Kesälomaraportti osa 2: Maastoratsastusleiri Luomajärven hevoskievarissa

Olin odottanut heppaleiriä todella hartaasti. Jännitin kaikkea mahdollista: pysyisinkö mukana, alkaisiko vauhti hirvittää, tippuisinko, saisinko nukuttua yhteismajoituksessa, minkä hepan saisin?

Saavuimme kievariin suunnitellusti lounasaikaan maanantaina. Majoituimme sympaattiseen vanhaan tupaan ja pääsimme heti sen perään nauttimaan herkullisesta lounaasta. Meitä leiriläisiä oli kaikkiaan kuusi. Minä olin ratsastajana porukan juniori; muilla kokemusta oli ehtinyt karttua jo useiden vuosien ajan, mikä ei alkuvaiheessa ainakaan jännitystä lievittänyt.

Lounaan jälkeen tutustuttiin tiluksiin ja sitten suunnattiin tallille. Hepaksi minulle valikoitui tallin toiseksi suurin hevonen, suokkitamma Minttu (kuvassa).


Ensimmäiselle maastolenkille lähdettiin lämpötilan hivutellessa kolmenkympin paikkeilla. Ikävä kyllä retki lähes tyssäsi ensimmäiseen ravipätkään, sillä yksi hevosista liikkua epäpuhtaasti. Loppulenkin jatkoimme käynnissä.

Seuraavana aamuna lähdimme maastoon heti aamiaisen jälkeen. Teimme noin tunnin mittaisen lenkin, johon sisältyi myös muutama reippaampi laukkapätkä. Satulassa pysyin kivasti. Suurin haaste oli väistellä etujoukkojen kavioiden lennättämiä kiviä.

Iltapäivällä harjoiteltiin temppurataa kentällä: sillan ylitystä, labyrinttia, L-muotoista peruutusta, lätäkköön astumista, pujottelua ja tavaran siirtämistä paikasta toiseen. Muut jutut sujuivat melko hyvin, mutta peruuttamisessa jäi kyllä roimasti parantamisen varaa, vaikka yksi onnistunut suoritus saatiinkin.

Illalla matkattiin läheiselle laavulle iltapalalle jättikokoisen Aukustin kyydissä. Ohjelman mukaan laavulla oli tarkoitus paistaa yhdessä lettuja, mutta jostain syystä tällä kertaa letut olivatkin valmiiksi mukana ja mallia "eineshyllystä", joten laavulla oleilu jäi vähän tyngäksi. Aukustin kyydissä oli kuitenkin ilo matkata.



Kolmantena päivänä vuorossa oli pidempi vaellus Hämekankaalle. Matkaan lähdettiin heti aikaisin aamusta ja takaisin palattiin vasta myöhään iltapäivällä (tarkkoja kellonaikoja en osaa sanoa, kun ei tullut juuri kelloon vilkuiltua muutoin kuin aamuisin).

Pitkä vaellus taittui enimmäkseen käynnissä, mutta mukaan mahtui useampia vauhdikas laukkapätkä ja jonkin verran ravia. Välillä pysähdyttiin laavulle lounastamaan. Oli tosi idyllistä lounastaa metsän keskellä ja katsella heppoja, jotka tyytyväisenä mututtivat heinäannoksiaan puihin sidottuina.

Pitkän päivän ilta huipentui mallassaunaan ja kylpypaljuun. Tunnelmallinen saunakokemus hieman lässähti, kun kävi ilmi, että saunanlämmittäjä oli unohtanut pellin auki, ja huomasimme jossain vaiheessa istuvamme lähes kylmässä saunassa.


Neljännelle päivälle ohjelmaan oli merkitty leirikisat, mutta yksimielisellä päätöksellä se vaihdettiin vielä viimeiseen maastolenkkiin. Päätöstä emme joutuneet katumaan, sillä pääsimme laukkaamaan pellolle!

Peltolaukasta puhutaan niin hurjaan sävyyn, että tässä vaiheessa vähän jännitti, miten näin vähäisellä kokemuksella haasteesta selviäisin, mutta pelko osoittautui turhaksi: huikea kokemus, ja pelkästään positiivisessa mielessä! Jotain vauhdista kertonee se, että vaikka ilma oli täysin tyyni, viuhui tuuli korvissa oikein kunnolla. Jiihaa, lisää tätä!

Leiri päättyi lounaaseen torstaina, jonka jälkeen startattiin kotimatkalle hieman haikeissa tunnelmissa.

Kaikkiaan leiri oli kiva kokemus ja maastoratsastus ihan huippua. Tässä leirin plussat ja miinukset:

+ Upeat ja vaihtelevat maastot perinteisestä maalaismaisemasta kapeisiin metsäpolkuihin ja kangasmetsässä polveileviin hyväpohjaisiin teihin, joilla ei ole moottoriliikennettä.

