Oj, vad jag älskar att rida!

Ystäväni Norton ei aina niin nauti mallin hommista. Taustalla tarhakaveri Bräde, joka sen sijaan on kuin kala vedessä linssin edessä. 

Eilinen tunti oli taas ihan hurjan kiva! Nortti oli aluksi vähän jähmeä ja ontui vähän kinnerpattijalkaansa, mutta vertyi kyllä rauhassa verkkaillessa melko nopeasti. Satulassa istuminen tuntui todella tukevalta. Uskon, että ilman satulaa ratsastaminen toi roppakaupalla luottamusta omaan tasapainoon. Toki myös loistava pilatesistunta on tehnyt olon satulassa selkeästi vakaammaksi kuin aiemmin.

Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja laukassa. Molemmissa askellajeissa ensimmäiset yritykset olivat vähän sinnepäin, mutta sitten palautteen jälkeen uskalsin taas vähän rohkeammin ratsastaa, jolloin väliin tehtiin ihan kelpojakin väistöaskelia. Varsinkin laukassa pyysin Nortilta aluksi ihan liian ujoa asetusta. Sitten tuli vähän huutia (no ei oikeasti) ja rohkaisin mieleni -> ihan kunnollisia väistöaskelia! Ja vieläpä monta peräkkäin =)

Lopuksi vielä "hypättiin" yhtä kavalettia muutamat kerrat. Kaksi ensimmäistä yritystä olivat surkeita. En ennakoinut enkä edes reagoinut Nortin hidastuvaan askeleeseen. No tästähän seurasi tietysti taas huutia, jonka seurauksena skarppasin ja ratsastin seuraavan yrityksen reippaasti eteenpäin. Nortti vähän kolisteli, mutta skarppasi sitten seuraavalla kerralla itsekin. Sen jälkeen loput yritykset menivätkin ihan mallikkaasti yli. Jos mitään ymmärtäisin, niin voisin väittää, että kivasti säilyi tempo ylityksissä, mutta ehkä en kuitenkaan ala sen enempää analysoimaan kuin että yli päästiin ilman kolinaa ja niin, että tuntui tosi miellyttävältä!

Ehkä parasta kavalettiharjoituksessa oli tällä kertaa se, että mua ei enää yhtään hirvittänyt. Ehkä se ensimmäinen lähestyminen vielä vähän jännitti, muttei niin, että vastassa olisi tuntunut :) Loppua kohden (vaikka kavaletti koko ajan korottuikin ollen lopulta jo ehkä hurjat 30 cm) rentouduin jo niin paljon, että pystyin puhumaan vielä kaarteessa ennen kavalettia. Ei siinä vaiheessa tietenkään enää tarttis turista, mutta kertoo kuitenkin jotain siitä, etten ollut ihan kakkajäykkänä, silloin musta nimittäin tulee ihan tuppisuu.

Istunnan osalta joukkoon mahtui muutamia hyviä hetkiä. Lähinnä sekunteja. Sellaisia jolloin onnistuin aktivoimaan vatsalihakset ilman, että se samalla jännitti koko muun kropan ja pysäytti lantion liikkeen (ja samalla siis hevosen). Uskon, että kyllä se hyvä istunta sieltä pikkuhiljaa löytyy, kun vaan jaksaa asiaa pitää aktiivisesti mielessä ja keskittyä niihin vatsalihaksiin. Ja kehonhallintaahan voi harjoitella muuallakin kuin hepan selässä.

Sitä paitsi kyllähän istuntaosastolla on tapahtunut ihan merkittävää kehitystä. Tämän päivän huonot pätkät vastaavat varmaankin tasoltaan vuoden takaisia hyviä. Mutta sitä ei vaan aina tahto muistaa, kun nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa, kun jotain oppii, huomaa samalla, kuinka paljon opittavaa vielä on. Tästä huolimatta olen erittäin tyytyväinen tämän kevään aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Sen on mahdollistanut kaksi tekijää: kohdillaan oleva motivaatio ja äärimmäisen hyvä valmentaja, joka jaksaa tsempata ja pönkittää tädin itseluottamusta.

