maanantai 31. lokakuuta 2011

Ryysyistä rikkauksiin

Kyyneleet silmissä tänään Tipan tunnilla. Nimittäin ilon kyyneleet :) Ihan superhyvä fiilis!

Aluksi sain ratsastaa suoraan 3/4-linjoilla ravissa. Sen jälkeen herkistettiin ja heräteltiin sekä hevosta että ratsastajaa nopeilla ravi-käynti-ravi-siirtymillä. Aluksi paketti levisi aina käyntiin siirtymisen yhteydessä, ja Durando lähti punkemaan kierroksesta riippuen joko sisälle tai ulos. Yllättävän nopeasti aloin kuitenkin saada sen verran rotia omaan tekemiseeni, että käyntiinsiirtymiset onnistuivat hallitummin eikä hevonen venähtänyt kilometrinmittaiseksi banaaniksi.

Yhdessä kohden keskityin taas hetken vääriin asioihin, unohdin ratsastaa, ja onnistuin sössimään kaiken hyvän työn. Sain pienen kurinpalautuksen ja sen jälkeen jatkettiin vielä samaa harjoitusta sen verran, että saatiin taas ratsukko järjestykseen.

Kun kuri ja järjestys ;) oli palautettu oli kuvio seuraava: lyhyeltä sivulta ravissa käännös 3/4-linjalle, suoristus, siirtyminen käyntiin (suorana!), pohkeenväistöä uralle ja uralla laukannosto. Aloitettiin vasempaan kierrokseen, jossa laukannostoon asti homma meni hyvin. Laukannostikin sinänsä, mutta asetus oli aina uralle päästyä lipsunut sen verran, että ensimmäisillä kolmella yrityksellä tuloksena oli väärä laukka. Sitten keskityin taas vähän paremmin ja jo löytyi vasen laukka.

Oikeaan kierrokseen ensimmäisellä yrityksellä ajattelin taas liikaa ja ehdin jo sotkea keskenään oikeat, vasemmat ja sisä- ja ulkopohkeet. Toisella yrityksellä sain selkeät ohjeet siirtää pohkeet väistön jälkeen päinvastoin. Näillä ohjeilla minäkään en onnistunut epäonnistumaan, ja laukannosto oli oikein onnistunut. Teki oikeasti mieli vähän tirauttaa ilosta.

*****

Ehdin tänään verkkailla itsekseni aika pitkään ennen tunnin alkua ja uhkarohkeasti kokeilin myös jonkin verran laukannostoja. Oma analyysini epäonnistumisista on se, että suurinta roolia niissä näyttelee kertakaikkiaan luokattoman huonot puolipidätteet. Sen sijaan, että osaisin ottaa nopean, selkeän pidätteen, otan jonkinmoisen kummallisen, pitkän ja sitkeän veto-otteen, joka herättelyn ja tasapainottamisen sijasta saattaa pahimmillaan kääntää hevosen pään ulospäin.

Niinä kertoina, kun pidäte tulee nopeasti ja enemmän tunteella kuin järkyttävän pitkällisen ajattelun tuloksena, laukka nousee monesti jo pelkästä pidätteestä ja laukan ajattelemisesta. Vältettävien asioiden lista sen kun kasvaa: sokerin ja rasvan lisäksi sinne pääsevät nyt myös liiallinen ajattelu ja puhuminen ratsailla ollessa.  Tosin jos kahden jälkimmäisen välttelyssä onnistun yhtä huonosti kuin kahden ensimmäisen kanssa, niin en voi muuta kuin toivoa valmentajalta pitkämielisyyttä =) Ei vaan, kyllä mä tsemppaan, kaikkien näiden kanssa!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Maria Faria de Carvalhon kurssilla


Sain mahdollisuuden osallistua viikonloppuna kotitallilla järjestetylle Maria Faria de Carvalhon kolmipäiväiselle kurssille, ja koskapa olen perin perso opetukselle, änkesin mukaan. Mari on suomalainen, mutta asunut viimeiset parikymmentä vuotta Portugalissa valmentaen, kouluttaen ja kilpaillen. Marin sivuilta löytyviä videoita katsellessa ei voi välttyä huokailemasta ja toivomasta, että jonain päivinä oppisi puhumaan hevosta edes puoliksi yhtä hyvin.

Kurssi oli todella hyvä, Marin opetus selkeää, hevos- ja ihmisystävällistä, mutta oman suoriutumisen kanssa oli vähän niin ja näin. Jotenkin on sellainen fiilis, etten olisi koskaan aiemmin ollut yhtä huono, mutta eipä tarvitse paljoa selata tätäkään blogia taaksepäin, niin sekin harhaluulo tulee oikaistuksi :D Ja toisaalta kyllä tänään jo pääsin muutaman kerran hihkumaan riemustakin eli kehityskäyrä oli ainakin nousujohteinen.

Päätin edelleen jatkaa niiden laukannostojen kanssa stressaamista, mutta vielä suurempi oivallus kehittämisalueesta liittyi kyllä siihen, että mun on alettava harjoittelemaan myös käynnissä ratsastamista, vaikka se onkin todella vaikeaa – tai ehkä nimenomaan siksi. No, haasteet on tehty voitettaviksi, eikös juu? Tästä lähtien ohjelmassa on siis selkeästi aiempaa enemmän käyntiä, ajatuksella.

Vireystila ei tänään riitä siihen, että kertaisin kaikkien kolmen päivän sisällön hetki hetkeltä, mutta yritän listata tärkeimmät vihjeet ja parhaimmat harjoitukset, jotta en itsekään niitä unohtaisi.

Vinkit ja ojennukset:

  • Kädet pitää pysyä istunnan edellä, paikallaan, lähellä säkää, vierekkäin ja nyrkit pystyssä. Tämä koskee myös sitä kättä, jossa on raippa. Siltä varalta, etten ala oppia, suunnittelen jo raipan teippaamista kiinni reiteen, niin että se pysyisi oikealla paikallaan. 
  • Istunta kuntoon: lantio eteen, hartiat taakse, jalat pitkiksi ja painaviksi. 
  • Oikea hartia pitänee myös teipata paikalleen, ettei se aina työntyisi eteenpäin. 
  • Vauhtia saa lisää avaamalla sormia ihan hetkeksi. Sillä saa myös hevosen pysymään hereillä ja kevyenä. Minun on hyvä muistaa, että avaamisen jälkeen sormet on tarkoitus taas sulkea ;)
  • Laukannostoissa ensin hyvä käynti tai ravi, sitten pieni hidastus ja laukka-avut. Jos ei mene läpi ja Durando esimerkiksi vain kiihdyttää ravia, niin sitten kiinni ja laukka-avut heti, kun kevenee edestä. 
  • Jos laukannosto ei onnistu muutaman yrityksen jälkeen, niin ei pidä jäädä siihen hetkeen jumiin vaan yrittää jossain muussa kohdassa tai tehdä vaikka jotain muuta välissä ja yrittää sitten uudestaan. 
  • Laukasta raviin siirtyessä pitää muistaa ratsastaa eteenpäin, pitää oma istunta kunnossa, lantio vahvana edessä, kädet paikallaan ja alhaalla. Siirtyminen ei ole sama kuin jarruttaminen. 
  • Nopeutta, nopeutta, nopeutta ja vielä vähän lisää nopeutta. Sitten, kun vielä nopeutta täydennetään oikealla ajoituksella, niin saattaisi alkaa tulla välillä niitä onnistumisiakin. 
Harjoitukset:
  • Alkukäynnistä lähtien hevonen hereillä, reipas käynti. Oman kropan venyttely. 
  • Takaosan väistättäminen ympyrällä ulospäin käynnissä. Etuosa käännetään vähän ympyrän sisäpuolelle, ulko-ohjalla otetaan pidätteitä ja sisäpohkeella pyydetään takaosa siirtymään ulospäin. Sisäpohje saa siirtyä selkeästi taaemmas tavalliselta paikaltaan. Muutama askel kerrallaan ja sitten taas pieni pätkä rennosti eteenpäin.  Harjoitus pehmentää ja keventää hevosta edestä ja opettaa ainakin minua koordinoimaan omia apujani vähän paremmin sekä auttaa kontrolloimaan Durandon punkemista.
  • Käyntineliö uran sisäpuolella. Suorilla urilla reipas käynti, hidastus kulmassa ja etuosakäännöstyylisesti kulmasta ja taas reipas käynti. (Tässä meinasi usko loppua, kun pelkkä reipas käynti suoraan eteenpäin uran sisäpuolella tuntui välillä mahdottomalta.)
  • Ravissa ympyrän pienentäminen ja suurentaminen hallitusti. Minun pitää muistaa erityisesti sisäpuolen hartian kääntäminen ympyrän sisäpuolelle, mutta samaan aikaan huolehtia siitä, että kädet pysyvät paikoillaan. 
Yleensä viimeistään 5. kuvan kohdalla alkaa mallina oleminen tympiä. Tämä on kuva nro 36, fiiliksiä ei tartte arvuutella :)

