keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Hyvä pössis


Upea aurinkopäivä tänään – harmi, ettei voinut vaan koko päivää hengailla tallilla ja nauttia lämmittävistä ja piristävistä säteistä. Onneksi hetken kuitenkin.

Eilen Durtsi sai vapaapäivän satulasta. Pyryä uhmaten käytiin kiertämässä peltolenkki, joka kyllä oli paikoittain nietostunut lähes umpeen. Kivaa oli ja hiki tuli, ainakin töpöjalkaisemmalle.

Välipäivän jälkeen suuntasimme virkistyneinä Sannin tunnille, jolla suoritin uroteon toisensa perään. Toisaalta sain myös satikutia useampaan otteeseen ja täysin aiheesta :)

Marilta tuli etävalmennusohje, joka kuului suunnilleen näin: Paljon käyntiä syvälle eteen-alas ja niin, että takapää on aktiivinen. Että semmoinen vaatimaton vaatimus, jonka kanssa Sanni nyt siis lähti meitä painostamaan ;)

Jottei tästä tule ihan loputtoman pitkää sepustusta kaikista yksityiskohdista (kello on jo paljon ja nukkuakin tarttis ehtiä), niin listaan nyt tällä kertaa vain suurimmat uroteot.

Uroteot:

  • Ennen tuntia Sanni kysyi, ratsastaisiko hän alkuun vai menenkö alusta lähtien itse selkään. Valitsin jälkimmäisen.
  • Olin pari kertaa melko topakka (joo, sillä mun omalla, vähän säälittävällä mittapuulla) oikean pohkeen kanssa, kun meinasi kaikua kuuroille korville.
  • Oikean laukan nostin (ajoin) sitkeydellä ja vasemman oveluudella. Koska suorituspaineet ja odotukset tuntuvat vaikuttavan tekemisiini niin negatiivisesti, päätin vähän johtaa Sannia harhaan. Siinä vaiheessa, kun piti nostaa vasen laukka, sanoin tarvitsevani vähän hengähdystaukoa ja siirryin käyntiin. Olin rupattelevinani jotain, vaikka oikeasti keskityin vain herättelemään Durtsia ja tunnustelemaan oikeaa hetkeä laukannostoon. Ja sitten nostin laukan.
  • Molemmissa kierroksissa D rikkoi kerran raville. Molemmilla kerroilla olin napakka ja päättäväinen ja vaadin korjausta heti. Pienellä viiveellä sainkin, pienen mielenosoituksen kera, mutta jatkoin silti eteenpäin. Tärkeää tässä oli, etten luovuttanut ja siirtänyt (antanut siirtyä) käyntiin välillä vaan olin rohkea, ja vaadin korjausta heti eikä huomenna. 
  • Koin taas pieniä valaistumisia sekä eteen-alas-ratsastamiseen että ulko-ohjan tuntumaan liittyen. Ihmeen hankala asia erityisesti tuo ulko-ohjan tuntuman säilyttäminen vaikuttaa olevan. Mikä kumma siinä on, että sisäohja, jossa ei kuuluisi niin sitkeästi roikkua, pysyy kädessä paljon paremmin??? 
  • Sain pari kertaa Durtsin etenemään ihan kelvollista käyntiä; aktiivisena ja pyöreänä. Mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ei näihin hetkiin ehtinyt jäädä nautiskelemaan, sen verran ohikiitäviä olivat.
Vinouttani kun olen nyt tarkkaillut, niin tällä kertaa kiinnitin siihen huomiota erityisesti vasemmassa laukassa. Ympyrällä tuntuu vielä ihan hyvältä, mutta suoraan mennessä tuntui usein, että painoni siirtyi oikealle, jolloin kulman ratsastaminen vasemmalle tuntui ihan toivottomalta. Jostain syystä myös painon korjaaminen takaisin keskelle tuntui noissa tilanteissa mahdottomalta. Tuntui siltä, että jos liikkuisin, rikkoisi D raville välittömästi. Sain kuitenkin ohjeen seuraavalla kerralla hilata satulan suoraan ja painoni takaisin keskelle. Täytyy yrittää olla rohkea.



maanantai 27. helmikuuta 2012

Laukkaa ja muita ihania asioita

Olen ollut vähän flunssassa, mutta siitä viis, sillä lähipäivinä on tapahtunut kaikenlaista ihanaa:
  • Durtsin satula sai uudet upeat toppaukset. Eron todella tuntee, joten uskon, että D:kin on iloinen. Olemme jättikiitollisia ihanalle, supertehokkaalle toppaajalle, joka mitä luultavimmin ahkeroi läpi yön pimeiden tuntien, sillä mikä muu selittäisi sen, että emme ehtineet edes kaivata satulaa ennen kuin se jo kiikutettiin takaisin huomattavasti entistä ehompana.
     