Ihmisen ikävä hepoisen luo

Niiiiiiiiin ikävä tallille! En muista, koska viimeksi olisin ollut kolme kokonaista päivää ilman hevostelua.

Nyt on onneksi sekä tädin takamus että Nortin kyljet siinä määrin parantuneet, että pystynemme tänään palaamaan normaaliin päiväjärjestykseen. Tosin vain yhden päivän ajaksi.

Huomisesta starttaa ilmeisesti vieläkin pidempi hevostelutauko, koska Norttia mahdollisesti hoidetaan jalkojen vuoksi huomenna, ja hoidosta seuraa lepoa ehkä sunnuntaihin asti. Itselläni taas tulee pienen toimenpiteen vuoksi ratsastuskieltoa koko ensi viikko. En tiedä, miten kestän. Täytynee vaan käydä tallilla nuuhkimassa, paijailemassa ja supisemassa salaisuuksia Nortin korvaan. Jos samalla päästää rouvan syömään herkkuvihreää, niin yhteinen aika on molempien mielestä mukavaa =)

Vereslihalla koko ratsukko

Nortti-mussua on mäkäräiset syöneet oikein urakalla. Vatsan alla on valtavan suuri märkivä alue, ja lisäksi pikkuverenimijät ovat iskeneet kainaloihin ja kaulaan. Satulavyön kohdalla on myös jotkut tulehduspahkurat, minkä vuoksi olen siis treenaillut ilman satulaa ratsastamista keskiviikkona, torstaina ja lauantaina. Taisin innostua vähän liikaa, koska nyt on (taas!!!) takapuolen iho rikki. Pakko pitää ainakin tämä päivä taukoa heppailusta.

Eroahdistuksen lievittämiseksi suuntaan terapiashoppailemaan taimikauppaan. Hedelmäpuutarhaan mahtuu vielä taimi jos toinenkin. Ja olisin yllättynyt, jos ei yhtään kukkaa tarttuisi matkaan :)

Sataa ja tuhatta – satulatta!

Vaikka eilinen oli yleisvireeltään vahvasti negatiivinen päivä, tapahtui kuitenkin jotain kivaakin. Ratsastin toista päivää peräkanaa ilman satulaa Nortilla (kyljessä on paise juuri satulavyön kohdalla) ja uskaltauduin jopa laukkaamaan. Ja jei! – pysyin selässä! Tekisi mieleni jopa sanoa, että ihan helposti, mutta se kuulostaisi helposti ylimieliseltä ja todennäköisesti viikonlopun aikana joutuisin jo maksamaan ylimielisyydestäni sylkemällä geopatin suikaileita suustani.

Kun etukäteen jännitin laukkaamista, oli kaikkien vastaus, että sehän on helpompaa ja tasaisempaa kuin ravi. Totta. Jännityksen aihe ei varsinaisesti olekaan se laukka vaan sen jälkeinen ravi, joka on usein on aika paljon vauhdikkaampaa ja korkeampaa kuin laukkaa edeltävä ravi. Nortti päätti kuitenkin olla minulle lempeä ja humpsutteli menemään melko tasaisen ja turvallisen oloisesti. Kiva kokemus, vaikka takamus joutuikin vähän koville. 

...eikä me nyt sentään sataa ja tuhatta menty, mutta pitäähän otsikoissa välillä vähän draamaa olla, eiks vaan? 

Paha mieli

Ajoin tänään oravan yli autolla. On todella paha mieli. 

Epävarmuus

Monenlaista epävarmuutta ilmassa. Osittain sellaisiin isoihin päätöksiin liittyvää, joista ei täällä vielä uskalla puhua mitään. Ja sitten enemmän ruohonjuuritason epävarmuutta, joka on seurausta siitä, kun käy itsekseen ratsastamassa eikä voi oikein missään vaiheessa tietää, vaatiiko liikaa vai liian vähän, tekeekö oikein vai sinne päin. 