torstai 27. lokakuuta 2011

Top 5 : Durandon möröt

Rakas hevoseni on usein yllättänyt minut rohkeudellaan. Ja toisaalta onnistunut toistuvasti huvittamaan säikkymällä jotain todella arkisia ja vaatimattomia juttuja.

Siimaleikkuri, lehtipuhallin, autot ja traktrorit eivät aiheuta minkäänlaista reaktiota, mutta mikä saa Durtsin niiaamaan? Tässä tulee tämänastisen taipaleen top 5 – käänteisessä karmaisevuusjärjestyksessä:

5. Pienet vihreät miehet. Näitä aina välillä hiippailee siellä täällä, yhtälailla tallissa, maneesissa kuin myös – ja ehkä erityisesti – teiden varsilla.

4. Tierumpu, jonka läpi virtasi vettä hyvin hitaasti.

3. Oja tien reunassa. Vesi oli toki mustaa, mutta se ei liikkunut ja se oli yli metrin päässä tien reunasta eli riskiä kavioiden kastumisesta ei ollut.

2. Mies ja/tai harava ja/tai lehtikasa. Omalla pihallaan täysin rauhassa haravoiva mies. Aivan järkyttävää! Lähes yhtä paha kuin kohta 1.

1. Peurojen joukkopako. (Tämän mä oikeasti ymmärrän.) Tultiin maneesista ulos ja kulman takana meitä tuijotti 5 tai 6 peuraa. Tästä Durtsi ei vielä ollut millänsäkään, mutta kun peurat sitten hetken tuijoteltuaan ymmärsivät, etteivät sittenkään olleet onnistuneet tekeytymään näkymättömiksi, säntäsivät ne täydellä vauhdilla ja upeilla loikilla yli kentän aitojen. Siinä olisi moni esteponi jäänyt kakkoseksi. Onneksi en ollut ratsailla, niin ei tarvinnut testailla Durandon ponnua.


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lepo- ja muuttopäivä

Ei tota horisonttia vaan saa suoraan, kun on aina hirmu kiire napata kuva ennen kuin Mr. Utelias tunkee turpansa kiinni linssiin. Pitäis varmaan opettaa polle pysymään paikallaan ;)

Alunperin oli tarkoitus, että tänään olisi ollut ensimmäinen päivä Durandon tulon jälkeen, etten olisi mennyt tallille lainkaan. Ratsuttajan oli tarkoitus hoitaa tämä päivä ja sellaiseen aikaan, että olisi mennyt päällekäin mun jumpan kanssa (yleensähän oon ollut aina mukana hengittämässä niskaan ja vahtaamassa ;)).

En tiedä, miten olisin selvinnyt päivästä ilman tallilla käyntiä, mutta tänään ei vielä ollut aika ottaa siitä selvää. Ratsuttaja nimittäin sairastui ja joutui jättämään käynnin väliin. Niinpä ähräsin aikataulujen kanssa vähän, jotta ehdin sekä tallille että jumppaan. Durando joutui nyt tästä aikataulumuutoksesta eniten kärsimään, sillä vaikka lepopäivä onkin välillä paikallaan, olisin mielelläni kävelyttänyt kaveria vähän kauemmin kuin  reilun puoli tuntia. No, tyhjää parempi varmasti. Kipuilevaa omatuntoani lepyttelen myös vakuuttelemalla, että vatsalihaksien treenaaminen myös muualla kuin ratsailla on myös Durtsin etu. Ja onhan se.

Muutto

Durando pääsi muuttamaan ulkokarsinasta sisälle talliin. Viihtyi kyllä ihan mainosti ulkona, mutta ehkä talvea ja paukkupakkasia silmällä pitäen on parempi olla sisällä, kun D kuulemma tahtoo talvisin vähän enemmän muutenkin jäykistyä. 

Pikkuisen oli ukko hermostuneen oloinen muutosta. Täytyy toivoa, että asettuu pian, jottei saada häätöä :) Durtsilla tuntuu olevan vähän taipumuksena vahtia koko heppalaumaa. Kun iltapäivällä tarhoista haetaan yksikin hevonen sisälle, niin saattaa aloittaa ihan järkyn tramppauksen eestaas. Eikä siinä hädässä auta, vaikka viereisten tarhojen kaverit tulee lähelle rauhoittelemaan. Toivottavasti tämäkin stressaaminen vähenee ajan mittaan. 

*****

Huomenna pidetään varmasti vielä melko kevyt päivä, sillä sitten alkaa melkoinen valmennusputki. Viikonloppuna (pe, la ja su) tallille tulee kurssia pitämään vieraileva valmentaja ja maanantaina ja tiistaina onkin sitten vakiotunnit Tipan kanssa. Siis peräti viitenä perättäisenä päivänä pitäisi onnistua skarppaamaan ja keskittymään ihan täysillä. Siinä on kyllä tädille haastetta!

tiistai 25. lokakuuta 2011

Taivuttamalla suoraksi

Täällä pöpelikössä on verkko tökkinyt viime päivinä ihan urakalla. Paljon olisi ollut kirjoitettavaa ja siitä osa on nyt jo ehtinyt unohtuakin. Koetan kuitenkin summata kuluneiden päivien kohokohdat.

Perjantai

Kävin päivällä valmentajan kehoituksesta ostamassa Durandolle uudet kuolaimet. Vanhoissa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta mittaa niillä oli sen verran reilusti, että pahimmillaan keskimmäinen pala pilkotti toisesta suupielestä. Päätin, että koska ajatukseni ei ole kerätä mittavaa kokoelmaa erilaisia kuolaimea, voin hyvin investoida ainoissa kuolaimissa laatuun.

Sprenger KK Ultra. Kuva täältä.


Lisäksi ostin Mattesin lampaankarvaisen pehmusteen satulavyöhön, kun Durando on välillä reagoinut satulavyön kohdalta harjaamiseenkin. Arvuuttelin, että jos on vaikka vyö nipistänyt mustelmia... Pehmuste ei kyllä istu tuohon anatomisesti muotoiltuun vyöhön mitenkään turhan hyvin. Täytyy ehkä miettiä vielä, millaisella kombinaatiolla jatketaan. Kyllä, tämä todellakin on välineurheilua :)

Ennen tuntia tuhrasinkin sitten valtavasti aikaa häröillen kaikkien uutuusjuttujen kanssa, ja kun lopulta pääsin maneesiin asti, oli semmoinen fiilis, että kaikki oli vähän vähemmän ihanasti rempallaan. Viime hetken saapumisesta huolimatta Tippa otti meidän kuitenkin lempeästi vastaan ja tarkisti kuolainten sopivuuden.