  • Olen päässyt ratsaille, ja tänään laukkasin pitkään – ihanaa! (No, oikeasti joitakin minuutteja, mutta viime viikkojen valossa se tuntui pitkältä. Ja flunssan vuoksi olin vartin ratsastuksen jälkeen ihan pökräyskunnossa, siis oikeasti.)
     
  • Sari kävi hieromassa ja hänenkin mielestään selkä oli taas vähän parempi. Nyt vasenta puoltakin pystyi jo hieromaan normaalisti kutakuinkin normaalisti.
     
  • Olen pysynyt jämptinä Durtsin kanssa. Se näkyy huomattavasti parempana käytöksenä. Hyvä minä!
     
  • Tallilla on kivoja heppoja ja kivoja ihmisiä – siellä on välillä vähän liiankin helppo viihtyä =)
     
  • Olenkohan muistanut pitkään aikaan sanoa, että Durando on ihana <3

 *****

Lauantaina olin vaklaamassa kisoja Primus-tallilla. Järjestelyt olivat moitteettomat, maneesi hulppea ja ratsukot taitavia. Muutaman kohdalla kävi harmillisesti niin, että parhaat esitykset (ja fiilis) nähtiin verkassa. Ei sillä, että lähimainkaan kaikkia hienouksia ja nyansseja ymmärtäisin. Tänään juuri mietin, että pitäisi selvittää, mikä ero on keskiravilla ja harjoitusravilla :)

GP-rataharjoituksen (?) palkintojen jako. Osallistujia oli juurikin noiden kahden ratsukon verran :)

Ja koska kisaradat odottavat meitäkin jo ihan nurkan takana (jep), oli tänään aika harjoitella sykeröiden tekoa Sannin johdolla. Durtsin otsis on kyllä melko vaatimaton.

Ei ollut ihan helppo saada korvia pystyyn.
Tyttöjen kampausleikit taisivat hieman syödä miehistä itsetuntoa.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Teurastus

Tänään pääsin seuraamaan aitiopaikalta melkoista murhenäytelmää: satulani paloiteltiin osiin. Oli hurjan mielenkiintoista nähdä, mitä kaunis ja viimeistelty pinta peittää alleen. Krouvi sisäpuoli todella yllätti, ja mielikuvani siitä, millaiselta puurunko näyttää, oli melko kaukana totuudesta.

Satula ilman toppauksia.
Rautainen osa on etukaari, jonka alta pilkottaa varsinainen runko.
Lähikuvassa puurunko (rusehtava levy), joka oma mielestä muistutti ehkä eniten vaneria :)
Toppaukset levällään kahvipöydällä.
Kokomerkinnät tulivatkin kuvaan näemmä tälleen kätevästi ylösalaisin... 17 MN
Lähikuvaa toppauksista. Noista aukoista villat ujutetaan sisälle.
Tämän satulan toppauksia on jossain vaiheessa täydennetty, sillä esiin kaivettiin kahta erilaista villaa.
Lähikuva kahdesta eri villasta.
Värillinen villa oli karkeampaa ja melko paakkuuntunutta.
Pelkkä runko Durtsin selässä.
Etukaaren alareunasta inasen liian tiukka – toisaalta toppausten kanssa etukaari ei laskeudu noin alas.


Säkätilaa jää ainakin ihan kivasti.
 
Rungon takaosassa on käytetty jotain solumuovia, jotta rungon linja olisi suorempi.

Ja vielä koko komeus takaapäin.
Toppaukset eivät olleet ihan toivottomat, mutta paikoitellen melko lyttääntyneet. Satulaa ei ole aiemmin topattu Durandolle, joten toppauksesta on varmasti joka tapauksessa hyötyä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Tätihepan paluu

Aurinkokylvyssä.

