perjantai 30. huhtikuuta 2010

Esteitä!!!

Opettaja sanoi ennen tuntia, ettei laittanut minulle tällä kertaa Sissiä, koska hypättäisiin ja oli ajatellut, että saisin välillä mennä vähän rauhallisemmalla hepalla, Virmalla. Tässä vaiheessa en vielä osannut yhtään arvata, että hyppääminen tarkoittaisi ihan oikeasti hyppäämistä.

Heti alkulämmittelyistä lähtien harjoiteltiin kevyttä istuntaa pitkillä sivuilla. Ensimmäinen tehtävä oli mennä ensin kolme käyntipuomia ja niiden perään kolme ravipuomia. Sitten vaikeutettiin ja tultiin toisesta suunnasta eli ravipuomien jälkeen olisi pitänyt saada siirrettyä käyntiin pysyen koko ajan kevyessä istunnassa. Onnistuin vain joka toisella kerralla, yllättävän vaikeaa oli.

Sitten opettaja alkoi nostella puomeja kannattimille. Katsoin touhua oikeasti aika kauhuissani: en todellakaan ollut odottanut, että hyppäisimme. Hyppytehtävässä oli kaksi estettä (matalimmilla kannattimilla eli olisko noin 30-40 cm?) kuuden metrin etäisyydellä toisistaan. Ensimmäinen kerta jännitti ihan valtavasti ja ihan ensimmäiseltä vuoroltani käännyin jonon jatkoksi, jotta sain vähän aikaa sulatella ja suunnitella. Suoriuduttiin ekaksi kerraksi ihan kelvollisesti, vaikka kuski kuulemma vähän sukelsikin.

Näin jälkikäteen voi todeta, että liike tuntui huomattavasti pienemmältä selässä kuin miltä odotin sen tuntuvan eikä mitään tippumisen tai tasapainon menettämisen tunnetta tullut.

Toisella radalla oli ensin yksi maapuomi, johon piti tulla ravissa ja heti sen perään este ja kuuden metrin päässä toinen. En saanut ensimmäisillä kahdella yrityksellä Virmaa ohjattua puomille, vaikka tamma vaikuttikin olevan ihan innoissaan hyppymisestä ja kuopi jalallaan maata jonossa. Kolmannella kerralla skarppasin ja sen jälkeen ei sitten enää esteitä ohiteltukaan vaan mentiin urheasti kohti joka kerta.

Viimeisellä radalla oli kolme estettä: ensimmäisenä semmoinen in and out -ratkaisu eli välimatkaa vain kolme metriä ja sitten viimeiseen kuusi metriä. Ongelmana minulla oli erityisesti Virman pitäminen suorana, kaula tuppasi taipumaan oikealle. Korjaus tähän tuli vasta viimeisellä kerralla, kun ensimmäistä kertaa tuntui, että pystyi hetkisen keskittymään myös ohjiin eikä vaan ihan pelkästään omaan olemiseen.

Tämä tunti oli huisi kokemus! Pikkuinen tammakin oli ihan tohkeissaan hyppäämisestä. Virma, jonka kanssa minulla on ollut haasteita saada laukkaa nostettua, nosti tänään laukan lähes pelkästä ajatuksesta.

En olisi ikinä osannut arvata, että jo tässä vaiheessa päästään kokeilemaan esteitä, mutta en kyllä valita. Kaikilla tuntui olevan tunnilla hauskaa ja jännityksestä huolimatta täti- ja setäratsastajat selviytyivät kutakuinkin kunniakkaasti ensikosketuksestaan esteisiin. Tätä lisää!

Alkaa mennä mauttomaksi

Täällä istun ja mietin, että jokohan kohta kehtaisi mennä tallille, kun tunti alkaa vasta parin tunnin päästä... Kohta kyllä lähden, onpahan sitten aikaa harjailla oikein urakalla. Toisaalta sitten, jos ei olekaan heppaa laitettavaksi, vaikutan vaan joltain ärsyltä tallihengaajalta. Mikä siis pitää täysin paikkansa :)

Pesin eilen kamppeet hanskoja myöten ja jynssäsin kengätkin puhtaiksi. Ajattelin nauttia puhtaudesta ihan täpöllä koko automatkan ajan. Kauempaa se ei kestä.

Nyt keräilemään kasaan niitä puhtaita kamppeita ja tukkaa letittämään. Jännittää, että saanko tänäänkin Sissin vai olisiko välillä vähän helpomman hepan vuoro.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Takana taivutuksia, tulossa tallitöitä



Keskiviikkotunnilla Toscan kanssa tehtiin paljon erilaisia tehtäviä. Paljon siirtymisiä, kolmikaarista kiemuraa sekä minulle ihan uutena juttuna avotaivutuksia. Jälkimmäiset menivät vähän sinnepäin, mutta kyllä siellä sentään muutama askel osui kohdalleenkin.

Tunnin suurimmat oivallukset liittyivät (jälleen) käsivarsien asentoon sekä pohkeiden käyttöön. Miten se onkin niin vaikeaa pitää kyynärpäät paikallaan, kiinni kyljissä, tarpeeksi takana (ilman että kuitenkaan nojautuu taaksepäin), napakasti mutta samalla joustavasti? Aina pieneksi hetkeksi löydän sen oikean paikan ja oikean tuntuman, mutta en sitä onnistu ylläpitämään juuri viittä sekuntia pidempään. Onnistuneiden hetkien ajan Tosca laukkasikin kaula kauniisti taipuneena ja taisin saada ensimmäisen pienen aavistuksen siitä, mitä tuntumalla tarkoitetaan.

Pohkeiden käytön oivallus liittyi erityisesti laukkaan. Olen tainnut aika kovasti tarrautua jaloilla hepan kylkeen, ja pohkeiden irrottaminen kyljistä ei ole tuntunut mahdolliselta. Siis on ollut sellainen tunne, että jos sen tekisin, menettäisin tasapainoni. Nyt Toscan laukka oli välillä niin laiskaa, että siitä tuli nelitahtista, jolloin kyydissä pysymisestä tuli hurjan vaikeaa. Oli siis pakko uskaltaa yrittää irrottaa jalat kyljistä ja antaa kunnon impulssi pohkeilla. Ja kyllä muuten toimi! Kaiken lisäksi jalkojen irrottaminen ei juurikaan vaikuttanut tasapainoon ja reipas laukka palkitsi rohkean kokeilijan ruhtinaallisesti.