Eilen siis ratsastin Nortin kentällä itsekseni. Talilla ei ollut ketään muita, joten tällä kertaa sain vapautuneesti tehdä juuri sellaisia kuvioita kuin olin suunnitellut ilman stressiä siitä, että sotken jonkun toisen suunnitelmat ja kuviot. 

Verkkaravissa tein voltin jokaiseen kulmaan ja laukassa aina ison pääty-ympyrän. Yritin ajatella, että ratsastaisin pitkät sivut aina vähän enemmän eteen, mutta pahoin pelkään, että ulkopuolinen tarkkailija ei olisi tainnut huomata suurtakaan eroa :) 

Verkkojen jälkeen tehtiin vähän pohkeenväistöjä ravissa pituushalkaisijalta uralle. Yritin muistaa pitää kaulan suorana ja huolehtia siitä, että liikutaan myös eteenpäin. Pohkeenväistöjen jälkeen harkkailtiin siirtymisiä niin, että käänsin aina lyhyen sivun päädystä keskelle, ensin ravissa ja pysähdys keskellä ja liikkeelle raviin. Sitten laukassa ja keskellä ravin kautta toisen kierroksen laukka. Huomasin, että vasemmalle käännän aina vähän liikaa, minkä vuoksi Nortti meni vähän linkkuun ja linja ei ollut enää ihan suora. Oikaiseminen tuntui yllättävän vaikealta. 

Laukkaa en oikein osaa Nortilla nostaa niin, että se lähtisi heti reippaasti liikkeelle vaan ainakin ensimmäiset kolmesta viiteen askelta ovat melkoisen tahmeita. Miten on niin vaikeaa olla itse alusta asti hereillä? Se on vaan niin, että vaikka hevosen valmistelu on todella tärkeää, ei sillä ole mitään arvoa, jos ei ole valmistellut ensin itseään. Siispä, nyt alkaa henkinen valmistautuminen siihen, että illalla on luvassa yksäri - veikkaan, etten tule pääsemään kovin helpolla. 

Perjantaipilates ja leppoisa sunnuntaikävely

Ratsastuspilatesguru Aira kävi pitämässä meille tunnin perjantaina Stenbackassa (ihana Mia järkkää vähän väliä tädeille jotain ekstraa). Perusasiat edelliseltä kerralta olivat jääneet mieleen, koskapa Aira ei löytänyt alkuasennostani muuta kuin kehuttavaa. Tämä siis paikallaan ollessa. Palikat eivät vaan valitettavasti pysyneet ihan niin hyvin paikallaan, kun tornia lähti liikuttamaan. Jos käynnissä nyt vielä jotenkin klaarasin, niin siihen harkkaraviin mä kyllä aina viimeistään sorrun. Se vaan ei ole mun vahvuus. Laukassa korjattavaa olikin taas vähemmän kuin ravissa.

Edelleen se tärkein tehtävä olisi oppia aktivoimaan ne hemmetin vatsalihakset. Asia joka on minusta ihan helppo tehdä paikallaan, mutta heti, kun hevonen liikkuu, siitä tulee melkein ylitsepääsemättömän vaikeaa. Välillä kun kovasti pinnistämällä luulin saaneeni vatsalihaksia aktivoitua, hiipui Nortin vauhti kokonaan. Olin siis ehkä onnistunut aktivoimaan vatsalihakset, mutta kaupanpäällisiksi vääntänyt päälle ihan kokovartalojäkityksen. Jipii.

Vatsalihaksien lisäksi - tai tavallaan melko kiinteästi niihin liittyen - mulla on myös tekemistä siinä, että onnistuisin vakauttamaan lantioni niin, että istuisin koko ajan pyrstölläni. Hevosen liikkeiden myötäämistä ei ole se, että lannerangasta heiluttelee sinne notkoselän suuntaan. Tämä on helpommin korjattava ongelma kuin tuo vatsalihaksien aktivoiminen, vaikka veikkaan, että jälkimmäisen ratkaisemalla edellinenkin korjaantuisi lähes itsestään.