Durandon sairasloma on ainakin toistaiseksi ohi. Selkä ei todellakaan ole vielä kunnossa, joten voi olla, että huomisen fyssarikäynnin jälkeen sairasloma jatkuu.

Tätihevonen on kuitenkin palannut, ja se on sentään jotain. Sanni ratsasti eilen ja tänään vartin verran. Tänään sain itsekin kivuta hetkeksi selkään. Aluksi jännitti, mutta jo muutama käyntiaskeleen jälkeen tuli onnellinen olo. Oli helppo rentoutua, kun ei tuntenut istuvansa painekattilan päällä. Ihan kuin olis kotiin tullut :)

Kolmen viikon lomailu näkyi yllättävän vähän. Tottakai eilen oli alkuun vähän jäykkyyttä, mutta tänään ei oikeastaan enää mitään. Sannin mielestä eniten lomailun huomaa vinoudessa, joka on taas vähän lisääntynyt.

Vaikkei sitä ratsastaessa huomannutkaan, niin selkä tosiaan on edelleen kipeä. Sen huomaa ihan koskemalla. Satuloita on nyt tutkailtu ja testailtu. Kipein paikka on todella lähellä rankaa. Loogisimman oloinen selitys löydettiin siitä, että kun satula jää hieman ilmaan takareunasta, ja painoni tuppaa usein olemaan liikaa oikealla, siirtyy satulan takareuna lähemmäs rankaa ja aiheuttaa kipeytymisen.

Nykyinen satula tuntuu useampien testaajien mukaan kokonaisuudessaan suhteellisen hyvältä, ja jos se sitä on fyssarinkin mielestä, niin sitten se ainakin topataan uudelleen. Sitä kun ei ole koskaan Durtsille topattu, ei siitä ainakaan haittakaan ole.

Tänään kokeilussa oli Kiefferin Malmö (taas), mutta hyvää istuntaa en siinä oikein löytänyt vaan valuin vähän väliä takakaarelle keikkumaan, jonka seurauksena hölskyvä paine tietysti kohdistui erityisesti juuri sinne selän kipeimpään kohtaan.

No, huomenna ollaan toivottavasti viisaampia.

Niitä hetkiä, joihin voisi pysähtyä pidemmäksikin aikaa.

Thor ja Durtsi ovat toistaiseksi tulleet kivasti toimeen. Pojat jaksavat nypeltää ja välillä vähän pystypainiakin. Syövät kuitenkin hyvässä sovussa jopa samasta heinäkasasta. Edelleen varovaisen toiveikkaana...


tiistai 21. helmikuuta 2012

Nyt pidetään peukkuja, että kengät pysyy iltaan asti

Ihana kengittäjä kävi tänään lyömässä irronneen etukengän takaisin paikalleen. Nyt sormet ristiin, että kaikki monot pysyy jalassa iltaan asti, sillä silloin olisi urhean Sannin tarkoitus nousta ratsaille.

Thorin ja Durtsin meininki on sunnuntaista rauhoittunut, mutta kyllä lämminhenkistä pystypainia vielä näkyy. Pieniä naarmuja on löytynyt molemmista, muttei onneksi pahempaa. Paljon nypläävät toisiansa ja eilisellä kävelyllä D oli kyllä todella väsynyt.

Kun kenkäyksen jälkeen vein Durtsin takaisin tarhaan,
malttoivat pojat hetken olla ihan rauhassa :)

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Iloa irtokengästä

Tätä ette ehkä olisi osanneet odottaa: Durtsilta irtosi kenkä ja olen siitä melkein iloinen! Nimittäin syy irtokenkään on tässä:




Vierekkäisissä tarhoissa asustaneet pojat olivat tutustuneet toisiinsa jo lankojen yli, ja koska meininki oli näyttänyt ihan ystävällismieliseltä, päätimme yhdessä Thorin omistajan kanssa ottaa riskin ja kokeilla laittaa pojat samaan tarhaan.

Kannoimme tarhaan siivut heinää ja sitten vain sormet ristiin. Kova toivominen tuotti tulosta ja hetken päästä kaverit söivät jo samasta kasasta. Kuten kuvista näkyy, niin äksöniäkin riitti. Onneksi lähes poikkeuksetta vain positiivista. Yhden kerran Durtsilla taisi mennä vähän hermot, mutta Thor tuli aika nopeasti pahoittelemaan yli-innostumistaan.