Tunnilla keskittyttiin sekä taivuttamiseen että suoraan ratsastamiseen. Sitä voisi helposti kuvitella, että jos toinen ei suju, niin toinen ainakin sujuisi, mutta näinhän se ei ole. Suoran hevosen automaattinen vastakohta ei ole taipuva hevonen eikä päinvastoin. Minun allani Durando esiintyisi mielellään sellaisessa kolmesta neljästä kohden mutkalla olevassa muodossa :)

Sain myös opastusta istunnalla kääntämiseen. Tavoitteena olisi, että käännökseen lähtisi ensin lantio ja muu paketti seuraisi sitten perässä. Kehonhallinnallisesti haaste on siinä, että oppisi hallitsemaan lantiota niin, että se tosiaan kääntyisi, mutta niin että molemmat kyljet pysyisivät saman mittaisina ja yläkroppa muutenkin rauhallisena. Välillä mielestäni käänsin lantiotani niin kovasti – ja todellisuudessa ainoastaan pääni kääntyi. Ei ole helppoa :)



Lauantai ja sunnuntai

Ratsastin molempina päivinä itsenäisesti. Lauantaina maneesissa oli muitakin ja ikävä kyllä suorituspaineet johtivat jälleen kerran siihen, että laukannostojen kanssa oli ihan tuskaisen vaikeaa. Jossain vaiheessa jäätiin kahdestaan maneesiin, jonka jälkeen yhteinen sävel alkoi pikkuhiljaa löytyä.

Lauantaina ratsastin oikein kunnolla, niin että Durando jopa ihan vähän hikosi nenän päältä. Itselleni se silti taisi enemmän kuntoilusta käydä.

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä kävelylle maastoon, mutta hurjan sumun takia en sitten uskaltautunutkaan yleisille teille. Vaikkei Durando autoja pelkääkään, niin ei ehkä silti kannata lähteä kutsumaan onnettomuuksia tielleen. Niin sankka sumu ei anna autoilijallekaan paljon reagointiaikaa.

Tarkoitus oli kuitenkin päästää Durando sunnuntaina vähän helpommalla. Lämmiteltiin ensin kävelemällä yhdessä ja otettiin mukaan aina pieniä ravipätkiä. Ei kai ole oikein tapana juosta hevosen vieressä, mutta ei kai siitä mitään haittaakaan ole? Ehkä pitääkin kysyä tästä Tipalta. Ajattelin, että hyvää kuntoilua se on minulle itsellenikin ja antaa Durandolle mahdollisuuden vertyä paremmin ennen kuin joutuu ottaa ekstrapainoa kannettavakseen.

Kipusin kyllä satulaankin sunnuntaina, mutta mentiin tosi paljon käyntiä, jonkin verran kevyttä ravia ja ihan pienet pätkät laukkaa. Laukat nousivat ravista pitkällä sivulla molempiin suuntiin todella helposti. En keksi ongelmiin mitään muuta syytä kuin sen, että stressaan niistä nostoista välillä ihan liikaa ja sen myötä sössin koko homman.


Maanantai

Maanantain tunnille tuuppasin itseni sijaan Durandon ratsuttajan. Hän siis oli itse sitä toivonut ja minusta se oli aivan loistava idea. Uskon, että kokonaisuus on nyt Durandon kannalta mahdollisimman mielekäs, kun molemmat ratsastajat saavat samanlaisia ohjeita ja pyrkivät edistämään samoja asioita. Vaikkakin minun osaltani se tosiaan vielä pitkälti jää yritykseksi ;)

Kuunteluoppilaana opin tältä tunnilta sen, että taivuttaminen tulee ennen suoristamista eli että hevosta pystyy kunnolla suoristamaan vasta sitten, kun sen on ensin saanut taipumaan.

Tiistai

Jatkettiin samoja taivutus- ja suoristusharjoituksia ja lisäksi Tippa korjasi taas istuntaani. Asiat, joiden kanssa tällä hetkellä erityisesti tsemppaan ovat:

1. Pohkeiden asento ja käyttö. Jalat asettuvat liian usein turhan taakse. Pohje on ihan liian hidas ja jää herkästi päälle. Pohkeen asemesta yritän käyttää kantapäätä ja samalla jännitän jalan ja hilaan kantapään taivaisiin.

Mikä avuksi? Jalat painavina jalustimiin, polvet ja reidet auki. Mielikuvissa jalan voi ajatella mieluummin vähän eteenpäin kuin taaksepäin. Nopeutta harjoittelen tuolissa ja jumppapallon päällä. Nopeusharjoituksissa yritän keskittyä myös siihen, että pohje välittömästi käytön jälkeen rentoutuu. Jopa kuivaharjoittelussa se on minulle todella vaikeaa.

2. Kädet. Rauhattomat, nousevat usein liian ylös, jäävät jarruttamaan, nyrkit ei pysy pystyssä eivätkä kiinni.

Mikä avuksi? Pitää oikeasti keskittyä siihen, että käsi pysyy paikallaan, ei heilu eikä jarruta. Voisin ottaa tavaksi tarkistaa nyrkkien asennon ja kiinnipysymisen vaikka joka kulmassa ja ympyrällä vähintään kerran kierrosta kohden. Erityisesti pitää harjoitella laukka-ravi-siirtymiä, joissa jään oikeastaan aina jarruttamaan ainakin kädellä ja luultavasti istunallakin. Oman kunnon koheneminenkin varmasti auttaisi tässä merkittävästi.

Onnistumisia

Laukannostot onnistuivat enimmäkseen hyvin, erityisesti yksi nostoista oli niin nappisuoritus, että tuskin voin omalla osaamisellani paremmista edes uneksia. Kehuja sain myös ravi-käyntisiirtymistä, joita tein useampia onnistuneesti pelkällä istunnalla – olen siis jo vähän päässyt eroon siitä automaattisesta ohjien käytöstä, jeejee! Kiva tunti, taas :)



maanantai 24. lokakuuta 2011

EI FEI!

Tarkoitus oli kirjoitella enemmänkin, mutta verkko jumittaa ja Blogger viskoo ulos vähän väliä. Yritän siis saada julkaistua tärkeimmän. Se tulee tässä:

Törmäsin vetoomukseen, jonka allekirjoittamista minun ei tarvinnut kahdesti pohtia. Elättelen toiveita, että joku muukin haluaisi omalla äänellään yrittää vaikuttaa siihen, että koulukentillä ei voisi hyväksyttävästi esiintyä verta vuotavan hevosen kanssa. Vetoomuksen löydät täältä.

torstai 20. lokakuuta 2011

Herra nro 47 ja muuta naurun aihetta

47, kieli koko ajan hommissa.

Jo toinen hyvä päivä putkeen! Mitähän oon tehnyt ansaitakseni tämän? Ainakin olen yrittänyt ajatella positiivisemmin ja olla vähän päättäväisempi. Tänään keskityin itseeni ja verkan jälkeen ratsastin ilman jalustimia. Ravia, laukkaa, ympyröitä, siirtymiä – ei mitään ihmeellistä. Ajatus omassa istunnassa ja hevosen liikkeen myötäämisessä lantiolla.

