Hei meillä leijaillaan taas!

Jo mä varmaan alan kuulostaa kammottavan omahyväiseltä, mutta silläkin uhalla: Oon niiiiiiiin ylpeä itsestäni! Tänään olin ensimmäistä kertaa kunnon maastolenkillä Durpan kanssa ilman henkistä turvaverkkoani, siis ilman Miaa.

Tallilta lähti mukaan kaksi ihanaa tyttöä ihanine heppoineen: luotettava ja mitäänpelkäämätön herra P johti joukkoa ja hemaiseva neiti K löysi itselleen mieleisen paikan herrojen K ja D välistä. Herra D tyytyi siis suosiolla peränpitäjän rooliin.

Alkumatkasta vähän jänskätti, muttei onneksi niin paljoa, että olisin saanut Durtsin mukaan jännäämiseeni. Enin osa matkasta meni kuitenkin oikein leppoisassa tunnelmassa. Kaikki hepat ja tytöt käyttäytyivät mallikkaasti. ...Jos ei lasketa sitä, että D yritti upottaa hampaansa neiti K:n takamukseen heti, kun yhtään silmä vältti :D

Puhelimen uskalsin kaivaa esille taas vasta tallitiellä takaisinpäin tullessa.

Lukaisin uudelleen tammikuun alun postauksen, jossa listasin itselleni pari tavoitetta tälle vuodelle. Ihanaa voida kerrankin ilman mitään muttia tai selityksiä todeta, että tavoitteet on saavutettu reilusti eikä Veikkolan torille tartte kyhätä mulle jalkapuuta –jiiiiiihaaaa!

Ja suuri kiitos seurasta ja tsemppauksista ihanat tytöt S & S!

Kuinka monta kertaa voi rakastua samaan mieheen?

On se vaan niin suloinen se minun heppani, että usein kun sitä katsoo meinaa ihan sydän pakahtua ja silmät menee sillain idioottimaisesti sirriin. Mut ei mua haittaa, idiootilta näyttäminen on pieni hinta isosta onnesta :)

Paitsi suloinen, Durando on edelleen ollut myös oikein kiva ratsastaa. Sopivasti eteenpäin menevä ja hyväntuulinen.

Käynti on edelleen askellajeista vaikein, mutta kyllä siinäkin voi sentään jo nykyään yrittää jotain tehtäviä tehdä ilman, että energia hiipuu totaalisesti. Ravissa ja laukassa virtaa on enemmän (ajoittain jopa tällaisen vässykän mielestä vähän turhan paljon), ja jokaiseen ratsastuskertaan mahtuu niitä hetkiä, jolloin silmät on taas idioottisirrissä ja silmäkulmissa kimmeltää.

Voin vilpittömästi sanoa, että viimeisen parin kolmen kuukauden aikana hevostelu on tuntunut kaikin tavoin pelkästään mukavalta. (Joulukuun kirjoittelutauko johtui siitä, että käytiin viimein kesälomareissussa - ei siis tällä kertaa mistään pohtimista vaativista suurista kysymyksistä :)).

Tänään Durtsi raspattiin ja rokotettiin, joten ainakin huominen on lepopäivä. Siitä sitten pikkuhiljaa palaillaan toivottavasti normaaliin päiväjärjestykseen.

Muutamissa suosikkiblogeissani on listattu tavoitteita tulevalle vuodelle. Minulla on hevosteluun liittyviä isoja tavoitteita tasan kaksi. Tässä ne ovat tärkeysjärjestyksessä:

1. Pysyä tiukasti tällä hyväntuulisen harrastamisen polulla. 

 Tämä ei tarkoita, etteikö hepan pitäisi tehdä oikeasti hommia vaan päinvastoin sitä, että mun on muistettava johdonmukaisuus aina ja kaikessa, jotta itsestäänselvistä asioista ei tarvitse riidellä. Ja yhtä paljon tämä tarkoittaa sitä, että mun on pidettävä kirkkaana mielessäni se, miksi tämä on minulle rakas harrastus ja oltava uskollinen omille arvoilleni – aina.

