sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Rentouden harjoittelua

Koska iso osa ratsastusongelmistani johtuu järkyttävästä jännittämisestä, olen alkanut harjoitella tietoista rentoutumista ihan kaikessa arkisessa tekemisessä. Aikoinaan harkkasin sitä erityisesti autonratissa, mutta olen pikkuhiljaa yrittänyt laajentaa harkkailua kaikkeen olemiseen ja tekemiseen.

Luonnostaan rennon ihmisen voi olla vaikea ymmärtää, että jonkun pitää ihan tietoisesti keskittyä miettimään, että pitäisi vaikka leukaluut rentoina - yritän olla mielummin vaikka vähän hölmön näköisenä haavi auki sen sijaan, että puristan hampaitani yhteen kaikin voimin. Samoin yritän opetella esimerkiksi istumaan sohvalla niin, että jalat olisivat ihan rentoina.  Niin vaikeaa!

Jotain editystä on kuitenkin tapahtunut. Viime tiistain tunti Sissin kanssa meni rauhallisemmin kuin yksikään aiempi. Uskon vahvasti (mikä on tietty vähän noloa, jos oon väärässä) siihen, että Sissin tyyppinen hevonen reagoi mun jännitykseen jännittymällä itse ja lisäämällä vauhtia. Joka tapauksessa tällä kerralla ei tullut tunnetta, että olisin joutunut aktiivisesti pidättelemään tammaa ja tuntui, että yhteistyö sujui aika paljon mukavammin.

Tunnilla tehtiin paljon siirtymiä ja harjoiteltiin puolipidätteitä. Pidätteissä tuppaan edelleenkin jäädä vetämään. Jotenkin vaan ei ajatus pelaa tai ei se ainakaan kulkeudu käsiin asti.

Maanantaina ja lauantaina kävin Mian tunneilla Kallella.  Palauteltiin mieleen taas sitä kyynärpään oikeaa paikkaa ja sitä, että sen kuuluu olla elastinen. Harjoiteltiin paljon siirtymiä ja erityisesti laukka-ravi- ja ravi-käynti-siirtymissä kyynärpään paikka meinaa unohtua kokonaan. Siinä on joku semmoinen kumma ajatusvirhe, että kun vaihdetaan pienemmälle vaihteelle, niin voi muka heittää ohjat pois.

Kehitystä kuitenkin on havaittavissa ja erityisesti jalkojen lisääntyneestä rentoudesta sain lauantaina positiivista palautetta loppuravien aikana. On aika hassua huomata, että oon pitkään väittänyt, etten pysty pitämään varpaita suoraan eteenpäin, koska mulla on nilkat luut vähän vinksallaan (jälkimmäinen siis on totta), mutta huomaankin nyt, että varpaiden suoraan eteenpäin kääntämisen on tehnyt vaikeaksi pakaroiden ja takareisien äärijännitys. Kun sitä ei ole, niin varpaatkin voivat olla huomattavasti suoremmassa ilman, että se tuntuu työläältä tai väkisin vääntämiseltä.

Hauskaa on myös huomata, että nykyään ratsastuksen aikana pystyn tuntemaan, milloin takareiteni ovat rennot. Tai itse asiassa olisi oikeampaa sanoa, että pystyn tuntemaan takareiteni - aloin nimittäin tuntea ne vasta silloin, kun ensimmäisen kerran onnistuin niitä rentouttamaan.

Jatkan siis tarmokkaasti rentousharjoituksia ja keskikehon lihasten treenaamista jumppapallon kanssa. Huomenna pääseen taas rapsimaan Kallea <3

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Pukki!

Tänään koin ihkaensimmäisen pukin. Se ei nyt tietystikään ole mitenkään kovin ihmeellistä. Sen sijaan ihmeellistä, yllättävää ja riemastuttavaa on se, että pysyin kyydissä - jeeee!!!

Olin siis Mian tunnilla ihanalla Kallella. Tunti lähti käyntiin paremmin kuin aikaisemmat kerrat Kallen kanssa eikä meno ollut ihan niin tahmaista. En nyt silti lähtisi väittämään, että ruuna mitenkään into pinkeänä olisi polkenut menemään, mutta sentään liikuttiin ilman jatkuvaa muistuttelua.