Laukka-ravi-siirtymissä otin kiinni jalustinhihnasta, etten aiheuttaisi tarpeetonta kärsimystä ihanalle ratsulleni. Ihmeen hyvin sujui meno ilman jalustimia. Jopa niin hyvin, että herättää epäilykseni siitä, että olen taas antanut askeleiden hiipua. No, hiihdetty ei sentään :)

Niin, ja laukatkin nousi kivasti. Paitsi kerran, mutta se tilanne kilpistyi kakkaan, jonka jälkeen Durando lähti tosi hienosti laukkaan. Tässä on joillekin ehkä liikaa infoa, mutta sanonpa silti, ettei minuakaan huvittaisi lähteä pinkomaan, jos olisi kammottava hätä ja paine suolistossa.

*****

Koska kerkisin jo aiemmin mainostaa, että mieheni oli yhtenä päivänä mukana ja otti vähän videota, niin jotain pitää kai julkistaakin.

Ongelma vaan on vähän siinä, että video toisensa jälkeen oli ihan huttua. Tädin ratsastustaidolla ei tietenkään ole sen kanssa mitään tekemistä. Se nyt vaan on niin, että jos kuvaa huonolaatuisella kameralla ainoastaan maneesin päädystä zoomia käyttämättä, niin tulee luoneeksi harhakuvan sinne tänne hytkyvästä ratsastajasta, jonka kädet ovat ihan holtittomat ja joka erityisesti ravissa näyttää killuvan semmoisessa etukenossa, että ei ihme, jos on joskus jotain kipuiluja ;) Ja kaikki tämä siis vaan kehnon kuvanlaadun vuoksi. Paremmalla kameralla kuvattuna myös ratsastus näyttäisi varmasti paremmalta.

Tätä lyhyttäkin lyhyempää pätkää enempää en vaan yksinkertaisesti kehtaa pistää jakoon, kun en niitä pidempiä itsekään kärsinyt katsoa loppuun asti. Tässä menossa alkuverkka.

video

Kyllä itsensä näkeminen videolta on jotenkin karua. Ja tarpeellista. Jos on vähän ehtinyt kuvitella jotain, niin palautuu nopeasti reaalimaailmaan.

Durandohan osaa oikeasti liikkuakin, vaikkei se tästä videosta käykään ilmi :) Tuorein video edellisen omistajan kanssa löytyy Tätiratsastajan päiväkirjasta (viimeinen kolmesta videosta).

Samalla kun siirsin videot koneelle, paljastui että kameraan oli unohtunut kesän lopulta vähän muitakin heppakuvia. Kerran melkein saatiin Durandosta kiva kuva, mutta epäonneksi olin itsekin siinä mukana ;D


Ihan jokaisessa kuvassa en ole onnistunut epäonnistumaan ihan yhtä hyvin kuin tuossa ylemmässä. Joskus on peräti hymyilyttänytkin.



keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Toiset päivät ovat parempia kuin toiset

Ihana Durando! Tänään kaikki oli jotenkin niin helppoa, harmonista, sujuvaa, iloista. Myös laukannostot onnistuivat, osa jopa hienosti. Ainoa harmillinen juttu on se, etten osaa sanoa, mitä tein toisin :) Ehkä olin vähän päättäväisempi, olinkohan...? Raippaa en juuri tarvinnut ja kannuksiahan en ole kehoituksista huolimatta käyttänyt, mutta silti Durando oli reipas ja innokkaan oloinen. Ihan huippupäivä! (Mies oli mukana, joten videotakin saattaa olla tulossa, jahka jaksan taas muistella kaikkien aparaattien toimintaa.)

****

Eilinen tunti peruuntui, joten ratsastin silloinkin itsenäisesti. Alkukäynnit mentiin maastossa kaverin kanssa. Durando oli aika tohkeissaan, kun ei käännytykään kentälle eikä edes maneesiin. Aluksi pelkäsin, että ukko ihan sekoaa ja taisin jännittyä itsekin aika paljon. Onneksi parin sadan metrin jälkeen stressipiffi vaihtui rauhalliseksi askellukseksi.

Jännittävän maastoilun jälkeen jatkettiin jännittävällä esteharjoituksella maneesissa. Laitoin pääty-ympyrälle kokonaista yhden puomin. Siis ihan maahan. Ravissa takajalat kolisteli liian usein, mutta laukassa ensimmäistä yritystä lukuunottamatta puomi ylittyi ihan tyylikkäästi. Ihan kivasti siis alkoi esteharkat, mutta vähän pelkään, että tämän vuoden HIHSiin mennessä ei kuitenkaan ihan GP-kuntoon päästä.

****

Pitkään odotettu loimipaketti saapui viimein. Durando saattoi olla vähän käärmeissään tyttövärisestä takista, mutta mamman mielestä poika näyttää hurjan komealta punaisessaan :)





maanantai 17. lokakuuta 2011

Nina Fagerströmin valmennuksessa

Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. No, ei ihan aina ;)

Pelkäsin vähän etukäteen, että kokemus olisi rinnastettavissa siihen, kun istuu ranskalaisten illallispöydässä ja yrittää epätoivoisesti poimia keskustelusta edes yhden tutun sanan, jotta voisi sitten myhäillä tietäväisen näköisenä, ikään kuin tietäisi mistä on puhe.

Sain yllättyä iloisesti. Vaikka valmennettavat ratsukot olivat tietysti valovuosia minua edellä, oli Ninan opetus ja vinkit erittäin ymmärrettäviä ja voin jopa sanoa oppineeni ymmärtämään esteratsastusta vähän paremmin, siis niitä vähän pienempiä juttuja, jotka erottelevat jyvät akanoista. En esimerkiksi tällä mun huikealla estetaustalla (kolmen illan alkeiskurssi kesällä 2010) ollut aiemmin tajunnut, ettei se ole pelkästään kahden esteen väli, joka määrittää käytettävien askelten määrän, vaan että ratsastajan pitää ottaa huomioon myös se, mitä seuraavaksi on tulossa ja sopeuttaa askeleeet ja laukan pituus sen mukaan. Tarkkaa puuhaa se on esteratsastuskin, ainakin jos sen haluaa tehdä hyvin eikä vain roiskia sinne päin.

Kuten kaikki muutkin maailmanluokan ratsastajat, joiden valmennuksen sisällöistä olen lukenyt, myös Nina korosti perusratsastuksen merkitystä. Hän myös painotti, ettei hyppäämistä tarvitse harjoitella maksimikorkeudella olevilla esteillä vaan viisaampaa on käyttää matalampia esteitä, mielikuvitella ne erikokoisiksi ja ratsastaa sen mukaan – näin ratsastaja saa arvokasta oppia askeleen pituuden säätelystä ilman, että hevonen rasittuu.

Muutamat harjoituksista olivat sellaisia, joita voisin itsekin alkaa jossain vaiheessa kokeilla. Esimerkiksi puomiharjoitus, jossa suurella ympyrällä on molemmilla puolikkailla kaksi puomia. Ensimmäisessä vaiheessa puomien etäisyys toisistaan on sama molemmilla puolikkailla. Sitten kun sujuva laukka tähän on löytynyt, siirretään toisen kaksi puomia hieman lähemmäksi toisiaan ja toisen kaksi hieman kauemmaksi toisistaan. Tavoitteena on askeleen pituutta säädelleen ratsastaa molempiin väleihin yhtä monta askelta kuin aiemminkin. Säätö pitää tehdä puomisarjojen välissä, niin että puomeilla ei tarvitse muuta kuin ylläpitää hyvää laukkaa.

Nina korosti ennen kaikkea laadukkaan laukan ja suoran hevosen merkitystä – ilman niitä ei hyppy voi olla laadukas. Samoin hän painotti pohkeella ratsastamisen ja tuntuman säilyttämisen tärkeyttä ja sitä, että ohjat eivät ole ratsastajan vaan hevosen tuki.