2. Lähteä viimeistään kesällä ihan oikeasti maastoon.

Tällä hetkellä pohjaa maastoilulle rakentaa Erikeeper-Ella, jota ei pienet hötkyilyt ja pukittelut paljon hetkauta. Elättelen toiveita, että kun maastoiluista tulee Durtsille arkisempaa, ei sen tartte enää hötkyillä niin paljon. Varmuuden vuoksi taidan kuitenkin odotella vuoroani laidunkauteen, sellaisen sopivan laiskanpulskean ratsun toivossa :) ...ellei sitten joku mielenhäiriö iske jo aiemmin.

Erilaisia pienempiä tavoitteita voisi listata vaikka kuinka, mutta jotta itselläni pysyy kirkkaana mielessä se, mikä on olennaista, tyydyn nyt kirjaamaan virallisiksi ainoastaan nämä kaksi. Minut saa laittaa jalkapuuhun Veikkolan torille, jos en näistä tavoitteista pyri kaikin keinoin pitämään kiinni.

Ulko-ohja!

Se muuten vaikuttaa yllättävän paljon laukannoston onnistumiseen, että muistaako/osaako pitää sen ulko-ohjan kädessä vai rynniikö sen kätensä kanssa reiluun etukenoon ja siitä komeasti sään yli. Tämän päivän tunnilla Mia sai sanoa mulle aiheesta vähintään puolensataa kertaa, mutta kyllä sillä tulostakin syntyi; vasemman kierroksen ratsastaminen kaikkinensakin oli helpompaa ja laukannostotkin onnistuivat vähän paremmalla prosentilla. Ja kaikki tämä ilman hysteeristä lantion vääntelyä ja kääntelyä :)

Joo, taitaa mennä mun touhu välillä vähän turhan analyyttiseksi ja pienten yksityiskohtien hinkkaamiseen. Tähän liittyen tulikin edelliseen postaukseen joltain anonyymiltä kommentoijalta ihan oivallinen kommentti, että välillä pitäisi vaan ratsastaa eikä miettiä liikaa. Totta sinällään, mutta tällaisessa tilanteessa, kun hevosella on selkeä vinous ja sen on vaikeaa liikkua vasempaan kierrokseen, ei asiaa ehkä parantaisi se, että laukattaisiin menemään aina vain oikeaa laukkaa, kierroksesta riippumatta? Sillä muuta en saisi aikaiseksi, jos vain antaisin mennä.

Kiitos muuten kaikille taas ihanista kommenteista ja superhyvistä venyttelyvinkeistä. Olen niitä lähes kaikkia jo kokeillut – osa tuntui ihan hyviltä ja osa ihan mahdottomilta toteuttaa (Sanna – miten ihmeessä pääsee kyykkyyn selkä seinää vasten jalkapohjat lattiassa??? En siis pääse lähellekään eli ymmärsinkö jotain väärin vai oonko vaan ihan järkky jäykkä?). Todella hyviä venyttelyohjeita oli Helin vinkkaamassa Mobilatin oppaassa. Näitä oon tehnyt nyt ahkerasti.

*****

Täytyy sanoa, että jos näitä vinousongelmia ei olisi, niin mulla olis varmaan ihan hirmuinen hehkutus meneillään – siinä määrin kivasti menee nyt muuten Durandon kanssa. Se on ihana sekä ratsastaessa että muuten touhutessa ja hoitaessa. Tai no, ratsastaessa se on just niin ihan kuin millaiseksi mä osaan sen ratsastaa ;)

Hurjan söpö tyyppi se mun heppa.