Olin kuitenkin jo ehtinyt ääneen kertoa, että jalkojen siirtely tuntui jo ajatuksena vievän tasapainon. Tästä hyvästä saatiin vielä tunnin lopuksi harjoitella vähän kehonhallintaa. Ravattiin ilman jalustimia ja piti nostella polvia vuorotellen ja samaan aikaan ja liikutella jalkoja milloin mihinkin suuntaan. Tämä olisi vielä alkutunnista voinut mennä vähän paremmin, mutta nyt oltiin jo siinä vaiheessa, että tädin vatsalihakset olivat aika käytetyt, Tosca lämmennyt sopivan vauhdikkaaksi ja aloittanut taas kaulan venkoilun. Suurin osa energiasta meni ihan pelkän tasapainon hakemiseen ja jarrutteluun. Niin monta kertaa tuli tunne, että maa, täältä tullaan!

Olen kyllä paljon miettinyt tuota tippumista. Jos vain voisi tilata sellaisen tippumisen, jossa ei menisi mikään paikka rikki, niin tilaisin heti. Uskon, että se vähentäisi jännittämistä aika tavalla. Suunnitelmissa myös turvaliivin hankinta - ehkä sekin auttaa? Ja kun nyt näistä välineistä tuli puhetta, niin olisiko mahdoton ajatus ratsastaa sellaisten rullaluistelurannesuojien kanssa? Nähdäkseni niistä olisi ainakin kahdenlaista hyötyä: turvaisivat tippumisessa ja estäisivät ohjeiden vastaista rannetyöskentelyä esimerkiksi pidättäessä. ;)

Tosca oli taas hurmaavan kiltti hoidettava ja harjailiinkin oikein antaumuksella sekä ennen tuntia että sen jälkeen. Siinä harjaillessani sain puhuttua itseni tallitöitä opettelemaan lauantai-illaksi ja sunnuntaiaamuksi. Ei muuten ihan joka tallilla ole keski-ikäisiä heppatyttöjä orjina :)

*****

Juoksurintamallakin on tapahtunut muutaman viikon pikkusairastelun jälkeen. Tiistaina juostiin ihanan ystävän kanssa tunnin lenkki Seurasaaressa. Footpodin mukaan matkaa taittui 8 kilometriä. Reilun viikon juoksutauon jälkeen tuokin vauhti tuntui kovalta ja viimeiset 10 minuuttia todella pitkiltä. Lenkin jälkeen oli huippuhyvä mieli ja palkittiin itsemme ihanalla illallisella Comassa - ei ainakaan pääse laihtumaan.

*****

Tänä vuonna vappua vietetään siis heppailun merkeissä: perjantai-iltana vakkaritunti, lauantaina yksäri Toscalla ja sen perään tallitöiden harjoittelua, joka jatkuu sunnuntaiaamuna. Ou jee!

(Yläreunan kuva on parin viikon takaa Rauhalan tallilta, kun ei nyt keskiviikkona tullut uusia räpsittyä.)

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Eka kerta


Lauantaina olin ensimmäistä kertaa yksin tallilla. Lähdin matkaan aikaisin siinä toivossa, että maneesissa ja kentällä ei vielä olisi täyttä härdelliä päällä.

Ajoitus meni nappiin, sillä aamutallin tekijät olivat vasta viemässä heppoja tarhaan ja säästyin siis Toscan maanittelulta. Jännitys kyllä kasvoi, kun Toscasta niin kovin selkeästi paistoi se, että rouva olisi paaaaljon mieluummin mennyt kavereiden kanssa tarhaan kuin puuhaillut mun kanssa mitään. En kuitenkaan latistunut vaan sitkeästi jatkoin harjailuja ja puunailuja, vaikka välillä huomasinkin tuijottavani takamukseen. Onneksi mielenilmaukset eivät kuitenkaan olleet väkivaltaisia =)

Talli oli aamutallin tekijöitä lukuunottamatta autio, mutta muistin onneksi vihellellä maneesiin mennessäni - siellä nimittäin oli vielä minuakin aikaisempi ratsukko juuri lopettelemassa treeniä. Ulkona oli kaunis ilma, mutta kenttä oli vielä yön jäljiltä vähän jäisen oloinen ja siksi valitsin maneesin (ja sitten jos vielä rehellisiä ollaan, niin halusin myös päästä peilaamaan kun siihen niin harvoin on mahdollisuus).

Olin jo edellisenä iltana mielessäni suunnittelut vähän harjoituksia ja päättänyt, että keskittyisin kolmeen asiaan; korsettiin, kyynerpäihin ja hengittämiseen. Näistä jälkimmäinen unohtui lähes kokonaan, mutta sen tilalle mietin kyllä onnistuneesti tosi monia muita juttuja. Rajaaminen ja vain jonkun tietyn asian opetteluun keskittyminen on haasteellista.

Yllätyin siitä, miten vaativaa oli samaan aikaan yrittää keskittyä senhetkiseen tekemiseen ja kuitenkin jo miettiä sitä, mitä seuraavaksi aikoo tehdä. Varmasti hyvää harjoitusta tämäkin, vaikka osaankin nyt ihan toisella tavalla arvostaa ohjattuja tunteja.

Tein tosi paljon siirtymisiä, vähän kolmikaarista kiemuraa ja kokeilin niitä raviväistöjä, jota silloin yhdellä Mian tunnilla kokeiltiin. Mikään ei onnistunut mitenkään poikkeuksellisen hyvin, mutta ei myöskään tullut sellaista ei tästä mitään tuu -tunnetta.

Lopputunnista Tosca alkoi taas venkoilemaan kaulansa kanssa. Tällä kertaa enemmänkin vaan pyöristelemään eikä niinkään sitä samaa vinovenkoilua kuin keskiviikkona. Varmaan se on hyvä merkki, mutta kun en vain sitten enää osaa siitä ratsastaa eteenpäin, vauhti hyytyy välittömästi jos yritän pitää ohjia tuntumalla. Onneksi tuohon vaiheeseen tultiin taas vasta ihan lopputunnista.

Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut, epävarmuutta vähentävä ja intoa lisäävä lauantai. Ja ihana Tosca <3

****

On kyllä ihan huippua, kun näitä ratsastuskertoja tulee nyt vähintään kolme viikkoon ja parhaimpina viikkoina enemmänkin.

