maanantai 28. tammikuuta 2013

Siirtymissulkeiset

Loman jälkeen on nyt ehtinyt olla kolme Mian tuntia, joilla ovat toistuneet vanhat, tutut ja niin rakkaat teemat:
  • jämäkkyys ohjauksessa ja tahdissa
  • hevosen suoruus ja tasapainottaminen
  • oman ruhon hallinta ja vatsalihasten aktivointi.
Helppoa ei ole, mutta valehtelisin jos väittäisin, etteikö harjoitteleminen olisi paitsi hikistä, myös todella kivaa, innostavaa ja palkitsevaa.



Tänään Mia ratsasti Durandolla aluksi ja kylläpä olikin sen jälkeen taas mukava hevonen ratsastaa; vaikka se onkin minusta vähän ärsyttävä muoti-ilmaus, niin melkein väittäisin tunteneeni, kuinka D työnsi takajaloilla käynnissä. Varsin opettavaisia ovat ne hetket, kun saa valmentajan jäljiltä kiivetä selkään. Harmillisen nopeasti onnistun kuitenkin sytytetyn liekin tukahduttamaan. Olen toiveikas, että joku päivä se vielä jaksaa roihuta kokonaisen tunnin ajan :)

Tähän väliin pitää muuten palata vähän taaksepäin. Kun lomanjälkeisessä postauksessa hehkuttelin pehmeää ja kevyttä hevosta, niin saattoihan se olla ihan sitäkin, etten taas vaatinut mitään. En siis väitä, etteikö heppa olisi tuuraajien jäljiltä varmasti ollut hyvässä tikissä, mutta minä tuskin limboillessani pääsin siitä nauttimaan...

Palataan tämän päivän tuntiin. Alkuun oli haussa hyvä laukka, koska olen nyt niin ahkerasti nillittänyt siitä, etten osaa/uskalla ratsastaa sitä hyväksi. Ja kyllähän sitä parempaa laukkaa alkoi löytyä, kun ratsastaja sai vähän rohkaisua. Nelitahtisuuteen tuntuu auttavan pelkästään se, että mietin takajalkojen "liitovaiheen" pidemmäksi. Pään nousemiseen ja selän katoamiseen tuntuu auttavan se, ettei mieti niitä ollenkaan vaan ratsastaa päättäväisesti eteenpäin.

Välikäyntien jälkeen starttasivat siirtymissulkeiset. Pääty-ympyrällä C:ssä laukka, X:ssä käyntiin ja kaksi askelta käyntiä, jonka jälkeen ravi ja taas C:ssä laukka.

Köpöt esitykset eivät kelvanneet, ja niinpä vasemmassa kierroksessa tahkottiin kuviota aika pitkään. Aluksi ongelma oli hieman liian vireän oloinen eli alta pois juokseva hevonen, jolloin nostot olivat huonoja, alaspäin siirtymisistä puhumattakaan.

Vasemman laukan kokoaminen on aika vaikeaa, ja käyntisiirtymää edelsi usein useampi raviaskel – ei kelvannut. Sitten alkoi keskittyminen jo herpaantua ja tasapainottaminen unohtui, jonka seurauksena nousi ihan liian monta kertaa väärä laukka. - - - Tiedättekö muuten, milloin valmentajani on kaikkein pelottavin? Silloin kun se ei sano mitään. Sitä rupeaa äkkiä toivomaan, että saisi jotain huutoa edes ;) - - -

Viimein sain aikaiseksi muutaman kelvollisen suorituksen, joissa laukka nousi oikeassa paikassa, käyntisiirtyminen voitiin kai laskea käyntisiirtymiseksi ja ravissakin ratsastin enkä vain roikkunut mukana.

Oikeaan kierrokseen ei jouduttu tahkomaan ihan niin pitkään. Useampia luokattomia esityksiä mahtui kuitenkin tähänkin suuntaan, mutta niiden vastapainoksi myös yksi käyntisiirtyminen, joka oli oikeasti siirtyminen laukasta käyntiin eikä valuminen tai kaatuminen laukasta käyntiin. Voin sanoa, että tunsin kyllä eron!

