Lauantain tippuminen oli siis seurausta pierupukkilaukasta, johon D päätti sännätä heti ratsastuskerran aluksi, kun oltiin keritty mennä ensimmäinen pitkä sivu kevyttä ravia. Rapsakkuutta oli ollut havaittavissa jo alkukäyntien aikana ja ravipyyntöön vastasi ensin laukalla, joka ei ole lainkaan tavallista. Siitä kuitenkin rauhottui ravaamaan, kunnes sitten pitkän sivun päädyssä lähti ihan täysillä. Sain maksaa taas kovan hinnan siitä, etten muista/osaa pitää nyrkkejäni kiinni: menetin ohjat heti ensimmäisessä pukissa eikä sen jälkeen sitten ollutkaan juuri mitään tehtävissä. Hetken vielä sinnittelin kyydissä ennen kuin lensin voltilla tantereeseen.
Muksahdin vain muutaman kymmenen sentin päähän kouluaidasta, onneksi en sen päälle, ja selvisin säikähdyksellä, päänsäryllä ja murskaantuneella itseluottamuksella. Harmittaa. Juuri kun olin ehtinyt rakennella mieleeni sellaista kuvitelmaa, että selättäisin ne pukittelut.
Säikähdyksestä ja tärinästä huolimatta kiipesin takaisin selkään. Sanni oli tulossa pitämään tuntia. Odotellessani katsoin parhaaksi mennä pelkästään käyntiä ja siinäkin jotain muuta kuin suoria uria. Kun Sanni tuli hyppäsin selästä alas toiveikkaana, että Sanni kokeilisi, mikä D:tä vaivaa. Mitä vielä, jouduin takaisin selkään.
Durando oli todella jäykkä molempiin kierroksiin. Ei oikeasti taipunut senttiäkään ja oli kova kuin kivi. Olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa tajuta lopettaa. Ratsastaminen sattui omaankin selkään, mutta niin sitä vaan selviydyttiin ja pikkuhiljaa Durtsikin vähän pehmeni. Yhdet lähdöt koetti vielä ottaa lopputunnista, mutta sain tilanteen haltuun. Laukkaa en mennyt, mutta Sanni kokeili sitä lopuksi ja laukkasi ihan kivasti, varsinkin oikeaan kierrokseen.
******
Sunnuntaina olin itse niin huonossa hapessa, että tarkoitus oli vaan vähän juoksuttaa Durandoa kentällä. Kaveri kuitenkin kaahotti menemään ihan hullua pierupukkilaukkaa eikä korvaansa lotkauttanut mun jarrutuspyynnöille. Myöskään kentän syvähkö hanki ei tuntunut yhtään haittaavan menoa. Olin tyytyväinen, etten ollut satulassa.
*****
Maanantaina matkattiin Viikkiin Hevossairaalaan.
 |
| Vaikkei se nyt ehkä tässä pääasia pitäisi ollakaan, niin kyllä tuolle omalle ryhdilleenkin voisi yrittää jotain tehdä?!!? |
 |
| Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt mitään erityistä. |
Usean tunnin tutkimusten jälkeen saatiin diagnoosi: synoviitti eli nivelkalvon (?) tulehdus takapolvessa. Ikävä kyllä tämä diagnoosi ei sulje pois sitä, etteikö siellä voisi olla jotain enemmänkin vialla, vaikkei ultralla ja röntgenillä mitään löytynytkään. Hoitona nyt kortisoni- ja hyaluronipiikitys, ja sairaslomaa kolme viikkoa. Kaksi viikkoa ensin pelkkää taluttelua ja kolmannella viikolla voi alkaa pikkuhiljaa vähän juoksuttamaan, mutta mitään ei saa laittaa selkään vielä silloinkaan, ei edes juoksutusvyötä – selkä oli myös melko huonona.
 |
| Durtsin takaselle 2,5 :( |
Että semmoista. Murehtimalla ei mikään parane, joten päivä kerrallaan parasta toivoen ja tulevaisuuteen luottaen tässäkin täytyy elää. Selän kuntouttamiseen ja kunnossa pysymiseen täytyy panostaa ja se alkaa fysioterapeutin käynnistä.
Mahdoton arvioida, mikä osuus selkäkivuilla on ollut pukitteluun ja muuhun tötöilyyn, mutta uskotte varmaan, että omatunto kolkuttaa.
Sokeri- ja motkotuslakkoja on tullut rikottua ankarasti, mutta yritän nyt pikkuhiljaa keräillä sirpaleita kasaan. Aloitetaan tästä:
Positiivista:
- Durando sai tänään uudet kengät. Edelliset pysyivät hienosti jalassa 7 viikkoa ja yhden päivän, vaikka oli jopa tilsakumit. Olen niin kiitollinen taitavasta, kokeneesta kengittäjästä, jonka ansiosta minulla on yksi huoli vähemmän ja Durando pystyy ainakin kävelemään.
- Leivoin tallille tippumiskakun, ja siitä tykättiin =)
Leevi Petteri Virolaiselta terveisiä, että hän viihtyy hyvin nyt, kun on mukavan viileää. Mikään ei ole niin kivaa kuin hangessa sukeltelu ja lumen kaivaminen. Paitsi ehkä kesällä ruohon syöminen.