Kesäodotettavien listakin kasvoi, kun ilmoittauduin heinäkuun lopussa pidettävälle estealkeiskurssille. Voitteko kuvitella!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Onnen kyyneleet

Sykkeet pomppasivat tänään oikein reippaasti heti tallille päästyäni: tuntikaveriksi oli kohdalle kirjattu taas Sissi. Vaikka viimeisin tunti Sissin kanssa menikin jo melko kivasti, hiipi pieni pelko mieleen viimeistään siinä vaiheessa, kun näin kentällä odottavat puomit. Nimenomaan puomitunnillahan ensimmäistä kertaa Sissiin tutustuin aika hurjissa merkeissä.

Alkulämmittelyn jälkeen harjoiteltiin ensin kevyttä istuntaa ravissa ihan vain uraa pitkin ilman muita tehtäviä. Sitten tarkoitus oli ravata piiiiiitkä rivi ravipuomeja. Sissi ei tykkää puomeista, ja sen kyllä huomaa. Ensimmäiset kaksi yritystä tamma onnistui karkaamaan linjalta ensimmäisen kahden puomin jälkeen. Itselläni ei rohkeus riittänyt vaatia menemään suoraan, sillä osa puomeista oli tolppien välissä ja pelkäsin, että mennään päin.

Opettajakin oli sitä mieltä, että Sissiä (vai minua?) ei kannata pistää liian koville, joten hän siirsi kolme puomia omaan riviin meitä varten. Näissä onnistuttiin melko hyvin, vaikka vauhtia meinasi välillä olla vähän liikaa. Positiivista ensimmäiseen puomituntiin verrattuna oli se, että Sissi pysyi ravissa eikä alkanut hyppiä puomeja.

Kohtuudella sujuneiden raviharjoitusten jälkeen siirryttiin pääty-ympyrälle laukkaamaan niin, että ympyrällä oli kaksi puomia. Laukka nousi tällä kertaa reippaasti, ja Sissi karkasikin käsistä heti ensimmäisen puomin jälkeen ja laukkasi toiselle pääty-ympyrälle ilmeisesti luultuaan jääneensä yksin toiselle ympyrälle.

Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että tähänkö tämä nyt sitten taas menee - älytöntä, päätöntä ja hurjaa laukkailua pitkin kenttää. Urheasti kuitenkin nostin uuden laukan ja sitten tapahtui omituisin juttu: Sissi laukkasi melko rauhallisesti, kuunteli pidätteitä ainakin jonkin verran, meni sinne minne minä halusin ja myös puomien yli, kompuroi vähän välillä, mutta jatkoi silti kauniisti eteenpäin. Opettaja kehui vuolaasti ja sanoi, että mentiin paremmin kuin hän oli uskaltanut edes toivoa. Olo oli niin onnellinen, että tuli ihan kyyneleet silmiin - ja maailman levein virne naamalle.

Päätettiin Sissi kanssa päättää harjoitus onnistumiseen eikä enää kokeiltukaan tehtävää oikeaan kierrokseeen. Loppujäähdyttelyt menivät euforiassa.

Huomenna aamusta olisi sitten tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa ihan yksin Toscan kanssa. Jänskättää, mutta kivalla tavalla.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Kuka ei kuulu joukkoon?

Olin tänään Toscan kanssa pienryhmätunnilla. Kaksi muuta oppilasta olivat minua yli 20 vuotta nuorempia. Kun kyselin, kauanko he ovat ratsastaneet kertoi toinen aloitteensa noin vuosi sitten, mutta ratsastaneensa "joskus aiemmin jo pitkään". Vuosien vieriessä yhä nopeampaan, aikakäsitys muuttuu aika radikaalistikin. =)

Tytöt pyysivät minulta apua toisen ponin hakemiseen tarhasta, jossa oli useita aika villejä hevosia. Vähän jo nolotti, että kun poloiset turvaavat ainoaan paikallaolevaan aikuiseen, joudun vastaamaan heille, että olen ihan vasta syksyllä aloittanut ratsastuksen ja etten näistä heppahommista ymmärrä juuri mitään. Tietysti menin kuitenkin apuun, tietämättömän uhkarohkeudella sisään tarhaan ja onnistuin sieltä oikean ponin lassoamaan ja saamaan muut innokkaat kopukat sen verran kauas portista, että saatiin lassottu poni tarhasta ulos.

Tosca oli tänään vähän aiempia kertoja härkkivämmällä tuulella, joka äityi tunnin loppua kohden. Isoin osa meni kuitenkin ihan mukavasti.

Alkulämmittelyksi tehtiin ravivoltteja, sitten laukattiin uralla.Varsinaisina tehtävinä kolmikaarinen kiemuraura ensin harjoitusravissa ja sitten niin, että kiemuran suorille tehtiin kolme askelta käyntiä. Viimeisenä tehtävänä oli nostaa laukka aina pitkän sivun lopussa, laukata voltti päädyssä, kiihdyttää laukkaa suoralla uralla ja siirtyä vastakkaisessa lyhyessä päädyssä raviin ja jälleen pitkän sivun päädyssä laukkaan.

Oikeaan kierrokseen kaikki meni todella paljon tahmeammin, mutta vasempaan välillä oikein kivasti. Koin taas ahaa-oivalluksia: esimerkiksi että laukassakin pitää ne vatsalihakset ihan oikeasti olla käytössä. Välillä kun kadotin laukan rytmin ja huomasin tömähteleväni satulassa vähän miten sattuu, oma korjausajatukseni oli yrittää rentoutua. Mialta sain kuitenkin neuvon aktivoida vatsalihakset ja kas kummaa - se toimi! Jännä, miten huonosti omaa kroppaansa osaa lukea.

Aihetta tyytyväisyyteen antoivat pari viimeistä laukasta raviin siirtymistä, joissa osasin valmistella ennen kaikkea itseni siirtymiseen hyvin: muistin hengittää, ottaa ohjat sopiviksi (sille vaan nyt ei voi mitään, että ne eivät pysy kädessä), pitää polven rentona, miettiä ravia, antaa sen pomputtaa ja samaan aikaan jarruttaa vauhtia. Seurauksena oli kaksi heppahistoriani nopeinta laukanjälkeisen ravin haltuunottoa - jiihaa!

Enää kaksi yötä seuraavaan heppailuun!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Superlauantai



Lauantaina oli superheppapäivä. Aamuyhdeksältä alkoi tunti Toscan kanssa, Mian opetuksessa. Tosca oli taas jo alusta lähtien ihanan kiltti ja tuli heti ensimmäisestä kutsusta tarhan portille. Siitä tuli valtavan hyvä mieli!

Tunnilla Mia korjaili niitä samoja istunnan ongelmakohtia kuin viime kerrallakin. Luonnollisesti, sillä eiköhän ne ole kutakuinkin niitä samoja juttuja, joiden kanssa tahkoan vielä kymmenen vuodenkin päästä, vaikka toivottavasti jo enemmän hienosäätöasteella kuin ihan perusteissa.

