Tuomio, osa 2

Koska tällä kokemuksella on reilusti varaa kyseenalaistaa vuosikausia lääketiedettä opiskelleiden ja ammattia harjoittaneiden asiantuntijoiden diagnooseja, kutsuin Durandoa katsomaan toisen lääkärin – omat ajatukset kuin kuitenkin liikkuivat kengitystä enemmän siellä takapolvien tietämillä.

Erittäin ystävällinen uusi lääkärituttavuus saapui sitten tänään aamusta, ja paneutui Durppulan tilanteeseen ja historiaan oikein ajan kanssa. Ehdottomasti plusmerkkiseen saaviin mätkähtää se havainto, että epäpuhtaus oli tiessään eikä taivutuksetkaan käytännössä aiheuttaneet reaktioita, paitsi takapolvista pienet reaktiot silloin, kun lääkäri taivutti pelkkää takapolvea. Taivutusten jälkeen ympyrällä otj otti hieman lyhyempää askelta ulkojalkana, ja oikea tapapolvi oli lääkärin mielestä löysä. Muuten ei ollut löydöksiä, ei lämpöä, turvotuksia eikä nesteitä eikä edes kovin merkittävää aristusta kavioissa.

Tällä lääkärillä oli vähän maltillisempi (?) lähestyminen polvien hoitamiseen: nivelten piikittämisen sijaan polvet bliistrattiin.  Itse olen joskus aikoinani kuullut bliistrauksesta ja joku maallikko sitä joskus vuosia sitten ehdotti Durtsille – tosin näin jälkikäteen en tiedä, tarkoittiko linimenttibliistrausta vai injektiota tehtävää mallia. Nyt tehtiin jälkimmäinen.

Jos jollekulle muullekin tämä on vähän vieraampi juttu, niin tämän sain selville kysyessäni, mistä on kyse: polveen injektoidaan jotain ainetta, joka aiheuttaa siellä steriilin tulehduksen, jonka seurauksena nivelsiteet "tiivistyvät" ja tukevat polvea paremmin. Tämä lääkäri käytti bliistrauksessa c-vitamiini, mutta ilmeisesti esimerkiksi jodia käytetään aika paljon. Ja yksi vaihtoehto on myös veribliistraus, josta on kerrottu Sophia Backlundin blogissa. Bliistrauksesta ei kovin paljoa tietoa tunnu netistä löytyvän. Englanniksikaan en onnistunut löytämään tätä keskustelunpalstan lääkärin (?) selitystä enempää.

Fiilikset on vähän kahtalaiset. Olen iloinen, että ontuminen loistaa ainakin toistaiseksi poissaolollaan. Ja tyytyväinen siitä, että tämä lääkäri otti polvijankutukseni tosissaan. Kummissani olen ehkä hieman siitä, ettei kukaan aiemmin ole sanonut polvea löysäksi – ellei sitten ole taas mennyt minulta ihan ohi, mikä sekin on tietty täysin mahdollista.

Mutta oli miten oli, jos tuo bliistraus auttaa, olen siitä erittäin iloinen. Yritin kovasti kysellä, onko sillä jotain huonoja sivuvaikutuksia, mutta ilmeisesti ei. Toki aina on tulehduksen riski, kun neuloilla törkitään, mutta jos tämä auttaisi, niin olisihan se ilmeisesti hirmu paljon lempeämpi vaihtoehto kuin jatkuva nivelien piikittäminen.

Pelkän kävelyn aikakausi on nyt virallisesti päätöksessä ja pikkuhiljaa voidaan alkaa ravailla. Ensin tietysti vain hyvin lyhyitä pätkiä, muutamia suoria uria, mutta pikkuhiljaa sitten voinnin mukaan enemmänkin. Ja jos ei mitään valtavia takapakkeja tule, niin on vielä ihan mahdollista, että maaliskuun puoliväliin mennessä oltaisiin kutakuinkin normaalissa päivärytmissä.