Tykkäsin valmennuksesta kovasti. Enkä vähiten siksi, että Nina toisti useamman kerran, miten tekemisen pitää olla hevoselle mielekästä.

lauantai 15. lokakuuta 2011

Mörölle kyytiä





Perjantain tunnin aloitin upeasti ruoskimalla itseäni siitä, miten kehnosti laukannostojen harjoittelu omatoimisesti oli sujunut. Siinähän on mukavan positiivinen pohja, josta ponnistaa, vai mitä?

No, perjantai oli muutenkin päivänä varsin epäonnistunut, (Leevushkaa puri toinen koira edellisviikonloppuna, yksi puremista tulehtui eikä alkanut näyttää paranemisen merkkejä, soitin alkuiltapäivästä lääkärille ja sain ajan heti, pakkasin koiran autoon kiireellä, auto ei käynnistynyt, purin koiran autosta, yritin kysellä autoa lainaan, en saanut, soittelin läpi eläinlääkäreitä ja sain lopulta ajan illaksi, yritin lähteä tallille fillarilla, huomasin ettei renkaissa ollut oikeastaan yhtään ilmaa, etsin pumppua, löysin pumpun, renkaisiin ei vimmatusta pumppaamisesta huolimatta mennyt ilmaa, ajoin lähes tyhjillä renkailla tallille), joten tappiomieliala oli vähän päällä jo valmiiksi.

Koska en halunnut kruuntata päivää pelkillä epäonnistumisilla, pyysin valmentajaa ratsastamaan Durandolla. Ammattilaisen virityksen jälkeen pääsin tekemään useita onnistuneita laukannostoja, joista muutamasta tuli oikein ylitsevuotavat kehut. Näistä yksi oli sellainen, jossa tunsin, että hanskasin homman alusta loppuun eli Durando ei yhtään ennakoinut, mutta toisaalta reagoi pyyntööni todella herkästi ja nopeasti. Hieno fiilis!

Durando sai valmentajalta valtavasti kehuja, ja selväähän se on, etteivät nämä laukkavaikeudet hevosesta johdu. Minä siitä olen mörön tehnyt. Jännitän ja stressaan ihan liian paljon ja varsinkin, jos paikalla on muita, pelkään sitä, että joutuisin alkaa riitelemään Durandon kanssa. Stressaaminen johtaa siihen, että jään odottamaan täydellistä hetkeä, mutta koska olen niin hidas reagoimaan, ehtii se aina mennä ohi ja lopulta Durando jo taitaa kyllästyä mun jatkuvaan herättelyyn ja sitten, kun kahdenkymmennen herättelykierroksen jälkeen vihdoin rohkenen antaa laukka-avut, on Durando jo ihan turtunut herättelyyn ja päätellyt, ettei se mitään tarkoita.

Mutta nyt siis välillä vähän onnistumisiakin ja möröstä edes hetkellinen niskalenkki.

Sain myös paljon palautetta käsistäni, jotka jäävät liian helposti pidättämään sekä siitä, että pitäisi tsempata keskittymisen kanssa vielä paljon enemmän. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja. Istuntani on kuulemma jo kehittynyt ja lähtökohta sen kehittämiselle on hyvä, sillä lantiossani on liikkuvuutta – se pitäisi vain saada paremmin liikkumaan hevosen tahtiin :)

*****


Koska koko viikko oli mennyt kentällä kehää kiertäessä, oli pakko palkita Durando maastokävelyllä lauantaina. Seuraa ei ollut tarjolla, joten katsoin viisaimmaksi lähteä taas matkaan jalan. Käveltiin tunnin verran niin reippaasti kuin jaloista lähti ja kivaa oli. Durtsi käyttäytyi superhyvin, ei pelännyt autoja eikä edes lehtipuhallinta, joka ohitettiin noin 10 metrin päästä. Ihanan järkevä ukko <3 (...tosin juuri yhtenä päivänä mietittiin, että onkohan ruunaus vähän niinku lobotomia, ruunat kun tuntuvat olevan usein pikkuisen hitaita ja pölhöjä, semmoisia hyväntahtoisia hönttejä?)

torstai 13. lokakuuta 2011

Äh.

Piilomaan Pikkuaasi <3
Ei valitettavasti ollut kehittyvä trendi noiden laukannostojen kanssa. Tänään meni vielä eilistäkin surkemmin, varsinkin vasempaan. Lopulta, kun tuli yksi sellainen edes semikelpo, päätin luovuttaa ja siirtää harjoittelut huomiselle tunnille. 

Laukannostoissa epäonnistumista lukuunottamatta oli kiva ratsastuskerta. Durando oli pirteä ja hyväntuulisen oloinen. Ravi oli oikein letkeää. Samoin laukka, kunhan vaan sai tilauksen perille.

Tarkoitus oli alunperin mennä maastoon, mutta tuulinen keli ajoi vähän migreeniherkän pään maneesin suojaan. Toivottavasti viikonloppuna olisi vähän kelvompaa keliä, tyyntä. Sadekaan ei haittaisi niin paljoa kuin kova tuuli. 


Durando inhoaa* mun puhelinta. Sillä sekunnilla, kun kaivan sen esiin, menevät korvat luimuun. Tuurilla saattaa saada yhden törökorvakuvan 20 luimukuvan joukkoon :) 

Minä ja Durando.

*) tai sitten se on vaan joka kerta ihan järkyttävän pettynyt, kun taskusta karkkien asemesta kaivetaankin puhelin. 

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Vähän sinnepäin. Ja välillä ei lainkaan.

Herra nro 47

Intoa ja itsevarmuutta puhkuen varustin tänään uljaan mustan ratsuni. Suunnitelmana oli noudattaa edellisen päivän oppeja ja esitellä mahdollisimman tyylipuhtaita laukannostoja.

Durando oli taas enimmäkseen kivan reipas, mutta pientä liirausongelmaa oli erityisesti vasemmassa kierroksessa. Taivutustahmeus on muuten siirtynyt oikealta vasemmalle – onkohan tullut treenattua vasenta liian vähän?

Sitten tuli laukan aika. Käänsin hevosen etuosan hieman ympyrän sisäpuolelle, siirsin sisäpohkeen vähän eteen ja herättelin sillä sekä pienillä pidätteillä. Ei tuntunut heränneeltä, joten en uskaltanut pyytää laukkaa, ajattelin sössiväni koko homman. Samalla kun mietin kuumeisesti, mitä tekisin, huomasi Durando ajatusteni kadonneen jonnekin ihan muualle ja aloitti kiemurtelemisen. Sitten menikin taas tovi, että sain ympyrästä ympyrän. Uudet valmistelut. Pieleen menivät nekin. Laukkaan kuitenkin ratsuni patistin, mutta ajamalla. Äh!

Kolmannella yrityksellä muistin pitää ohjat kädessäni ja – yllätys, yllätys! – sehän toimi! Tässä kohden juhlin mielessäni ja kehuin Durandoa, varmaan vähän turhankin vuolaasti :)

Ei olisi ehkä pitänyt liikaa alkaa intoilemaan, koska alun kuvio toistui ikävä kyllä myös toiseen kierrokseen. Itse asiassa kiemurtelua esiintyi vielä enemmän nyt, kun haussa oli vasen laukka. En edes halua muistella, miten monta huonoa yritystä edelsi sitä, että vihdoinkin taas tajusin pitää ne ohjat kädessäni. Mikä siinä on niin vaikeaa?! Durando kyllä osaa ja tekee, jos mä vaan viitsin keskittyä siihen, miten pyydän.