Viime kertaan verrattuna kädet pysyivät jo vähän paremmin kyljissä ja ranteet vähän paremmin paikallaan. Hauskoja hetkiä on ne muutamat sekunnit, jolloin hetkellisesti tuntee istuvansa oikein (tai siis ainakin selkeästi totuttua paremmin), jolloin hevosen liikkeisiin mukautuminen tapahtuu jotenkin automaattisesti. Näihin hetkiin ei onneksi pääse kyllästymään, sillä kestävät maksimissaan sen kolme neljä sekuntia kerrallaan. Sitten riemastun niin paljon, että jokin paikka repsahtaa =)

Toscan kanssa harjoiteltiin pohkeenväistöjä. Käynnissä suoritus oli aika surkea, kaula oli koko ajan vinossa jompaan kumpaan suuntaan ja jos hetkellisesti sai kaulan suoraksi, niin sitten peräpää seilasi jossain ihan omalla kurssillaan. Täysin yllättäen pohkeenväistöjen tekeminen ravissa oli helpompaa ja muutaman kerran tehtiin ihan kivoja suorituksia.

Lopputunnista Tosca hakeutui kovasti kuolaintuelle, mikä sinänsä on iloinen asia, mutta enhän minä siitä sitten enää oikein osannut eteenpäin ratsastaa. Pelkästään jo se tuntuu oudolta, kun yhtäkkiä hepan kaula ei olekaan siinä edessä henkisenä turvana ;)

Saatuani Toscan hoidettua ja vietyä takaisin tarhaan nauttimaan auringosta lähdin ajelemaan kohti Rauhalan tallia. Matkalla autossa mututin eväitä ja virittäydyin henkisesti siihen mahdollisuuteen, että tunnilla kaverinani olisi taas Sissi. Olisi ollutkin, mutta yhden ratsastajan peruutuksen seurauksena minulle olikin jaettu hänelle ajateltu Virma-tamma. (Virma kuvassa etualalla edellisen tunnin ratsastajan kanssa.)



Ratsastusvinkkelistä Virma ja Sissi ovat todella kaukana toisistaan. Siinä missä Sissiä pitää aktiivisesti pidättää, olisi Virmaa pitänyt heti ensi metreistä lähtien määrätietoisesti vaatia liikkumaan. En vaatinut ja niinpä koko tunti menikin siinä, että aika taajaan sai muistutella liikkumisesta. Raippakin minulla oli mukana, mutta en sitä taaskaan rohjennut käyttää. Vaikka tiedän, että on parempi kerran napauttaa raipalla kuin turruttaa hevonen jatkuvilla pohjeavuilla, niin silti sen raipan käyttäminen tuntuu tosi vastenmieliseltä.

Harjoiteltiin tempon vaihteluita käynnissä ja ravissa ilman jalustimia. Olin edellisen tunnin jäljiltä jo aika väsynyt, joten Virma-raukka sai varmaan aika ristiriitaisia viestejä, kun toisaalta käskettiin ravaamaan reippaammin, mutta samaan aikaan taisin istunnallani ja mielelläni jarruttaa aika paljon. Koko ajan oli sellainen tunne, että nyt jos vauhti tästä vielä vähänkin kiihtyy, niin alas tullaan. Opettajan mukaan näytin kuulemma pysyvän selässä hyvin, mutta kropassa ei todellakaan tuntunut siltä.

Kaiken kaikkiaan hyvä ratsastusviikonloppu, johon mahtui tosi erilaisia kokemuksia, ja onnistumisen riemuakin.

*****

Lauantai-ilta vietettiin vähän vauhdikkaammin entisten naapureiden kanssa, ja siitä on tänään maksettu aika kovaa hintaa. Leevi taitaa olla aika tyytymätön päivän aktiviteetteihin (ja myös viime yön Sing Star -meininkiin) ja katselee tuosta vierestä aika syyllistävällä ilmeellä:

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Sissi ja sissi

Jiiihaaa! Kohtaloani uhmaten pyysin viime perjantain katastrofitunnin jälkeen, josko saisin taas seuraavalla kerralla mennä Sissillä. Matkalla tallille alkoi jo jännittää ja puhuin itselleni rauhoittavia lauseita oikeasti ääneen: "Minä pärjään Sissin kanssa. Sissi on vain hevonen muiden joukossa. Minä pärjään Sissin kanssa. Pärjään."

Ja voi hyvänen aika mikä voima itseluottamuksella on: minä nimittän tosiaan pärjäsin!

Ennen kuin nousin itse selkään, näytti opettaja minulle pikaisesti ihan käytännössä mitä tarkoittaa pidäte ja myötäys. Selkään päästyäni olin onnistunut karistamaan suurimman osan epävarmuudestani ja olikin ihan kuin olisi eri hevosella ratsastanut.

Sissi oli ihan mahtavan kiva ratsastaa. Kuunteli hyvin pohkeita, meni helposti kulmiin ja pidätteitäkään ei alussa tarvinnut sen enempää kuin normipollella. Tehtiin paljon siirtymisiä harjoitusravista viiden askeleen verran käyntiin tai kokonaan pysähdykseen lävistäjällä ja siitä liikkeelle suoraan raviin. Sissin kanssa onnistuttiin näissä tosi hyvin.

Seuraavassa tehtävässä käännyttiin harjoitusravissa pitkältä sivulta omavalintaisesta kohdasta kentän keskustaan, jossa pysähdys ja sen jälkeen laukannosto. Tässä kohtaa alkoivat sitten erittäin yllättävät ongelmat: kun viime perjantaina Sissiltä tuntui askellajeista löytyvän oikeastaan vain laukka, niin tänään oli suuria vaikeuksia laukannostossa. Lopulta jouduin (pääsin) yksinäni pääty-ympyrälle yrittämään laukannostoa, ja kyllähän se sieltä sitten pykistelemällä tulikin.

Ympyrällä onnistuin pitämään laukan melko hyvin hanskassa, ja sain siitä oikein kehujakin. Lopuksi laukattiin koko ryhmä ympyrällä ja siinä kohtaa alkoi sitten jo sitä vauhtia olla vähän enemmän edellisperjantain tapaan. Pidätteitä joutui tekemään paljon ja isosti. Muutaman kerran vauhti kiihtyi tosi kovaksi, mutta lähimainkaan samanlaista hallinnan menettämisen tunnetta kuin viime perjantaina ei onneksi tullut.