*****

Heräsin siihen, että jotain tavoitteitakin pitäisi miettiä. Nimittäin:

"The major reason for setting a goal is for what it makes of you to accomplish it. What it makes of you will always be the far greater value than what you get." - Jim Rohn

Vapaa päivä

Tänään en mennyt ratsastamaan, vaikka olisin päässyt ihanan Nortin selkään ja vielä Mian tunnille. Voisi luulla, että olen tullut järkiini ja hogannut vihdoinkin, että onhan elämässä muutakin kuin ratsastaminen. Mutta ehei, siitä ei nyt ole kyse. En todellakaan pitäisi mitään vapaapäiviä, jos ei olisi melkein pakko. Vanha kunnon hiertymäongelma on palannut - ja äksympänä kuin koskaan aiemmin. Viimeisen reilun viikon ajan osa keskittymisestä on mennyt siihen, että yrittää olla huomioimatta kipua. Ajattelin, että josko yksi vapaapäivä tekisi tepposet, antaisi ihon vähän rauhoittua ja huilata, haavojen umpeutua.

Eilen tajusin onneksi avautua tilanteesta Mialle jo ennen tunnin alkua, minkä johdosta suurin osa tunnista mentiin kevyessä istunnassa. Alkuverkoissa kevenneltiin 2-2-tahdilla, ja se sujui ilostuttavan hyvin. En tymähdellyt holtittomasti satulaan kuin ehkä joka kahdeksannella askeleella. Ohjaamisen kanssa meinasi kevyessä istunnassa olla taas vähän hakemista, mutta lopputuntia kohden alkoi sujua paremmin.

Ja sitten mentiin puomeja. Viimeksi jo yksi puomi sai aikaan sen, että löysin itseni Jaden kaulalta. Siihen nähden tänään meni paremmin. Olen oppinut jotain Unagista ;)

Puomeja harjoiteltiin sekä ravissa että laukassa. Ravissa askelluksen sovittaminen puomeihin ja askeleen suuntaaminen ylöspäin oli tosi vaikeaa. Välillä tuurilla osuttiin hyvin kohdalle, mutta jos ei osuttu, niin enpä juuri osannut sitä ajoissa huomata, saati tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Tuntui vaikealta hahmottaa ravissa sitä "ponnistuskohtaa", tai ylipäätään sitä, missä ne hevosen jalat meni.

Laukassa ensimmäisellä yrityksellä etujalat osui puomin molemmin puolin, mutta sen jälkeen aloin vähän saada juonesta kiinni. Laukka-askelilla etäisyyden ja ponnistuspaikan hahmottaminen tuntui jostain syystä helpommalta. Jaden kanssa sai myös tsempata siinä, ettei linja ajautunut liian lähelle maneesin seinää. Haastetta riitti, mutta oli ihan hurjan kivaa!

*****

Tiistaina Rauhalan tunnilla ratsastin pitkästä, pitkästä aikaa Nastalla. Tunnin aiheena oli takaosakäännös, jota tehtiin neliöllä (eli 90 asteen käännöksiä).  Ensin harjoiteltiin käynnin kokoamista. Ei ollut ihan helppoa enkä voi kehua oivaltaneeni koko hommaa. (Olen muuten aika pihalla siitä, mitä tarkoittavat tempo, tahti, rytmi ja vauhti ja mitkä ovat niiden keskinäiset suhteet. Googlaamalla löytyy melko ristiriitaisia selityksiä.)

Vaikka takana oli onnistunut takaosakäännös sekä Nortilla että Jadella, ei ensimmäisistä yrityksistä meinannut tulla mitään. Nasta käveli käännösten läpi. Sitten muistin ulko-ohjan ja uskalsin myös käyttää sitä, jolloin käännökset alkoivat jo vähän vastaamaan sitä hataraa muistikuvaa, joka mulla niistä oli. Vähän hämäsi, kun ulko-ohjan vuoksi Nastan kaula olikin sitten kääntyneenä liikkeestä poispäin, mutta en sitten siinä onnistuneista käännöksistä tohkeillessani siitä kaulasta sen enempää kysellyt tai huudellut. Myöhemmin Mian kanssa keskustellessa palautuikin mieleeni, että takaosakäännöksessä asetus pitikin olla liikkeen suuntaan. No, ilmankos tulikin onnistuneita käännöksiä. Niin...tai siis käännöksiä :)

Nastalla oli kivan tasainen ravi ja muutenkin sopivasti vauhtia. Laukannostoja meinasi ennakoida vähän turhan paljon (tai ehkä annan vääriä signaaleja), ja lyhyt laukkapätkä tahtoi tuhraantua jarrutteluun. Muuten semmoinen lunginoloinen kaveri, joka ei turhia stressaa.