Kengittäjää vielä odotellaan, kun sairaustumisen vuoksi hänen vierailunsa siirtyi ensi viikon alkuun. Siinä onkin sitten pähkäiltävää, että mihin suuntaan pyllistetään...kaikki pehmustaminen ja enemmän tuen tarjoaminen kun johtaa auttamatta siihen, että riski kengän irtoamiselle on suurempi. Ja buutsit, niistä Durtsilla menee iho rikki. Ah, päätösten helppoutta! Onneksi niitä ei tarvitse tehdä yksin vaan on ammattilaisia apuna – ja joiden suosituksia voi sitten kyseenalaistaa :D

Kaksi kolmesta

Laadukas, terve, edullinen – näistä voit tavallisesti valita korkeintaan kaksi. Oma valintani oli laadukas ja edullinen.

Näin jälkikäteen laskettuna edullinen on maksanut jo vähintään ostohintansa ylimääräisinä eläinlääkärikuluina. Vielä vuosi pari tätä rataa, niin olisi voinut ostaa hevosen, joka olisi ollut laadukas ja terve. Tosin sitten, jos sille laadukkaalle ja terveelle tapahtuisikin jotain, ei eläinlääkärikuluihin enää olisi varaa.

Luottoeläinlääkärimme kävi siis torstaiaamuna. Edellisellä käynnillä toukokuun alussa niiskutin ilon kyyneleitä, kun lääkäri kommentoi liinassa näkemäänsä sanoilla "very good". Nyt tuon kommentin tilalla oli ensin vasemmassa kierroksessa syvä hiljaisuus ja sitten oikeaan käännettyäni jo alle puolikkaan ympyrän jälkeen "kiitos". Ja sitten alkoi oikean takasen taivuttelu, ja sitä seurasi molempien takapolvien ultraus. Kohdassa, jossa vasemmassa polvessa näkyi ultrassa kaunis yhtenäinen linja, oli oikeassa polvessa ihan selkeä rikkinäinen kohta.

*****

Tiesin Durandon ostaessani, etten ollut saamassa tervettä hevosta. Yllättävää kyllä, se ei silti tee juurikaan helpommaksi näiden löydösten hyväksymistä  ja jatkuvien terveysongelmien kanssa painimista. Tiesit, mihin ryhdyit – sitä hoen itselleni. Ja silti jokin osa minussa aina toivoo ihmeparantumista. Uskoo salaa, että hoito, hoiva ja rakkaus eheyttää, jopa rikkoutuneen nivelen.

*****

Rakkaus ei taida kaikkivoipaisuudestaan huolimatta tepsiä niveliin, joten turvauduin jälleen kerran tohtorisedän apuun. Molemmat polvet piikitettiin hyaluronilla, kroppa kiropraksaulteltiin paikoilleen ja tällä kerralla hoitoa tehostetaan Adequan-piikeillä kerran viikossa seitsemän viikon ajan. Halpaa kuin saippua. Voi kun vois sanoa, että onneksi Durtsilla on vakuutus. Ja onhan sillä, mutta se ei vaan korvaa mitään jalkoihin liittyviä juttuja :/

*****

Mutta palataan takaisin alun teemaan. Edellisen kirjoituksen kommenteissa kehuttiin sitä, miten fiksua on hankkia ensihevoseksi laadukas yksilö. Kyllä se tietysti onkin, mutta jos ei ole varaa hankkia sellaista, joka on myös terve, niin kannattaa ehkä puntaroida vaihtoehtoja pari kertaa. Ja ainakin aloittaa ahkera säästäminen eläinlääkärilaukun muotoiseen säästölippaaseen; siellä ei nimittäin varat kauaa vanhene.

Valitsisinko toisin? En, sillä siinä vaiheessa, kun minulle selvisi Durandon vammojen laatu ja laajuus, oli se jo minulla koeajalla ja olin siihen jo niin korviani myöten rakastunut ja henkisesti sitoutunut, etten siitä enää voinut luopua (järkisyiden vuoksi yritin kyllä). Entä jos totuus olisi paljastunut jo ostotarkastuksessa? En tiedä. Olinkohan jo henkisesti silloinkin valintani tehnyt ja sydämeni menettänyt?

Ja sitä paitsi, hevoset ovat todella herkkiä hajoamaan: tänään terve hevonen voi huomenna olla mennyttä, joten mitään takuita mistään jatkuvuudesta ei hevoskaupoilla ollessaan voi kuitenkaan ostaa. Ei millään rahalla.