+ Kievarin hevoset olivat hyvin hoidettuja, helppoja käsitellä ja erittäin luotettavan oloisia maastossa.

+ Tallimestari oli tosi mukava ja erittäin hyvin tehtävänsä tasalla.

+ Kaunis miljöö.


- Hevostelua olisi voinut olla ohjelmassa mielellään vähän enemmänkin.

- Lyhyeen lopahtanut mallassaunailta.

- Eineslätyt laavuretkellä, jolla nimenomaan piti paistaa lättyjä.

- Majoitustilassa ei ollut hyttysverkkoja, joten kärpäset ja hyttyset häiritsivät unta (helteiden vuoksi ovet ja ikkunat oli pakko pitää auki).

- Leiristä ei kerätty palautetta.

Pääasia eli heppailu oli siis kunnossa, mutta muuten ohjelma jätti vielä parantamisen varaa. Ehkä olen liian kriittinen :)

Luomajärven hevoskievarin sivut

Kesälomaraportti osa 1: Maastoilua Pyreneillä

Ranskan reissulla ehdin heppailemaan kahdesti. Ensimmäiselle maastoratsastukselle minun oli alun perin tarkoitus lähteä vuokraisäntämme Emily-tyttären kanssa, mutta hänen peruttuaan viime tingassa, lähdin matkaan yksin. Talli sijaitsi ihan Pyreneiden tuntumassa reilun tunnin ajomatkan päässä majapaikastamme.

Saavuin paikalle lähes puoli tuntia ennen sovittua treffiaikaa, ja kun oppaani oli myöhässä reilut puoli tuntia, jäi orientoitumisaikaa ihan mukavasti :) Lopulta paikalle kuitenkin kurvasi Eric-niminen opas, jonka ohjauksessa aloin laittamaan kuntoon Calin-nimistä heppaa (kuvassa alla). Eric ei puhunut lainkaan englantia ja koska oma ranskan taitoni ei ole kaksinen, jäivät keskustelut melko lyhykäisiksi.



Matkaan päästiin ja alkupätkä kuljettiin maantien reunaa. Hevoset ovat niin tottuneet maastoiluun ja liikenteeseen, etteivät satasta ohi paahtaneet rekatkaan aiheuttaneet minkäänlaista reaktiota.

Kolmen tunnin retkeen sisältyi tosi vaihtelevia maastoja; jyrkkiä, kapeita ja kivikkoisia metsäpolkuja, peltoa ja peltoteitä, metsäteitä sekä sympaattisia kivettyjä teitä vanhojen kivikylien keskellä, joissa käytiin useampaan kertaan juottamassa hevoset suurista kivialtaista. Mukaan mahtui useita ihanan vauhdikkaita laukkaosuuksia hyväpohjaisilla hiekka- ja peltoteillä.

Retkeen sisältyi myös juomatauko jossain tienvarsikuppilassa Ericin espanjalaisen tuttavaperheen kanssa, joka yllättäen pölähti paikalle autolla - melko outoa. No, olin ainoa asiakas eikä normaalisti retkiä edes järjestetä, jos ei ole vähintään kahta asiakasta, joten hyväksyin tämän ja muutamat muutkin outoudet mukisematta :)

*****

Toiselle retkelle lähdin yhdessä Emilyn, hänen espanjalaisen ystävänsä Claudian sekä Emilyn kanadalaisten serkkujen Amelien ja Marien kanssa. Heistä osa oli ratsastanut enemmän ja osa vain muutaman kerran. Ratsastuksellisesti retki oli ryhmän sekalaisen kokemuksen vuoksi vähemmän vauhdikas, mutta maisemallisesti ihan huikea, sillä tämä talli sijaitsi korkealla Pyreneillä. Laukkapätkien sijaan haastetta tarjosivat jyrkät ja kivikkoiset ylä- ja alamäet.

Hevosia ei täällä laitettu itse kuntoon, joten ratsuni Monoi jäi minulle vähän vieraammaksi. Opas kertoi vuorista ja luonnosta tosi paljon - hieman harmitti, että ymmärsin vain noin joka seitsemännen sanan.

*****

Kaikkiaan maastoheppailu Ranskassa oli hieno kokemus, ja kehnollakin ranskan taidolla pärjäsi. Asiakashevoset olivat poikkeuksetta tosi kilttejä ja helppoja käsitellä, ja kulkevat kauniisti jonossa. Hepat ovat maastoiluun tottuneita, eivät säiky ja ovat erittäin varmajalkaisia hyvinkin haasteellisissa maastoissa.