*****

Maanantaina olin taas ihan Raisa Rohkeana Lilon tunnilla :) Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia, harjoiteltiin ravi-laukka-ravi-siirtymiä ja lopuksi laukkaa niin, että toisella pitkällä sivulla ratsastettiin eteenpäin, päätyyn tehtiin mahdollisimman pieni voltti (tahdin hidastumatta), toisella pitkällä sivulla koottiin laukkaa ja toiseen päätyyn tehtiin pieni voltti.

Pohkeenväistöjä tehtiin niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin siitä uralle päin. Käänsin taas aluksi tapani mukaan ihan liikaa, melkein kuin voltille kääntäen, jolloin Jaden takapuoli jäi jo valmiiksi väärin. Palautteen jälkeen sain käännöksiä korjattua miettimällä enemmän käännöstä lävistäjälinjalle kuin keskihalkaisijalle.

Avotaivutukset menivät hyvin, kun muistin huolehtia linjan säilymisestä. Laukan kokoamisen onnistumista en oikein osaa arvioida. Askel kyllä ainakin lyheni, mutta jotenkin tuli tunne, että tein koko ajan kauhean paljon liikaa.

Suuntaa vaihdettaessa piti laukata lävistäjälinjaa ja siirtyä raviin vasta uralla. Jouduin laiskanläksyyn kaksi kertaa ja vasta kolmannella löytyi tädistä riittävästi päättäväisyyttä. Kahdella ensimmäisellä yrityksellä päättäväisyys loppui sillä sekunnilla, kun kaviot koskivat uraa, jolloin ilmeisesti mielessäni ruksasin tehtävän suoritetuksi. Sillä seurauksella, että raviin pyytäminen jäi vienoksi kuiskimiseksi ja Jade tarjoili ravin sijasta uuden kierroksen mukaista laukkaa.

Oikeasti, jos tätä voisi jotenkin mitata, niin tavoitteeni olisi ehdottomasti: Ratsasta koko tunti! Siis ajatuksella, määrätietoisesti, tinkimättömästi edes yhden kerran koko tunnin ajan.

Haussa: herkkyys, nopeus ja päättäväisyys

Ratsastus on vaikea laji. Niin kuin kai muillekin vaikeille lajeille, ratsastukselle tunnusomaista taitaa olla se, että miten enemmän oppii, sitä vähemmän huomaa osaavansa. Vaikka olenkin vasta oman opintaipaleeni alussa, olen itsekin törmännyt tähän jo useamman kerran. Tästä syystä välitavoitteet ovat ainakin minulle valtavan tärkeitä.

Välitavoitteiden pitää olla sillä tavalla konkreettisia, että ne voi todeta jossain vaiheessa saavuttaneensa. Esimerkiksi oppia istumaan hyvin on välitavoite, johon on turha kuvitella koskaan pääsevänsä - aina voi oppia istumaan vielä vähän paremmin. Jos hyvälle ei ole selkeää kriteeriä, niin nälkä kasvaa koko ajan syödessä ja välitavoite siirtyy päivä päivältä vähän korkeammalle. Tai näin siis minulla ainakin kävisi.

Loppukevään ja alkukesän tavoitteet ovat vielä mietinnässä, mutta jotain konkreettisesti todennettavaa niiden pitäisi siis olla.

*****

Tänään pääsin taas iloisena yllätyksenä Mian tunnille Nortilla (kuvassa). Verkassa Nortti oli reippaampi kuin torstain tunnilla, mutta itselläni ei ollut ihan yhtä leijuva olo. Avotaivutuksissa tuntui vähän haasteelliselta löytää omaan päähän ajatus siitä liikkeestä, jota haettiin. Hassua, miten tämäkin voi olla niin päivästä kiinni. Verkkalaukkaa vasempaan kierrokseen en saanut oikein kulkemaan kunnolla ja nelitahtisen tuntuisessa laukassa oli aika hankala istua. Oikeaan kierrokseen sujui paremmin.

