tiistai 20. joulukuuta 2011

Ei mikään taistelija


Lapsena kun pelotti, nukuin selkä ovelle päin. Niin että jos joku tulisi vaikka puukottamaan, niin en ehtisi nähdä enkä ehtisi pelätä (älkää kysykö, mistä olin tuommoisia saanut päähäni!?).

Vähän vanhempana muistan herättäneeni hieman kyseenalaista huomiota laskettelureissulla Alhovuoressa. Reippaasti hyppäsin muiden perässä hyppyriä, mutta joka hypyn lakipisteessä annoin itseni valahtaa ihan veltoksi. Tuumailin, että jos kaatuu rentona, ei satu niin paljoa. Siis kun kaatuu. Ilmeisesti pystyssä pysyminen ei ollut vaihtoehto.

Tämä sama asenne taisi näkyä myös taannoisessa sivuloikkarodeonäytöksessä, ja olinkin todella lähellä luovuttaa. Tällä kertaa kuitenkin – ihan viime hetkellä – ammensin jostain yllättävän annoksen tsemppihenkeä ja maahan heittäytymisen sijasta kampesin itseni takaisin tasapainoon.

Toivottavasti tämä ei ollut vain se säännön vahvistava poikkeus, vaan askel kohti itsevarmuutta. Tai ainakin uskallusta yrittää.

maanantai 12. joulukuuta 2011

Tää ei tee mitään, tää on niiiiiin kiltti...

Toinen ihanista lomittajista oli tutustumassa Durtsiin ja sen tapoihin. Olin ehtinyt kehuskella herran kiltteydellä hyvinkin toistakymmentä kertaa ennen ratsastusta ja vähän sen aikanakin.

Ratsastus sujuikin kohtuullisen kivasta ja laukattuakin tuli. Sitten hölkyteltiin rennosti loppuraveja ja luottavaisena hölmönä annoin D:lle oikein mahdollisimman pitkät ohjat. Tultiin keskihalkaisijaa pitkin ravissa, kun uralla vastaantullut hevonen protestoi raippaan pienellä pukilla ja äänellä.

Durando säikähti, loikkasi varjoaan nopeamman sivuloikan, jonka aikana horjahdin pahasti sivulle ja taakse. Olin jo ihan varma, että tipun ja itse asiassa meinasin antaa periksi, mutta sitten päätin yrittää vielä kerran päästä takaisin tasapainoon. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin, sillä samaan aikaan Durando päätti jatkaa showta kunnon pukkisarjalla. Oikein hienolla, jossa selkä menee semmoiseen kissaköyryyn. Sain tehdä ihan tosissani töitä, että a) saisin D:n pään ylös ja b) saisin pysäytettyä tai käännettyä ennen edessä olevaa hevosta.

Ehkä Durtsikaan ei halunnut törmätä ja pysähtyi siksi noin metriä ennen. Onneksi törmäyslinjalla ollut hevonen sattui olemaan erittäin rauhallista ja itsevarmaa sorttia eikä mitään pahempaa sattunut. Tosin lomahoitajan silmissä uskottavuuteni on menetetty ikuisiksi ajoiksi ;)

Jatkoin vielä hetken ravailua ja niin, että ratsastettiin heti ensimmäiseksi säikähdyksen aiheuttanutta ratsukkoa vastaan. Toivon, ettei jää mitään turhia kammoiluja kummankaan mieleen.

En voi väittää, ettenkö olisi säikähtänyt, mutta siitä huolimatta jälkitunnelma on erittäin hyvä. Koska lähtökohtaisesti pelkään, että tipun jokaikisestä ennakoimattomasta liikkeestä, tekee todella hyvää huomata, että joskus voin myös onnistua sinnittelemään kyydissä. Että ei jokainen yllättävä tilanne välttämättä tarkoita hiekanmaistelua. Sitä paitsi onneksi en tänään tippunut, koska aikaa leipoa ei oikein olisi. Nyt rodeotäti rientää pakkaamaan :) Blogissa tullee olemaan hieman hiljaisempaa lähiaikoina...