Tykkään kyllä, että pilatesajattelun tuominen ratsastukseen on kaikin puolin järkevää. Niinä hetkinä, kun saa paketin pysymään kasassa, tuntuu satulassa oleminen ihan mielettömän mukavalta, tukevalta ja hevosen saa liikkumaan, pysähtymään ja kääntymään ihan minimaalisen pienillä avuilla. Hieno fiilis!

****

Tänään käytiin taas Mian ja Rampen kanssa maastolenkillä. On erikoista huomata, että rauhallinen, leppoisa Nortti käyttäytyy pikkuisen pöhlömmin Rampen seurassa kuin yksinään. Melkoinen puhina ja pörhistely alkoi siinä kohdassa, jossa viimeksi tuli vastaan se hirmuinen maitorekka. Ja sitten vielä puolivälin jälkeen piti ohittaa yksi järkyttävän uhkaava tuulimylly, jonka perään vastaan tuli kaksi mopoa. Onneksi mopokurkit olivat fiksuja ja huomaavaisia, hiljensivät vauhtia reilusti ja toinen jopa pysäytti ja kokonaan sammutti ajokkinsa. Kiiteltiin nuoria miehiä vuolaasti.

Kiva maastolenksu hyvässä seurassa on mitä oivallisin tapa viettää sunnuntaita ja pakoilla töitä :) Sen jälkeen töitä voi paeta kirjoittamalla blogia ja katsomalla jääkiekkoa. Peukut on pystyssä, toivottavasti ei tarvitse niellä samaa karvasta kalkkia kuin eilisen "jännitysnäytelmän" päätteeksi.

Käänne parempaan

Viime perjantain penkin alle menneen ratsastustunnin jälkeen on tapahtunut seuraavaa:

Lauantai ja sunnuntai

Viikonloppu vierähti Lohjalla koulukisoja seuratessa. Lauantaina oli 3-vuotias kummityttö, joten en päässyt oikein ajan kanssa kisoihin paneutumaan. Kummitytön mielestä huomattavasti kilpailua kiinnostavampaa oli rapsia kartanon lampaita :)

Laakspohjan Kartanon suloiset lampaat

Sunnuntain sain sitten keskittyä kisoihin, ja täytyy kyllä todeta, ettei kouluratsastuksesta taideta edes haluta tehdä yleisölajia. Ja tämä kritiikki ei kohdistu mitenkään erityisesti Lohjan kisoihin vaan koko konseptiin, joka lienee ihan yleinen tapa toimia. Ehkä jaksan ruotia aihetta vielä joskus oikein ajan kanssa. Joka tapauksessa olin vähän pettynyt, koska olin odottanut ekojen koulukisojen seuraamista ihan valtavasti.

Maanantai

Viikon alkajaisiksi kierrettiin Nortin kanssa tunnin mittainen maastolenkki. Tiet ovat jotenkin arvaamattoman näköisiä ja pelkään routarikkoja, joten ravia mentiin ehkä korkeintaan 200 m + 50 m ja koko loppuaika löntysteltiin. Aurinko helli ja Norttikin tuntui nauttivan lepppoisasta lenkistä.

Nortti herkuttelee

Tiistai

Taas maastoon, mutta tällä kertaa saatiin seuraksi Mia ja Rampe. Jälleen leppoisa lenkki lukuunottamatta kauhistuttavan maitorekan ohitusta. Rampe säikkyi rekkaa, jonka seurauksena vanha, viisas ja seesteinen Nortti meinasi kääntyä kannoillaan ja sännätä takaisinpäin. Lopulta kuitenkin tultiin rekan ohi semmoista pinkeää passagea (askellajiarvio tuli Mialta, mun mielestä se olisi ollut vaan pinkeää ravia). Mutta hyvä muistutus siitä, että luotettavimmankin oloinen elikko saattaa joskus yllättää :)

Keskiviikko

Hyppytunti!!! Yksi pieni ristikko. Vatsa meni vähän sekaisin ;)