*****

Ei tämä silti juuri tällä hetkellä mitään juhlaa ole. On kova huoli Durandon puolesta. Olin elätellyt toiveita, että päästäisiin edes puolen vuoden piikitysväliin, mutta nyt pärjättiin juuri ja juuri neljä kuukautta. Toisaalta oireilu alkoi nyt todella yhtäkkisesti ja paheni nopeasti. Ell sanoi, että oikeassa takasessa näkyi myös vähän jotain ruhjetta, ja oli sitä mieltä, että jos on ottanut jotain osumaa, niin se on voinut vaikuttaa. Melkein toivoisin, että se olisi niin. Muutoin tuntuu vähän lohduttomalta.

Vaan ei auta itku markkinoilla, sillä nyt on hoivailun aika. Jos terveen hevosen kanssa saan tuhrattua tuntitolkulla aikaa tallilla, niin vähintään yhtä hyvin se onnistuu sairaslomalaisen kanssa. Tänään kävin tallilla kolmesti: aamulla harjailemassa, kävelyllä ja syöttelemässä vihreää – aitasin Durtsille laitumesta sairastarhan, mutta eihän siinä portilla mitään kasva. Puoli viiden aikaan kävin ottamassa ukkelin sisälle, kun mietin, että siinä savipläntillä seistessä voi olla helteessä vähän tukalaa. Illalla kävin vielä taluttelemassa uuden lenkin ja syöttelemässä vähän lisää.

Niin ja sain lääkäriltä myös voidetta, jota oon nyt laittanut Durtsin silmään aamun ja illoin. Alkaa olla jo melko normaalin näköinen alaluomi, onneksi!

Vähän huonompia uutisia

Durando ei halua enää laukata. Ei varsinkaan vasempaan kierrokseen, mutta eipä se oikeakaan laukka mitään hehkeää ole.

Tällä kertaa ongelma ei valitettavasti liity mun päättäväisyyteen, vaan selkeästi nyt on jossain kipua tai jäykkyyttä. Jos vasemman laukan saa useamman yrityksen jälkeen nostettua (tarjoilee siis noin 1/5 kerrasta oikeaa laukkaa), niin jos edes ajattelee pientä kokoamista, rikkoo D samantien raviin. Muutenkin tuntuu, ettei sitä vasemmassa laukassa saa yhtään ulko-ohjalle vaan rikkoo siitäkin saman tien. Oikeassa laukassa tahtoo tapojensa vastaisesti nostaa päätään ylös ja jännittyy selästä.

Kiropraktikko-lääkärimme tulee onneksi ensi viikon torstaina. Taitaa olla taas takapolvien piikittämisen aika. Toivottavasti saadaan hyaluronilla ja naksauttelulla heppa taas kuntoon.

Samaan surkusyssyyn alkoi myös kenkäshow: maanantaina irtosi vasen etukenkä. Sinänsä hyvä ajoitus, että se oli kengityspäivä. Ikävä kyllä D hankkiutui eroon vasemmasta etukengästä toistamiseen ja heti keskiviikkona. Jälleen voin olla kiitollinen, sillä kiltti kengittäjä tuli vielä samana päivänä korjaamaan tilanteen. Iloista on, ettei kavio lämpöile juuri normaalisti poiketen. Kengänirrotusriehuissa oli tietysti toiseen takaseen tullut haava, mutta se näyttää onneksi Animalintex-kääreellä parantuvan hyvin.

On tämä kanssa yhdenlainen laji... Vaikka tämän murheenkin keskellä mun täytyy sanoa, että oon ihan hirmuisen iloinen ja kiitollinen siitä, että Durando oli monta monta kuukautta ihan huippuvedossa ja oon todella päässyt ratsastamaan ja kehittynytkin. Ja optimistina uskon, että parin viikon päästä saadaan taas palata sille innostavalle kehityksen polulle!

Huoltopäivät

Täällä on nyt huollettu sekä ratsastajaa että hevosta.

Ratsastajan jalkoja on mankeloitu niin, että valituksen määrä hävetti jo itseäkin. Mankeloija (fysioterapeutti) antoi myös jumppavinkkejä, joilla pitäisi yrittää pikkuhiljaa saada jalkojen linjauksia vähän oikeammiksi. Jollei tästä olisi apua myös ratsastukseen, niin tuskin jaksaisin vaivautua, sen verran raskasta oli kyykkääminen, kun sen teki oikein.