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Kynitty


Ehkä olisin päätynyt tähän hirmutekoon muutenkin, mutta reissuun lähteminen ainakin helpotti päätöksentekoa. Durando klipattiin lauantaina. Ei kai olisi oikein reilua jättää sellaista karvapalleroa muiden ristiksi; joillain on ilmeisesti (joo, kuulostaa oudolta) muutakin elämää kuin notkua tallilla vaihtamassa kuivatusloimea toisensa perään.

Valittavasti vauhtiraidoista ei tullut viikonlopun aikana otettua kuvaa, mutta yritän muistaa lähipäivinä. Malli on sama kuin lähes kaikilla tallin tammoilla, niin että Durtsi voi kokea kuuluvansa jengiin.

Klippaaminen oli ilmeisesti Durandolle ihan ensimmäinen kerta, mutta eipä kaveria juuri jännittänyt. Itse asiassa en muista koskaan nähneeni D:tä yhtä tyytyväisen näköisenä. Silmät lupsuivat ja suu teki semmoista pientä mupellusliikettä.

Vauhtiraidat eivät ihan olleet nimensä veroiset, sillä varsinaiseksi liitokavioksi ei Durando niiden myötä muuttunut. Iloisia uutisia kuitenkin, sillä sekä eilen että tänään oli intoa liikkua kuitenkin selkeästi kahta edellistä päivää enemmän.

Positiivista: 

  • Ihana Durtsi ei turhista hötkyile. 
  • Piristymistä havaittavissa. 
  • Laukattukin on.

torstai 8. joulukuuta 2011

Vetoomus: tädille lisää tunteja vuorokausiin!

Muutama päivä sitten oli suuri päätöksenteon hetki. Mies katsoi minuun spanielinsilmillään ja sanoi vetoavasti: "Rakas, älä pakota mua lähtemään yksin". Mitä siinä voi vaimo muuta tehdä kuin myöntyä.

Tiistaina on siis (äkki)lähtö ja nyt pitää melko kiirettä. Koira, koti, hevonen, työt ja joulujutut. Niin ja tietty matkasuunnitelmat ja muut. Sen verran fiksaamista, ettei ihan meinaa viikko riittää.

Leevin hoito on onneksi jo saatu sovittua ja koti menee siinä samalla, kun vakkarihoitaja tulee asumaan meille. Durtsista päävastuun on lupautunut ottamaan ihana luotto-Sanni muutaman muun superystävällisen ihmisen avustuksella. Työasioista olen saanut sumplittua ison osan, mutta vielä riittää tekemistä ennen matkaa. Pieni osa hommista lähtee mukaan matkalle. Ja sitten vielä joulu ja kaikki siihen liittyvä. Huh.

Mutta ei sais keskittyä valittamiseen vaan pitäisi iloita siitä, että pääsee sukeltamaan – jei!



*****

Durandolla olen nyt ratsastellut joka päivä. Ja siis nimenomaan ratsastellut. Lyhyitä aikoja ja melko vähäisillä odotuksilla/vaatimuksilla. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että mennään mun määräämää askellajia ja mun määräämään suuntaan. Muutoin en juuri ole vaatinut. Silti osa näistä vähistäkin vaatimuksista on kaikunut kuuroille korville.

Tätä päivää lukuunottamatta Durando on ollut ihan pirteä, ja tänäänkin oma moottori löytyi laukkaamisen jälkeen. Tosin laukkojen löytyminen vei myös ihan hyvän tovin aikaa. Huomasin taas, että parhaiten homma toimii silloin, kun en mieti mitään muuta kuin, että tästä lähtee laukka ja ajattelen selkeästi eteenpäin. Kaikki muut lähestymistavat johtavat eriasteisiin epäonnistumisiin.

Positiivista:

  • Punkeminen pysynyt aika hyvin kurissa. 
  • Durtsi ollut enimmäkseen pirteä eikä ole nähty makoilevan tarhassa.
  • Mun ja Durtsin elämässä on huippuihania ihmisiä, jotka auttavat silloinkin, kun pyydän ihan kohtuuttoman paljon.