Säät heinäkuun alussa olivat vähän turhankin lämpimät, 36 astetta tuntui välillä melko tuskaiselta. Onneksi osa poluista ja teistä kulki metsiköissä, joissa oli huomattavasti viileämpää.

Retket olivat erittäin kohtuuhintaisia: Kolmen tunnin retki ensimmäisellä tallilla maksoi 42 euroa (tosin olisi pitänyt olla minimissään kaksi osallistujaa) ja jälkimmäinen kahden tunnin retki Pyreneillä maksoi 28 euroa (Les Chevaux du Lacin hinnasto kuvassa alla).

Tulossa: kesä, kärpäset ja kmaastoratsastusleiri!

Jiiihaaa! Ihan kohta on toivottavasti ensimmäinen heppa-aktiviteetti tulevalle kesälle varattuna: neljän päivän maastoratsastusleiri Luomajärven hevoskievarissa. Vielä odotan kaverilta vahvistusta ennen kuin uskallan maksaa varausmaksun. Leirin varaaminen tuo tosin vähän paineita, sillä leirille osallistuvien on hallittava sujuvasti kaikki askellajit. Siihen minulla on vielä aika tavalla matkaa. Onneksi harkka-aikaa on vielä nelisen kuukautta, joten riittävän tason saavuttaminen lienee mahdollista...kai?

Parhaillaan meneillään on myös sopivan ulkomaan matkakohteen etsintä neljän hengen porukalle. Lomakohteelta vaaditaan aika paljon: ratsastusta (mieluiten maasto), golfia (vähintään kaksi kivaa kenttää), hyvää ruokaa (siis matkakohdemaassa noin yleisesti), viehättävä oma talo tai asunto mieluiten yksityisellä uima-altaalla tai sijainti ihan rannalla, ei liian kuuma (35 astetta liikaa ratsastamiseen), ei liian vetistä (tilastollisesti) ja kohtuuhintaiset lennot. Kaikki hyvät vinkit ovat erittäin tervetulleita!

(Otsikosta huolimatta nautin tästä kunnollisesta talvesta ihan valtavasti enkä toivo kesän kiirehtivän tuloaan.)

Kiitolaukkaa satumetsässä

Issikkavaelluksella Ankin tallilla Kirkkonummen Lapinkylässä. Pakkasta ei onneksi ollut kuin aste tai pari ja suurin osa vaelluksesta mentiin sen verran metsässä, että aukeilla käynyt viima ei juurikaan päässyt meihin käsiksi. Sääolosuhteet siis siinä mielessä kunnossa. Yöllä ja aamulla tosin oli satanut toistakymmentä senttiä lunta entisten päälle, joten reittivaihtoehdot vähenivät selkeästi.

Saimme aluksi pienen issikkaperehdytyksen kentällä ja lähdimme sitten matkaan kaikkiaan seitsemän ratsukon voimin. Reitti kulki enimmäkseen metsäautoteillä (tai sellaisiksi veikkaisin) ja umpimetsässä. Lumi lisäsi haastetasoa hieman, sillä koko ajan piti olla skarppina ja väistellä oksia, jotka lumen painosta roikkuivat huomattavasti tavallista matalammalla.

Paremmilla poluilla päästiin kokemaan vauhdinhurmaa. Hangessa ei töltti oikein onnistunut, mutta hepat intoutuivat laukkamaan tosi riemukkaasti- issikat ovat elementissään lumessa ja pakkasessa. Tuntui, että ratsastamani ruuna Jörvi löysi aina vielä hieman edellistä suuremman vaihteen. Kiitolaukka satumaisessa maisemassa oli huikea kokemus!

Muutamilla paremmin auratuilla pätkillä päästiin myös kokeilemaan tölttiä. Matkustusmukavuus tuossa askellajissa oli huippuluokkaa. Tosin issikoiden kohdalla kaikki askellajit ovat selkeästi helpompia istuttavia, kun liike on huomattavasti pienempää.

Aika lensi vielä nopeammin kuin Jörvin laukka, ja kahden tunnin retki loppui turhan pian. Iloksemme saimme vielä kentällä vähän treenailla tasapainoa ratsastamalla naistensatulassa sekä takaperin. Jännää ja hyödyllistä!