Haluaisin kirjoittaa, että olen niin superiloinen, mutta tyydyn sanomaan, että olen varovaisen toiveikas. Toivon kovasti, että ystävyys kehittyy hyvään suuntaan.

Tuulahdus muodin huipulta

Koiramaailmassa kuuminta tällä hetkellä: pinkki ja blingbling. Mallina kuvissa ihana Fifi (joka muuten myös yritti auttaa irronneen kengän epätoivoisessa etsinnässä – tosin pihalla touhutessaan tällä hehkeällä mallilla oli toki päällään hehkuvan punainen kura-asu).

Kaihoisa katse. (Ai miten niin ei ole harjoiteltu poseerausta?)

Lähikuvassa vielä upeat detaljit ;) Taskussa ehkä puuteri ja suti?

lauantai 18. helmikuuta 2012

Hyviä uutisia hierojalta

Sari kävi taas tänään hieromassa Durtsin. Tällä kertaa kommentit olivat jo vähän positiivisempia. Oikean puolen pystyi jo hieromaan normaalisti ja vasentakin ihan toisella tavalla kuin aiemmilla kerroilla. Loma ja liikkuminen ovat selkeästi auttaneet. Nyt onkin sitten tiukka paikka, kun pitäisi alkaa taas pikkuhiljaa ratsastaa ja edelleen huolehtia siitä, että selkä menee parempaan suuntaan.

Ensi viikon torstaina saadaan toivottavasti fyssarilta roppakaupalla hyviä neuvoja ja ohjeita selän venyttämiseksi, vetreyttämiseksi ja – ennen kaikkea – kipeytymisen ennaltaehkäisyyn.

Onni on Sanni

Huomenna on siis tarkoitus ehkä kivuta taas satulaan.  Onneksi on Super-Sanni, joka lupautunut olemaan ensimmäinen yrittäjä. Sairaslomaa edeltänyt viimeisin ratsastuskertahan alkoi hiekan maistelulla, joten pikkuisen on vielä murusia hampaan kolossa. Siis jännittää.

D on kyllä ollut enimmäkseen ihan järkevä. Untamoisen mielelle lomailu tuntuu passaavan ihan mainiosti :)

Satula-asiaa

Vaikka nykyinen satula tuntuu ja näyttää istuvan melko hyvin, taitaa uuden metsästys silti olla ajankohtaista. Hierottaessa vasemman puolen pahimmat alueet ovat todella lähellä selkärankaa, mistä syntyy epäilys, että nykyisen satulan selkärangantila olisi kuitenkin vähän turhan pieni. Niin että lähiviikkoina lienee taas luvassa rutkasti satula-asiaa...

torstai 16. helmikuuta 2012

Penkkiharjoittelua

Kun ei kerran pääse satulaan, niin yritän tehdä parhaani kehittyäkseni – kotisohvalla. Posti toi harjoittelun tueksi tänään odotetun dvd:n, Anja Beranin Elegant Dressage Training. Ennen tilausta varmistin vielä, että Beranin metodit ovat yhteneväisiä Marin linjan kanssa. Nyt uskaltaa katsoa vastaanottavaisella mielellä (tosin omaa silmääni hieman häiritsee notkoselkä, mutta yritän keskittyä muuhun).


Durtsin kanssa ollaan tarvottu pellolla. Sinne on onneksi aurattu lenkki, umpihangessa ei jaksaisi muutamaa sataa metriä pidemmälle. Vähän olen myös juoksuttanut hangessa, mutta lunta on kyllä sen verran paljon, ettei kovin montaa kierrosta tarvitse mennä.

Vähän kovennettua linjaa olen jatkanut maasta käsittelyssä. Karkkia ei todellakaan tarjoilla eikä minua tarvitse tökkiä, nuolla eikä varsinkaan purra. Eikä tunkea mun kulkulinjalle. Selkeää parannusta on jo havaittavissa. Kysehän on ennen kaikkea omasta itsevarmuudesta. Sen kasvattamisessa on kyllä vielä roimasti tekemistä, mutta pääasia, että suunta on oikea.