Aiheena oli siirtymiset, joita harjoiteltiin ravista käyntiin kahden neliön muodostamalla kahdeksikolla. Käyntiin siirryttiin x:n kohdalla sekä molempien lyhyiden sivujen keskellä. Erityisiä haastepaikkoja oli kaksi: hyvän käynnin ratsastaminen ja suoraan ratsastaminen x:stä takaisin uralle. Molemmissa onnistuin tsemppaamaan muutamien muistutusten jälkeen., mutta varsinkin sen tarmokkaamman käynnin ratsastaminen heti ensimmäisestä askeleesta lähtien vaatii sen, että keskityn juuri siihen; ajatukset ei saa olla vielä seuraavan kulman ratsastamisessa tai vatsalihaksissa samaan aikaan, ei vaan kapasiteetti vielä riitä.

Lopputunnista yritettiin opetella ratsastamaan niin, että hevoset nostaisivat jalkojaan kunnolla. Apuvälineinä oli kaksi maapuomia ja yksi matala kavaletti niiden välissä pääty-ympyrällä, jossa mentiin alkuun ravissa ja lopuksi laukassa. Olin kyllä aika surkea. Hyvällä tuurilla sekä ravissa että laukassa tuli yksi sinnepäin suoritus, mutta muuten oli melkoista räpellystä. Miten semmoiset pienet puomit voi lisätä jännitystä niin paljon? Ja tehdä ympyrän kaaren ratsastamisesta muka yhtäkkiä niin vaikeaa? Onko se oma pää, joka jarruttaa, jos puolipidäte hyydyttää vauhdin puomien päällä? Mikä niissä sitten muka pelottaa? Vai onko se ehkä sittenkin sitä taattua tahmeutta ja (ajattelu)toiminnan hitautta?

Joka tapauksessa todella hyvä harjoitus, josta opin taas lisää siitä, miten paljon on vielä oppimatta. Kolme henkistä ominaisuutta, joissa erityisesti haluaisin kehittyä ovat herkkyys, nopeus ja päättäväisyys. Haluaisin oppia tuntemaan hevosen liikkeet niin hyvin, että osaisin ennakoida muutokset. Nopeutta, jotta kykenisin reagoimaan tuntemuksiini ja päättäväisyyttä, jotta uskaltaisin tehdä valintoja ja vaatia niiden toteuttamista sekä hevoselta että - ehkä ennen kaikkea - itseltäni.

Nortti oli ihan supermallina, kun vein sen takaisin tarhaan. Harmi, että valo tuli niin huonosta suunnasta, että suurimmasta osasta kuvia ei saa mitään selvää (ja valo oli tosiaan niin huono, että tämäkin selvisi vasta kotona :)).

Onnistuneita pohkeenväistöjä ja tavoitepohdintaa

Eiliselle tunnille Rauhalassa sain pitkästä aikaa ratsukseni ihanan Retun. Kenttä oli pikkuisen jäässä, joten laukkaharjoitukset jätettiin väliin. Sen sijaan treenattiin pohkeenväistöjä sekä käynnissä että ravissa. Retun kanssa ylsin Rauhalan tallin tuntihistoriani ylivoimaisesti parhaisiin pohkeenväistöihin - jei! Käynnissä meni enimmäkseen kelvollisesti, kunhan vain muistin huolehtia ulko-ohjasta ja pidättää sopivissa kohdissa. Ravissa suoriuduttiin vielä paremmin.

Retulla on ihana, joustava ja lennokas askel ja Retun ravissa on tädinkin suhteellisen helppo istua. (Varsinkin, jos tilaa vaan sitä alitempoista.) Tosin täytyy myöntää, että ensimmäiset askeleet harjoitusravissa tuntuivat jostain syystä ihan kamalilta. Vasta pidemmän pätkän jälkeen sain juonesta kiinni ja perusistunta tuntui ajoittain jopa tosi mukavalta.

Noottia tuli löperyydestä voltin viimeisellä kolmanneksella. Loppua kohden onnistuin tsemppaamaan ja tehtiin asiallisempi voltteja.