Ensimmäiset ylitykset olivat tosi haparoivia. Keskityin liikaa esteisiin ja liian vähän eteenpäin ratsastamiseen. Sitten sain sopivasti noottia ja koko ryhmän tekemiseen tuli semmoinen tempo, ettei kerennyt turhia miettiä. Pari kertaa onnistuin vaan keskittymään siihen, että laukka säilyisi hyvänä ja yritin katsoa enemmin sinne esteen toiselle puolelle pakonomaisen ristikon tuijotuksen sijaan. Kaksi viimeistä ylitystä tuntuivat tooooosi kivoilta. Ymmärrän, että siihen fiilikseen voi helposti kiintyä.

Nortti. (Miten tummaa hevosta pitäisi kuvata, että siitä saisi jotain tolkkua?)

Torstai

Sain taas keskittyä ratsastamaan Norttia joka askeleella ja ajatuksella.

Täytyy (jälleen kerran) todeta, että ihan valtavan paljon on omasta keskittymisestä ja mielestä kiinni. Esimerkiksi yhdessä vaiheessa tehtiin avotaivutusta niin, että käännettiin pitkän sivun keskeltä radan poikki avotaivutuksessa ja suoristettiin, kun päästiin takaisin pitkälle sivulle. Oltiin jo tehty harjoitusta oikeaan kierrokseen ja olin välillä onnistunutkin. Sitten ensimmäinen yritys vasempaan, ja viimeinen ajatus ennen kääntymistä on "vasen on kyllä mun vaikeampi puoli, olikohan niin että se on Nortinkin...". Siis keskityin taas enemmän siihen, mikä voi mennä pieleen kuin siihen, mikä voisi edesauttaa onnistumista. Happy thoughts! Ja keskittymistä.

Huomenna Aira tulee pitämään tädeille Quasimodo-tunnin :)

Ylpistymisen vaara eliminoitu

Muutamat ratsastuskerrat sujuivat niin kivasti, että ylpistymisen riski kasvoi melkoisen suureksi. Sitten tuli onneksi eilinen.

Nortti päätti pistää tädin testiin, ja täti reputti. Harjoiteltiin ravi-laukka-ravi-siirtymisiä. Ohje oli miettiä aina muutama askel avotaivutusta ennen siirtymää. En tiedä sitten, jäinkö liikaa miettimään sitä avoa, mutta laukannostoyrityksistä osa oli ihan katastrofaalisia. Muistuttivat lähinnä niitä muutamaa ensimmäistä kertaa Nortin selässä vuosi takaperin. Nyt ei sentään tullut täyspysähdystä keskelle uraa, vaan pelkästään ravikiihdytyksiä tai ei mitään reaktiota.

Koska en heti ensimmäisen temppuilun kohdalla tarpeeksi täpäkästi vaatinut, niin aika monta yritystä meni ihan pipariksi. Sitten kokosin itseni, ja sain kerran muistutettua tarpeeksi tehokkaasti komentojärjestyksestä, jonka jälkeen homma pelitti vähän paremmin.

Kaiken kaikkiaan jäi vähän semmoinen olo, että vaikka mielestäni menin tunnille hyvällä fiiliksellä ja intoa puhkuen, niin oikeastaan mikään ei ollut ihan kohdallaan. Edellisessä kirjoituksessa hehkutin, että istunta on alkanut tuntua kotoisalta, mutta sekin tunne oli nyt tipotiessään. Ja viimeistään siinä vaiheessa, kun laukka ei useammista pyynnöistä huolimatta nouse, leviää alkutekijöissään oleva paketti ihan kokonaan.

Mutta kuten aiempienkin notkahdusten kohdalla, lohduttelen itseäni sillä, että näitäkin kertoja tarvitaan väliin. On hyvä, ettei itsetyytyväisyys kasva liian suureksi, sillä silloin säilyy halu, into ja avoimuus oppia uutta. Se ei tarkoita sitä, etteikö olisi syytä opetella uskomaan itseensä vähän enemmän ja olemaan pikkuisen täpäkämpi.