Havahduttavaa oli tänään se, että Mia joutui sanomaan mulle vähän väliä "istu". Vaikka siitä pahimmasta pelosta ja siihen liittyvästä pysyvästä mattinykäsasennosta olenkin tällä hetkellä vapaa, ei se näemmä vaadi kuin yhden vähänkään odottamattoman askeleen tai pienen keskittymisen herpaantumisen, ja alan kallistui eteenpäin ja keventämään takapuolta penkistä. Että aika perusasioiden kanssa täällä tuskaillaan (vaikka siis oikeasti en tuskaile yhtään, koska olen ihan innoissani opettelusta oppimisesta ja mun ihanasta hevosta).

*****

Pellolla oon käynyt loman jälkeen lähes joka päivä. Ravatakin oon yrittänyt, mutta ei siitä oikein mitään meinaa tulla: niin on villi heppa, ettei meinaa pohje mennä perille viltin läpi :)



lauantai 26. tammikuuta 2013

Musta aurinko

Odotin pitkään.

Etsinyt en – vain odotin,
ei täydeksi tehnyt mikään.
 

Kunnes löysin tarkoituksen,
kaltaistesi kautta 


elämästä kokonaisen,
teki sattuman kauppa


vikkelä kieli 

notkea runko 
lempeä mieli
liikkeen lento
 

välillä tappuraa 
joskus tulta 
jollekin makkaraa
minulle kulta

Yönmusta aurinkoni.




*****
Kiitos todella erilaisesta haasteesta kuuluu Madjaarien mailla -blogille. Tämä oli erinomaisen hauskaa vaihtelua, mutta todellakin haaste


*****

Edit: meinasi kokonaan unohtua pistää vahinko kiertämään :D

Luomisen tuskaa haluan lahjoittaa seuraaville blogeille:

Tuolta saapuu Charly
Penan ja Oton elämää
Jillan blogi
Kultainen poni
Lahjattomat treenaa

tiistai 22. tammikuuta 2013

Reipasmä

Egyptistä kotiuduttiin lauantai-iltana. Loma oli tosi kiva, vaikkei välillä joutuikin palelemaan ja vatsatauti yllätti sitten sielläkin, vaikka sen samperin noron just kotona kestitsin. Joka tapauksessa, upeita sukelluskohteita, jonne varmasti vielä palataan, mutta vähän lämpimämpään vuodenaikaan. Aurinkoa nähtiin kuitenkin viikossa enemmän kuin täällä kotona viimeisen kolmen kuukauden aikana yhteensä – ja se oli ihanan virkistävää!

Tallille oli tietysti kova ikävä ja jälleennäkeminen sunnuntaina oli mun mielestä täynnä tunnetta. Durandosta se taisi olla aika arkista, ei ollut tainnut ehtiä juuri ikävöimään ja oikein hyvä niin. Siitä oli pidetty mahtavan hyvää huolta ja ratsastettu niin hyvin, että mulla oli sunnuntaina allani oikein pehmeä, kevyt ja juuri sopivan energinen hevonen.

Nämä kuluneet kolme päivää ovat menneet kutakuinkin samalla kaavalla: kevyt ratsastus maneesissa ja sitten pellolle.





Vaikken ajallisesti ole ollut maneesissa juuri puolta tuntia pidempään, niin oon kuitenkin yrittänyt tehdä asiat hyvin. Huolehtia tahdin säilymisestä, ratsastaa huolelliset tiet ja hyvät siirtymiset.

Laukan kanssa on ollut haasteellisinta: siinä missä vielä joitakin viikkoja takaperin D pyrki sukeltamaan, niin nyt laukassa se tuntuu nousevan vähän turhankin ylös ja samalla tuntuu selkä tippuvan alas. Vaikka viimeisellä tunnilla Miankin kanssa tästä laukan säätelystä puhuttiin, niin jotenkin tuntuu vaan puuttuvan se rohkeus kokeilla asioita. Jään helposti sitten vaan jyystämään siihen sitä yhtä ja samaa...tai siirrän raviin. Ihan kökköjä vaihtoehtoja molemmat.

Ravi-käynti-ravi-siirtymiä tehtiin tänään mun mielestä jo oikein kelvollisesti. Ylipäätään oon yrittänyt tehdä paljon siirtymisiä, ratsastaa ajatuksella myös käynnissä ja pitää kädet paikallaan. Sukeltelu on ainakin vähentynyt :)

Ja tosiaan pellolle oon uskaltautunut joka päivä. Yhtenä päivänä vähän ravailtiinkin ja tänään uhmattiin sitä kamaluutta, että pellon toisella reunalla oli toinen hevonen (samanlaisesta tilanteestahan D lähti viime talvena siihen heppajenkkaan). Tuijottelua oli kyllä ilmassa eikä D kovin montaa askelta kävellyt suoralla kaulalla, kun piti niin kyylätä. Mutta onnistuin pitämään mieleni kurissa ja vähän naureskelemaankin. Kyllä musta vielä rohkea tulee!