Ja sitten verkkalaukkojen aikana tuli se vaihe, kun tosiaan liikuttiin. Kalle säikähti takana olevan ratsukon yllättäviä ääniä, pinkaisi laukasta aika paljon kovempaan laukkaan ja pukitti mennessään. Säntäystä kesti melkein koko pitkä sivu, lyhyt sivu ja vähän matkaa toista pitkää sivua. En oikein ehtinyt tajuta, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta ehdin ajatella, että mahdankohan saada Kallen rauhoittumaan ennen kuin tipun.

Hassuinta oli, etten edes meinannut tippua. Tai jos meinasin, niin sitten en huomannut sitä. Kun ottaa huomioon, miten usein minulta menee tasapaino, kun hevonen tottelee pyyntöäni liikkua reippaammin (niinpä!), on käsittämätöntä, etten kokenut horjahtavani näin yllättävässä tilanteessa. Voihan olla niin, että adrenaliini on hämärtänyt tilanteen ja olenkin horjahtanut tosi pahasti, mutten vaan ole rekisteröinyt sitä. Niin tai näin, olen tosi tyytyväinen, että hanskasin tilanteen edes jotenkuten.

Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ensin pohkeenväistöä käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Käsittämätöntä, miten paljon vaikeampaa se on käynnissä, en saa rytmistä kiinni läheskään niin hyvin kuin ravissa.

Kolme tuntia tässä välissä Jaden kanssa on opettanut minua paljon - eikä vähite arvostamaan Kallen ravia, joka Jadeen verrattuna on ihan lähes tasaisen tuntuista. Pystyin jopa harkkaamaan pohkeenväistöjä perusistunnassa.

Yritin kovasti miettiä taas jalkoja ja ajoittain onnistuinkin pitämään ne suhteellisen rentoina. Tiedän, että tässä edetään pikiriikkisin askelin, mutta kun alkaa vähän kiinnittämään asioihin huomiota, niin toivoisi voivansa niihin heti vaikuttaa; harmittaa, etten osaa tehdä pohkeilla yhtään mitään ilman, että jalka välittömästi jäykistyy ja jalkaterä kiertyy ulospäin. Tämä siis jopa laukannostossa.

Kivaa oli se, että laukka Kallen kanssa sujui aika mukavasti ja sellaisia yllättäviä tiputuksia raville ei tainnut tapahtua kuin kerran. Ongelmalliselta sen sijaan tuntui ympyrällä pitäminen laukassa, en tainnut oikein saada ulkoapuja läpi, minkä seurauksena tulikin kerran - ja ihan aiheesta - sanomista, kun onnistuttiin kahden ratsukon voimin saamaan maneesissa ruuhka aikaiseksi.

*****

Tunnin jälkeen jäin auttamaan Miaa ja imemään itseeni hevostietoja ja -taitoja. Lopuksi sain juoksuttaa Wopperin, ja onnistuin paremmin kuin viime viikonloppuna Xaran kanssa - Wopperilla taisi olla hyvä päivä ja ehkä raipallakin oli jotain osuutta asiaan :) Kiva päivä!

*****

Perjantaina tunnilla Rauhalassa ratsastin Retulla. Alkuverkaksi mentiin vähän käyntipuomeja ja ravivoltteja. Varsinaisena tehtävänä oli viisi perättäistä kavalettia pitkän sivun keskellä, jotka piti tulla ravissa perusistunnassa, päädyssä voltti ja sieltä pituushalkaisijalle, jonka keskellä olevan puomin kohdalla siirryttiin käyntiin, puomin jälkeen siirryttiin raviin ja käännettiin voltille, jonka katkaisi voltin toisen puolikkaan kohdalla oleva puomi, joka ylitettiin käynnissä, sitten taas ravi, käynnissä puomin yli ja pituushalkaisijaa pitkin toiseen päätyyn, jossa jälleen voltti ja sitten kavaleteille.

Myöhemmin tehtävää muutettiin niin, että kavalettien jälkeen siirryttiin lyhyellä sivulla käyntiin, nostettiin laukka, tehtiin laukkaympyrä pitkällä sivulla, jatketiin laukassa pitkän sivun loppuun, jossa siirtyminen raviin ja tehtiin voltti tai pari ravissa ennen kavaletteja.

Jos tämän nyt summaisi, niin kavaletit ravissa olivat minulle tosi vaikeita istua. Unohdin hengittää ja tuntui melkein naurettavalta, kun pompsahdin satulasta niin voimallisesti ilmaan jokaisen kavaletin kohdalla. Unohdin myös sekä pidättää että myödätä. No, muistin sentään useimmilla kerroilla pitää silmät auki ja katsoa eteenpäin :) Erittäin hyvää harjoitusta pökkelöjalalle!