Edit: Luettuaan tämän postauksen mies kommentoi, että spanielinsilmien kohdalle olisi totuudenmukaisempaa kirjoittaa kivespussisilmät (ihan vähän väsynyt mies). En kuitenkaan korjaa tekstiä, koska muokkauksen jälkeen myöntymistäni voisi olla vaikea ymmärtää ;D

lauantai 3. joulukuuta 2011

Varovaisen toiveikas


Mietin, että mitähän kamalaa manaan tapahtuvaksi, jos rohkenen kirjoittaa tänne, että mieli on tällä hetkellä sellainen varovaisen toiveikas. Durando on vaikuttanut vähän pirteämmältä eikä sitä ole nähty nyt viikkoon makoilemassa tarhassa (se, ettei kukaan ole sattunut näkemään, ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi saattanut makoilla). Silmien voi vähän pinnistelemällä kuvitella olevan vähän kirkkaammat ja jollei paksuuntunut karva hurjasti hämää, on lihaa luiden ympärille saattanut tulla hitunen lisää. 

Keskiviikosta perjantaihin D sai vähän palautella mieleen ratsun hommia, hyvin rauhallisesti. Perjantaina oli rankimman liikunnan päivä, mikä tarkoitti noin 40 minuutin ratsastusta, jossa mukana reilut alku- ja loppukäynnit. Raviin Durtsi on lähtenyt kaikkina päivinä innokkaasti ja ollut kevyen tuntuinen. 

Eilen kokeilin onnistuisiko jopa laukka, mutta se taisi olla vähän liian aikaista. Oikeaan kierrokseen nosto onnistui hyvin ja vajaan kierroksen jälkeen siirryttiin raviin ajatuksena kokeilla yhtä lyhyesti myös vasen kierros. Ensimmäiset yritykset kaikuivat kuuroille korville ja sen jälkeen Durando tarjosi neljä kertaa oikeaa laukkaa, vaikka yritin pitää asetuksesta huolta ja ajoittaa nostot kulmiin. Kun vasen laukka viimein nousi, huokaisin helpotuksesta ja siirryin loppukäynteihin. 

Ei olisi vielä pitänyt yrittää noin paljoa, sillä nyt edellisen kahden päivän hyvä fiilis koki pienen kolauksen ilman, että siitä oli yhteistyölle oikeastaan mitään hyötyä. Kun toinen on vielä toipilas, ei mulla ollut sydäntä  kauhean tiukasti pyytää mitään, jolloin laukannostoyritykset vasempaan tahtoivat taas lipsahtaa vähän enemmän sellaisen epämiellyttävän pusertamisen puolelle. 

Tänään päätin yrittää nollata tilanteen virkistyslenkillä maastossa. Sain oikein houkuteltua miehenkin mukaan. Ikävä kyllä pakkanen oli jäädyttänyt tien pinnat sen verran liukkaiksi, ettei ilman hokkeja sitten kuitenkaan uskaltauduttu kenttää pidemmälle. Vähän harmitti, koska hokit olivat tyrkyllä siinä harjapakissa ja ystävällinen tallikaveri olisi lainannut työkalujakin. Miehellä oli kuitenkin tuli pyrstön alla, eikä varikkopysähdykseen siis ollut aikaa. Kukaan meistä ei ollut kovin virkistyneen oloinen kentällä kehän kiertämisen jälkeen, vaikka keli olikin kaunis.

torstai 1. joulukuuta 2011

Ulkopuolista vetoapua

Nyt kun ratsastamaan ei juuri ole päässyt, alkaa postausaiheiden kehittely käydä vähän työstä. Niinpä olin poikkeuksellisen iloinen saadessani blogihaasteen ja tunnustuksen.

Haaste kuuluu näin:

a) Kiitä haasteen antajaa: Kiitos Pena & Otto!

b) Haasta mukaan 8 blogia. Tämä haaste on jo kiertänyt kutakuinkin kaikki seuraamani heppablogit, mutta laitetaan se nyt ainakin Kultaisen ponin Nooralle.
c) Kerro haastetuille.
d) Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.


