikentävästi. Olenkohan liian riippuvainen?

Onneksi tekemistä pihan kanssa on riittänyt enemmän kuin hyvin. Ollaan saatu terasseja rakennettua ja maata jyrättyä. Nyt pihalla odottaa viisi lavallista siirtonurmea, joka pitäisi asentaa paikalleen kahden päivän sisään. Kun vaan lakkaisi satamasta...

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Itsetuhoista menoa

Olin luvannut mennä tänään tallille Jennin kanssa auttamaan Miaa heppojen ratsastamisessa. Siis laittamaan heppoja valmiiksi, jotta homma etenisi vähän rivakammin.

Repaleisten pakaroiden kanssa olisi pitänyt malttaa vastata ei kiitos, kun Mia tarjosi mahdollisuutta kokeilla ratsastaa sekä Mirolla että Rampella. Mutta koskapa näitä heppapäätöksiä olen järjellä tehnyt? ;)

Molemmat ruunaherrat ovat erittäin osaavia ja olivat ihania ratsastaa, vaikka ei tällä omalla osaamistasollani oikein heppojen osaamisia pysty arvioimaan. Rampe oli tosi herkkä avuille; kaasu, jarrut ja ohjaus toimivat melkein pelkällä ajatuksella. Rampen laukassa oli hurjan kiva istua ja ravikin oli suureksi hevoseksi vielä maltillisen kokoista.

Onnistuin yhdessä laukka-ravi-siirtymisessä muuttamaan lantioni liikettä vielä laukan aikana ravin liikkeeksi. Ihana onnistuminen, josta sitten innostuinkin niin paljon, että Rampen vaihtaessa raviin keskittyminen oli enemmän siellä riemun puolella ja menetin tasapainoni hetkeksi kokonaan. Pysyin sentään selässä enkä ainakaan isosti tukeutunut ohjiin horjuessani.

Mirokin oli laukassa tosi mukava, mutta Miron ravi oli niin pomputtavaa, etten tiedä kuinka monta vuotta harjoittelua vaadittaisiin ennen kuin pysyisin siellä perusistunnassa edes yhden kokonaisen ympyrän.

Kaikki hepat, joihin tänään tutustuttiin olivat kilttejä käsitellä ja muutenkin symppiksen oloisia tyyppejä. Kylläpä maailmassa on paljon ihania heppoja!

Välillä ehdittiin myös ihastella Mian ratsastusta; on se vaan upeaa katsottavaa! Paradoksaalista, että tekemällä vähän saa niin paljon aikaiseksi. Tai siis siltähän se tietämättömän silmään näyttää.

Pakarat ja piha

Sanomattakin lienee selvää, että pakarat riemastuivat ratsastuksesta entisestään. Jossain määrin tilanne on kuitenkin tänään edes ihan vähän parempi. Huomiselle tarjotusta ratsimahdollisuudesta kuitenkin kieltäydyin. Tosin pakarat eivät olleet kieltäytymisen ainoa syy; huomenna tulee terassitarpeet ja olisi kai kohtuullista, että minäkin osallistuisin pihaprojektiin edes vähän jossain talleilun välissä.

Tallipäivän jälkeisen huonon omatunnon vallassa sainkin illalla vähän somistettua: istutun pensaskirsikan, muutaman daalian ja muutaman nimettömän taimen. Kyllä tästä savimaisemasta vielä piha saadaan!

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Ylpeys käy lankeemuksen edellä ja muita tarinoita

Nyt on taas edellisestä päivityksestä ehtinyt kulua niin kauan, että asiaa on ihan valtavasti. On kyllä ollut ihmeellisen tapahtumarikas viikko!

Ylpeys käy lankeemuksen edellä 29.5.

Minä siis ilmeisesti en saa hetkeksikään erehtyä luulemaan, että osaan mitään. Kun perjantain tunti Retun kanssa meni niin kivasti, olin intopiukena vielä lauantain tunnin alussa; voisinko jäädä ilman laiskanläksyä kaksi kertaa peräkkäin? En voinut.

Jatkettiin samaa perjantaina aloitettua suoruusteemaa. Siinä missä perjantaina sain tyytyväisenä myhäillä lähes luotisuoraa ratsuani, oli lauantaina allani aivan käsittämättömän kummallinen vänkyrä, joka kaula tuhannen mutkalla puski välillä lapa ja välillä perä edellä aina väärään suuntaan.