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Lisää kierroksia




Tänään nostettiin kierroksia. Durando pääsi pitkästä aikaa vähän juoksemaan ja minä nostin omia kierroksiani yrittäessäni pysyä jämäkkänä alati nuuhkivan/hamuilevan/tutkivan/nuolevan/purevan/tökkivän/kuopivan ruunani kanssa. (Syyllinen löytyy toki peilistä, mutta nytpä en katsokaan sinne peruutuspeiliin vaan yritän katsoa eteenpäin ja keskittyä ratkaisuun.)

Juoksutuksen suhteen olin jotenkin varautunut pahimpaan ja ruinannut sillä verukkeella Sannin apuun. Pelkäsin, ettei oma auktoriteettini riittäisi pysäyttämään pari viikkoa energiaa kerännyttä ukkoa ja, että lopputulemana hullusta juoksemisesta olisi entistä kipeämpi heppa. Onneksi pelkoni osoittautui turhaksi ja D käyttäytyi ihan mallikkaasti, vaikka energiaa selvästi vähän olikin. Selkää venytti kovasti eikä se hierojan eilisen arvion mukaan todellakaan ole vielä mitenkään hyvän oloinen (eipä kai lihakset levossa paranekaan).

Sannin tuella harkkailtiin myös Durtsin kanssa käytöstapoja taluttaessa. Ikävä kyllä kaveri on aika kovapäinen ja jouduin kyllä ihan reilusti huiskimaan liinanipulla enkä silti voi sanoa tyypin kertaakaan oikeasti edes säpsyneen. Kääntää kyllä pään pois, mutta saattaa palata uudelleen apajille ihan melkein samassa sekunnissa. Selkeää edistystä kuitenkin tapahtui ja siihen oli Sannin läsnäololla varmasti suuri vaikutus. En yksinkertaisesti kehtaa olla yhtä löperö kuin mitä yksinäni todennäköisesti olisin.

Mun pitää nyt vain yksinkertaisesti päättää, että minä olen se, joka määrää. Ja sitten käyttäytyä sen mukaan. Ja ymmärtää, että loppuviimein se on ihan kaikkien etu, vaikka nyt vähän kirpaisisikin. Ja ne karkit – no, ne saa nyt jäädä sinne kaappiin. (Ja mitä tulee tädin karkkeihin, ne voisivat vaikka jäädä ihan sinne kauppaan...)

Sari kävi taas hieromassa ja selkä oli kuulemma pikkuisen paremman tuntuinen.

lauantai 11. helmikuuta 2012

300. postaus – paluu alkuun

Olen melkoinen hamsteri. Tavaroista luopuminen ei ole helppoa. Kaikella tuntuu olevan jotain tunnearvoa. Tänään siivotessa törmäsin kuitenkin sellaiseen esineeseen, jonka voi aidosti sanoa mullistaneen elämäni.


Pitkällisen harkinnan jälkeen rypistynyt kymppikortti löysi paikkansa paperinkeräyslaatikosta, mutta vasta ikuistettuani sen jokaisesta suunnasta.

25.9.2009 alkoi siis tämän tädin alkeiskurssi Rauhalan Tallilla. Ensimmäisestä tunnista suurin osa meni varustamista opetellessa, kentälle taidettiin keritä suunnilleen viimeiseksi vartiksi. Ensimmäisten kierrosten ajan meillä oli taluttajat (kiitos E!), mutta sitten saatiin mennä jo ihan omatoimisesti. Jollen ihan väärin muista, niin jo ensimmäisellä tunnilla kokeiltiin pieniä pätkiä ravia. Hirvitti ja tasapainon kanssa oli tekemistä kutakuinkin jokaisella askeleella.

Hirvityksestä huolimatta alusta lähtien oli selvää, että nyt olin löytänyt sen jonkin elämääni. Entinen harrastusten, aikataulujen ja sitoumusten vihaaja oikein odotti koko viikon myöhäistä perjantai-iltaa, että pääsisi tallille palelemaan. Paitsi että hevoset ja ratsastus veivät mennessään, myös ryhmämme oli ihan huippukiva. 