Kaikki retkellä mukana olleet hepat olivat todella ystävällisiä ja helppoja käsitellä. Ja sitä paitsi mahottoman söpöjä heviletteineen! Ankin tallilla oli mukavaa ja osaavaa ohjausta ja hevosilla erittäin hyvät oltavat. Oli lähellä, ettei jo varattu uutta retkeä ensi viikonlopulle, mutta ymmärsin sentään malttaa mieleni ja neuvotella asiasta ensin kotona :)

(Kuvan talvimaisema ei ole tämän päivän retkeltä vaan kuluneelta viikolta. Kuvan ottamisen jälkeen lunta on ehtinyt tuprutella lisää useampaankin otteeseen! Ai niin, ja tänään iltapäiväpulkkailun loppumetreillä saatiin ihastella muutamaa hurjaa tuulenpuuskaa, jotka tiputtivat puista nyrkin kokoisia lumiklönttejä. Leevi-koiraa hirvitti, ja se yritti juosta putoilevia klönttejä karkuun =) Puuskat pöllyttivät niin paljon lunta, että välillä näkyvyys oli vain muutamia metrejä - melko arktista!)

Ou jee!

Olenkohan jo käyttänyt tuota otsikkoa aiemmin? Nimittäin tähän mennessä kaikki hevosaiheiset kirjoitukset olisi helposti voinut otsikoida samoin. Mutta ehkä tässä kerrassa oli jotain erityistä.

Viiden viikon tauon jälkeen ehdin jo pelätä, että olenkohan romantisoinut mielessä ratsastuksen ihanuuden epärealistisen korkealle. Pelko oli aiheeton: ratsastaminen olikin vielä hurjan paljon ihanampaa kuin muistinkaan!

Sain kaveriksi vanhan tutun Nastan, joka oli jälleen ihanan vauhdikas, kuitenkin rauhallisella ja turvallisella tavalla. Alkulämmittelyjen jälkeen mentiin harjoitusravissa kolmea ympyrää niin, että pääty-ympyrältä siirryttiin keskikentän suoristuksen jälkeen keskiympyrälle, josta taas puolentoista kierroksen jälkeen seuraavalle pääty-ympyrälle ja samaa reittiä takaisin. Tosi kiva harjoitus! Nastan ravi on melko tasaista, joten harjoitusravikaan ei tuntunut mahdottomalta.

Toisena ja viimeisenä harjoituksena tehtiin laukannostoja pääty-ympyrällä. Aluksi laukattiin vain puoli kierrosta kerrallaan, mutta pikkuhiljaa pidennettiin laukkapätkää ja lopuksi laukattiinkin kierros toisensa perään. Ihan mahtavaa! (Siitäkin huolimatta, että jotakuinkin puolet laukoista nousi Nastan omalla päätöksellä, yleensä edellä menevää kaveria matkien. Pääasia, että päästiin laukkaamaan! ...tiedän kyllä, että pitäisi olla johdonmukainen eikä päästää heppaa itse tekemään siirtymispäätöksiä, mutta minkäs teet, kun oon tämmöinen rutjake.)

Onneksi tätä lähes pitelemätöntä intoa pääsee tyydyttämään sunnuntaina parin tunnin issikkavaelluksella, mikäli vain pakkaset pysyvät kohtuullisissa lukemissa.

Reissukuulumiset kirjoitan jonakin toisena iltana, jos heppavimmaltani maltan ;)

Urhea ja ahne

Sukellus- ja valkosantavarpaidenalla-matka on ihan nurkan takana. Silti ajatukset harhailevat vähän väliä heposteluun. Leirejä, vaelluksia, centered ridingia, lännenratsastusta, hevosmiestaitoja...niin paljon kiinnostavia mahdollisuuksia! Ja niin vähän rahaa.

Kaikkea ei voi saada (ja hyvä niin!). Siitä seuraa helposti ahdistukseen johtava ajatuskulku, kun pitäisi löytää se kaikkein paras vaihtoehto. Minullehan harvoin riittää muu kuin tieto siitä, että olen faktoihin perustuen valinnut sen kaikkein parhaimman, tehokkaimman, tarkoitukseen sopivimman tmv. vaihtoehdon.

Nyt ajattelin olla urhea ja rikkoa rutiineja. Lähetin (lähes) summamutikassa kyselyn vaelluksesta ja kesäleiristä. Jos vastaus on mieleinen, niin valinta on tehty. Helppoa, eikö?

Vahvana ehdokkaana vaellus- ja leiripaikaksi Jaakkolan Rustholli. Sivuilla olevat kuvaukset vaelluksista ja gallerian kuvat ovat niin luonnonläheisiä ja lämminhenkisiä, että herkemmällä kostuu silmäkulma.

Aatoksissa olisi osallistua muutaman tunnin vaellukselle tammi-helmikuun vaihteessa ja leirille kesällä, ja jos mitenkään mahdollista, niin vielä parin päivän vaellukselle. Jos, jos ja jos. Pakko yrittää vähän hillitä intoaan, ettei tipu ihan liian korkealta.

Haaveissa jos siintää kesä 2011, jolloin toivon voivani osallistua viiden päivän mittaiselle vaellukselle - oi kun se olis mukavaa!