On selvää, että puomien puute varmasti vaikutti siihen, että Sissi oli tänään niin paljon helpompi ratsastaa, mutta kyllä nyt aion vähän kehua itseänikin siitä, että tsemppasin viime kerrasta ihan valtavasti enkä jäänyt ollenkaan samalla tavalla vetämään ohjista. Olen tosi tyytyväinen.

Vielä kun oppisi hölläämään sitä sisäohjaa, olemaan kipristämättä ja kääntämättä varpaita ulospäin, löytäisi alavartalosta lihaksia, osaisi pitää alapohkeen paikallaan ja muistaisi katsoa minne menee ja yrittäisi olla olematta toispuoleinen ja pitää kädet oikealla paikalla ja nyrkit ylöspäin ja kantapäät alhaalla, selän suorana, olla samaan aikaan jäntevä ja rento ja sitten vielä muistaisi hengittää. Näillä pääsisi varmaan jo pitkälle =)

Harjoitukset jatkuu huomenna ensin aamulla Toscan kanssa ja sitten puolilta päivin Rauhalassa, ehkä Sissin kanssa?

Ja jos joku ei nyt tästä vuolaasta omakehusta jo ymmärtänyt, niin tuo otsikon toinen sissi, niin se oon mä! :D

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Vuokraheppa - ihan totta!

Iltataivas 13.4.2010

Kävi siis niin älyttömän hyvä tuuri ja onnellinen ajoitus, että juuri kun olin ehtinyt tutustua Toscaan ja intoilla loistavasta opetuksesta, tarjoutui mahdollisuus vuokrata Tosca kuukaudeksi vakituisen vuokraajan matkan ajaksi.

Käytännössä vuokraus tarkoittaa sitä, että Tosca on heppani mun keskiviikkoisin ja lauantaisin, jolloin minulla on siis sekä hoito- että liikutusvastuu ja -(etu)oikeus. Keskiviikkoisin saan osallistua Mian tunnille yhdessä kahden nuoren tytön kanssa. Siis huippuosaava ja -suloinen heppa ja aivan loistavaa opetusta. Varo vaan Kyra, täältä tullaan ja lujaa =)

Samaan aikaan jatkuu tietysti vakkaritunnit Rauhalassa perjantaisin ja joka kolmas launtai, joten seuraavan kuukauden aikana heppailua on kalenterissa ihanan paljon!

*****

Hepparintamalta myös toinen iloinen uutinen: muistatteko Mary Wanlessin Mielekästä ratsastusta -kirjan, jonka yritin ostaa jo 3.3., mutta jota sitten erinäisten ärsyttävien ja turhauttavien käänteiden jälkeen en lainkaan saanut?

No tilasin sen nyt reilu viikko takaperin Adlibriksestä, missä ihan oikeasti oli tätä kirjaa varastossa! Olen ehtinyt lukea Mielekästä ratsastusta puolen välin paikkeille ja vaikuttaa kyllä erittäin järkevältä opukselta. Strategiani on lukea ensi kirja kokonaan läpi kokonaiskuvan muodostamisen vuoksi ja sitten aloittaa alusta ja panostaa pitkäjänteiseen harjoitteluun. Kirjassa on paljon istuntaan ja oman kehon hallintaan liittyviä käytännön harjoituksia, joita on nimenomaan tarkoitus tehdä ilman heppaa.

*****

Lenkitkin ovat sujuneet. Vaikkei ihan joka ilta ole huvittanut, olen kuin ihmeen kaupalla vielä toistaiseksi saanut itseni liikkeelle. (En siis tietenkään joka ilta, vaan jokaisena sellaisena iltana, kun juoksuohjelman mukaan on pitänyt juosta.) Ja vaikka lähteminen tuntuu vaikelta, niin lenkkeily tuntuu silti mukavalta ja lenkin puolivälin jälkeen olo on välillä jopa euforinen. Voin lämpimästi suositella kaikille.

Vähän tähän liittyen Julianan Hevostelua-blogissa oli tänään hyvä muistutus siitä, että niin mukavaa kuin juokseminen onkin, ei sillä kannata korvata kaikkea kävelyä.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Oivalluksia!


Tänään pääsin heti aamusta opettelemaan tallitöitä kaverini kanssa. Karsinoiden siivoaminen ei näytä kovin vaikealta, mutta yllättävän pitkään onnistuin niitä nyhräämään. Turpeen kärrääminen sentään sujui vähän reippaammin. Joka tapauksessa hyvää hyötyliikuntaa, ja sai vielä olla tallilla.

*****
Puolen päivän aikaan suuntasin Stenbackan tallille. Jännitin ihan valtavasti sitä, onnistunko hakemaan tarhasta oikean hevosen. No onnistuin! Varmistin vielä ennen talliin sisään menoa muilta paikallaolijoilta, että minulla tosiaan oli mukanani Tosca. En halunnut ottaa sitä riskiä, että suitsisin ja satuloisin väärän hevosen :)

Tunti oli ihan mahtava! Opettaja, Mia Kainulainen, kertoi keskittyvänsä erityisesti istuntaan - ja sitähän minä juuri olen kaivannutkin. Aluksi Mia katsoi hetken ratsastustani ja asentoani sekä kevyessä ravissa että harjoitusravissa. Sitten liinassa alettiin korjata virheitä.

Luulen, että löysin ensimmäistä kertaa kyynärpäille oikean paikan. Tottakai tähänkin asti kaikki opettajat ovat opastaneet laittamaan kädet kylkiin kiinni, mutta nyt ensimmäistä kertaa näin peilistä, missä kädet oikeasti ovat silloin, kun minusta tuntuu, että ne ovat kyljissä kiinni.

Yritin muistaa hengittää, löytää istumiseen rentoutta ja siirtää painoa myös hieman jalustimille. Hartiat rentoina, kädet kyljissä ja ranteet paikoilaan. Yritin keskittyä siihen, että vatsalihakset pysyvät menossa mukana ja että ristiselkä joustaa. Että varpaat osoittavat eteenpäin ja polvilla on tuntuma satulaan, mutta eivät puristu siihen. Että katse on hevosen korvien välistä viisi metriä eteenpäin.

Muistettavia asioita on niin paljon, että kun yhden osan saa toimimaan, niin toinen repsahtaa. Harvassa olivat ne hetket, jolloin koko paketti oli kasassa, mutta kyllä sinne muutama sellainen oikein hyvä hetkekin mukaan mahtui. Eron huomasi, sillä silloin ratsastus tuntui helpolta, vaikka tuntuikin siltä kuin olisin istunut todella takakenossa.