Ensimmäiset harjoitukset käynnissä ja ravissa meni vielä ihan hyvin, mutta kun mukaan otettiin laukannosto puomien välistä kentän keskeltä, niin pakka hajosi. Retu vänkyröi viimeistään siinä vaiheessa, kun puomeille oli enää parikymmentä metriä eikä osaamiseni kerta kaikkiaan riittänyt hepan suoristamiseen. Yrittämiseen kuitenkin meni kaikki energia, minkä vuoksi onnistuneita laukannostoja tuli ehkä kokonaista yksi.

No, aina ei voi onnistua, mutta olisi ollut kiva saada selville edes se, missä meni niin rankasti pieleen? Nyt en saanut, joten mysteeri jää odottamaan ratkaisua. Ainoa, mistä sain taas muistutuksen oli se, että älä kuvittele osaavasi :) Kaikesta tästä avautumisesta huolimatta kivaa oli ja Retu on ihan huippuheppa. Niin huippu, että ostaisin heti, jos olisi myynnissä.

Juhlahumua Luomajärven Hevoskievarissa 29.-30.5.

Lauantain tunnin jälkeen ajettiin miehen kanssa Ikaalisiin Luomajärven Hevoskievariin juhlistamaan tämän keski-iän kriisin kanssa kamppailevan synttäripäivää.

Hevoskievari on todella idyllinen paikka ja isäntäpari on luonut paikkaan hyvän hengen. Illalla ohjelmassa oli saunomista ja erinomaista ruokaa. Sunnuntaiaamulle oli varattu reissun huipennus: parin tunnin maastoratsastus oman murun ja erittäin mukavan oppaan, Sallan, seurassa. Ratsuksi murulle oli valittu Muistelo-niminen suokkiruuna ja tädille Valo-niminen norjanvuonoheppa . Vaikka Valo näytti maastakäsin pieneltä, en sen selässä tuntenut itseäni jättiläiseksi, sen verran jykevä tyttö Valo oli.



Maastoretki kulki sekä hiekka- että metsätiellä ja osan matkaa mentiin paikoitellen melko mutaista metsäpolkua. Taukopaikalla Vaarinlaavulla saatiin pikipannukahvit, halsterileipää ja makkaraa. Maisemat olivat kauniit ja hepat suloisia.


Hevoskievarista kokonaisuudessaan jäi oikein hyvä mielikuva ja olen iloinen, että pääsen sinne kesällä useammaksi päiväksi! (Ainoa, mitä ihan vähän jäin harmittelemaan on se, että Luomajärvellä ei olekaan järveä...)

Norttia, Toscaa ja lenkkeilyn tuskaa 2.6.

Keskiviikkona Nortin kanssa tunnilla. Yhteistyö alkoi jo paljon paremmin kuin viimeksi. Hipaisin raipalla, kun ensimmäinen ravi ei lähtenyt kovin reippaasti liikkeelle ja sen jälkeen ei raippaa enää tarvinnutkaan. Itse asiassa välillä sai jo vähän jarrutellakin. Huippua! Laukassakin on heti paljon helpompi istua, kun se on kunnon laukkaa eikä semmoista tahmeaa menoa.

Harjoituksena tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja niissä en nyt varsinaisesti päässyt Nortin kanssa loistamaan, vaikka muutama askel ehkä osuikin kohdalle.

Ahaa-elämyksen koin, kun Mia ties kuinka monetta kertaa ohjeisti koukistamaan polveani enkä edelleenkään tehnyt oikein, jolloin sain ihan kädestä pitäen opastusta. Ja ihan totta, nyt vasta valkeni, että se polven koukistaminen liittyy siihen, että se kantapää menisi sinne paikalleen linjaan lantion kanssa. Tämän ymmärtäminen ei pelkästään vielä auta, sillä jalat pysyvät oikeilla paikoillaan toistaiseksi ehkä noin sekunnin kerrallaan :)


Toscaa vuokraava Jennikin halusi kokeilla Norttia, joten tunnin loppupuolella vaihdettiin ratsuja. Hurjalta tuntui muutos kesken tunnin. Vaikka Toscalla omasta mielestä on turkasen paljon helpommin istuttava ravi kuin Nortilla, tuntui nyt Toscan rytmiin tottuminen melkein mahdottomalta. Konkretisoi hyvin sen, miten todella erilaisia nämäkin kaksi daamia ovat.