*****


Huomenna on tunti – ihanaa!

perjantai 11. tammikuuta 2013

Mää selvisin!

Viisi päivää ilman valmennusta - ja mattinykäsasento ei ole palannut! Eli pelko ei saanut niskalenkkiä, vaikkei Mia ollutkaan nyt koko ajan pönkittämässä mun itseluottamusta. Olen iloinen, ylpeä, yllättynyt ja – jos mahdollista – entistä innostuneempi koko lajista ja rakastuneempi mun ihanaan heppaan!

Jättikiitos kaikille kannustavista ja innostavista kommenteista, jotka siivittivät nämä päivät tähän voitokkaaseen tunnelmaan!

Viikon plussalaariin menis ainakin se, että pelon lisäksi Durando tuntuu pikkuhiljaa ymmärtävän, että vaikka sukellus onkin mun harrastus, niin sen ei tartte sitä kuivalla maalla imitoida (=olisko mun kädet pikkuisen rauhoittuneet?).

Tunnelmat siis loman kynnyksellä erinomaiset, vaikka myönnettävä on, että valmennusta ON IKÄVÄ! Tänäänkin tunsin, että oikea laukka oli aikamoista kakkaa, ja vaikka tästäkin nimenomaisesti aiheesta oltiin Mian kanssa puhuttu ennen lomaa, en jotenkin silti uskaltanut tehdä tarpeeksi ja hyviä laukka-askelia oikeassa kierroksessa tuli hyvällä tuurilla kymmenen.

Vasen sen sijaan tuntui koko ajan hyvältä, joten se oli varmaan ihan luokattoman huonoa... Siinä tuntuu olevan joku sellainen jännä pykälä, että Durandon nelitahtinen laukka on niin pehmeää ja tasaista, että se menee vielä mulle hyvin läpi ihan toimivana laukkana. Sitten siinä huonon ja hyvän välissä on semmoinen, jonka tunnistan ei-hyväksi, lähinnä kai epätasaisuuden vuoksi. No, tähän tuntemaan oppimiseen ei varmasti auta mikään muu kuin kilometrit satulassa, joten pitää olla kärsivällinen.

Pellolle taidettiin uskaltautua peräti kolmena päivänä viidestä. Todistusaineistoakin on: videolla ei todella tapahdu mitään, joten siihen ei ehkä kannata tuhlata aikaansa, mutta laitoin sen nyt jakoon, ettette epäile, että huijaan :)



Ai joo, pakko vielä kirjata itseäänkin varten muistiin yksi juttu: ratsastuksen jälkeen tänään tein tavalliseen tapaan taas vähän perusjuttuja maastakäsin: pysähdystä, peruutusta, pysäköintiä ja liikkeellelähtöä.

En tiedä johtuiko yleisestä hyvästä fiiliksestä vai mistä, mutta oli kyllä parhaat peruutukset maasta käsin ikinä! Ja hienointa on se, etten tehnyt muuta kuin sanoin peruuta ja sen jälkeen katsoin aina sitä jalkaa, jonka halusin astuvan taakse. Durando peruutti tasapainoisesti, energisesti, mutta rauhallisesti. Tuli melkein tippa linssiin. Tai ei nyt ehkä niin melkeinkään... ;)

*****

P.S. En ole nyt kahteen päivään pystynyt vastaamaan kommentteihin lainkaan. Blogger ei avaa mulle ollenkaan sitä tekstiruutua. Joten kiitos kaikille kommenteista, ettehän pahoita mieltänne vastauksen viipymisestä =)





keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Päivän soundtrackit

Pieni (suuri) pelko pepandeerissa ympäri peltoa välillä puhisevan ja reippaasti askeltavan hevon selässä. Nää oli sit ne biisit, jotka tuli mieleen – ja pellolla raikasi laulu...ehkä vähän värisevällä äänellä ;D







Jotain taikaa näissä oli ja maltoin pysyä selässä. Pikkuhiljaa Durando rauhoittui ja lopulta meillä oli oikein seesteistä ja ihanaa!