Alkeiskurssista en enää paljoa muista enkä ikävä kyllä siitä juuri ehtinyt tähän blogiinkaan kirjoitella,(Bloggausinto syttyi vasta alkeiskurssin loppupuolella, kun Facebook-sivuni alkoi uhkaavasti täyttyä heppahöpinöistä.) Sen kuitenkin muistan, että ensimmäisen kerran harjoiteltiin laukkaa 31.10., kun vakituista opettajaa sijaisti Leena (josta sittemmin tulikin vakituinen opettaja). Minulla oli ratsunani tallin vanhin heppa Luvite, jolle alkeistädin laukkapyynnöt taisivat olla hyttysen surinaa (joku voisi miettiä, että kauas ei ole tultu... ;)).

Olen äärimmäisen kiitollinen Rauhalan Tallin ihmisille; niin opettajille, omistajille kuin muille asiakkaillekin. Hyvässä, kannustavassa ja huumorintajuisessa ilmapiirissä oppiminen oli mukavaa ja lajiin hurahtaminen vääjäämätöntä. Ja hurahtamisen myötä olen saanut elämääni niin paljon hyvää – kiitos ihanat!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Hyvän mielen lenkillä

Toissapäivänä paistoi aurinko ja oli ihanan lämmintä. Taisimme molemmat nauttia kelistä, ja fiilis lenkillä oli hyvä. Katsokaa vaikka:



Huomatkaa kieli :)


maanantai 6. helmikuuta 2012

Pihi tallaaja


Juu-u, varmasti pitäisi käyttää nämä tallustelupäivät hyödyksi tekemällä kaikenlaisia harjoituksia maasta käsin. Ongelma on vaan, että tunnun tarvitsevan siihen yhtälailla apua kuin ratsastukseenkin :) Miksi ei voi olla niin, että hyvä tahto tarkoittaisi automaattisesti kykyä ymmärtää eläimiä?

Hyvästä tahdosta puheen ollen, itse ainakin sain rutkasti miettimisen aihetta Riina Villasen blogitekstistä, jonka löysin Ruuhkavuosiratsastajan postauksen kautta. Kannattaa käydä lukemassa molemmat tekstit.

*****
Varasin Durtsille tänään fyssarin. Tai oikeastaan peruin yhden ja varasin toisen, kun iski pihyys; säästöä tulee yhden käynnin osalta 140 euroa. Jos olisi voitu osoittaa, että merkittävästi arvokkaampi fyssari on merkittävästi parempi, niin siinä tapauksessa kärvistelisin ja maksaisin kiltisti. Mutta kun näin ei ole, niin mietin, että ehkä parempi saada selän hoitamiseen mieluummin vähän pitkäjänteisyyttä kuin yksi kallis käynti. Eiks niin? Onhan?

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Synoviitti

Alan pikkuhiljaa toipua lauantain ilmalennosta. Pää on kyllä särkenyt todella sitkeästi ja lauantai-sunnuntai-yö huimauksineen ja pahoinvointikohtauksineen oli kamala. Luin kuitenkin HUSin sivuilta, että ovat ihan tyypillisiä lievän aivotärähdyksen oireita ja kun muistinmenetystä tmv. ei ole, niin ei myöskään ole syytä huoleen. Sinänsä hassua, että oireita tuli nyt näin paljon, vaikken edes päätäni kolauttanut tällä kertaa. Edellisellä lennolla meni kuitenkin kypärä vaihtoon eikä silti seurannut samanlaista hedariputkea.

Lauantain tippuminen oli siis seurausta pierupukkilaukasta, johon D päätti sännätä heti ratsastuskerran aluksi, kun oltiin keritty mennä ensimmäinen pitkä sivu kevyttä ravia. Rapsakkuutta oli ollut havaittavissa jo alkukäyntien aikana ja ravipyyntöön vastasi ensin laukalla, joka ei ole lainkaan tavallista. Siitä kuitenkin rauhottui ravaamaan, kunnes sitten pitkän sivun päädyssä lähti ihan täysillä. Sain maksaa taas kovan hinnan siitä, etten muista/osaa pitää nyrkkejäni kiinni: menetin ohjat heti ensimmäisessä pukissa eikä sen jälkeen sitten ollutkaan juuri mitään tehtävissä. Hetken vielä sinnittelin kyydissä ennen kuin lensin voltilla tantereeseen.