Tänään suuntaan kummitytön kanssa katsomaan koulukisoja Lohjalle. Nortti ja Rampe osallistuvat samaan luokkaan, joten jännitettävää riittää :)

Tie täsmällisyyteen

Eilisellä tunnilla harjoiteltiin täsmällisiä siirtymisiä sekä ravista käyntiin ja takaisin että laukasta raviin ja takaisin. Erityisesti ravista käyntiin siirtymisissä tuli uusia ahaa-elämyksiä, kun Mia painotti sitä, että siirtymisessäkin pitää yrittää saada hevonen pysymään takajaloillaan ja säilyttää eteenpäinpyrkimys.

Uskon, että mielikuvien voima on tässä valtava, ja itselläni ainakin tuntui toimivan se, etten miettinyt siirtymistä niinkään hidastamisena ravista käyntiin vaan nimenomaan eteenpäin menemisenä, mutta eri askellajissa. Muutaman kerran onnistuttiin ihan kivasti ja vieläpä täsmälleen oikean kirjaimen kohdalla. Luonnollisesti mukaan mahtui paljon niitäkin kertoja, jotka eivät anna aihetta henkseleiden paukutteluun.

Laukka-ravi-siirtymisiä harkkailtiin niin, että pitkän sivun lopusta (oisko E?) nostettiin laukka ja laukattiin pääty-ympyrä, jolla yritettiin lisätä laukkaa, lyhyen sivun keskellä otettiin vähän kiinni ja pitkän sivun alussa siirtyminen raviin. Aluksi varsinkin laukannostot osuivat ihan mihin sattuu ja laukka nousi enemmän ylös kuin eteenpäin. Ja vaikka kuinka yritin lisätä, niin ei kyllä kovinkaan liitelevään lopputulokseen päästy.

Sitten Mia ohjeisti miettimään jo hyvässä vaiheessa pitkää sivua ravin lisäämistä, jonka jälkeen laukka nousi huomattavasti vaivattomammin ja jo vähän enemmän eteenpäin. Samalla kuitenkin romahti sitten toisesta päästä eli laukan kokoaminen ja edes suhteellisen hallittu siirtyminen raviin olivat enää kaukainen muisto. Jotenkin meni pasmat sekaisin; taisi olla taas vähän liikaa ajateltavaa.

Iloista oli se, että Quasimodo-asento alkaa lantion osalta tuntua jo melko kotoisalta, vaikka toki välillä palaan vanhaan. Ylävartalon suhteen on enemmän töitä. Yritän aina välillä muistaa hengittää ulos niillä Airan ohjeilla (lantio alle, napa sisään, vatsalihakset käyttöön ja kylkikaaret venyvät alas) ja sitten vielä yrittää saada pään siihen pakettiin jotenkin luontevasti.

Huomaan, että hartiat nousevat kuin varkain korviin ja niitä pitää sieltä tasaisin väliajoin palauttaa oikealle paikalleen. Kylkikaarien alaspäin venymisen ajattelu auttaa tähänkin. Luulen, että saan muutenkin vatsalihaksia ajoittain vähän paremmin käyttöön. Heppailu on kivaa eikä riemua ainakaan yhtään vähennä se, että huomaa välillä kehittyvänsä :)

(Tosin iloa kehittymisestä ihan vähän himmentää se, että itseensä niin kovin tyytyväinen tätiratsastaja saapui tunnille chapsit väärissä jaloissa. Nolotusmittari tikitti punaisella, kun täti kampesi itsensä alas hevosen selästä ja pukeutui uudelleen ;D)

Pari kavalettia ja - tättärättärättärää - ristikko!

Ravi- ja laukkapuomeja, yksittäisiä kavaletteja, kolmen kavaletin sarja ja sitten vielä ristikko. Kyllä riitti tädille jännitettävää tämän päivän tunnilla.