*****

Eilinen ratsastuskin meni kivasti. Teidän kommenteilla oli mahtava vaikutus, erityisesti mielessä pyörivät Jillan sanat ja tehtiin kevyitä hommia hyvällä mielellä ja melko jämptillä asenteella jopa. Kiitos Jilla! Ja kiitos myös kaikille muille kommentoijille, ootte ihania!


maanantai 7. tammikuuta 2013

Orpo olo

Väittävät, että valmentajallakin on oikeus lomailla. Rohkenen olla eri mieltä, sillä kuka meistä tädeistä, meidän asenteesta ja rohkeudesta sitten sillä välin huolehtii? Kysyn vaan!?!?

No nyt on vaan yritettävä pärjätä. Mutta sehän on selvää, että jos täti joskus aikoo lomailla, niin sitä on sitten lomailtava samaan aikaan valmentajan kanssa. Niin ettei tule liikaa taukoja valmennuksiin. Nyt ei sitten joudu pärjäämään kuin 5 + 1-3 päivää omin avuin. Sen voin sanoa, että ei ole tädin miehellä helppoa, kun loma vaimon kanssa pitää kalenteroida vaimon heppavalkun perheloman mukaan.

On mulla pitkämielinen mies.

Sunnuntain tunti (vähän videotakin)


Ruinasin Mian pitämään vielä yhden piiskauksen, muutamaa tuntia ennen kuin lähtivät lentokentälle :)

Agendalla oli taas vahvistaa asennepuolta ja muistuttaa jokaisen askeleen ratsastamisen tärkeydestä. Taisin jossain kohdin onnistuakin, sillä kuulemma jossain hetkissä näytti siltä kuin olisin jo vähän ratsastanut hevostani. Ou jee!

Harjoituksina oli siirtymisiä, tällä kertaa erityisesti askellajien sisällä. Ravissa koin välillä ihan huippuhienoja hetkiä. Varsinkin vasempaan kierrokseen onnistuin pienentämään ja suurentamaan askelta paikoin niin, että eron varmasti huomasi muuallakin kuin mun pään sisällä. Oikeassa kierroksessa Mian kaivettua kameran esiin, homma ei tietenkään enää toiminut yhtän hyvin, mutta tuli siinäkin hienoja hetkiä (jos ne osuivat noiden videoiden kohdille, niin sitten täytyy sanoa, että olivat kyllä enemmän pääni sisällä.)

Laukassa piti lisätä pitkillä sivuilla ja koota lyhyillä. Iloista oli huomata, että vauhti ei ehkä pelota ihan niin paljoa kuin vielä joitakin kuukausiai takaperin, jolloin samaisessa tehtävässä Mian palaute oli järjestään, ettei mitään lisäyksiä eikä edes niiden yrityksiä näkynyt. 

Nyt sen sijaan kokoamisen kanssa tarvitsi enemmän rohkeutta. Mikä kumma se on, joka siinä jännittää? Pelko epäonnistumisesta? Siitä, että D rikkoisi raville? Juuri tällaisista asioista pitäisi todella opetella olemaan välittämättä, ja sen sijaan yrittää rohkeasti, epäonnistumisenkin uhalla, niistä oppien ja vaikka välillä vähän nauttienkin siitä rohkeudesta, joka epäonnistumista edelsi!

*****

Ja näistä videoista sitten. Harjoituksen ideana oli:

1. säätää ravia ympyrällä – no tätä ei nyt kyllä tästä oikein huomaisi, jollei sitten laske noita muutamaa nuukahdusta säätelyksi ;)
2. ohjata – ei huono suoritus ollenkaan
3. pitää hevonen tasapainossa – en ole niin taitava, että osaisin kovin hyvin sitä näistä videoista arvioida, mutta ainakin yhdessä videossa vasemmassa reunassa kaartaessa oli aika kallistuva ratsu. Sen sijaan positiviista oli se, että sukeltelu kutakuinkin loisti poissaolollaan - itse asiassa koko tunnin ajan!
4. istua vahvalla keskivartalolla – onnistuu parin askeleen pätkissä. Inhottavan paljon näkyy kuitenkin notkoa selkää ja heiluvia käsiä. Ailahtelevasta ja paikoitellen luokattomasta keskivartalon käytöstä kertovat myös ne parit nuukahdusta, joissa heilahdin reilusti nenälleni. Mutta silti lopuksi pakko olla iloinen, että siellä on niitä hyviäkin askeleita :)