*****

Nyt pitäisi siis asettaa uudet tavoitteet loppukeväälle/alkukesälle, kun edelliset tuli niin yllättäen saavutettua etuajassa. Vanhoista haasteista edelleen meneillään on tietysti ikuisuusprojekti painonpudotus. Senkin suhteen on tosin tapahtunut edistystä eikä vähäisin saavutus liene se, että oon ollut kuukauden kokonaan ilman karkkia, suklaata ja muita herkkuja. Aiempi yhtä pitkä karkiton kausi ajoittuu vauvavuosille.

Painonpudotus tietysti vaikuttaa myönteisesti ratsastukseen, mutta muitakin tavoitteita olisi kiva olla. Alla muutamia, joiden joukosta voisin yrittää valita muutaman:

* Vasen jalka kuriin. Nythän se tahtoo varsinkin Jadella ratsastaessa lähteä seilailemaan turhan eteen. Taustalla on varmaan jo lantiosta tai jopa yläkropasta lähtevä vinous, koska hiertymiä ilmaan enemmän oikealle puolelle.

* Ilman jalustimia ratsastaminen tai ehkä jopa ilman satulaa ratsastaminen (ellei ole Jaden selälle ihan kammottava koettelemus?). Tasapainon kohentaminen ei kai ole koskaan turhaa?

* Laukanvaihto. Tässä ehkä onnistunut tekninen suoritus olisi suuremman ja tärkeämmän asian mittari: sen, että oppii tuntemaan hevosen askeleet ja ajoittamaan apunsa oikein.

* Maastakäsittely ja juoksutus (tai ehkä juoksutus sisältyy käsitteeseen maastakäsittely?). Näistä haluaisin oppia paljon lisää. Onneksi tulossa parin viikon päästä juoksutus- ja ajoklinikka Stenbackan tallilla. Mutta mikä olisi se konkreettinen tavoite, jonka tälle alueelle voisi asettaa? Miten mitatataan maastakäsittelytaitoja? Mikä on hyvän juoksutuksen mittari?

Ehkä Mia auttaa valkkaamaan näistä muutaman sopivimman...tai jotain ihan muuta?

Mitä sit ku on valmis?

Nyt pääsi käymään ratsastuksen kanssa vähän niin, että tälle kevätkaudelle asetetut tavoitteet on jo saavutettu. Takaosakäännös, Jaden ravissa istuminen ja maanantaina vielä uskaltauduin Mian äidin, Lilo Kainulaisen tunnille. Oujee!

Tästä saattaa nyt helposti saada sen kuvan, että Lilo olisi jotenkin erityisen pelottava, mutta siitä ei ole kyse. Osallistuin Lilon tunnille viime vuonna loppukeväästä ihanalla Toscalla. Samalla tunnilla taisi olla 5 muuta ratsukkoa, Lilon nuoria, taitavia ja lupaavia estevalmennettavia vauhdikkaiden esteponiensa kanssa. Ja siinä joukon jatkona sitten yksi täti, joka ei vielä saanut laukkaa kunnolla pidettyä yllä. Sanomattakin lienee selvää, että tädistä tuli tulppa. Muistan tunnin loppupuolelta hetken, jolloin nuoret mennä viipottivat tehtävän mukaista kahdeksikkoa ja en kertakaikkiaan osannut löytää sellaista rakoa, johon olisin uskaltanut edes yrittää mennä mukaan :)

No, muutaman kerran sössin liikennejärjestelyiden kanssa tälläkin kertaa, mutta kyllä oma fiilis tunnin jälkeen oli aika erilainen kuin vajaa vuosi sitten.

*****

Kaikessa kiireessä on jäänyt raportoimatta viikonlopun ratsastukset Nortilla. Lauantainahan kävin suunnitelmien mukaisesti itsenäisesti ratsastamassa. Tai siis kävin, mutta suunnitelmallisuudesta ei ehkä tässä yhteydessä pitäisi puhua; en ollut tarpeeksi hyvin miettinyt, mitä tulisin tekemään.  Toisaalta, vaikka olisin miettinytkin, luulen, että maneesissa ratsastaneet muut ratsukot olisivat saaneet suunnitelmat kaikkoamaan päästäni joka tapauksessa. Kivaa oli kuitenkin!