Listaamaani satunnaiset asiat saattavat jonkun mielestä kuulostaa etäisesti tutuilta. Facebookissa kiersi 2009 muistiinpanotehtävä, jossa piti kirjoittaa 25 satunnaista asiaa itsestään. Laiskanpulskeana ihmisenä päätin hyödyntää valittuja paloja tuolta listalta, sillä veikkaan, ettei FB-kavereista monikaan lue tätä blogia – saati, että muistaisi jonkin kiertokirjetyylisen jutun sisältöä monen vuoden takaa. Kierrätys on sitä paitsi trendikästä. Tässä ne nyt tulevat:


1. Rakastan merta, järviä, jokia, lampia, uimista, sukeltamista, saunomista jne...mutta inhoan Yllättävää märkää. Siis vettä tai jotain muuta kosteaa odottamattomissa paikoissa. Vaikka kylppärin lattialla sen jälkeen, kun olen jo ehtinyt kuivata jalkani.

2. Itken usein. Huulipunaa en käytä koskaan. Naistaikaviitan mukaan edellämainitut ovat naisen aseet eli taistelen sitten kai puoliteholla.

3. Lapsuuteni suurimmat liikutuksen aiheuttajat olivat Bim Mustakorva ja Narnian Aslan.

4. Olen kyltymätön hieronnan, selkään piirtämisen ja hiusten räpläämisen suhteen.

5. Olen huono heräämään. Torkutus on ollut olennainen osa arkeani jo 26 vuotta. Pari vuotta sitten ostin wake-up lightin – nyt osaan nukkua sikeästi myös todella kirkkaassa valossa.

6. Rakastan puita! Paitsi kuusia. Niitäkin talvella. Ja kesällä, kun aurinko tulee oikeasta suunnasta ja valo siivilöityy neulasten läpi sammaleeseen niin, että metsä näyttää ihan epätodelliselta, melkein kangastukselta.

7. Haluaisin matkustaa Afrikkaan ja olla siellä pitkään. Vähän Hemingwayn tapaan, paitsi ilman kaikkea sitä metsästystä.

8. Minusta gekot on tosi sööttejä. Piirtäisin niitä joka paikkaan, jos osaisin.



Lovely blog -tunnustuksen vastaanottajan tulee kertoa lempiasioistaan ja jakaa tunnustus edelleen viidelle blogille. Tunnustuksen voin vilpittömästi antaa kaikille niille blogeille, jotka tuossa sivupalkissa ovat näytillä. Seuraan niitä kaikkia ahkerasti ja innolla – jopa niin, että löydän itseni usein harmittelemasta sitä, jos ei uusia päivityksiä kuulu pariin päivään. Tässä siis suosikeilleni tunnustuksen lisäksi vähän haasteenpoikasta ;)
Ja sitten ne vaaditut lempiasiat.
1. Lempiruoka: paistetut ahvenfileet ja perunamuusi
2. Lempimakeinen: ikäväkseni olen todella kaikkiruokainen herkkujen suhteen, vähiten tykkään salmiakista, mutta sekin menee, jollei muuta ole.
3. Lempiluettava: Rakastan kirjoja, mutta ehdin lukea enimmäkseen vaan lomilla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä kevyemmäksi lukemistoni tuntuu käyvän. Harry Potterit, Twiligt-sarja ja muut sopivasti yliluonnolliset jännitys- ja salakoodienratkaisukirjat vievät mukanaan. Välillä yritän lukea jotain hienostuneempaakin :) 
4. Mieluisin tapa tehdä käsitöitä: Todistevuoresta päätellen: aloittaa mahdollisimman monta erilaista ja heivata keskeneräisinä seuraavan alta laatikkoon.
5. Lempielokuva: En osaa nimetä vaan yhtä, hyviä leffoja on paljon. En myöskään ole mikään leffafriikki enkä välttämättä edes muista kaikkia hyviä leffoja ennen kuin joku muu ottaa ne puheeksi. Tykkään leffoissakin salakoodienratkaisumeiningistä (=katsojallekin jätetään vähän pääteltävää tai annetaan ainakin vihjeitä, joiden perusteella voi yhdistellä langanpäitä jo matkan varrella), mutta tykkään kovasti myös hyvää mieltä levittävistä elokuvista, semmoisista, jotka inspiroivat ja saavat yrittämään olla edes yhden päivän vähän parempi ihminen.