Muksahdin vain muutaman kymmenen sentin päähän kouluaidasta, onneksi en sen päälle, ja selvisin säikähdyksellä, päänsäryllä ja murskaantuneella itseluottamuksella. Harmittaa. Juuri kun olin ehtinyt rakennella mieleeni sellaista kuvitelmaa, että selättäisin ne pukittelut.

Säikähdyksestä ja tärinästä huolimatta kiipesin takaisin selkään. Sanni oli tulossa pitämään tuntia. Odotellessani katsoin parhaaksi mennä pelkästään käyntiä ja siinäkin jotain muuta kuin suoria uria. Kun Sanni tuli hyppäsin selästä alas toiveikkaana, että Sanni kokeilisi, mikä D:tä vaivaa. Mitä vielä, jouduin takaisin selkään.

Durando oli todella jäykkä molempiin kierroksiin. Ei oikeasti taipunut senttiäkään ja oli kova kuin kivi. Olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa tajuta lopettaa. Ratsastaminen sattui omaankin selkään, mutta niin sitä vaan selviydyttiin ja pikkuhiljaa Durtsikin vähän pehmeni. Yhdet lähdöt koetti vielä ottaa lopputunnista, mutta sain tilanteen haltuun. Laukkaa en mennyt, mutta Sanni kokeili sitä lopuksi ja laukkasi ihan kivasti, varsinkin oikeaan kierrokseen.

******

Sunnuntaina olin itse niin huonossa hapessa, että tarkoitus oli vaan vähän juoksuttaa Durandoa kentällä. Kaveri kuitenkin kaahotti menemään ihan hullua pierupukkilaukkaa eikä korvaansa lotkauttanut mun jarrutuspyynnöille. Myöskään kentän syvähkö hanki ei tuntunut yhtään haittaavan menoa. Olin tyytyväinen, etten ollut satulassa.

*****

Maanantaina matkattiin Viikkiin Hevossairaalaan.

Vaikkei se nyt ehkä tässä pääasia pitäisi ollakaan,
niin kyllä tuolle omalle ryhdilleenkin voisi yrittää jotain tehdä?!!?

Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt mitään erityistä.

Usean tunnin tutkimusten jälkeen saatiin diagnoosi: synoviitti eli nivelkalvon (?) tulehdus takapolvessa. Ikävä kyllä tämä diagnoosi ei sulje pois sitä, etteikö siellä voisi olla jotain enemmänkin vialla, vaikkei ultralla ja röntgenillä mitään löytynytkään. Hoitona nyt kortisoni- ja hyaluronipiikitys, ja sairaslomaa kolme viikkoa. Kaksi viikkoa ensin pelkkää taluttelua ja kolmannella viikolla voi alkaa pikkuhiljaa vähän juoksuttamaan, mutta mitään ei saa laittaa selkään vielä silloinkaan, ei edes juoksutusvyötä – selkä oli myös melko huonona.

Durtsin takaselle 2,5 :(

Että semmoista. Murehtimalla ei mikään parane, joten päivä kerrallaan parasta toivoen ja tulevaisuuteen luottaen tässäkin täytyy elää. Selän kuntouttamiseen ja kunnossa pysymiseen täytyy panostaa ja se alkaa fysioterapeutin käynnistä.

Mahdoton arvioida, mikä osuus selkäkivuilla on ollut pukitteluun ja muuhun tötöilyyn, mutta uskotte varmaan, että omatunto kolkuttaa.

Sokeri- ja motkotuslakkoja on tullut rikottua ankarasti, mutta yritän nyt pikkuhiljaa keräillä sirpaleita kasaan. Aloitetaan tästä:

Positiivista: 
  • Durando sai tänään uudet kengät. Edelliset pysyivät hienosti jalassa 7 viikkoa ja yhden päivän, vaikka oli jopa tilsakumit. Olen niin kiitollinen taitavasta, kokeneesta kengittäjästä, jonka ansiosta minulla on yksi huoli vähemmän ja Durando pystyy ainakin kävelemään.
  • Leivoin tallille tippumiskakun, ja siitä tykättiin =)
*****

Leevi Petteri Virolaiselta terveisiä, että hän viihtyy hyvin nyt, kun on mukavan viileää. Mikään ei ole niin kivaa kuin hangessa sukeltelu ja lumen kaivaminen.  Paitsi ehkä kesällä ruohon syöminen.