*****

Itsenäinen ratsastus tänään ei ollut ihan katastrofi, mutta miksi sitä vasta satulavyön löysäämisen jälkeen tajuaa, mitä oikeasti olisi pitänyt tehdä ja miten siinäkään ei olisi pitänyt antaa periksi tai hyväksyä puolinaista tekemistä siinä toisessakaan jnejne?

lauantai 5. tammikuuta 2013

11 vastausta

Kiitos Jilla haasteesta! Onneksi sain kysymykset eikä tarvitse miettiä satunnaisia faktoja, niin voi toimittaa näin vähemmän luovassa olotilassakin. Täältä pesee:

1. Jos et harrastaisi hevosia, mikä muu harrastus veisi sinut mukanasi?

Ennen hevosia mikään laji ei vienyt minua mukanaan. Nuorena jaksoin roikkua harrastuksissa yleensä puolesta vuodesta vuoteen. Pianoa soitin vähän pidempään, koska kotiin hankitun pianon vuoksi, tähän lajiin oli pientä painostusta vanhempien taholta.

Voisin kuvitella innostuvani paritanssista yhtä paljon kuin hevostelusta, mutta tanssiparin löytäminen...se nyt on melkein mahdoton tehtävä.

Niin ja kyllähän mä sukellan, mutta vaan ulkomailla, joten se harrastus ei ole samalla tavalla pitkäjänteisyyttä vaativa.

2. Jos sinun olisi rahallisesti mahdollisesti olla käymättä töissä, menisitkö silti vai et?

Tuskin hirmuisesti enää nykyistä työtäni tekisin. Ei sillä, ettenkö siitä tykkäisi, mutta jos olisi mahdollisuus valita, olisin mieluummin esimerkiksi osa-aikaisena ilmaisena apulaisena tallilla. Hevosissa on kuitenkin huomattavasti enemmän vetovoimaa kuin powerpointeissa, exceleissä ja julkaisujärjestelmissä. :)

Toisekseen, en tiedä, miten tehokkaita muut ihmiset on ajankäyttönsä kanssa, mutta mulla ei kyllä todella ehtisi tulla aika pitkäksi, vaikkei iso osa päivästä kuluisikaan töiden parissa. Pelkästään Durden kanssa tohottamiseen saisin helposti menemään 5-6 tuntia päivässä, jos vaan olisi aikaa.

3. Oletko koskaan harkinnut bloggaamisen lopettamista, miksi?

En oikeastaan. Tämä on mulle ihan huipputoimiva keino sekä kirjata muistiin asioita että analysoida koettua ja sitä kautta oppia paremmin.

4. Uusi vuosi, joulu vai juhannus, miksi?

Juhannus! Koska kesä vaan on ihanin! Näistä "pakkojuhlista" en ylipäätään ihan hirmuisesti välitä, usein spontaanit jutut on hauskimpia.

5. Jos kilpailet jossain lajissa, mikä on kaikista paras muistosi niistä?

Eipä ole tullut kilpailtua.

6. Paras puoli itsessäsi?

Tää olikin ihmeen vaikee. Enimmäkseen tykkään siitä, että oon enimmäkseen aika suoraviivainen ja kiertelemätön...

7. Ja vastaavasti, huonoin puoli?

...toisaalta sen kääntöpuoli on se, että ärsyynnyn helposti kiertelyyn ja siihen, ettei sanota mielipiteitä/haluamisia/tarpeita/toiveita suoraan. 

8. Jos olet lähdössä lomalle, oletko sinä se joka pakkaa mukaan koko omaisuutensa, vai se, joka pärjää repulla?

Kyllä sitä rytkyä tekee usein mieli pakata niin, että pärjää sitten joka säässä ja vielä kaikissa yllättävissä tilanteissa. Usein on puolet vaatteista saa purkaa kotona käyttämättöminä kaappiin. Tosin on joskus tullut lähdettyä moneksi viikoksi Thaimaahan hyvinkin vähillä matkatavaroilla...tai no paljonhan niitä silloinkin oli, mutta lähes kaiken tilan laukusta vei sukelluskamat.