Tunni jälkeen kaahasin kotiin vaihtamaan pikipäin lenkkirytkyt niskaan ja sitten juoksulle hyvän ystävän kanssa. Viikon tauon jälkeen ja ratsastustunnin perään tuntui lenkin jälkeen jaloissa aika käytetyltä. Itse lenkki sujui melko kivasti ja loppuspurtista seurannutta pistoa lukuunottamatta kivuttomasti (mikä idiootti jatkaa tarinointia spurtin aikana?!?! - ei ihme, jos pistää vähän pistämään).

Ihanaa laukkaa!4.6.

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain pitkästä aikaa Sissin - jiihaa! Tunnilla harjoiteltiin pysähdyksiä ja pohkeenväistöjä käynnissä. Pysähdykset menivät hyvin ja pohkeenväistöt vähän sinne päin, viimeisen yrityksen kaksi viimeistä askelta taisivat olla ihan oikeita väistöaskelia ja hevonenkin oli kutakuinkin suora ;)

Lopuksi laukattiin keskiympyrällä, ja voi hyvänen aika miten ihanaa laukkaa se oli! Pehmeää, tasaisita eikä tietoakaan mistään kaahausyrityksistä. Sellaista laukkaa, ettei olisi tehnyt mieli pysähtyä ollenkaan! Tämä siis vasempaan kierrokseen. Sitten oikeaan kierrokseen laukannostamisessa olikin haasteita ja sain tehdä oikein tosissani töitä. Lopulta laukka oli tähänkin suuntaan oikein miellyttävää kyytiä.

Onkohan oikeaan kierrokseen laukannostaminen yleensäkin minulle se hankalampi suunta eli voiko esimerkiksi painoni olla lähtökohtaisesti enemmän vasemmalla? Tätä täytyy tutkia... Huomasin myös taas, että sitten, kun laukka ei ensi yrityksellä nouse, alan nojata hulluna eteenpäin. Pitää yrittää kitkeä tuotakin pois.

Repalaiset pakarat 5.6.

No niin. Nyt ei kyllä tiedä, että milloin seuraavan kerran uskaltaa ratsastaa. Sekä Nortti että Tosca olivat tänään vailla ratsastajaa, ja minä tietysti reippaana (ja ahneena) heppatyttönä lupauduin jalomielisesti huolehtimaan noinkin ikävistä velvollisuuksista.

Aloitin Nortin kanssa sillä ajatuksella, että haasteellisempi ensin, jottei sitten voimat lopu kesken. Mutta Nortti olikin tänään kuin unelma: ensimmäisestä ravista lähtien reipas ja eteenpäin pyrkivä ja kuunteli tarkasti pyyntöjäni. Laukat nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta helposti (ja se yksi kerta oli muuten oikeaan kierrokseen).

Kokeilin tehdä ravipohkeenväistöjä pikkuvoltilta isommalle ympyrälle. Reitti kyllä suureni, mutta en oikein tuntenut pohkeenväistön liikettä, joten ei tainnut mennä ihan nappiin. Muuten tehtiin paljon ympyröitä ja siirtymiä, muttei mitään erityisiä kuvioita. Yritin keskittyä omaan istuntaani ja erityisesti tänään jalkoihin.

Toscan kanssa tehtiin kutakuinkin samat kuviot. Tosca oli tänään selkeästi se jähmeämpi tapaus. Menin lopputunnista vähän laukkaa kevyessä istunnassa ja silloin alkoi sitten vanhasta rouvastakin jo löytyi vähän muitakin vaihteita.

Ajatus tuosta kevyestä istunnasta ei syntynyt Toscan jähmeydestä eikä omasta oppimisen halusta vaan siitä, että takapuoleni alkoi tuntua jo toisen tunnin lopussa aika hellältä.

Hevosen selästä laskeuduttuani huomasin, että kyse oli jostain muusta kuin ratsastuksen aiheuttamasta pakaralihaskivusta. Tuntui, että pakarani vuotavat verta ja kirvely oli jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Aiheuttajaksi paljastuivat alushousut, jotka olivat sen verran myttääntyneet, että olivat hiertäneet ihon rikki molemmista pakaroista. En ihan totta pysty istumaan enkä oikein kunnolla käymään edes suihkussa, sillä hiertymät kirvelevät niin paljon, että tulee ihan oikeasti itku.

Hienointa tässä on se, että olen luvannut mennä huomenna Mian avuksi laittamaan ja ratsastamaan heppoja - toivottavasti alkulämmittelyistä lähtien voi mennä kevyessä istunnassa! :D (vaikkei tää siis oikeasti nauratakaan)