lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kenkien menetyksiä ja melkein

Tänään on sitten ainakin täällä Kirkkonummella satanut oikein huolella. Nortilta oli toinen etukenkä kadonnut - veikkaan, että tarttunut johonkin mutakohtaan laitumella.

Matka laitumelle oli haasteellinen. Plutasin mutaan oikein kunnolla ja meinasin menettää molemmat ihanat flipokkaani. Onneksi sain ne pelastettua ja jopa puhdistettua - varpaat nyt on puutarhatöiden jäljiltä niin ikikakassa, että tuskin puhdistuvat koskaan ;D

torstai 21. heinäkuuta 2011

Ei tarpeeksi hikistä

Viime aikoina olen tosissani panostanut vatsalihasten löytämiseen. Olen harjoitellut paitsi ratsastaessa myös muulloin; auton ratissa, koneen ääressä, kävellessä, pihahommissa, hampaita pestessä, aina muistaessa. Toisto on alkanut tuottaa jonkinmoista tulosta, ja alan saada vähän kiinni siitä, miten vatsalihakset aktivoidaan ratsastuksen aikana.

Kehonhallinta ei kuitenkaan ole helppoa ja vieläkin käy enimmäkseen niin, että samalla kun vatsalihakset aktivoituvat, lantion liike pysähtyy kokonaan ja jarruttaa hevosta. Joukkoon on kuitenkin mahtunut muutamia, lyhyehköjä välähdyksiä, jolloin vatsa ja lantio ovat onnistuneet toimimaan halutulla tavalla, toisistaan riippumattomina. Jiiihaa!

Tänään tunnilla ilma oli todella trooppinen ja hiki virtasi. Siitä huolimatta en onnistunut hikoilemaan masun kohdalta riittävästi (=ei märkää läiskää paidan etupuolella), joten sain vähän satikutia laiskottelusta - ei kuulemma voi olla lihakset kunnolla käytössä, jos ne eivät erikseen hikoile ;D Pitää huomenna yrittää vähän enemmän.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Tuntemisen opettelua


Olen tainnut ajatetella, että kyky tuntea on enemmän tai vähemmän sisäsyntyistä. Vähän kuin lahjakkuus. Että sitä joko on tai ei ole. Hevostelu on kuitenkin opettanut näkemään asian toisin.

Tuntemaan voi oppia. Mitä vähemmän tarvitsee keskittyä suorittamiseen, sitä enemmän voi keskittyä tuntemiseen. Kaikenlainen (suoritus)paine ja stressi luovat melkoisen esteen tuntemiselle. Kun ei kiristä ja uskoo omaan osaamiseensa, voi antaa aisteille tilaa ja keskittyä tunnustelemaan, kuulemaan ja kuuntelemaan.

Vaikka kohtuullisella stressillä on kai todistetusti suorituskykyä parantava vaikutus, arvelen, ettei se ihmisen ja hevosen keskinäistä kommunikointia juurikaan edistä.

Onneksi tallin tuoksussa on jotain rauhoittavaa. Ilman sitä tällaisen stressihiiren voisi olla vaikea koskaan oppia tuntemaan hevosta.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Sadomasokismia?

Hurjasta otsikosta huolimatta tämä(kään) juttu ei sisällä mitään K18-matskua. Lehtiä lukemalla sitä vaan ihminen oppii, että otsikoiden pitää olla shokeeraavia, sillä ilmeisesti juttuja ei muuten kukaan lue. Mitä siitä, vaikkei sisältö sitten lainkaan vastaa otsikon luomiin odotuksiin? Se ei ilmeisesti kiinnosta ketään.

Mutta kitinästä asiaan. Joskin jonkinmoista kitinää on asiakin tällä kertaa.

