Heppajenkkaa

Maastoilu. Se se on rentouttavaa. Lumi narskuu kavioiden alla, muuten on hiljaista, maisema on kuin postikortista. Mieli lepää ja kaikkien on hyvä olla.

Heppajenkka-ammattilainen, Mr Durrenböff

Ja jos alati seesteinen olo käy kyllästyttämään, voi vaihtelunvuoksi kokeilla heppajenkkaa.  Ihmisten versiossahan askeleet menevät askel, askel, hyppy, askel, askel, hyppy. Heppojen versiossa kuvio toteutetaan samassa rytmissä, mutta näin: pukki, pukki, pystyyn, pukki, pukki, pystyyn. Tällä reseptillä rauhallinen maastokävely toimii myös ratsastajalle tehokkaana sykeharjoitteluna.

Nyt kaikki joukolla kokeilemaan ja hiomaan omat kuviot kuntoon. Ja jos oman hepan notkeus ei vaativaan askellukseen riitä, niin toki voi kokeilla niin, että ottaa väliin muutamia normiaskelia. Harjoittelun tueksi voin myös pientä korvausta vastaan tarjota mahdollisuutta kokeilla, miltä nämä korkean koulun kuviot tuntuvat selästä käsin, jolloin on helpompi tähdätä täydelliseen lopputulokseen omissa treeneissä. Ei muuta kuin harkkailun iloa!

*****

Edit: Ihana, kannustava ja ystävällinen tallikaveri nappasi meistä pari kuvaa, kun oltiin palattu jenkoilta takaisin kentälle. Eihän yhtään huomais noista kuvista, että tädillä on löysät housuissa ;D

 

Terkkuja pellolta!

Jään murtamisen jälkeen on käytykin pellolla joka päivä. Perjantaina vähän jo ravattiinkin. Inhottava viima meinasi kyllä lumipilvien lisäksi nostattaa yhden pukkilaukan, mutta sain tilanteen nopeasti haltuun.

Torstai-iltana käytiin hämärässä rauhallinen kävely maneesihommien jälkeen. Pimeydestä huolimatta oli oikein rentoa. Otin videotakin, mutta oli tosiaan sen verran hämärää, että kuva on oikeastaan pelkkää pikimustaa. Arvelin, ettette jaksaisi katsoa :)

Tie tähtiin...

...on kivetty laiskuudella, velttoudella ja idioottimaisella optimismilla. Lähdettiin tänään aamusta pitkästä aikaa maastoon. Viimeksi samassa tilanteessa olin laiska enkä jaksanut säätää jalustimia uudelleen. Silloin liian lyhyet jalustimet luultavasti pelastivat minut ilmalennolta. Tänäänkään en viitsinyt jalustimia säätää, koska kokeilusatulaan olin kiinnittänyt ne sieltä siiven alta, joten tuntui turhan työläältä. Läksin siis matkaan melko reilun mittaisilla jalkkareilla.

Durando oli tietysti kaiken kevennetyn ohjelman jäljiltä melko tohkeissaan, muttei mitenkään mahdoton. Ravi oli suhteellisen rauhallista ja kun kaveri ehdotti laukkaa, niin mietin, että mikä jottei, noinhan tuo on ollut kentälläkin hyvin seesteinen edellispäivinä (---niin, sehän on ihan sama asia).

Toisin kuin edelliskerralla laukka lähtikin oikein rauhallisesti ja oltiin ehtitty mennä jo hyvä tovi, kun kaveri edellä kysyi, että josko voisi päästää heppansa laukkaamaan pikisen reippaampaa. "Tottakai", hihkuin Durandon selästä, "tää on siis ihan tosi leppoisan oloinen!"

Ei ehtinyt kaveri montaakaan vauhdikkaampaa askelta ottaa, kun D päätti vetäistä ihan mielettömät rodeopukit.  Ehdin kyllä ajatella, että pää ylös, mutta kun on itse siinä vaiheessa menossa jo hevosen lavan kohdalla, on melko auttamattomasti myöhässä.

Komea voltti tantereeseen ja laskeutuminen ensin vasemmalle pakaralle ja siitä vielä kunnon kopsaus päähän. Ja tässä vaiheessa niitä otsikossa mainostettuja tähtiä. Siinä maatessa ehdin nähdä mustan vilahduksen jossain silmänurkassa ja tajusin, että ylös pitää könytä ja äkkiä. Kun olin taas jaloillani, katseli minua metrin päässä vähän hölmistyneen näköinen otus. Kai se mietti, että enkö mä sittenkään halunnut kyytiä kotiin.

Hetki meni keräillessä. Varmaan muutama minuutti, että tähdet katosivat silmistä. Sitten kipusin takaisin selkään ja ratsastettiin lenkki loppuun. Ravia otettiin vielä vähän, mutta enemmän laukkaamisen säästin tällä erää kentälle. Funtsasin, että jos samalla reissulla vielä toisen samanlaisen kopsun otan, niin en välttis enää ratsastaisi kotiin.

Ei tätä kyllä tämän kuvan perusteella rodeohirviöksi arvaisi.