9. Laukut jo pakattuna, minne haluaisit mennä lomalle?

Safarille Keniaan. Siihen ei kuitenkaan ole nyt mahdollisuutta, joten suuntaan kohtapuoliin Egyptiin sukeltamaan – ei sekään yhtään pölhömpi vaihtoehto oo :)

10. Uiminen meressä vai järvessä vai kenties altaassa?

Kaikki käy ja rakastan uimista. Ihonhoidon vinkkelistä uin mieluiten mahdollisimman suolaisessa vedessä. Ja lämmintä pitää olla, avantouimariksi musta ei olisi.

11. Näin pimeään talveen, paras hevosiin liittyvä kesämuistosi?

Kyllä mun täytyy sanoa, että ne parit kerrat viime kesänä, kun kävin Durden kanssa pellolla ja vähän laukkailtiinkin, olihan se ihan huippua!

*****

11 kysymystä lähetän:

Sannalle
Ruuhkavuosiratsastajalle
Airalle
Kirsille

1. Mikä on ensimmäinen muistosi hevosista/hevosesta?
2. Mieluisin askellaji, miksi?
3. Mikä on eksoottisin paikka, missä olet ratsastanut? Suositteletko?
4. Missä näet itsesi 15.6.2018
5. Kuka supersankari olisit mieluiten?
6. Idolisi hevos/ratsastusmaailmassa?
7. Pelkäätkö jotain eläinlajia, mitä ja miksi?
8. Mikä on se hevosteluun varuste, johon mielestäsi kannattaa erityisesti panostaa ja miksi (pl satula)?
9. Minkä varusteen kohdalla taas mielestäsi vähempikin taloudellinen panostaminen tuottaa ihan saman tuloksen?
10. Oletko enemmän rauhallinen ja kärsivällinen vai äkkipikainen ja kärsimätön?
11. Mikä on erikoisin hakusana, jolla blogiisi on löydetty?

torstai 3. tammikuuta 2013

...ja kaikkea siltä väliltä

Viime postauksen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon sekä hyvää, huonoa että kaikkea siltä väliltä. Huono-osastolla on ennen kaikkea norovirus, josta juuri olen toipumassa. Olihan veemäinen vieras! Mutta oli siinäkin hyvä puolensa: olin tänään Durdelle reilun kilon verran kevyempi kannettava :)

Rodeo-osasto


Rodeoita Durde esitteli sekä yhtenä päivänä, kun ratsastin yksin että myös viime sunnuntain Mian tunnilla. Yksinratsastuskerralla tuli taas oikein kunnon lähtö (tällä kertaa onneksi vasemmassa laukassa, niin en ala patologisoimaan sitä oikeaa laukkaa), mutta iloista kyllä muistin tällä kertaa yhden ohjan käytön jo huomattavasti nopeammin kuin aiemmin. Tosin aluksi tartuin oikeaan ohjaan, joka siis käänsi meidät kohti seinää, mutta sitten hogasin, et enhän mä nyt päin seinää tahdo mennä ja vaihdoin vasempaan :)

Mian tunnilla taisin lietsoa Durden rodeofiiliksiin ihan itse. Tehtiin aika haastavaa harjoitusta: laukasta pysähdys, peruutus ja uusi laukka – ja ilman jalustimia! Oikea kierros vielä sujui paikoitellen hyvinkin, mutta vasemman alkaessa ei oma mieli enää meinannut pysyä kurissa ja pelkkä laukan nostaminen jännitti. No se nyt on selvää, että Durdehan ei semmoista jäkittämistä hyvällä katsele. Onneksi olin (vähän liiankin) valppaana tai D ei muuten vain näyttänyt parastaan, mutta spurtit ja pomput jäivät aika vaatimattomiksi ja pysyin kyydissä, vaikken pystynytkään tarrautumaan jalustimiin.

Mian resepti rodeoiden torjuntaan kuului jotakuinkin niin, että mun pitää vaan keskittyä ratsastukseen koko ajan ja vaatia Durandoa kuuntelemaan ja tekemään tarkasti koko ajan niin kuin haluan. Lähtien siis huolellisista teistä ja tahdista. Löysäilyyn ja rötväilyyn ei ole varaa missään kohden eikä asioita voi tehdä vain sinne päin.

Asenne-osasto


Tunneilla on tehty vaikeita harjoituksia ja olen selviytynyt niistä uskoakseni kutakuinkin asiallisesti, oman tasoni mukaan suhteutettuna tietenkin.