Masokismi

Kävin sunnuntaista maanantaihin yön yli vierailulla Durandon kotona. Jollain tavalla jälleennäkeminen kasvatti ikävää, mutta toisaalta vähän helpottikin. Herra on kyllä i-ha-na! Ja mielestäni ihan selkeästi muisti mut ja tietysti riemuitsi valtavasti. No hei, tietty :D

Ratsastus sujui ihan kohtuullisesti, Marikan valvonnassa luonnollisesti paremmin kuin yksin. Durandon liike on minun tottumuksiini verrattuna valtavaa. Jos saisin itse päättää, niin menisin ilmeisesti koko ajan täysin alitempoista ravia ja laukkaa. Semmoisessa hipsuttelussahan on mukavan helppo istua kyydissä.

Tämä taas jälleen kerran todistaa sen, mitä olen aiemminkin täällä julistanut: tällä tasolla voi edistyä ainoastaan valmennukseen ja valvontaan tukeutuen. Toki voin istua tuntitolkulla hevosen selässä itsekseni, kehittää vaikka tasapainoani ja istuntaanikin ehkä jossain määrin, mutta jos en kykene tunnistamaan eroja hevosen liikkumisessa (siis edes sitä, milloin tempo on riittävä), niin ratsastamaan en itsekseni opi ennen eläkevuosia.

Sadismi

Olen ratsastanut muutamia kertoja kannusten kanssa. Ilmeisesti jalka ei enää pahemmin vispaile, joten pääsin siirtymään ylempään lisävarusteluokkaan. Sen verran sitten lisävarusteluokan korotus lisäsi jännitystä, että kintut melkein kivettyivät kannusten kanssa. Jotenkin paradoksaalista, että kun pelkää kovasti osuvansa vahingossa kannuksilla kylkeen, niin juuri siitä syystä tulee osuneeksi vahingossa kannuksilla kylkiin. Parin kokeilun jälkeen päätin jättää kannukset ainakin toistaiseksi odottamaan tädin kypsymistä vielä vähän lisää.

*****

Nortti on ollut oma herttainen itsensä. Laidunkauden myötä vähän tavallista laiskempi, mutta kultainen ja  välillä kovin tohkeissaan...no, ainakin kauroista :)

Kulinaristi Norton - kukaan ei syö yhtä hitaasti ;)

Nortti ja Jade - auringon laskun ratsut.

Tunneilla olen käynyt paljon ja ratsastamassakin melkeinpä joka päivä viimeisen parin viikon aikana. Vielä on vähän se aiempi (ehkä lähes hysteerinen) ilo kateissa, mutta varmasti sen vielä löydän...

Yritän myös ottaa itseäni niskasta kiinni, ja kirjoitella taas vähän useammin.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Surutukos

Pahoittelen, että blogissa on ollut hiljaista niin pitkään.

Aina ei kaikki mene niinkuin sydän haluaa. Viikko sitten lauantaina Durando lähti takaisin edelliseen kotiin.

Parin päivän intensiivisen itkemisen jälkeen olo on vähän tasaantunut, mutta tuntuu vaikealta löytää heppailuun sitä samaa iloa, joka siihen aina aiemmin on liittynyt. Suloisen Nortin avustuksella se varmasti vielä löytyykin, mutta näinä viime päivinä on kyllä saanut tehdä ihan pinnistellä saadakseen itsensä lähtemään tallille.

*****

Ratsastus on mennyt välillä hyvin ja välillä huonommin. Eilen taisi olla pitkästä aikaa sellainen tunti, että muistin oikein ratsastaakin. Laukannostoissa on tapahtunut hyvää kehitystä: liikkeen suunta alkaa olla enemmän eteen- kuin ylöspäin.

Avotaivutuksia tehdessä huomasin eilen, että en osaa vielä tuntea, kulkevatko jalat oikein vai eivät. Pitänee saada rutkasti lisää tunteja satulassa ennen kuin sensorit virittyvät niin herkälle taajuudelle, että oppii tunnistamaan myös hienommat vivahteet ja erot.