Onneksi on ratsastus

Blaah.-päivän jälkeen on elämää. Tämän totesin viimeistään illalla vähän seitsemän jälkeen, kun hurautin tapani mukaan reilusti etuajassa tallin pihaan. Jotain taikaa niissä kopukoissa täytyy olla, kun tallilla olo muuttuu niin seesteiseksi ja onnelliseksi, vaikka olisi ollut minkälainen päivä. Tai ehkä lannantuoksussa on jotain huumaavia ainesosia :)

Seesteinen olo ja hyvä mieli matkassa lähdin kotia kohti tänäänkin, vaikka tunti sujui kaikkea muuta kuin upeasti. Sain ratsastettavakseni jälleen uuden tuttavuuden: korkea-askelisen friisiläispollen, Sipon.

Alkukäynnit sujuivat lupaavasti, Sippo kuunteli pieniäkin avuja. Sitten otettiin ohjat, ja siihenpä se lupaava alku sitten levisikin. Jalat olivat tunnin jälkeen tooosi väsyneet, sillä pohkeita oli todellakin käytettävä, jos yhtään halusi päästä eteenpäin. Raippa korjasi tilannetta aina hetkellisesti, mutta olen jotenkin vastahakoinen sitä käyttämään ja - ehkä siitä johtuen - melko kömpelö sen kanssa.

Vauhtivastaisuuden lisäksi Sippo venytteli päätään vähän väliä etujalkojaan kohti, mikä teki myös ohjien pitämisestä tosi raskasta. Opettajan mukaan hevonen pyrki pääsemään jotenkin "kuolaimen taakse", jolloin niistä ei enää olisi hyötyä. Mieleeni hiipi myös ajatus, että koska Sippo oli palannut jalkavaivoista johtuvalta sairauslomalta vasta kolme päivää aikaisemmin, voisiko jaloissa olla edelleenkin jotain? Toivottavasti ei.

Haasteellisella tunnilla mentiin puomeja kaksikaarisella kiemurauralla (onkohan tuo oikein?) ja lopuksi laukattiin yksitellen liinassa. Oli kiva kokemus päästä koettamaan laukkaa niin, että sai jättää yhden asian vähän vähemmälle huolehtimiselle. Tosin kyllä siinä liinassakin ohjata pitää, muutoin on ympyrä äkkiä kovin pieni, ja siihen loppuu laukka.

Laukannostot sujuivat yllättävän hyvin siihen nähden, miten hankala minun oli ollut saada Sippoa edes kävelemään reippaasti. Laukan ylläpitäminen olikin sitten eri juttu. Kun yrittää ulko-ohjalla pitää ympyrän suurena, pitäisi samalla pystyä pohkeilla pitämään laukka yllä. Tämä on erittäin haasteellista, kun oma tasapaino on niin hakusessa, ettei uskalla irrottaa pohkeitaan hevosen kyljistä hetkeksikään, vaan pistää kaiken toivonsa selässäpysymisestä niihin surkeisiin, tunnin loppupuolella jo erittäin väsyneisiin räsypohkeisiin.

Se on hassua, että vaikka järjen tasolla tiedostaa, että selässä pysyisi sitä paremmin, mitä paremmin osaisi jalkojaan rentouttaa, on tuota rationaalista tietoisuutta niin järkyttävän vaikea siirtää käytännön toiminnaksi.

Lyhyt yhteenveto: kiva ja opettavainen tunti ja onnistuneita laukannostoja - hiphei! (Toivottavasti Sipon jalat ovat kunnossa ja pään hakeutuminen etujalkojen tuntumaan johtui vain minun osaamattomuudestani.)

****

Leevin lääkäri soitti tänään kertoakseen, ettei röntgenlääkärikään ollut löytänyt keuhkokuvista mitään merkittävästi poikkeavaa. Lääkäri oli kuitenkin nyt sitä mieltä, että nielurisoja ei leikataan ensimmäiseksi vaan hän lähettää Leevin jatkotutkimuksiin Viikkiin. Tämä on minusta hyvä ratkaisu, ettei turhaan leikata, jos oireiden aiheuttajasta ei ole täyttä varmuutta. Epäiltyjen listalla on astma/allergia tmv.

*****

Huomenna pääsen rapsuttelemaan kaverini suloista suokkiruunaa Köpöä. Tiedä vaikka pääsisi selkäänkin, joten toiveikkaana varustan itseni matkaan ratsastustamineissa.

Perjantaina on sitten vakkaritunti ja maanantaina CR-tunti ja sitten taas keskiviikkona tunti -> ei pitäisi olla aihetta valittaa! =)

Tasapainoilua

Eilinen ratsastustunti käynnistyi surullisesti, kun kuulin, että tallin vanhin ruuna, 23-vuotias Luvite, oltiin jouduttu lopettamaan jalkavaivojen vuoksi. Ratsastin itse Luvitella ensimmäisen ja viidennen tai kuudennen tuntini, ja ihastuin vanhaan herraan kovasti (niinkuin toki olen ihastunut joka ainoaan tapaamaani hevoseen - 8-vuotiaan heppatytön sielu 33-vuotiaan ruumiissa). Tietysti on aina parempi, että kovasti kärsivä eläin lopetetaan, mutta surulliseksi siitä silti tulee.