Koville oli Mia päättänyt tädin tänään pistää. Jo alkuraveihin sisältyi ravipuomeja. Verkkalaukassa uralla oli yksi puomi ja lisäksi pääty-ympyrällä kavaletti, jonka kaveriksi taisi jossain vaiheessa tulla toinen ja myöhemmin kolmaskin. Toistin jälleen vanhaa, tuttua kaavaa: ekoilla yrityksillä unohtui ratsastaa ja kolina oli sen mukaista. Sitten kun muistin taas ajatella, että minä haluan niiden pikkukeppien yli, alkoi homma sujua vähän paremmin.

Sain myös palautetta siitä, että oravien kielellä puhumisen sijaan voisi enemmän panostaa pohkeeseen ja raippaan - erityisesti koska vaikuttaa siltä, että Nortti ei ehkä sittenkään ole orava. Ainakaan se ei oravakieliseen ruinaukseen kovin voimallisesti reagoi.

Alkuverkkojen jälkeen tehtiin vähän pohkeenväistöjä ravissa. Haastetta riitti erityisesti tempon säilyttämisen kanssa, mutta yhdestä esityksestä tuli oikein positiivista palautettakin. Onnistumiset on kivoja muutenkin, mutta erityisesti siksi, että niiden kautta pääsee käsiksi siihen fiilikseen, miltä asioiden pitäisi tuntua.

Sitten suureen loppuhuipennukseen: The Esterata. Pitkän sivun puolivälistä laukannosto, laukassa pääty-ympyrä, jonka varrella olivat ne kolme kavalettia perätysten, sitten isoja esteitä väistellen hieman viisto linja sille hurjan pelottavalle ristikolle (korkeutta siis kutakuinkin niin vähän kuin on mahdollista, jotta sen nimi on edelleen ristikko).

Ja kyllä muuten ekalla kerralla jännitti. Häpeäkseni täytyy myöntää, että ensimmäistä kertaa ristikkoa lähestyessä voimakkain ajatus mielessä oli kaikkea muuta kuin lohdullinen ja suoritusta parantava mantra: Ei varmasti hyppää, ei varmasti hyppää. Henkisesti olin siis valmistautunut laskeutumaan puomien joukkoon :)

Onneksi Norttiin voi luottaa, vaikka tädin itseluottamus oli jälleen kerran luvattomalla iltavapaalla. Ensimmäisen ylityksen jälkeen koko homma alkoi tuntua kivalta. Tuskin yliteltiin esteitä tyylillä, mutta hauskaa oli (toivottavasti Nortillakin). Kolmen kavaletin sarjastakin taidettiin selvitä muutaman kerran ihan kivasti. Aika hauskaa!

Tuskin tällaisesta perusnössöstä mitään hurjaa hyppelijää saadaan koskaan, mutta on se kyllä kivaa vaihtelua ja varmasti sileällä ratsastamisessa kehittymisen kannalta erittäin hyödyllistä. Ja ihan varmasti onnistumiset pönkittävät uskoa omaan selviytymiseen ja kasvattavat (uhka)rohkeutta ;D

Luonnotonta

On se vaan kummallista, miten välillä saa ihastella sitä, kuinka luonto on niiiiiin viisas. Ja sitten taas toisinaan... Siis meille annetaan sinällään ihan käyttökelpoiset kehot, mutta ilmeisesti jätetään kertomatta, miten niitä pitäisi käyttää. Tai miten muuten voi selittää sitä, että keholle hyvä asento tuntuu ihan järjettömän epäluonnolliselta?