Melko perusteellisen katsastuksen yksi havainto oli myös se, että kun jalat ovat näin pahasti valuvirheelliset, on täydellistä lopputulosta turha havitella koskaan: vasemman jalan varpaita en edes saa yrittää vääntää ihan suoraan eteenpäin, koska silloin polvi kääntyy liiaksi sisään. Mutta paljon on kuitenkin tehtävissä ja lupaan ihan tosissani yrittää. Linjausten lisäksi myös nilkan joustossa olisi paljon parannettavaa, joten venyttelyohjelmaa pitää laajentaa entisestään.

Durando lomalla

Durdea kävi katsomassa eläinlääkäri-kiropraktikko. Olen jo pidempään ollut huolestunut siitä, että Durando on taas pikkuhiljaa alkanut valua alemmaksi ja alemmaksi etujalkojen päälle. Viime päivinä ratsastaessa pää on varsinkin oikeassa kierroksessa välillä jo lähes viistänyt maata. Olin varma, ettei D välttyisi piikitykseltä. Yllätys oli ainoastaan se, että piikityksen kohde olikin tällä kertaa etuset.

Lääkäri oli sitä mieltä, että koska lantion seutu oli taas mennyt tukkoon, estää se painon siirtämisen takaosalle, josta seuraava etupainoisena hölkyttely kipeyttää etuset. Piikityksen lisäksi Durde sai siis myös kokovartalonaksauttelun.

Kutsukaa mua hysteerikseksi jos haluatte, mutta tästä lähtien D saa kiropraktista hoitoa säännöllisesti (tietysti lääkärin tilannearvion mukaan). Mieluummin naksautteluhoitoa usein ja piikkiä harvemmin.

Kävelylomaa Durdella on nyt neljä päivää ja sen jälkeen aloitellaan liikkumista kevyesti liinassa. Ratsaille pääsen vasta ensi viikolla.

Lauantaina, ennen lääkärin käyntiä, Durde ehti ottaa vähän iloa irti aurinkoisesta päivästä. Otin kaverilta kaulakappaleen pois kesken tarhailun enkä arvannut, millaisen hurjimuksen vapautin :)

Istu sitten tommosessa kyydissä...

Rokotuksia, raspausta ja raviakin

Kiireiseen viikkoon mahtui talutuksen ja irtokengän kiinnityksen lisäksi myös eläinlääkärin käynti perjantaina. Durando sai influenssa-, tetanus- ja herpesrokotukset ja hampaat raspattiin parempaan kuosiin. Sain itsekin kokeilla D:n purukalustoa – melkoista terävyyttä siellä oli ja sen johdosta oikean posken ihokin vähän rikki.

Durando käyttäytyi rokotuksen ja raspauksen ajan oikein mallikkaasti, vaikka saikin kai melko pienen annoksen rauhoitusainetta. Oli kuulkaa mamma melko ylpeä ja iloinen :)

Piikityksen jälkeinen 10 päivän talutusjakso päättyi, ja eilen juoksutin Durandoa kymmenisen minuuttia kentällä, pelkästään ravia ja käyntiä. Enimmäkseen ympyrällä, mutta lopuksi päätin haastaa vähän itseänikin: Durandokin tuntui liikkuvan innokkaammin, kun täti ei vaan tönöttänyt kentän keskellä komentamassa vaan juoksi mukana.

Tänään sitten uskaltauduin jo ratsaille. Ensin kuitenkin juoksutin hetken, koska halusin nähdä, miten kaveri reagoi pitkän tauon jälkeen laukkapyyntöihin. No, ei ollut kyllä missään määrin villi, joten kipusin selkään erittäin levollisin mielin.

Mentiin enimmäkseen käyntiä ja ravia, mutta otin myös vähän laukkaa molempiin suuntiin. Kun nyt olen saanut ohjeet, että pitää aloitella kevyesti, niin yritän niitä totella. Mutta samalla pelkään, että tällä mun tasolla kevyt voi taas olla vähän liiankin kevyt ;) 

Durando tuntui vähän vetelältä, mutta muuten oikein yhteistyöhaluiselta eikä yrittänyt punkea pois reitiltä kummassakaan kierroksessa. Suostui jopa vähän taipumaankin. Loppukäynti mentiin pihatiellä ja siellä herra säikähti jotain ihan olematonta aika paljon. Onneksi muutamat pikapakoaskeleet suuntautuivat sinne, minne oltiin muutenkin menossa, joten pysyin selässä. (Marika varoitteli, että joskus pelästyessään Durando kääntyy niin salamannopeasti 180 astetta, että kyydissä ei ole mitään mahdollisuuksia pysyä.) 