Tein paljon siirtymisiä. Tavoitteena oli tehdä ne mieluiten pelkän ajatuksen voimalla, mutta jouduin kyllä enimmäkseen vielä tukeutumaan ohjien ja pohkeiden apuun. Taisi yksi siirtyminen ravista käyntiin ja toinen laukasta raviin tulla ilman, että tein (ainakaan tietoisesti) ohjilla mitään. Tärkeää siirtymisissä oli oman tasapainon ja asennon säilyttäminen.

Erityisen hankalaa oli säilyttää asento laukannostossa. Sisäpohkeen siirtäminen eteenpäin saa minut epäilemään tasapainon säilymistä, jolloin nojaan automaattisesti ylävartalolla eteenpäin. En tietenkään sitä itse huomaa siinä hetkessä ennen kuin joku sen minulle sanoo. Siksi on aivan hurjan arvokasta saada välillä olla jakamattoman huomion kohteena ja saada jatkuvaa palautetta pienistäkin muutoksista.

Kokonaisuutena ihan hurjan opettavainen tunti, jonka aikana koin useampia oivalluksia asentoon liittyen. Mia oli erittäin tarkkasilmäinen, selitti asiat perusteellisesti ja perustellen ja oli vielä hirmuisen kannustava. Lisää tällaisia tunteja!

Jatkomahdollisuudet selviävät huomenna, kun juttelen Toscan vuokraajan Jennin kanssa lähiviikkojen aikatauluista. Luultavasti minulla olisi mahdollisuus saada Tosca käyttööni seuraavan kuukauden ajaksi keskiviikkoisin ja lauantaisin. Jatko on sitten ihan hämärän peitossa. Tallilla on toinenkin mahdollinen vuokrahevonen, jota voisi ajatella, jos Toscan kanssa ei aikatauluja saada sopimaan.

Tuli muuten tehtyä kaikenlaisia avotaivutuksiakin - tietenkin täysin vahingossa =) On jännää ratsastaa hevosella, joka osaa niin paljon, etten minä edes ymmärrä, miten paljon se osaa.

*****

Kotimatkalla pysähdyin bussipysäkille ihastelemaan ohilentäviä joutsenia. Ne ehkä erottaa kuvasta keskeltä juuri ja juuri. Hirmuisen kauniita ja äänekkäitä olivat. Ihana kevät!

*****

Illalla kävin vielä kaverin kanssa lenkillä. Juostiin jutustelurytmillä 49 min / 6,4 km ja käveltiin puolisentoista kilometriä lopuksi. Ohjelman mukaan olisi pitänyt juosta vain 35 minuuttia, mutta aika meni ihan huomaamatta - siksi tuo vähän outo lenkin mitta 49 minuuttia.

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Ponikoulussa

Kuva meitä edeltävältä tunnilta. Kenttä oli jo ihan huippukunnossa.

Tänään olimme ratsastusryhmän tyttöjen kanssa tutustumassa Lohjalla sijaitsevaan Ponikouluun. Ilmojen haltija oli suopeana; saimme nauttia aivan mielettömän ihanasta kevätsäästä ja yli 10 asteen lämpötilasta.

Ponikoulu sijaitsee Lohjan Kahvimaalla, kauniissa maalaismiljöössä. Nimensä mukaisesti tilalla on paljon poneja, mutta myös ihan oikeita hevosia. Lisäksi tiluksilla näkyi ainakin koiria, kissoja, vuohia (myös yksi kolmen päivän ikäinen söpöliini!), kanoja, kaneja, hiiriä ja aasi.

Ihanasta idyllistä huolimatta ensivaikutelma tallista oli kuitenkin Rauhalan tallin seesteisyyteen tottuneelle hieman kaoottinen. Lauantai on Ponikoululla vilkas tuntipäivä ja osuimme paikalle luultavasti juuri pahimman härdellin keskelle.

Ratsuksi minulle oli annettu suokkitamma Alli, joka oli mukana jo edeltävällä tunnilla, joten harmikseni en päässyt tutustumaan neitiin ennen tuntia. Hyvä puoli siinä oli se, että ehdin käydä vähän kuvaamassa edellistä tuntia. Ylemmässä kuvassa Alli edellisen ratsastajan kanssa ja alemmassa kuvassa muita edellisen tunnin ratsukoita.





Terhin meille pitämän tunnin tarkoituksena oli arvioida, uskaltaako hän lähteä viemään meitä maastoon joku päivä. Tunnin aiheena oli siirtymiset.

Aloitettiin käynnissä keskiympyrällä tavoitteena pitää välimatkat koko ajan samoina,siitä jatkettiin tekemällä siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin käyntiin aina puolikkaan ympyrän kohdalla. Sitten tiivistetiin niin, että siirtyminen tuli aina neljännesympyrän jälkeen.

Lopputunnista otettiin laukannostoja keskiympyrällä, josta aina täyden laukatun ympyrän jälkeen siirryttiin käyntiin uraa pitkin ja sitten taas seuraavan kerran keskiympyrän kohdalla laukkaan, ja taas täyden kierroksen jälkeen uralle käyntiin.

Tehtävät olivat selkeitä ja kerrankin tuntui siltä, että olin kutakuinkin tehtävän vaatimalla tasolla =) Alli vaati aika paljon eteenpäinratsastusta. (Tosin muistutti silti siitä, että koko ajan pitää olla skarppina lähtemällä kerran vähän villimpään laukkaan, kun inhokki-Huntti rynnisti ohi oikealta.) Eilisen Sissi-vyörytyksen jälkeen oli ihanaa saada ratsastaa Allilla ja palauttaa edes pikiriikkisen luottamusta siihen, että jotain osaankin.

Tunti oli muutenkin tosi kiva, Terhi erittäin pätevän ja mukavan oloinen opettaja, ja kentällä oli ihanan kuuma!



*****

Huomenna onkin sitten jännät paikat, kun pitäisi osata itse hakea Tosca tarhasta ja valmistella se tunnille. Ensimmäinen koetinkivi on tunnistaa oikea hevonen - toivottakaa onnea ;) ja pitäkää peukkuja, että Stenbackan tallilta löytyisi tämän tädin tasolle sopiva ryhmä.

Aamulla olisi tarjolla tallitöiden opettelua, jos vain jaksan itseni sinne hinata. Kroppa tuntuu olevan vielä eilisestä aika väsynyt ja huomenna olisi tärkeää jaksaa ratsastaa, etten tule diskatuksi laiskuuden vuoksi.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Eikös kaikki alkeistason tätiratsastajat hyppää esteitä?