Huomenna voisi antaa ajatusten vähän muhia ja mennä vaikka maastoon köpöttelemään. Voisi tehdä hyvää meille molemmille.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Napakkuutta laukannostoihin



Tunnilla oli taas niin kivaa! Älkääkä nyt tulkitko väärin; se ei suinkaan tarkoita sitä, että kaikki olisi mennyt upeasti ja valmentajalta olisi tullut pelkkää ylistystä ja suitsutusta, ei todellakaan. Kivaa on se, että motivaatio kehittyä on palannut, entistä vahvempana jos se ylipäätään on mahdollista. Ja kivaa on huomata jo niitä pieniäkin edistysaskelia. Ensi viikko mennään vielä kahdella tunnilla, mutta sitten seuraavasta alkaen saan ratsastaa tiukasti valvovan silmän alla kolmesti viikossa, joten luulisin, että sitten viimeistään saadaan taas tennarit tiukasti oikealle polulle.

Sisäpohje oikealle paikalle

Tänään keskityttiin edelleen tuttuihin aiheisiin asettamiseen, taivuttamiseen, istunnalla vaikuttamiseen ja reaktionopeuden parantamiseen. Taivuttamisessa meinaa sisäpohkeen käyttäminen unohtua, ja varsinkin sen käyttäminen oikeassa paikassa eli vähän normikohtaa edempänä.

Asettaessa taas tahtoo jäädä sisäohja vähän turhan vahvasti päälle, ja sitten taas pehmeä tuntuma muuntuu mun fyysissä toteutuksessa kummallisesti pitkäksi ja löysäksi ohjaksi. Alitajuinen ajatuskulku lienee jotakuinkin seuraava: pehmeä käsi -> nyrkki auki ja annetaan ohjan liukua hiljalleen pois.

Istunnalla, ei ohjilla

Istunnassa enemmän hevosen takana oleva lantion asento ja hartioiden oikea paikka alkaa löytyä, mutta heti, kun keskittyminen herpaantuu, niin vanha kunnon etukeno palaa kyllä äkisti tyrkylle. Tämä korostuu erityisesti siirtymisissä hitaampaan askellajiin. Samoin haastetta on siinä, että vaikka en tiedosta niin toimivani, niin kuulemma teen siirtymisissä ihan liikaa käsilläni, ja ennen kaikkea pyydän ensin ohjilla ja vasta sitten istunnalla.

Laukannostoihin nopea herättely ja toimintaa!

Reaktionopeutta harjoiteltiin tänään laukannostoissa, jotka tehtiin käynnistä. Selväksi tuli ainakin se, että kyse ei ole siitä, että Durando temppuilisi kanssani, vaan onnistun vain kertakaikkiaan olemaan melkoisen epäselvä pyynnöissäni.

Olen jotenkin omassa mielessäni ajatellut, että hevosen herättely laukannostoihin tarkoittaa sitä, että saadaan se kävelemään tai ravaamaan reippaasti eteenpäin. Tässä olen sitten varsinkin Durandon kanssa jäänyt jumittamaan ja odottelemaan jotain oikein reipasta käyntiä ja useimmiten sillä tavalla sössinyt ohi sen vaiheen, jossa herra olisi ollut hereillä ja valmiina ottamaan vastaan laukka-avut.

Nyt harjoiteltiin mallia, jossa käännän etuosan hieman sisään, tarvittaessa vähän herättelen nopealla sisäpohkeella ja nopeilla, mutta pienillä puolipidätteillä ja sitten heti reippaasti laukkapohje. Iso osa yrityksistä oli melko säälittäviä, mutta onneksi loppua kohti alkoi oma koordinaatio toimia edes hivenen paremmin. Viimeinen laukannosto oli ihan huippuonnistunut, mutta ikävä kyllä se taisi johtua siitä, että edellisellä kerralla yrittäessä käyttää raippaa nopeasti, tulin käyttäneeksi sitä vähän turhan voimakkaasti :(

Luulen, että tähän reaktionopeuden harjoitteluun auttaisi, jos oppisi tuntemaan enemmän ja miettimään vähemmän. Jään liian usein jumiin siihen, että mietin mielessäni puolipidätteen ottamista niin pitkään, että hevonen on ehtinyt jo nukahtaa uudelleen. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Xena – tahtomattani

Sitten vielä tuosta voimankäyttöaiheesta, josta olen oikeasti huolissani. Minun on ollut aina vaikea tehdä asioita hiljaa, mutta nopeasti. Pianoallakin soitin mieluiten nopeatempoisista kappaleista niitä, jotka sai soittaa forte fortissimona :) Jos yritän heittää vaikka tikkaa tai palloa nopeasti, niin heitosta tulee yleensä täysin kontrolloimaton, monesti sellainen paiskaus, joka saattaa laskeutua vain muutaman metrin päähän omista jaloista – ilmeisesti nopeus hämmentää mut niin totaalisesti, että unohdan tai en vaan ehdi päästää irti.

Heppailussa ongelma näkyy siis niin, että nopea raippa on minun kädessäni usein liian voimakas raippa, samoin nopea pohje on useimmiten vahingossa voimakas pohje jne. On vaikea tehdä nopeasti, mutta hiljaa. Enimmäkseenhän en sitten uskalla tehdä mitään, kun pelkään, että teen liian kovaa. Täytyy varmaan alkaa kuivaharjoitella nopeita, kevyitä pohkeita ja nopeaa kevyttä raipan kosketusta. Jos jollain on jotain hyviä vinkkejä tai harjoitteita, niin otan kaiken kiitollisena vastaan.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Kävelyllä



Ihanan kirpakka syysaamu houkutteli lähtemään tutkimusmatkalle rohkeasti tallialueen ulkopuolelle. Sitten kävi vielä niin hyvä tuuri, että saatiin seuraakin mukaan. Ajattelin tarjota Durandolle vaihtelua useammassakin mielessä ja itselleni samalla liikuntaa, joten lähdin matkaan jalan.

Yritän siitä aiemmasta maastokömmähdyksestä vähän oppia, ja varustinkin siksi Durandon matkaan suitsilla. Laiska minäni sai melkoisen opetuksen siitä, etten silloin taannoin viitsinyt vaivautua säätämään jalustimia asiallisen mittaisiksi, ja vaikkei nyt kävelyllä mitään ongelmia ollutkaan, niin eihän vara venettä kaada.

Durando tuntui nauttivan kävelystä kovasti. Eikä muuten ollut ainoa. Muutama auto tuli vastaan, mutta nehän eivät ole missään määrin pelottavia. Sen sijaan mamman selän taakse piti yrittää piiloutua siinä vaiheessa, kun tietä vierusti noin puolen metrin levyinen oja, jossa oli tummaa vettä. No, parempi että pelkää tuommoisia liikkumattomia asioita, sillä vaaratilanteiden riski on kuitenkin pienempi ojan kuin auton kanssa kohdatessa :)



Välillä hän tykkää tulla niin kovin liki <3

lauantai 8. lokakuuta 2011

Hevosen takana



Tänään oli niin upea ilma, että olisi ollut ihan mahtavaa päästä maastoon. Harmikseni saavuin  aamun pilateksen vuoksi tallille sen verran myöhään, etten ehtinyt kavereiden matkaan eikä ensimmäisellä kerralla yksin lähteminen kuulosta kovinkaan viisaalta. Durando-ressu joutui siis tyytyä kiertämään kehää kentällä, taas.

Yritin kuitenkin tehdä liikkumisesta eilisellä tunnilla saatujen ohjeiden mukaan mahdollisimman  mukavaa. Lämmiteltiin ensin pitkään käynnissä ja sitten mentiin tänään ainoastaan kevyttä ravia ja harjoituslaukkaa – ajattelin yhden päivän säästää meitä molempia harjoitusravissa hytkymiseltä.