Sunnuntaina olin tallilla auttamassa ja tarjoutui yllätysmahdollisuus osallistua Mian tunnille Nortilla. Harjoiteltiin ainakin pysähdyksiä ravista ja avotaivutuksia ympyrällä. Nortti on kyllä hurjan mukava ratsastaa. Tällä hetkellä tuntuu hassulta lukea viime kevään kirjoituksia, joissa kertoilen, kuinka haasteellista Nortin ravissa on ollut istua. Kaikki on niiiiiin suhteellista.

*****

Mutta nyt pitäisi siis miettiä jotkut uudet tavoitteet, ettei mene ihan tuuliajolla seilaamiseksi tämä touhu :)

Tavoitteiden saavuttamisessa tärkeässä roolissa on tietysti hyvä valmentaja. Lisäksi haluaisin nostaa esille yli-innokkaan tätiratsastajan hyvän ystävän: *tiitidii* The Sinkkivoide, jota ilman ei pystyisi nousta ratsaille lähes joka päivä :D

Ensijärkytyksestä toipuneena

Viime keskiviikkotunnilla Mia taltioi sähellystäni videolle. Näin sen nyt, ja vaikka itsensä näkeminen ja kuuleminen videolta on aina vähän järkyttävää, niin kolmannen katsomiskerran jälkeen alkaa jo nähdä muutakin kuin sen, kuinka lihavalta näyttää ja tyhmältä kuulostaa :)

Video herätti paljon ajatuksia. Tässä päällimmäiset:

1) Kädet hölskyy ja kroppa tahtoo heilahtaa turhan usein etukenoon. Vielä on ihan perusteiden kanssa tekemistä, mutta

2) mä oon oikeasti kehittynyt aika paljon tämän syksyn aikana, ja se on ihan huippua! Ja siksi

3) haluan panostaa ratsastukseen ja jatkaa hyvällä tiellä.

Katsotaan vielä Mian kanssa videota joku päivä yhdessä, niin voidaan analysoida se puhki. Istunnan ulkopuolisista asioista jäi mieleen muutamat ihan onnistuneet avo- ja sulkutaivutukset. Jade on melkoisen taitava heppa, ja kuskikin sitten jotain teki oikein (ellei Jade osaa tehdä niitä ihan Mian puheiden perusteella?!).

Mietin, että olisi kiva, jos olisi jotain konkreettisia tavoitteita, mutten oikein tiedä, mitä ne voisivat olla, kun Kentuckyn kisatkin jo ehtivät mennä ;)

Tavoitteellisesti talvikaudelle

The Puu

Yksi talvikauden tavoitteista voisi tietysti olla se, ettei kroppa enää keväällä näyttäisi samalta kuin tänään metsässä hämmästelemäni puu (kuvassa).

Mutta varsinaisesti tässä postauksessa oli tarkoitus puhua ratsastukseen liittyvistä tavoitteista, joista puhuttiin tänään tunnin lopuksi. Jokainen asetti itselleen jonkin tavoitteen, johon erityisesti keskittyy. Minun piti tietysti ahneena ja päätöksiin kykenemättömänä hamstrata itselleni kaksi:

1. Fyysinen tavoite: lonkkien vetreyttäminen ja sitä kautta parempi istunta.

2. Mentaalinen tavoite: vähemmän löperyyttä ja enemmän keskittymistä.

Jos näissä molemmissa edistyy edes jonkin verran, niin keväällä olen jo paljon parempi ratsastaja, ja siis hepoille mukavampi ja reilumpi kaveri. Mutta ilmaiseksihan noista ei tule kumpikaan, joten töitä pitää tehdä.