Olin tallilla jo tunti ennen tunnin alkua, joten minulla oli ruhtinaallisesti aikaa harjata Retu oikein kunnolla ja muutenkin viettää laatuaikaa. Suojat menivät ensimmäistä kertaa ensiyrityksellä oikein päin ja oikeisiin jalkoihin - kyllä nämä asiat ovat ihan opittavissa, mutta aikaa se vaatii :)

Itse tunti sujui melko vaihtelevasti. Retulla oli kova vauhti päällä heti ensimmäisestä ravista alkaen, ja minulla oli melkoisia vaikeuksia pidätellä sitä. Retu on tosi herkkä avuille muuten, mutta hillitsevät avut eivät tuntuneet tehoavan.

Minulla oli tasapaino eilen tavanomaista pahemmin kadoksissa. Ainakin kymmenisen kertaa tunnin aikana tuntui siltä, että nyt tipun. En kuitenkaan tippunut. Voisi olla hyvä kerran tipahtaa, mielellään sillain pehmeästi, niin sitten ei ehkä pelkäisi sitä tippumista ihan niin paljoa. Toisaalta, jos tippuisikin vähemmän pehmeästi, pelkäisi ehkä entistä enemmän.

Laukannostot onnistuivat hyvin. Viimeisellä kerralla tosin Retu taisi nostaa laukan jo silloin, kun minä vasta ehdin ajatella sitä. Laukasta pysäyttäminen ei onnistunut lainkaan ja kyydissä pysyminen kaarteessa oli vaikeaa.

Jotenkin epäloogista, mutta kaikista tasapaino-ongelmista huolimatta harjoitusravi sujui eilen melko hyvin. Myös kädet pysyivät edelliskertoja paremmin oikeassa asennossa. Kantapäitä sen sijaan pitää korjata tuon tuostakin. Kaiken kaikkiaan kiva ja vauhdikas tunti!

Varasin maanantaille 14.12. Centered riding -istuntatunnin minulle ja yhdelle ryhmäkaverilleni. Erityisesti eilisten tasapaino-ongelmien jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä, että istuntatunti tulee enemmän kuin tarpeeseen. Ja yksi tunti on oletettavasti vasta mukava alkupala.

Leevi-koirulin kuulumisia sen verran, että pärskiminen jatkuu. Eläinlääkäri soitti röntgen-kuvista ja hänen mukaansa niissä ei näkynyt mitään kasvaimeen tai krooniseen tulehdukseen viittavaa. Lupasi vielä näyttää kuvia ylipistolle jollekin asiantuntijalle, mutta jos kuvista ei löydy mitään, niin hoitosuunnitelmassa seuraavana on nielurisaleikkaus.

Minulla on leikkauksesta vähän kahtalaiset fiilikset: koska jokainen nukutus on aina riski ja Leevi ei ole varsinaisesti sairaan oloinen, ei leikkaus sinänsä tunnu hyvältä vaihtoehdolta. Toisaalta tuntuu siltä, ettei tuo jatkuva pärskiminenkään voi olla mukava vaihtoehto. Eikä voi kai oikein olettaa, että pärskiminen on ainoa oire, minkä Leevi itse tuntee. Ainakin silloin tähystyksen aikaan nielurisat olivat olleet todella ärtyneet, joten voisi olettaa, että niistä jotain särkyäkin aiheutuu. Voi murua!

Matkalle lähtöön on enää kolme viikkoa. Sukellus, valkoinen hiekka ja turkoosi meri ovat kovasti mielessä. Varasin sukelluskamoille erityismatkavarakuljetuksen paluulennolle (35 €), jotta voi pikiriikkisen jotain shoppaillakin. Ainakin tuon kuljetuksen arvosta pitää siis shopata, jottei tule tappiota :)

Hikeä, karvoja ja rapaa

Aamupäivällä Leevin keuhkoröntgen. Ei ollut ihan puistokävely pidellä 40-kiloista hätääntynyttä voimanpesää röntgenpöydällä. Mietityttää, että miksi ihmeessä ei voi olla semmoista röntgenlaitetta, joka olisi kutakuinkin lattian tasalla? Ei olisi ollut mikään ongelma pyytää Levanderia köllettelemään siinä. Mutta se, että tuommoinen lähtökohtaisesti kokonsa vuoksi nosteluun tottumaton kaveri heivataan metrin korkeudelle liukkaalle pöydälle... No karvat pölisi ja hellämieliset omistajat olivat välillä monin tavoin kovilla, kun piti vaan pakottaa koirula pysymään paikallaan. Tyytyväisiä olimme kuitenkin siihen, että kuvat saatiin otettua ilman rauhoitusta. Ensi viikon puolivälin paikkeilla lupasi sitten eläinlääkäri soitella kuvista ja mietteistään. Pidän peukkuja, ettei löydy mitään vakavaa. Toisaalta en oikein osaa kovin vakavaa pelätäkään, kun Leevi kuitenkin on tosi reipas ja hyvinvoivan oloinen. Ja söötti!