Sain ravista aika nopeasti reippaampaa ja iloisempaa. Samoin laukat nousivat ja pyörivät molempiin suuntiin tosi mukavan tuntuisesti. Kertaakaan ei ukko edes yrittänyt rikkoa raville eikä pohkeita tarvinnut käyttää muuten kuin ohjaamiseen ja taivuttamiseen. Ihanaa!

Iloa ihan vähän latisti se, että välikäynnin jälkeen ravi oli taas vähän vaisumpaa ja varsinkin kaarteissa hyytyi selkeästi. Surullisinta oli se, että monessa kohdin annoin jotenkin huomaamattani niin tapahtua ja heräsin korjaamaan vasta sitten, kun takana oli jo pitkä pätkä velttoilua. Kyllä oman skarppiuden ja reagointinopeuden kanssa riittää tekemistä, ja paljon!

Kokonaisuutena kuitenkin näistä yksinratsastuskerroista ehdottomasti onnistuinein. Yritin pitää mielessäni eilisellä tunnilla saamani, minulle mielikuvana hyvin toimivan ohjeen: yritän istua hevosen takana. Silloin, kun onnistun, tuntuu Durandokin olevan halukkaampi liikkumaan. Sitä paitsi siellä takanakin on ihan hyvä olla, kunhan vain ensin uskaltaa muuttaa olemistaan. Toki heti pienimmänkin vaikeuden kohdalla vanha, tuttu ja turvallinen sikiöasento on melko vastustamaton – ja vaikeudeksi voidaan tässä yhteydessä lukea esimerkiksi joka ikinen kaarre :)

*****

Mahdoinkohan aiemmin mainita jo siitä, että Durando sai viikko sitten sunnuntaina tarhakaverin? Tähän asti pojat ovat kyllä olleet ihan sovussa, mutta eivät ole juurikaan osoittaneet kiinnostusta toisiaan kohtaan. Tänään D oli kuulemma yrittänyt tehdä tuttavuutta, mutta hitaamminlämpiävää sorttia oleva R oli jolkotellut aina karkuun. Toiveita kuitenkin on, että pojista voisi vaikka tulla kaverit. Pidän peukkuja.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Uus heppa!

Mun alitajunnassa asuva journalisti tuntuu heräävän aina otsikoinnin aikana. Sanotaan nyt siis heti tähän alkuun (ennen kuin Marika ehtii enempää säikähtää), että Durandoa ei ole mihinkään vaihdettu. Mutta olin tänään toisella tunnilla sen ihanan turjakkeen kanssa ja voi pojat, millaisen eron saa aikaan jo vähäiselläkin (=vasta toinen tunti) ammattilaisen puuttumisella. Ihan totta, Durtsi tuntui hyvin, hyvin erilaiselta kuin se hevonen, jolla olen viime päivät lykkinyt nihkeästi ja nahkeasti kiemurrellen.

Antamalla reilummin tilaa liikkua, oli allani yhtäkkiä hevonen, joka halusi ravata, laukata ja malttoi silti vielä kuunnellakin. Opettajan mielestä Durandon meno oli mukavan irtonaista. Ainakin tuntui siltä, että D oli iloinen, ja se tuntui minun sydämessäni ihan sanoin kuvaamattoman hyvältä.

Tietysti se, että annan Durandon liikkua, asettaa omalle kehon- ja mielenhallinnalle ihan uusia haasteita. Ensinnäkin vauhti tuntuu kovalta. Niin kovalta, että jouduin ihan varmistelemaan, etteikö se muka yrittänyt juosta pois altani. Ei kuulemma yrittänyt, ei yhtään, joten siitä ei saanut mitään tekosyytä pidättämiseen ;) Toisekseen ilmavammissa, isommissa askeleissa on huomattavasti vaikeampi pysyä mukana kuin siinä mummoravissa, jota olen tyytyväisenä tössöttänyt menemään ilman valvontaa ratsastaessani.

Otan silti haasteet ilomielin vastaan: mieluummin irvistelevä täti ja iloinen hevonen kuin helpolla pääsevä täti ja tylsistynyt hevonen.


torstai 6. lokakuuta 2011

Ruohoa, ratsutusta ja rahanmenoa


Keskiviikkona vielä kelpasi mututtaa ruohoa. Tänään oli vähän toisenlainen keli. Harmaata päivää piristi kuitenkin ratsuttajan tutustumiskäynti. Vaikutti siltä, että D ja ratsuttaja pitivät toisistansa, joten sovittiin, että tapaavat jatkossa kerran tai kaksi viikossa. Tarkoituksena on saada D parempaan kuntoon ja tietysti myös pitää siinä, jotta nivelet pääsisivät pienemmällä kuormituksella. (Hurjan paljon on kaveri ehtinytkin kahden kuukauden aikana rupsahtaa. Tosin se ei kai ole mikään ihme, kun liikunta on ollut enimmäkseen tarhaan ja takaisin kävelyä, ja harvinaisempina päivinä tädin lepsua lykkimistä.) Mitään tempputreeniä ei ole tarkoitus tehdä ja maalaisjärkevänoloinen ratsuttaja ymmärsi muutenkin maltin ja itsehillinnän tärkeyden; D osaa ja saattaa suostua tekemään osaavan ratsastajan alla paljon sellaistakin, mitä fysiikka ei loppuviimein kuitenkaan kestä.

Rahanmenoasiaa

Kaikki ovat varmaan jo ihan väsyneet kuulemaan mitään satuloihin liittyvää. Sallittakoon pieni riemu kuitenkin, kun nyt vihdoin tänään kävin tekemässä kaupat. Durandolla on nyt siis vihdoin ikkarioma Albionin K2 -koulupenkki (17 tuumaa ja leveys M) – jipii! Tarkoitus on tutkailla tilannetta joidenkin kuukausien kuluttua uudelleen, kun näkee, miten ja millaiseksi lihaksisto muokkautuu. Nyt saa kuitenkin hetkeksi rauhoittua eikä tarvitse joka viikko ajella edestakaisin hakemassa ja palauttamassa kokeilusatuloita.



Satulakaupasta mukaan tarttui myös Horse Comfortin kaulakappaleellinen sadeloimi, sillä aiemmin ostamani ei kertakaikkiaan istunut vaan kirrasi ryntäistä ihan älyttömästi. Onneksi ostin sen käytettynä ja edullisesti. Ja voihan se nyt palvella varaloimena (ainakin siihen asti, kunnes Barnstormersilta tilaamani HW-loimipaketti saapuu...jos saapuu).

Pikkuhiljaa alkaa olla perustarpeet hepalle hommattuna. Aluksi ostaminen oli (rahasta luopumisen tuskaa lukuunottamatta) tosi hauskaa, mutta nyt on kyllä ruvennut koko homma ihan vähän tympimään, ja tekisi mieli käyttää aikaa välillä vähän muuhunkin kuin kaupoissa suhailuun. Esimerkiksi uudessa loimessaan hurjan komealta näyttävän Durandon rapsimiseen <3

Huomenna on taas tunti, joten jännitettävää riittää :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Superrrrkivaa!

Durando katsoo maalaismaisemaa.
(No joojoo, horisontti nyt on vähän vinossa, mut mä keskityin ihailemaan heppaa :))

Olo on kuin uudestisyntyneellä. Vaikka olen aina sen tärkeyttä korostanut, tuskin silti itsekään tajusin, miten suuri osa tämän heppaharrastuksen ihanuutta valmentautuminen minulle on. Paitsi että se on tietysti olennaista kehittymisen kannalta, on sillä kokemattoman ja epävarman ihmisen vinkkelistä myös perustavanlaatuisempi tarve: minun harrastamiseni on oikeastaan täysin riippuvainen siitä, että joku kokenut neuvoo ja opastaa siinä, mitä milloinkin voi vaatia. Ilman tätä, minä en koskaan vaadi oikeastaan mitään vaan pelkään koko ajan, että hevonen menee rikki tai että pilaan sen. Ja kaikkihan tietää, mitä sillä pelkäämisellä saa aikaiseksi – sen, että hevonen menee ihan pilalle.