Kentällä Durando oli oikein kiva ja rauhallinen, mutta omaa ratsastusta vähän häiritsi melkoinen jomotus pakarassa/ulkoreidessä. Käveleminen on ollut tänään vähän kivualista, mutta muuten taisin onnekseni selvitä melko vähällä. Henkisiä vammoja ei varmaan juuri siitä syystä tullut ja voisin lähteä kokeilemaan laukkaa maastossa vaikka jo huomenna. Jatkossa yritän jaksaa nähdä sen vaivan, että säädän jalustimet aina tilanteeseen sopiviksi. Se nyt kai on vähintä, mitä tästä voi oppia.

Pukkeja, piikkejä ja popoja...niin ja sitä satulanmetsästystä

Kyllä on ehtinyt sattua ja tapahtua, ei tämä elämä hevosen kanssa ainakaan tylsää ole.

Pukkeja

Käytiin toistamiseen maastossa ja kokeiltiin ensimmäisen kerran laukkaa metsätiellä. Ensin luulin, että Durandossa on joku vika, että sitä sattuu johonkin, kun liike oli niin kummallinen. Ehkä kolmannen askeleen kohdalla tajusin, että nehän on ihan kunnon pukkeja. Neljännen kohdalla tasapaino jo vähän järkkyi ja silloin tajusin nostaa Durandon pään ylös. Kyydissä pysyin pitkälti laiskuuden ansiosta, sillä olin liikkeellä lainasatulalla enkä ollut jaksanut säätää jockey-jalustimia lyhyemmiksi – onneksi!

Seuraava laukkapätkä sujui rauhallisesti ja ilman pukittelua. Kaveri oli vaan niin innoissaan päästyään maastoon, ettei ensimmäistä laukkaa voinut ottaa ihan ilman ilon ilmauksia, aika söpöä, vaikken pukittelua välttis muuten niin toivoisikaan. Muutenkin Durando oli ihan tohkeissaan koko lenkin ajan, ja käyntiaskelkin oli todella matkaavoittava.

Piikkejä

Kiropraktikko-lääkäri kävi Durandoa vähän niksauttelemassa ja piikittämässä. Käsittelyn seurauksena seuraavat 10 päivää tädin harrastaminen on maasta kävelyttämistä, harjailua ja muuta hempeilyä.

Popoja

Jos Durando jossain on aivan erinomainen, niin kenkien irrottamisessa. Tänään oli toinen etukenkä irronnut karsinaan vajaa tunti sen jälkeen, kun putsasin kaviot enkä ainakaan kiinnittänyt huomiota siihen, että kenkä olisi ollut mitenkään löyhästi kiinni.

Satula-asiaa

Sopivaa satulaa ei vieläkään ole löytynyt. Palautin sen Sydneyn, koska vaikka se omaan takamukseeni olikin aika kiva, niin leveys tuntui hevosen selkään huonolta; puristi etureunan yläosasta ja alempaa oli melko väljä. Nyt kokeiluun tuli se Kiefferin Malmö, mutta toisin kuin edellinen saman mallin satula, tämä jäi keikkumaan ihan ilmaan takareunasta. Alan olla neuvoton.

Sydän-asiaa

Kaikesta huolimatta täällä kirjoittelee oikein onnellinen hevosen omistaja, jonka sydän meinaa pakahtua joka kerta, kun tallille tullessa kuulee hevosen hörisevän ja tajuaa, että se on oma hevonen, joka siellä kerjää evästä <3

Ruunan viemää

Ratsastustunti. Tuntui, että edellisestä kerrasta oli ikuisuus ja oli ihanaa päästä taas nuuhkimaan tallin tuoksua. Se on jännä, miten muiden ratsastusta katsellessa homma näyttää ihan järjettömän helpolta. Erehtyy kuvittelemaan, että itsekin osaa. Nopeasti sitä palautuu reaalimaailmaan, kun ähisten punnaa itsensä satulaan.

Tänään ratsastin Jehverillä, 18-vuotiaalla, älykkäällä ruunalla, joka on opetellut pääsemään mahdollisimman vähällä. Taitavan ratsastajan käsissä Jehveri on kuulemma kuin unelma. Meidän yhteistyömme jäi melko kauas unelmasta, mutta siitä huolimatta tunnilla oli toooosi mukavaa! Into kasvaa (edelleen) taitoja nopeammin =)

Varasin tänään itselleni ja parille ratsastustuntikaverille Centered riding -istuntatunnin parin viikon päähän. Ehkä tästä olisi pitänyt aloittaa, mutta tuskin näin alkeiskurssin juuri päättäneinä olemme ehtineet omaksua vielä valtavaa määrää huonoja tapoja. Itselläni ei ainakaan vielä mikään tunnu menevän rutiinilla, joten toivoakseni ei ole liian myöhäistä.

Ja nyt on enää kaksi yötä seuraavaan tuntiin, ihanaa!

Ai niin, heppavimmassani olen myös katsellut erilaisia ratsastus- ja heppavideoita netistä. Ehdottomaksi suosikiksi nousi Futura-nimisen hevosen jättipukki.

Kauniita unia kuu-ukosta huolimatta!