Illalla jälleen viikon kohokohta: ratsastustunti! Keli oli mitä hirvein; satoi ja rapa roiskui, mutta sitä tuskin hyvältä mieleltään ehti huomata.

Tänään sain kaverikseni Nastan, joka on vastaansanomattomasti nimensä veroinen tyyppi. Menohaluja kyllä löytyi ja enin energia minulla menikin pidättelyyn. Mukava oli usean Koijarin pomppuravin värittämän tunnin jälkeen huomata, että kyllä siellä harjoitusravissa ns. normihepalla pystyy edes 10 metrin pätkiä istumaan hallitusti.

Harjoiteltiin myös pohkeenväistöjä. Jotenkin luulin, että ne tulisivat ohjelmaan vasta paaaaaaljon myöhemmin, mutta miten väärässä olinkaan. Nasta osasi pohkeenväistöt tosi hyvin, ja olisi mielellään tehnyt niitä jo opettajan käskystä. Haasteeksi siis minulle muodostui saada heppa tekemään asioita vasta minun pyynnöstäni. Pohkeenväistöt meni vähän miten meni, mutta ravi tuntui tänään enimmäkseen tosi mukavalta ja pari laukannostoakin onnistui kohtuullisesti. Niin, ja jalat pysyivät tänään vähän paremmin jalustimissa (tosin se varmaan näkyi sitten repsahduksena käsissä, ryhdissä tai jossain).

Ratsastamisessa on niin paljon asioita, jotka pitäisi saada toimimaan yhtä aikaa. Huomaan olevani aika hidas, tarvitsisin selkeästi enemmän aikaa koota ajatuksiani ja miettiä liikkeet etukäteen pala palalta. Valitettavasti on vaan niin, että - ainakin minun osaamisellani - on kovin vaikea saada hevonen kiltisti odottamaan sitä, että täti saa ajatukset järjestykseen :) Pitää siis vain sopeutua ja yrittää opetella vähän nopeammaksi tai saada liikkeistä mielessään semmoisia kokonaisuuksia, joita ei tarvitse palastella joka kerta ennen niiden suorittamista. Resepti taitaa siis rakentua vahvasti kärsivällisyyden ympärille - ei varsinaisesti vahvuuteni, joten sitäkin arvokkaampaa oppia.

Tuoksukoira tutkimuksiin

Leevi Petteri Virolainen on pärskinyt jo vuoden. Huonona koiranomistajana jätin viime syksynä vaivan hoitamisen yhteen nenäpunkkikuuriin, vaikkeivät oireet kadonneetkaan. Silloin saatiin siis väärä diagnoosi. Siihen johti luultavasti surkea imitaationi; ei ole helppoa matkia koiran pärskimistä!

Tänä syksynä rokotuskäynnin yhteydessä mainitsin vaivasta uudelleen ja onnekkaasti Leevi päätti juuri siihen kertomukseni perään pärskäyttää oikein kunnolla. (Säästyinpä sentään noloilta imitaatioyrityksiltä tällä kertaa.) Varattiin uusi aika nielun tähystystä varten.

Tähystyksessä paljastuivat todella ärtyneet nielurisat, johon hoidoksi kolmen viikon Doximycin 150 mg kuuri, 5 tablettia päivässä.

Tänään oli jälkitarkastuksen aika. Nielurisat näyttivät jo paremmilta, mutta pärskiminen jatkuu, joten huomenna varaan ajan keuhkoröntgeniin.

Leevin oireilun syy on siis vielä hämärän peitossa. Yksi asia, joka sen sijaan on päivänselvä, on omistajan huono omatunto. Toivon, ettei Leevillä ole kovia kipuja, jotka se on sitkeänä sällinä opetellut peittämään. Ja ehkä tässäkin olisi taas jotain opittavaa.

*****
Ripusteltiin tänään jouluvaloja sekä sisälle että pihalle. Ajatus oli, että ulkojouluvalot helpottaisivat vähän tätä pimeyttä (rakennusbudjetti loppui sen verran kesken, että näillä pimeyksillä täällä kuljetaan kutakuinkin käsikopelolla). Ihan hyvä ajatus, mutta eivät ne kyllä mitään valaise. Toki on mukavaa, että ikkunasta katsoessa näkee muutakin kuin mustaa (verhotkin puuttuvat vielä) ja helpottavathan ne suunnan ottamista. Edellyttäen, että muistaa minne on valot ripustanut.

*****

Huomenna alkaa uusi ratsastuskurssi Navalan tallilla. Vähän jännittää mennä uudelle tallille ja uuteen ryhmään. Onkohan talleilla kovin erilaisia käytäntöjä hevosten hoitamiseen ja sen sellaiseen liittyen?

*****

Jos otsikon tuoksukoira-asia mietityttää, niin sitä olen sivunnut aiemmassa tekstissä.