Uusi heppa ja ihan täysin uudet kuviot. Pääsin tänään tutustumaan Sissiin (kuvassa), joka ei juurikaan ole meidän tunneillamme esiintynyt. Syytä ei tarvitse arvuutella.

Tunnin aiheena oli kevyen istunnan harjoittelu puomien avulla. Siinäpä se sitten kutakuinkin onkin, mitä harjoituksesta muistan. Puomeja oli siellä ja täällä. Minä ja Sissi oltiin enimmäkseen joko väärässä paikassa tai väärässä askellajissa.

Sissin mielestä ainoastaan laukka oli kiva askellaji. Jos ei sitä, niin sitten vähintäänkin kiitoravia. Ja kuka tylsimys puomeja ylittäisi kävellen tai rauhallisesti ravaten, kun ne voi ylittää erittäin vauhdikkaassa laukassa oikein lennokkaasti korkealle ponnistaen?

En tiedä, olenko tullut tässä blogissa maininneeksi, että jarrujen löytämisen kanssa on joskus ollut vähän haasteita (jarrut puuttuu , jarrut puuttuu ,ja taas jarrut puuttuu + ne lukuisat muut kerrat). No, voin sanoa, että ennen tätä tuntia minulla ei ollut vielä mitään käsitystä siitä, mitä on meno silloin, kun jarrut ihan oikeasti puuttuu!

Lyhyesti jos ynnätään, niin tunti oli meidän osaltamme yhtä kaaosta. Ensimmäistä kertaa minua oikeasti pelotti. En pelännyt putoamista vaan sitä, että törmäisimme johonkin toiseen ratsukkoon. Ihan vähän jännitti myös se, että kentän portti oli auki - onneksi Sissi päätti jättää sen mahdollisuuden käyttämättä. Tai oliko se nyt niin suuri onni, että neidin vietti veti selkeästi enemmän esteille? Yhdessä vaiheessa ajattelin jo, että kun seuraavan kerran saan hepan pysähtymään edes hetkeksi, hyppään alas ratsailta ja luovutan.

Holtiton, kaoottinen meno onneksi päättyi jonkinlaiseen erävoittoon ja sain Sissin kulkemaan edes jossain määrin maltillisella tempolla, viimeiseksi viideksi minuutiksi.

Ihan varmaa on se, että opin tästä paljon (katseesta; sinne päädyt minne katsot ja pidätteistä; ei saa jäädä vetämään), mutta ehkä tässä tuoreeltaan tunnin jälkeen tunnelma on vielä aika erikoinen. Kauhistunut, mutta samalla ihan vähän tyytyväinen edes siihen, että pysyin selässä. Ja ennen kaikkea onnellinen siitä, ettei mitään suuronnettomuutta tapahtunut.

Jottei jäisi harhaanjohtavaa kuvaa kenellekään, niin on vielä sanottava, että Sissi on tosi suloinen, hoidettaessa erittäin kiltti heppa ja on käsittääkseni aika osaavakin. Ansaisitsi ehdottomasti paremman ratsastajan (niin kuin tietysti kaikki hepat, ja siksi treenaankin ahkerasti), mutta toivon, että saan vielä joskus toistekin mahdollisuuden yrittää pärjätä paremmin.

Kevyen istunnan harjoittelu Sissin kanssa kävi tosiaan työstä ja lihakset sekä selässä että jaloissa ovat aika sementtiä tällä hetkellä. Mietyttää, miten lauantain ja sunnuntain ratsastukset tulevat sujumaan.

Huhhuh.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Jo toinen lenkki takana

Pidän niin peukkuja itselleni, että juoksuinto tulisi nyt jäädäkseen. Tänään vuorossa oli 25 minuutin lenkki. Siinä ajassa kerkesi GPS Podin mukaan edetä 3,3 kilsaa. Vauhti ei siis päätä huimaa, mutta ei sen vielä tokalla lenkillä kuuluukaan.

Kivalta tuntui hölkötellä ihanassa auringon paisteessa. Vaatetta tosin oli päällä liikaa. Tuntuu vaikealta hypätä suoraan melkein kesäasusteisiin, mutta tämä aloitus jäi nyt niin myöhään, että nuo kevytvuorelliset kamppeet (ja hanskat!) olivat vaan auringossa liikaa.

Talvella Asicsin ystävämyynnistä ostettuja uusia tossuja en ole raaskinut vielä korkata, etteivät menisi heti ihan rapaisiksi, joten jalassa on toistaiseksi vielä vanhat, luotettavat Adistarit.



Pakko vielä tähän juoksemiseen liittyen vähän itseivailla. Loggasin siis itseni puolen vuoden juoksutauon jälkeen Asicsin sivuille, jonne olin alunperin rekisteröitynyt loppukesästä. Tutkailin treenitilastoani ja katselin, että onpa jäänyt pienestä kiinni tuhannen kilsan rajan rikkoutuminen. Siis ihan tosissani siinä aluksi kuvittelin, että olisin kolmessa kuukaudessa kirmannut menemään karvan vajaa tuhatkunta kilometriä!

Todellisuudessa Asicsin ohjelma tilastoi myös kaikki ne ohjelmaan kuuluvat harjoitukset näiden viiden kuukauden ajalta, joita en ole juossut. Oikeasti matkaa on kertynyt vasta 160 km! Siinä häpeässä kärvistellessäni sitten rankaisin itseäni poistamalla ohjelmasta kaikki väliin jääneet harjoitukset. Ne joutui käydä yksitelleen poistamassa niin, että yhden treenikerran poistamiseen meni aina viisi klikkausta. Mutta nyt on sentään tilastot ajan tasalla =)

*****

Hetki sitten pellolla käyskenteli evästämässä kuusi peuraa! Kyllä maalla asumisessa on puolensa!

Sitä paitsi auringonottokiveni päältäkin on jo lumet sulaneet. Vielä muutama tällainen aurinkoinen päivä, niin uskaltaa kiivetä kokeilamaan.

Luonnollista laukkaa

Meinasi unohtua kertoa pääsiäisen heppailujen merkittävin ja odottamattomin läpimurto: mies oli mukana tallilla lauantaina. Joo, tuo jo yksinään olisi mainitsemisen arvoista, mutta tämä on vielä paljon suurempaa. Kahden naisen yllyttämänä mies rohkaisi mielensä ja kiipesi satulaan! Vastahakoisesti tosin, mutta kiipesi kumminkin.