Satula-asiaa, yllättäen

Satulana oli nyt ensimmäistä kertaa kokeilussa Black Countryn Eloquence, joka tuntui kieltämättä omaan takamukseen melkoisen hyvältä. Säkätila ei enää selästä kokeiltuna tuntunut ihan niin hyvältä, mutta pikkuisen ilmassa killunut takaosa asettui kyllä mukavasti painon kanssa. Satulan etureuna tuntui istuvan oikeinkin hyvin eli sieltä pystyi sormet ujuttamaan, mutta ei kuitenkaan ollut löysä. 

Kokeilen tuota Eloquencea vielä pari kertaa ja sitten vertailen siihen Albionin K2:seen. Lisäksi tallilla on muilla testattavana yksi Kiefferin Lech, jota myös saamme kokeilla. Olen päättänyt, että näistä kolmesta joku saa nyt luvan kelvata.

Black Country Eloquence.
Kuva: www.blackcountrysaddles.com

Aika ihanaa, että pääsee taas ratsastamaan! Tosin en tiedä, kauanko tästä riemusta saa nauttia; toisesta takasesta kuului kyllä vähän sen suuntaista kilinää, ettei välttämättä mene montaa päivää ennen kuin popo irtoaa. Voi, kun osaisi itse tehdä noille jotain!

Tuoksukoira tutkimuksiin

Leevi Petteri Virolainen on pärskinyt jo vuoden. Huonona koiranomistajana jätin viime syksynä vaivan hoitamisen yhteen nenäpunkkikuuriin, vaikkeivät oireet kadonneetkaan. Silloin saatiin siis väärä diagnoosi. Siihen johti luultavasti surkea imitaationi; ei ole helppoa matkia koiran pärskimistä!

Tänä syksynä rokotuskäynnin yhteydessä mainitsin vaivasta uudelleen ja onnekkaasti Leevi päätti juuri siihen kertomukseni perään pärskäyttää oikein kunnolla. (Säästyinpä sentään noloilta imitaatioyrityksiltä tällä kertaa.) Varattiin uusi aika nielun tähystystä varten.

Tähystyksessä paljastuivat todella ärtyneet nielurisat, johon hoidoksi kolmen viikon Doximycin 150 mg kuuri, 5 tablettia päivässä.

Tänään oli jälkitarkastuksen aika. Nielurisat näyttivät jo paremmilta, mutta pärskiminen jatkuu, joten huomenna varaan ajan keuhkoröntgeniin.

Leevin oireilun syy on siis vielä hämärän peitossa. Yksi asia, joka sen sijaan on päivänselvä, on omistajan huono omatunto. Toivon, ettei Leevillä ole kovia kipuja, jotka se on sitkeänä sällinä opetellut peittämään. Ja ehkä tässäkin olisi taas jotain opittavaa.

*****
Ripusteltiin tänään jouluvaloja sekä sisälle että pihalle. Ajatus oli, että ulkojouluvalot helpottaisivat vähän tätä pimeyttä (rakennusbudjetti loppui sen verran kesken, että näillä pimeyksillä täällä kuljetaan kutakuinkin käsikopelolla). Ihan hyvä ajatus, mutta eivät ne kyllä mitään valaise. Toki on mukavaa, että ikkunasta katsoessa näkee muutakin kuin mustaa (verhotkin puuttuvat vielä) ja helpottavathan ne suunnan ottamista. Edellyttäen, että muistaa minne on valot ripustanut.

*****

Huomenna alkaa uusi ratsastuskurssi Navalan tallilla. Vähän jännittää mennä uudelle tallille ja uuteen ryhmään. Onkohan talleilla kovin erilaisia käytäntöjä hevosten hoitamiseen ja sen sellaiseen liittyen?

*****

Jos otsikon tuoksukoira-asia mietityttää, niin sitä olen sivunnut aiemmassa tekstissä.