Issikkamaastoilua

Rentouttavan, vahvasti heppapainotteisen viikonlopun huipentumana odotettu kahden tunnin maastolenkki ihan vähän lässähti. Maasto on hevostelun kannalta kurjassa kunnossa: metsässä salakavalasti upottavaa mössöä on paljon, hiekkatiet ovat vielä tosi liukkaita sohjon ja jään vuoksi.

Olimme siis toistamiseen Ankin tallilla ja sain ratsukseni jo edelliseltä kerralta tutun Jörvin, joka on valtavan kiltti sekä hoitaa että ratsastaa (kaikki tallin hevoset vaikuttivat olevan erittäin mukavia hoitaa).

Suuntasimme samoihin maastoihin kuin tammikuisella retkellämme, mutta metsässä oli kyllä ihan toivottoman kurjaa kulkea. Pakkautunut polku kantaa aina niin kauan, että ehtii tuudittautua turvallisuuden tunteeseen, mutta antaa sitten yllättäen periksi. Lyhytjalkaiset heppapolot jättiläistädit selässään uppoavat melkein kainaloa myöden.

Tölttiä päästiin menemään useampia pätkiä. Välillä onnistuin pitämään Jorvin töltillä, mutta ihan ei vielä riittänyt herkkyys huomamaan, milloin askellus oli vaihtumassa raviksi. Toki sen sitten vaihtumisen jälkeen huomaa; issikoiden ravikin on melko tasaista, mutta töltissä ei kyllä pomputa mihinkään suuntaan.
Laukkaamaan ei tällä maastoretkellä päästy lainkaan, mutta yritin hyödyntää pitkät käyntipätkät keskittymällä istuntaan (jota muuten sainkin korjailla melkein useamman kerran minuutissa). Seuraavan kerran maastoon kannattanee lähteä vasta, kun lumet ovat sulaneet ja polut ehtineet kuivua, siis joskus juhannuksen jälkeen ;)

Enkä taaskaan muistanut ottaa kuvia - mikä mua vaivaa?! Heppahuumaus, veikkaan. Turvaudun siis kuvituksessa tuoksukoiraan:

Kiitolaukkaa satumetsässä

Issikkavaelluksella Ankin tallilla Kirkkonummen Lapinkylässä. Pakkasta ei onneksi ollut kuin aste tai pari ja suurin osa vaelluksesta mentiin sen verran metsässä, että aukeilla käynyt viima ei juurikaan päässyt meihin käsiksi. Sääolosuhteet siis siinä mielessä kunnossa. Yöllä ja aamulla tosin oli satanut toistakymmentä senttiä lunta entisten päälle, joten reittivaihtoehdot vähenivät selkeästi.

Saimme aluksi pienen issikkaperehdytyksen kentällä ja lähdimme sitten matkaan kaikkiaan seitsemän ratsukon voimin. Reitti kulki enimmäkseen metsäautoteillä (tai sellaisiksi veikkaisin) ja umpimetsässä. Lumi lisäsi haastetasoa hieman, sillä koko ajan piti olla skarppina ja väistellä oksia, jotka lumen painosta roikkuivat huomattavasti tavallista matalammalla.

Paremmilla poluilla päästiin kokemaan vauhdinhurmaa. Hangessa ei töltti oikein onnistunut, mutta hepat intoutuivat laukkamaan tosi riemukkaasti- issikat ovat elementissään lumessa ja pakkasessa. Tuntui, että ratsastamani ruuna Jörvi löysi aina vielä hieman edellistä suuremman vaihteen. Kiitolaukka satumaisessa maisemassa oli huikea kokemus!

Muutamilla paremmin auratuilla pätkillä päästiin myös kokeilemaan tölttiä. Matkustusmukavuus tuossa askellajissa oli huippuluokkaa. Tosin issikoiden kohdalla kaikki askellajit ovat selkeästi helpompia istuttavia, kun liike on huomattavasti pienempää.

Aika lensi vielä nopeammin kuin Jörvin laukka, ja kahden tunnin retki loppui turhan pian. Iloksemme saimme vielä kentällä vähän treenailla tasapainoa ratsastamalla naistensatulassa sekä takaperin. Jännää ja hyödyllistä!

Kaikki retkellä mukana olleet hepat olivat todella ystävällisiä ja helppoja käsitellä. Ja sitä paitsi mahottoman söpöjä heviletteineen! Ankin tallilla oli mukavaa ja osaavaa ohjausta ja hevosilla erittäin hyvät oltavat. Oli lähellä, ettei jo varattu uutta retkeä ensi viikonlopulle, mutta ymmärsin sentään malttaa mieleni ja neuvotella asiasta ensin kotona :)

(Kuvan talvimaisema ei ole tämän päivän retkeltä vaan kuluneelta viikolta. Kuvan ottamisen jälkeen lunta on ehtinyt tuprutella lisää useampaankin otteeseen! Ai niin, ja tänään iltapäiväpulkkailun loppumetreillä saatiin ihastella muutamaa hurjaa tuulenpuuskaa, jotka tiputtivat puista nyrkin kokoisia lumiklönttejä. Leevi-koiraa hirvitti, ja se yritti juosta putoilevia klönttejä karkuun =) Puuskat pöllyttivät niin paljon lunta, että välillä näkyvyys oli vain muutamia metrejä - melko arktista!)