Kokeilun jälkeinen innostunut kommentointi löi minut siinä määrin ällikällä, että taisin kerrankin mennä hetkeksi mykäksi. Ja mikäs siinä on innostuessa, jos ensikertalaisena rohkenee laukata ja saa sen vielä näyttämään melko helpolta:

video

Tässä saattaa vielä käydä niin yllättävästi, että heppailusta tuleekin koko perheen harrastus =)

(Jännä ilmiö oli muuten tämän ensikertalaisen itsekriittisyys: oli katsellut videotaan ja totesi, että olihan siinä hyvääkin, mutta kyllä jalat heiluivat kamalasti. Joo-o, sitähän minäkin, että kylläpä ne kintut vispasivatkin. Ajatella.)

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Toscaan tutustumassa

Oli pari kummallista päivää välissä eikä oikein innostanut kirjoittaa. Se meni onneksi ohi!

Heppailupääsiäinen jatkui lauantaina tutustumisreissulla Stenbackan talliin ja mahdolliseen vuokraheppaan Toscaan, jonka kanssa voisi osallistua ryhmä- tai yksityistunneille.

Tosca on erittäin kiltti ja kärsivällinen 21-vuotias tamma, joka on aikoinaan tehnyt hienon kilpauran esteratsastuksessa. Ollakseen niin hieno ja taitava hevonen - tai ehkä juuri siksi? -, Tosca oli tosi suvaitsevainen minua kohtaan, ja ratsastaminen oli lämmittelyn jälkeen tosi mukavaa!



Lauantaina minua oli opastamassa yksi Toscan vuokraajista, joten tuntumaa opetukseen saan vasta ensi viikonloppuna. Silloin selviää myös, löytyykö minulle sopivaa opetusryhmää tallilta. Toivon kovasti, että jatkoa seuraa, sillä Toscan kanssa olisi huippukiva viettää aikaa yhdessä!

*****

Pääsiäisen heppailusuunnitelmat menivät tallitöiden opettelun osalta mönkään, sillä valitettavasti lannanlapioimisopettajani sairastui. Pitäisi nyt äkkiä päästä opettelemaan ne hommat, niin voisi sitten juuri tällaisissa tapauksissa oikeasti auttaa - ja saisi samalla itse olla tallilla.

*****

Lauantai-iltana menin vielä kävelyttämään ja harjailemaan Teselloa. Kivaa oli - ja Tesellokin tuntui nauttivan sekä kävelemisestä että erityisesti porkkanoista.

Minun silmiini Tesello ei näyttänyt ontuvan, ja toivon sydämestäni, ettei se johtunut ainoastaan siitä, että silmäni ei ole riittävän harjaantunut huomaamaan poikkeavaa liikettä.

*****

Tänään kävin kevään ensimmäisellä lenkillä! Kolmen minuutin kohdalla oli hillitön verenmaku suussa. Edellisestä lenkistä oli yli viisi kuukautta, mutta muistin silti sen, että kun vain sen ensimmäisen verenmaun yli sinnittelee, niin homma muuttuu helpommaksi. Niin kävi nytkin.

Asicsin sivuilla tekemäni uuden harkkaohjelman mukaan piti aloittaa vain vartin lenkillä, mutta päätin olla ahne ja lönkyttelin menemään heti 20 minuuttia, melko hurjaa ;)

Pääsisiköhän sitä tänä kesänä ihan oikeasti juoksemaan sitä puolimaratonia jonnekin? Tavoitteena se on ollut nyt jo kahtena vuotena, mutta jäänyt aina aika kaukaiseksi haaveeksi.

Vielä syksyllä tähtäimessä oli HCR, mutta sen ilmoittautumisaika oli jo mennyt umpeen, tosin se olisi joka tapauksessa ollut aivan liian pian edessä. Forssassa olisi Suvi-ilta 12.6. - noilla paikkeilla sitä ahkeralla harjoittelulla voisi jo ollakin pm-kunnossa. Or not.

*****

Tänään olin myös kevääntekijä. Purojen ohjailussa on jotain ikiaikaista kaunetta. Ja sitten se järkyttävä mudan lemu. Mitäs menin puuttumaan luonnon omaan rytmiin.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Yllätysmaastoilua!

Kuvassa Rauhalan tallin Retu, Nasta, Koijari ja Siina

Luulin, että odotettavissa olisi ihan normiperjantaitunti, joskin pyhäpäivästä johtuen vähän aikaisemmin. Aluksi en ihan hurjasti riemastunut, kun Hanni ilmoitti, että olimme menossa maastoon. Mielessä kirkkaana oli vielä viime sunnuntain issikkamaastoilu, joka lumisohjon vuoksi meni vähän pipariksi.

Sain kaverikseni ensimmäistä kertaa Kuva-nimisen ruunan, jonka kanssa valmistelut sujuivat mutkattomasti ja olin jälleen ajoissa valmiina (tässähän ruvetaan jo kohta rikkomaan jotain ennätyksiä).

Heti tallin kulmalta kurvattiin kapean näköisestä kolosta metsään. Epäilykseni maastoilun mielekkyydestä haihtuivat melkein saman tien: kyllä suomenhevonen hangessa pärjää!!!

Metsälenkin jälkeen käytiin vielä tekemässä muutama ympyrä pellolla umpihangessa. Sekä hepat että ratsastajat vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ja rentoutuneilta.

Kuvassa Kuva, Retu ja Koijari

Minun ja Kuvan viimeinen ojanylitys meinasi päättyä kaatumiseen Kuvan kompuroitua melko pahasti, mutta kuin ihmeen kaupalla heppa pysyi pystyssä ja ratsastajakin juuri ja juuri selässä. Mietin vaan, että tulisi se ensimmäinen tippuminen nyt, kun vielä on pehmeä maa ja vaatettakin päällä melko reilusti. Vaikka kai sitä ehtii...

Kotimatkalla kurvasin mutkan ja ajoin vielä tunniksi pitämään seuraa Tesellolle. Samalla sai talvikarva kyytiä. Kun harjailusessio oli ohi, näytti siltä kuin olisin ainoastaan siirtänyt Tesellon karvat itseeni, sen verran upean peitteen olin saanut.

*****

Kun sitten kaiken ihanan heppailun jälkeen kotiuduin kahdeksan aikaan illalla, ja taivas oli vielä niinkin myöhään huikean kaunis, oli tätiratsastajan mieli kovin iloinen. Siitä on hyvä ponnistaa huomiseen heppailupäivään!