Laukat Retun kanssa menivät mukavammin kuin aiemmin ja taisin osata ainakin ajoittain pitää jalat suht rentoina. En oo menettänyt pökkelöiden suhteen toivoani vielä =)

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Wuhuu! (ilman sarkasmia)

Viikossa on tapahtunut niin paljon, ja yritystoiminnan käynnistäminen on pitänyt sen verran kiireisenä, ettei aikaa kirjoittamiseen ole tuntunut löytyvän mistään. Johannan ihana kommentti viime torstain postaukseen painosti kuitenkin positiivisella tavalla nipistämään päivittämiseen tarvittavan ajan. Yritän nyt summata kuluneen viikon tapojeni vastaisesti eli tiivisti ;)

Viime perjantain ratsastus oli pakko jättää väliin ja antaa pakarahiertymän hieman rauhoittua. Lauantaina oli vuorossa ensi kohtaaminen uuden vuokraheppakokelaan kanssa. 16-vuotias Jade-rouva oli oikein säpäkkä tapaus enkä ole taatusti yhtä herkällä hevosella ratsastanut vielä koskaan. Semmoinen pohjeapu, jota aiemmat ratsuni eivät välttämättä ole vielä noteeranneet millään tavalla, sai Jaden pinkaisemaan karkuun. Opin aika äkkiä olemaan käyttämättä pohjetta kääntävänä apuna.

Säpäkkyydestään huolimatta Jade kuunteli oikein kivasti. Aina kun muistin pyytää. Tuppaa olemaan tädillä vähän taipumusta siihen, että kun vauhti kiihtyy, niin unohtuu, että siihen tosiaan voi vaikuttaa, että ei ole pakko jäädä paniikin vallassa puristamaan ja lietsoa heppaa yhä kovempaan vauhtiin.

Ensimmäinen yhteinen kokeilu oli kyllä kieltämättä molemmin puolin melko jännittynyt, ja aika vauhdikas. Jaden isossa ravissa istuminen oli todella vaikeaa, ja oikeaan kierrokseen mentäessä meinasin kahdesti suistua satulasta laukannostossa.

*****

Sunnuntaina sain olla tallityttönä Mian apuna (sitkeästi imartelen itseäni tytöttelemällä, mutta tallitäti-nimike ei vaan yhtään houkuttele ;). Taisi minusta olla vähän enemmän apua kuin edellisellä kerralla, mutta kyllä se turkasen hidasta vielä on. Pikkuhiljaa. Sitten viisikymppisenä voin ehkä jo elättää itseni tallityttönä :)

Heppojen laittamisen lisäksi sain kokeilla juoksuttamista. Toiseen kierrokseen homma toimi hyvin ja olin jo niin hevoskuiskaajaa että. Sitten vaihdettiin suuntaa ja tamma oli sitä mieltä, että yksi suunta olisi riittänyt ihan hyvin. Sorruin liialliseen maiskutteluun ja äänen käyttämiseen, ja sitten olikin kaikki auktoriteettipaukut käytetty. Jos pääsen toiste kokeilemaan, niin tiedänpä lähteä vähän toisella tavalla liikkeelle.

*****

Maanantaina pääsin kokeilemaan Jadea jo toisen kerran. Tällä kertaa oli ylimääräistä jännitystä tuomassa Jaden omistaja katsomossa. Tunti meni kuitenkin jo huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen kokeilu - Jade oli rauhallisemman oloinen ja ratsastajakin vähän paremmin tasapainossa. Harjoitusravissa ei silti montaa kauniisti istuttua askelta tullut, mutta laukka sujui lauantaihin verrattuna paljon paremmin.

*****

Tiistaina oli vuorossa tunti Rauhalan tallilla, ja tällä kertaa mentiin maastoon. Sain ratsukseni Jambon, jolla en ole alkeiskurssin jälkeen ratsastanut kertaakaan (paitsi istuntakurssilla liinassa). Jambo oli maastossa kiva kaveri, joskin tosi epävarma alamäissä ja hirmuisen ahne seisovan pöydän antimien perään. Ihan kunnialla kuitenkin lenkistä selvittiin.