Vapun ratoksi tutustuttiin siis pilatesratsastuksen saloihin ja voin kertoa, että ehti kyllä tuntua monta kertaa jo tosi oudolta ennen kuin oltiin edes päästy hevosen selkään. Aira korjasi meidän kaikkien seisoma-asentoa ja tällä kertaa tunne ei niinkään synnyttänyt mielikuvaa Quasimodosta. Olen totuttanut itseni seisomaan notkoselällä ja sieltä kun oikaisee, niin päätä ei olekaan ihan helppo saada keskilinjaan. Kömpelö gorilla se siinä seistä tönötti Airan korjausten jälkeen :)

Asentokorjausten jälkeen tehtiin pilatesharjoituksia ja laitettiin vatsalihakset anomaan armoa. Ja sitten ratsaille. Yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin olin ajatellut. Miahan on meitä jo muutaman viikon opastanut Quasimodo-tyyliin, joten lantion asento alkaa pikkuhiljaa tuntua jo aika kotoisalta. Nyt haaste on enemmänkin sitten ylävartalon kanssa, että saisi sen riittävän hyvin lantion päälle, mutta kuitenkin säilyttäen normaalin hyvän ryhdin sekä pään ja niskan rennon asennon. Huomasin, että hartiat tuppaavat jännittymään ja pää painuu etukumaraan, vaikka katse ei painukaan hevosen niskaan.

Täytyy sanoa, että lämpenen kyllä kerta kerralta enemmän ja enemmän tälle uudelle asennolle (vaikka näin lyhyellä historialla ei ehkä voi puhuakaan mistään kovin syvään juurtuneesta vanhasta asennosta). Quasimodoilun alettua on satula alkanut tuntua miellyttävältä ja ennen kaikkea erittäin tukevalta istuimelta (mikä ei todellakaan tarkoita sitä, ettenkö saattaisi sieltä ensimmäisen yllättävän liikkeen kohdalla lentää komeassa kaaressa, mutta siis tuntuu tukevalta).

Miahan on ahkeroinut mun istunnan suhteen ihan urakalla ja on tosi iloista huomata, että panostaminen alkaa kantaa hedelmää. Jopa niin, että korjaustarpeita tuntui olevan omilla jaloilla seistessä enemmän kuin ratsailla :) Mikä ehkä enemmän johtuu siitä, että seisoma-asennossa oli todella paljon korjattavaa eikä todellakaan tarkoita, etteikö niitä riittäisi vielä istuntaankin vaikka kuinka:

• ylävartalon ja pään asento,
• hartioiden rentouttaminen,
• vatsalihasten käyttäminen (Miten vaikeaa se voikaan olla! Siis jännittää niitä ilman, että koko muu kroppa jännittyy.) ja 
• rentoutuminen, rentoutuminen, rentoutuminen - silloinkin, kun pohkeella pitää tehdä jotain

Ja eihän savotta siihen lopu, vaikka noita saisikin korjattua. Sehän tarkoittaa vasta, että pystyy istumaan kutakuinkin oikein tasaisesti ja täysin odotusten mukaisesti liikkuvan hevosen selässä. Sitten pitäisi opetella ratsastamaan ja mukautumaan niin, että hyvä istunta säilyy hevosen muutoksista huolimatta ja toisaalta tuntemaan muutosten alkuaihiot niin, ettei hevonen ehtisi muuttaa liikettä omasta aloitteestaan. Ajattelin, että jos suvivirren aikaan voisi sen päättötodistuksen saada ;D

*****

Sunnuntain tunnilla kertailtiin kurssin asioita ja treenailtiin taas vähän sitä lisäämistä. Saattaa olla, että pääsin taas vähän paremmin siitä jyvälle (tosin niin taisin sanoa viimeksikin ja silti aloitin nyt heittämällä ohjat pois :)). No jotain oli jäänyt muistiin: vatsalihasten käyttö ja oman kehon pitäminen vakaana. Ei horjunut, ei ainakaan pahasti.

Lopputunnista vaihdettiin vielä Charlyn omistajan kanssa ratsuja. Meni kyllä Charlyn kanssa nyt Mian valvovan silmän alla selkeästi paremmin kuin silloin pääsiäisenä itsenäisesti - se ei tosin liene kellekään mikään yllätys :)

*****

Tänään aloitin päivän maastoretkellä Nortin kanssa. Rouva oli alkumatkasta pikkuisen kyttäilevä ja vähän puhisi koiranhaukunnan vuoksi, mutta muuten oli oikein rentouttava ja kiva lenkki.