Hienointa on kuitenkin huomata, että alan pikkuhiljaa päästä käsiksi siihen ajatukseen jokaisen askeleen ratsastamisesta, hevosen tuntemisesta. Jokaiselle tunnille on mahtunut niitä hetkiä, kun on tuntunut siltä, että tehdään asioita Durandon kanssa yhdessä, enemminkin kuin niin, että minä vaadin sitä tekemään niinkuin itse haluan. Hassuinta on ehkä huomata, että tuohon tunteeseen en pääse pyytämällä vaan pikemminkin edellyttämällä, siis pitämällä itsestäänselvyytenä sitä, että asiat tapahtuvat niinkuin haluan. Saattaa kuulostaa vaatimiselta ja sitä se varmaan tavallaan onkin, mutta se ei kuitenkaan ole sellaista kädetpuuskassajalkaapolkien-vaatimista.

Ymmärrän, että eri luonteisten hevosen ja ratsukoiden kohdalla asiat voivat toimia paremmin toisin. Ja tietysti silloin, kun opetetaan hevoselle uusia asioita, ei niitä välttämättä voi heti ensimmäisellä kerralla edellyttää. Mutta näillä korteilla, tällä osaamisella ja tämän hevosen kanssa, ei nöyrä toive ole se, jolla asiat tapahtuvat. Ja ettei nytjoku ajattelisi, että sitten heti paukutellaan kannuksilla tai hakataan raipalla niin täytyy painottaa, että mielestäni tämä on ensisijaisesti asennekysymys: minun pitää luottaa omaan osaamiseeni ja auktoriteettiini - miten muuten voisin odottaa hevosen tekevän niin? Toki sitten, jos jotain tarvitsee korjata, pitää (pitäisi) ensimmäisen pyynnön jälkeen korjaus olla napakka eikä mikään hento kuiskaus.

Haussa täydellinen kaulan kaari


No, tavallaan joo, jollain aikavälillä, mutta se ei ole nyt se ajankohtainen juttu. Jonkunlainen kultainen keskitie olisi kuitenkin kiva.

Durdehan ei ole se tyyppi joka katsoo yläkautta silmiin, vaan nimenomaan ihan jotain muuta. Durden katseen tavoittaa parhaiten jomman kumman jalan varpaiden kärjestä, välillä hyvinkin läheltä varpaita. Joidenkin peräänannonmetsästäjien mielestä tämä voisi olla kiva tilanne, mutta voin vakuuttaa, ettei se tunnu juurikaan sen mukavammalta kuin se yläkautta silmiin katsominen. En tiedä, miten muilla hevosilla, mutta ainakaan Durdella polvien välissä roikkuva tai ryntäissä kiinni oleva turpa ei ole mikään tae toimivasta selästä.

Durando on aika sitkeä suustaan ja minulla on myös taipumus tehdä ohjilla kaikki enemmän tai vähemmän sitkeästi. Viimeisimmällä Mian tunnilla sain harjoitella napakkuutta myös ohjasotteisiini. Ja kas kas, miten napakat puolipidätteet toimivatkin siinä, että Durando pysyi oikeastaan koko tunnin kutakuinkin ylhäällä. Kyllä oli ratsastaminen huomattavasti mukavampaa ja helpompaa!

Napakoiden puolipidätteiden lisäksi tärkeä juttu on tietysti huolehtia siitä, että omat kädet pysyisivät mahdollisimman hyvin paikallaan. Ei kai ole reilua vaatia hevosta pysymään tuntumalla, jos se ei pysty tarjoamaan siinä edes sinnepäin tasaista olemista. Toki tästä tulee helposti inhottava noidankehä erityisesti harjoitusravissa: Durde sukeltaa -> ravissa on vaikeampi istua -> kädet heiluvat -> Durde sukeltaa enemmän ja vielä kiemurtelee kaupan päälle -> ravissa on vaikeampi istua -> kädet heiluvat jnejne.

Mutta selittelyt sikseen: nyt pitää vaan tsempata, tsempata ja tsempata siinä, että

  • muistaa ratsastaa ihan joka ainoan askeleen
  • ei anna tuumaakan periksi teissä, tahdissa eikä missään ei-toivotussa toiminnassa
  • yrittää reagoida enemmän tunteella kuin analysoimalla, jolloin on auttamatta myöhässä
  • koittaa pitää mielen rentona, vaikka heppa silloin tällöin sinkoilisikin johonkin
  • muistaa nauttia hyvistä hetkistä ja kiittää oikeasta tekemisestä