Lopuksi ehdittiin vielä ottaa vähän laukkaa kentällä ja olin iloisesti yllättynyt siitä, että Jambon kanssa se sujui ihan kelvollisesti. Ohjauksen kanssa oli enemmän haasteita; Jambo taitaa olla aika herkkä istunnalle -> huojuva ratsastaja tuotti mutkittelevia teitä.

*****

Tänään olin taas Mian tunnilla Stenbackassa. Jade oli entistä ihanampi ja muutenkin tunti oli ihan huippu! Voitteko uskoa, että pökkelöjalka on vähän edistynyt?! Laukassa ja kevyessä ravissa sain tänään positiivista palautetta jaloistani, jotka tekivät nyt kerrankin jotain muuta kuin puristivat, ainakin isomman osan aikaa kuin yleensä. Olen niitä nyt niin pitkään aktiivisesti yrittänyt miettiäkin, että tuntuu tosi palkitsevalta huomata edistyvänsä.

Edelleenkin tilanne oli se, että heti, kun joutui tekemään jotain vähän enemmän (esim. useamman puolipidätteen) tai tuli mitään yllättävää (toinen ratsukko edessä),  jäykistyin välittömästi ja varpaat kääntyivät sojottamaan ulospäin. Mutta tasaisina, turvallisina hetkinä tunsin itsekin, kuinka jalat oikeasti olivat aika rentoina. Eron huomasi erityisesti reisissä, vaikka jännittäessäni varmasti ihan koko jalkaa jännitänkin.

Samoin aloin pikkuhiljaa erottamaan sitä, miten oman istunnan rentous vaikuttaa hevosen liikkeeseen ja miten siitä seuraa itseään positiivisesti vahvistava kehä: rento istunta -> rento hevonen -> mukavampi liike -> rennompi istunta -> rennompi hevonen -> mukavampi liike. Tosin tämä positiivinen kehä kääntyy myös hyvin nopeasti negatiiviseksi kehäksi: yllätys -> jännitys -> jännittyneempi hevonen -> epämukavampi liike -> jännittyneempi ratsastaja -> jännittyneempi hevonen jne. 

Jotain istunnan paranemisesta laukassa kertoo ehkä myös se, että aloin kaivata jalustimia. En pelastusrenkaina, joihin takerrun epätoivon vimmalla, vaan asennon tasapainottamisen tukena. Aiemmin minua ei ole haitannut, jos jalustin on siirtynyt koron tuntumaan, mutta tänään tuntui, että nimenomaan jalan rentouden säilymisen kannalta oli tärkeää pitää jalustin oikealla paikallaan.

Kaiken tämän hehkutuksen keskellä on silti katsottava silmiin myös toisenlaista totuutta : ratsastin tänäänkin enimmillään ehkä 15 askelta harjoitusravia kerrallaan eivätkä nekään askeleet olleet kaksisia. Harjoitukset jatkuvat perjantaina :)

*****

Että tämmöinen tiivis paketti.

torstai 14. lokakuuta 2010

Keskivartalon lihastreeniä

Nyt kun pakarat on taas niin verillä, ettei kärsi istua, on hyvä aika panostaa extrapaljon ratsastuksen kannalta valtavan hyödylliseen keskivartalon lihastreeniin. (Joojoo, tätä tottakai pitäisi tehdä ihan aina ja muutenkin kuin vain ratsastuksen vuoksi.)

Ihana opettajani Mia haastoi minut jokin aika sitten treenaamaan jumppapallolla niin, että on mahdollisimman pitkään konttausasennossa pallon päällä. Aluksi pelkkä ajatuskin tuntui mahdottomalta, ja ensimmäiset yritykset olivat tosi huteria. Yllättävän nopeasti kuitenkin tuossa lajissa kehittyi; nyt alkaa ranteiden kestävyys olla se, johon homma kaatuu.

Kehityksestä intoutuneena etsin netistä lisää vinkkejä jumppapallotreeniin. Haluan ehdottomasti jakaa nämä löytämäni hyvät treenivinkit ja ohjeet.

Onnistuneita harjoituksia seuranneessa euforiassa pohdin, että voisinko tasapainoilla pallon päällä jopa seisten - mies palautti aika äkkiä maanpinnalle ja säästi minut ylpeyden kolausta pahemmilta vammoilta :)

keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Pakarat - taas!!! (ei kuvia)

Maanantain tunnilla sain taas hiertymät pakaroihin - tai tällä kertaa oikeastaan vain vasempaan. Siis kertokaa nyt hyvät ihmiset, mitä teen väärin? Hassuinta on, että tuo maanantain tunti oli istunnallisesti varmaan parhain tuntini ikinä. Ja vaikkei se ehkä sankkoja joukkoja kiinnostakaan, niin lisättäköön vielä, että alushousutkin oli ihan Hööksiltä hankitut, ratsastukseen suunnitellut. En ymmärrä.