Tänään tunnilla menin Retulla. Alkuverkat sujuivat kivasti ja varsinaisiin tehtäviin lähdin positiivisin odotuksin. Tehtiin jyrkkää loivaa kaarevaa eli niin, että kaari ulottui jotakuinkin halkaisijalle asti. Tavoitteena tietysti taivuttaa (se on nyt tosiaan tainnut tulla jäädäkseen :), ks Taipuu, taipuu). Hetken päästä lisättiin kuvioon vielä voltit kaarien keskelle.

No, ei ollut helppoa. Homma meni niin, että jos liikuttiin, ei taivuttu ja jos taivuttiin, ei liikuttu. Tähän liikkumattomuuteen yritin sitten vielä oivaltavasti vaikuttaa nytkyttämällä itseäni satulassa - sehän se on se eteenpäinvievä avu, jota jo alkeiskurssista lähtien on opeteltu. Nyt se ei kuitenkaan jostain syystä toiminut. En ymmärrä, miten voi olla niin vaikeaa yrittää miettiä useampaa asiaa samanaikaisesti? Alan tuntea yllättävää sympatiaa miestäni kohtaan ;)

Seuraavaksi jatkettiin kaaria ravissa, jollon vauhti ei hyytynyt, mutta en kyllä päässyt taivutuksillakaan loistamaan. Joskin kyllä sinne taisi muutamia hyviäkin hetkiä mahtua joukkoon. Sitten jätettiin toiselta pitkältä sivulta kaari pois ja otettiin sinne laukka. Laukat nousivat sujuvasti ja hieman pyytämällä niihin löytyi vähän ponnekkuuttakin. Tässä vaiheessa oli kiva fiilis.

Viimeisenä tehtävänä mentiin uraa pitkin niin, että aina pitkällä sivulla otettiin laukkaa, siirryttiin vielä pitkän sivun puolella raviin ja ratsastettiin hyvä kulma ja taas seuraavalle pitkälle sivulle laukka. Yksinkertaisen kuuloinen tehtävä, mutta tässä vaiheessa paketti hajosi ja Retu päätti, että yhteenkään kulmaan ei enää mennä.

Naputin pohkeella, yritin ohjeella ja siirtelin painoani holtittomasti puolelta toiselle,  mutta en kertakaikkiaan (tai ehkä juuri siksi) löytänyt tapaa saada Retua takaisin toivotulle reitille. Tämän seurauksena tietysti myös suurin osa laukoista oli vääriä, kun paino oli missä sattuu ja keskittyminen meni siihen, että saisi ratsun edes suunnilleen jonnekin uran tuntumaan. Olin taas liian hidas ja jäin puristamaan pohkeella sen sijaan, että olisin ollut nopea ja terävä. Raippakin oli kädessä, mutta enpä sitäkään älynnyt käyttää. Plörinäksi meni.

Sitten yllättäen loppuraveissa Retu oli taas aivan ihana. Meni nätisti kulmiin ja toimi muutenkin kuin unelma. Harmi, että tuohon väliin osui tuommoinen ylikuumeneminen ja harmi, etten osannut toimia siinä yhtään paremmin. Siitä huolimatta jälleen erittäin kiva tunti! (Onko muunlaisia?)

Seuraavan tunnin ratsukot ihanassa ilta-auringossa.

*****

Sain palautetta aiemmasta postauksesta, jossa kirjoitin näin:

Sain jo alkulämmittelyravien aikana käskyn tehdä tunnin raviharjoitukset ilman jalustimia. Kovasti kun olisi tämän tädin istunnassa korjaamista. Opettaja kuvasi sitä niin, että minä istun enemmänkin hevosen yläpuolella kuin sen selässä.

Oikeasti opettajan kuvaus oli tietysti se, että minä istun enemmän hevosen selässä kuin sen ympärillä. Tuo selässä ja yläpuolellahan on sama asia. Tämän ilmauksen kyllä aikoinaan ymmärsin oikein, mutta sen kirjalliseen muottoon saattaminen olikin sitten ontunut pahemman kerran. Joka tapauksessa tuosta päällä istumisesta pyrin siis pois ja yksi tärkeä askel sillä tiellä on jo alussa tavoitteisiin listattu lonkkien vetreyttäminen.