Edellisestä tunnista on tosiaan vierähtänyt jo useampi kuukausi, joten peruspakettikin oli aikalailla kulahtanut. Istunta oli lysähtänyt ja etukenoutunut ja esimerkiksi laukkasin taas käsilläni. Onneksi näissä ei sentään ihan alusta tarvitse lähteä, mutta tekemistä kyllä riittää.

Suurin riemastuksen aihe oli se, kun opettajan ohjeilla Durando yhtäkkiä taipuikin myös oikeassa kierroksessa oikein nätisti, ilman potkimista ja kuitenkin niin, että pää ei sukeltanut polvien väliin. Aika mahtavaa, miten asiat saa toimimaan, kun vain tietää, mistä naruista nykiä. Tai ehkä enemminkin, miten :) (Eikä siis tietenkään nyitä mitään, jos nyt joku sitä oikeasti pelkää.)

Kotiläksyjäkin tuli:

1. Nopeutta pohkeeseen. Kuitenkin niin, että pohje pysyy oikealla paikallaan ja istunta muutenkin kasassa.

2. Siirtymät niin, että istunta on aina se, joka antaa ensimmäinen merkin. Näin yleensä aina kuvittelenkin tekeväni, mutta ilmeisesti alitajuntaisesti tukeudun silti ohjiin aika tavalla.

3. Laatu ennen määrää. Tavoitella mieluummin lyhyitä pätkiä hyvin kuin pitkiä huonosti. Tämä liittyy siis erityisesti Durandon askelluksen laatuun. Hienoimmillaan D:n ravi on melko haasteellista istua ja jopa pysyä keventäen mukana, jolloin helposti tulee limboiltua ja humputeltua mummoravia kierros kierroksen perään. Nyt pitäisi siis hakea enemmänkin laadukkaita pätkiä, vaikka sitten lyhyempiäkin, jottei hepalta kokonaan unohdu oikeanlainen liikkuminen.

Yhden aika tiukan katseen sain tunnin aikana, kun keskityin laukasta raviin siirtyessä taas selittämään jotain ja siirtymä oli tietysti sen seurauksena ihan mitä sattuu. Tunsin oikeasti ison piston sydämessäni, kun sain muistutuksen siitä, miten jokainen siirtymä opettaa hevosta, hyvässä ja pahassa. Joten annan tässä vielä itselleni yhden kotiläksyn: Vähemmän puhetta – parempia tekoja.

Tunnin jälkeen olo mieliala oli ihan huipussaan ja Durandokin liikkui halukkaasti ja letkeästi. Perjantaihin asti on aikaa treenailla omin päin ja sitten päästään taas valvovan silmän alle. Jeeeeee!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Huiiiii!

Huomenna se sitten on. Ensimmäinen tunti piiiiiitkään aikaan, ja kaiken lisäksi uuden opettajan ja uuden hepan kanssa. Jännittää niin paljon, etten tiedä, tuleeko yhtään nukuttua.

Elättelin toiveita, että ratsastus olisi tänään sujunut vähän paremmin. Osittain ehkä sujuikin; ravi oli tänään vähän letkeämpää ja vaikka oikea kierros tuntui edelleen selkeästi tahmaisemmalta, oli parannusta huomattavissa. Sen sijaan laukannostojen kanssa oli taas tekemistä. Välillä mietin, että onkohan se vaan ihan mun pään sisässä koko ongelma? Että kun rupeaa sitä liiaksi miettimään ja valmiiksi stressaamaan, niin menee pipariksi koko yritys?

No, saa nähdä, millaista huutia saadaan :)

*****

Sää ei tänään varsinaisesti hurmannut. Onneksi ehdittiin viikonloppuna nauttia upeasta ilmasta Nuuksion upeissa maisemissa. Niillä muistoilla jaksaa kyllä muutaman päivän tälläista ankeampaakin. Sitä paitsi näillä keleillä sitä vasta osaakin arvostaa siistejä haketarhoja ja maneesia :)


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Nelikenkäinen kuppilan kuningas


Tämä on kuulkaa hurja uutinen: Durandolla on nyt pysyneet kengät jalassa jo lähes kokonaisen viikon! Iloista on tietysti se, että Durando on saanut liikkua, mutta myös se, että kaviot saavat nyt aikaa kasvaa. Toivottavaa olisi, että seuraavan kengityksen (tai – vaikkei tietysti pitäisi manata – irtokengän) kohdalla nauloille löytyisi paikat vähän helpommin eikä naulaaminen tekisi kipeää. (Tuli muuten vihdoin luettua biotiinipurkin kyljestäkin se oikea annostus, joka on tuplat siihen nähden, mitä oon antanut. Nyt sillä sitten olisi edes mahdollisuus vaikuttaa jotenkin...)

Liikkuminen on ollut aika vaihtelevaa. Yhtenä päivänä on höpöenergiaa ja muutenkin eteenpäinpyrkimystä, seuraavana kyllä edelleen höpöenergiaa, mutta muuten laiskottaa. Kolmantena oli jo aikalailla oma itsensä, mukava, yhteistyöhaluinen ja sopivan reipas. Ja sitten seuraavana vähän veltto ja kyttäilevä. Yhtenä päivinä toimii ravi, muttei laukka ja seuraava ravi sakkaa, mutta laukka nousee ajatuksesta ja pyörii kivasti. Mitähän tästä kaikesta pitäisi päätellä?

Yksi asia, mikä ikävä kyllä pysyy, on oikean puolen jäykkyys. Oikeastaan vasta loppuraveissa alkaa oikea kylki vähän notkistua ja taipua. No, tähän tietysti vaikuttaa se, että kun on yritetty maltilla palata liikkuvien kirjoihin, ei ratsastusajat ylipäätään ole olleet kovin pitkiä ja tekeminen on jopa minunkin mittapuullani ollut kevyttä.

Jotenkin nuoren ja pienen näköinen tässä.

Tiistaina pääsen ensimmäistä kertaa toisen opettajaehdokkaan tunnille ja voin sanoa, että kyllä jännittää. Nyt on niin pitkään tullut taas hiihdeltyä ihan miten sattuu, että tuskin tulen häikäisemään millään osa-alueella. Onneksi muistin jo etukäteen vähätellä itseäni, niin ei sitten ole opettajallakaan mitään turhia odotuksia ;) Vaikka jännittää ihan valtavasti, odotan tiistaita todella innoissani ja toivon, että kolmikon kemiat natsaavat.

Kuppilan kuningas

Tänään Durando sai tarhakaverin, ja nyt sitten pidetään kaikki peukut pystyssä, että pojat tulisivat keskenään mukavasti juttuun ja saisivat jäädä kavereiksi. Olisihan se paljon hevosempaa elämää kaverin kanssa. Alku ainakin sujui melko hyvin. Pienen uhittelupukkisarjan D kyllä heitti, mutta se oli ohi alle minuutissa. Sen jälkeen asettuivat rauhassa syömään. Tietysti Durtsin piti vaihtaa kasaa aika taajaan, jotta toinen muistaa, kuka siinä kuppilassa määrää, mutta onneksi kaveri oli järkimiehen oloinen eikä ollut toisen joutavasta pomotuksesta moksiskaan, vaihtoi vaan rauhassa toisella kasalle.