Tilannetta ei juuri helpottanut se, että menin eilen rupisella takamuksellani tunnille. Helmi muilutti minua taas pariin otteeseen oikein kunnolla: puski kolme kertaa pois ympyrältä, aina samassa kohdassa - luulisi, että sitä oppisi varautumaan, mutta näköjään ei.

Muutoin tunti meni ihan kivasti ja yritin miettiä jalkoihin samoja ajatuksia kuin maanantain tunnilla: varpaat menosuuntaan, polvet kiinni satulassa, mutta ei puristaen ja painoa jalustimille. Näistä viimeinen oli kaikkein vaikein toteuttaa, ja jouduinkin usein palauttamaan jalustimen takaisin paikalleen. Ehkä olin vähän rennompi kuin yleensä, mutta ei kyllä antanut aihetta massiivisempiin tuuletuksiin =)

Tänä aamuna maksoin ahnehtimisesta kovan hinnan, kun kiskoin reippaalla liikkeellä alas ruhjoutuneeseen pakaraani iloisesti kiinni liimautuneet kalsarit. Melko kipakkaa!

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kaikenlaista uutta ja ihanaa!

Tänään on Uuden Elämän ensimmäinen päivä. Olen siis ensimmäistä kertaa 12 vuoteen vailla työsopimusta. Koska yrityskään ei vielä ole virallisesti perustettu, olen siis virallisesti kai työtön?

Perjantain läksiäiset olivat ihanat ja muistuttivat monin tavoin niistä syistä, jotka saivat viihtymään noin pitkään samassa työyhteisössä. Itkupillipiiparien jäsenenä kyyneleitä oli tietysti odotettavissa, mutta loppujen lopuksi itsekin yllätyin tunnekuohun voimasta. Ei lähteminen helppoa ollut.

Onneksi tässä ei jää väliin mitään pehmeän laskun ja loputtoman voivottelun aikaa vaan uudet kuviot vaativat tiukkaa tekemiseen tarttumista heti tästä aamusta lähtien =)

*****

Itsenäisen elämän hyvistä puolista pääsin nauttimaan jo tänään, kun reilun viikon tauon jälkeen karkasin ratsastustunnille keskellä työpäivää. Ja mikä tunti! Mia on kyllä ihan huippuhyvä opettaja!

Koko yksityistunti oli pelkkää istunnan harjoittelua eli sitä kaikkein olennaisinta. Keskityttiin erityisesti akilleen kantapäähäni, joka ei siis ole pelkkä kantapää ;) vaan koko jäykistelemään taipuvainen jalka.

Supertunti huipentui oivaltamisen iloon, kun jossain vaiheessa ravi alkoi sujua jo vähän paremmin ja tajusin, miten hyvältä voi tuntua se, että pomppii, kunhan pomppii kontrolloidusti ja samassa rytmissä hevosen kanssa.

Tavallaan tuntee, että pomppii, vaikkei tunnukaan siltä, että pomppii. Siinä kai se oivallus nimenomaan onkin: minä valitsen pomppia mukana ja minä päätän, miten minä pompin. Sen sijaan, että yritän vastustaa pomppimista, jolloin tuntuu siltä, että pomppii. Tiedän, kuulostaa aika sekavalta. Jotenkin kai yritän selittää sitä, että yritän olla sen pomppimisen subjekti enemmän kuin objekti - ja se ero on oikeasti todella merkittävä.

Kalle oli ihana, ja minäkin sille todennäköisesti vähän kivempi kuskattava tällä kertaa =) On kyllä etuoikeus saada olla Mian opissa! Ja ratsastaa Kallella! Ja olla oman elämänsä toimitusjohtaja ;D

lauantai 2. lokakuuta 2010

Hanuristressi!!!

Sikurin Sissi

Tuska, ahdistus ja stressi - siinä päällimmäiset fiilikset perjantain tunnilta. Eipä ole pitkään aikaan mennyt tunti niin plörinäksi.

Menin Sissillä, ja tehtävänä oli ratsastaa neliö kentän toiseen päätyyn, mutta niin, että neliön yksi kulma oli lyhyen sivun keskellä eli vähän niin kuin salmiakkikuviona kenttään nähden. Kulmiin piti tehdä takaosakäännökset ensin pysähdyksen kautta ja sitten vain hidastamalla. Tähän asti kaikki suht hyvin.

Sitten siirrytään tekemään samaa kuviota ravissa. Alku on lupaava: Sissin ravi maltillista ja onnistun istumaan siinä pari kierrosta paremmin kuin koskaan aiemmin (siis nimenomaan Sissillä). Tässä vaiheessa joko vauhti kiihtyy tai edellämenijän vauhti hidastuu. Seuraus on joka tapauksessa se, että olemme aika lähellä edellä menevän takapuolta. Yritän jarrutella, mutta meidän hanurissa hiostaa myös toinen ratsukko. Alan katsella, mihin voisin siirtyä. Siirryn. Vain huomatakseni, että taas on edessä hanuri. Siirryin uudelleen. Sama tilanne. Stressaannun ja jännityn. Sissin vauhti kiihtyy ja pidätteet eivät enää tahdo mennä läpi. Vaihdan taas paikkaa. Ojasta allikkoon. Opettaja kommentoi, että nyt on kyllä istunta ihan kateissa. Stressaannun vähän lisää. Jännityn vähän lisää (jos se nyt enää on mahdollista). Sissiä ei enää juurikaan kiinnosta mun jutut, koska taitavat olla aika hätäisiä. Tyttö on kuitenkin armollinen eikä ala kaahottaa. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen jatketaan uraa pitkin - pelastus!

Kun istunta on vielä niin hakusessa, että yhteinen rytmi hevosen kanssa voi löytyä aikaisintaan kymmenen askeleen jälkeen, jos saa kunnolla keskittyä, niin tuommoisessa tehtävässä, noin ahtaassa tilassa (6 ratsukkoa ja melko pieni neliö), minulla ei ole mitään onnistumisen mahdollisuuksia. Kurjinta oli se, että tuosta ahtaanpaikan ahdistuksesta ja hanuristressistä jäi sellainen hermostunut fiilis päälle, että koko lopputunti meni vähän ohi. Otettiin laukkaa pitkillä sivuilla ja vaikka yleensä Sissin laukka on tuntunut kivalta, niin nyt ei yhteistä rytmiä löytynyt siinäkään.

Ainoa, mistä onnistuin pitämään kiinni tälläkin kertaa oli se, että jokainen laukka nousi minun pyynnöstäni. Mielentila huomioon ottaen olen yllättänyt, että sain edes tuosta pidettyä kiinni. Jotain edistystä siis kai... Aika mölö fiilis jäi siitä, että annoin itseni ahdistua niin kovasti.

*****

Tänään aamulla olin ensin tekemässä tallihommia Stenbackassa, josta jatkoin matkaa tunnille Rauhalaan. Ratsuksi sain pitkästä aikaa Kuvan. Harjoiteltiin lisäyksiä käynnissä ja ravissa. Kuvan kanssa tämä tuntui aika paljon vaikeammalta kuin kesän lopulla Retun kanssa, mutta se johtuu varmaan siitä, että Retun tempo on lähtökohtaisesti niin hidas, että siihen on helpompi saada tuntuvampi lisäys. Toisaalta en ole vielä kovin hyvä tuntemaan hevosen liikettä ja veikkaan, että moni pieni lisäys jää minulta helposti rekisteröimättä.

Laukassa istuminen meni tänään paljon paremmin kuin eilen, mutta jalkojen kanssa oli vielä ongelmia. Niiden rentojen, mutta paikallaan pysyvien jalkojen löytäminen ei ole ihan helppoa.

Pidätteiden suhteen sorruin taas huijaamaan itseäni. Mikä siinä on, että pitää uskotella itselleen pitätteen menneen läpi, vaikkei sen seurauksena tapahdu mitään???

Tallilla on ollut ihanaa, mutta ratsastuksen suhteen on nyt vähän argh-fiilis :( Ensi viikon aikataulut ovat semmoiset, etten näillä näkymin pääse kertaakaan ratsastamaan. Ehkä ihan hyväkin ottaa pieni aikalisä ja antaa ajatusten hautua. Mentaalivalmentautumista ja vatsalihastreeniä. Tallitöitä ja syksyistä metsää.
Zen