On ratsastamista – ja sitten on Ratsastamista

Siitä on nyt suunnilleen vuoden päivät, kun ratsuväki (=supervalmentaja Mia) karautti tallinpihaan pelastamaan tätiä pahasta pulasta. Monien muiden ongelmien ohella hyvin nopeasti kävi ilmeiseksi, että yksi este täysipainoiselle harjoittelulle oli surkea kunto.

Niin kuin moni muukin asia, on myös kunto kohentunut vuoden aikana, mutta samaa tahtia on kasvanut myös vaatimustaso – lopputulema on se, että jokaisella tunnilla meinaa loppuu kunto kesken, sekä minulta että Durandolta. Tilannetta ei varmasti ole parantanut pyrkimykseni onnistuneisiin ratsastuskertoihin, mikä on tarkoittanut käytännössä noin 15–20 minuutin ratsastuksia. No päätin viime viikolla, että on ryhtiliikkeen aika!

Mutta voi hyvänen aika, miten vaikea on Ratsastaa itsekseen! Sykemittari on tämänkin sluibailun todentamisessa aika armoton kaveri:

Valmennustunnin lukemat

sykealue 3 (korkein) – 13:23
sykealue 2 – 18:30

Itsekseen ratsastaessa

sykealue 3 – 0 min
sykealue 2 – 3:26

Ja minä muka ihan tosissani yritin!!! 

No nyt tuon herätyksen jälkeen olen tsempannut entistä enemmän ja eilistä itsenäiseltä ratsastukselta kirjautui reilut 13 minuuttia sykealueelle 2 ja 3-sykealueelle jopa 20 sekuntia :)

Enkä nyt siis yritäkään väittää, että ratsastuksen kuuluisi aina olla sellaista, että syke nousee hurjaksi – sehän riippuu aina ratsukon tasosta, päivän kunnosta ja siitä, mitä harjoitellaan. Selvää kuitenkin on, että samalla hevosella näin suuret erot valmennustuntien ja itsekseen ratsastusten välillä kertovat karua kieltä siitä, että itsekseen tekeminen ei ole Ratsastamista nähnytkään, ei aina edes ratsastamista vaan ehkä pikemminkin jonkinlaista ratsastelua.

Haastan siis itseni muokkaamaan sekä valmennustuntien että itsenäisten ratsastustuntien sykealuelukemia lähemmäs toisiaan. Valmennustuntien lukemat saisivat kunnon kohentamisen myötä mielellään vähän laskea ja itsenäisen ratsastuksen lukemat tsemppaamiseen ja keskittymisen myötä vähän kasvaa.

Kuntokuurilaiset :)

Kohokohtia viikkojen varrelta

Huhhuh, että on ollut haipakkaa helmikuussa! Heppailua, töitä, kuntoilua, salaatin pilkkomista ja ruokien punnailua – siinä mun päiväni pääpiirteissään. Sosiaalinen elämä on ollut todella köyhää, bloggaamisesta puhumattakaan. Tää on tietysti vähän kökköä, mutta oon ajatellut tämän nyt niin, että keskityn nyt hetken itseeni ihan täysillä, niin sitten voin toivottavasti lopettaa sen iänikuisen jankuttamisen siitä, kuinka pitäisi saada itsensä kuntoon. Sen sijaan voin alkaa jankuttaa siitä, kuinka pitäisi pitää itsensä kunnossa ;)

Heppailun kohokohdat viimeisten viikkojen ajalta:

• Ei ole pelottanut! Satulassa on ollut kiva ja levollinen olo. Olen  ratsastanut maneesissa samaan aikaan jopa kolmen muun ratsukon kanssa niin, että pysyi edes pieni ajatus tekemisessä.
  
  
• Onnistunut askeleen pidennys ravissa Mian tunnilla viikko sitten – ja pelkällä istunnalla. Onnistuminen ei ollut pelkästään oma fiilikseni, vaan kehuja tuli myös Mialta. Vasemmassa kierroksessa viimeisellä kokeilulla pari ensimmäistä askelta tuntuivat tosi hienoilta – väitän tunteneeni voiman hevosen takapäässä.
  
  
• Marin valmennuksessa viime viikonloppuna aukenivat taas silmät sisäohjanriippuvuuden osalta. Piti pienentää ympyrää ravissa ja pienellä ympyrällä näyttää, että vaikka sisäohjan päästää löysäksi, pysyy hevonen silti pienellä ympyrällä – ei pysynyt ensimmäisenä päivänä varsinkaan oikeassa kierroksessa.
  
  Kolmantena päivänä onnistui jo melko hyvin sekä ravissa että laukassa. Pitää vaan muistaa pitkä sisäjalka, paino sisäistuinluulla, hartian kääntäminen ympyrän sisälle, ulkolavan hallinta ulko-ohjalla ja tarvittaessa lapojen siirtäminen sisällepäin molemmilla ohjilla. Niin, ja tietysti pitää koko ajan muistaa istua kunnolla niin kuin kaikessa muussakin tekemisessä, etunojakönötys on ankarasti ja poikkeuksetta kielletty.
  
  
• Durando on ihana!

Ja perisuomalaiseen valittavaan tyyliin pitää tietysti kirjata vähän jotain huonoakin: kelit ovat tehokkaasti estäneet pellolle pääsyn viime aikoina. Durtsilla kun ei ole tilsakumeja, ei näillä plussakeleillä oikein pitkälle pötki ennen kuin on pään kokoiset tilsat kavioissa.

Kuntoilu

Oon noudattanut mulle laadittua kunto- ja ruokaohjelmaa täsmällisesti (paitsi Marin kurssin aikana, mutta silloinkaan en syönyt mitään epäterveellistä enkä energiamäärällisesti enempää), ja tulosta on syntynyt: paino tänään 67,8 kg.

Tajusin, että oon sieltä mun kaikkein painavimmista päivistä pudottanut nyt jo yli 20 kg! Olen niin tyytyväinen itseeni. En niinkään kilojen vuoksi vaan siksi, että olen onnistunut saamaan niskalenkin mieliteoistani ja löytänyt kauan kateissa ollutta päättäväisyyttä ja itsekuria.

Olo on energinen ja iloinen, mutta se täytyy myöntää, että nälkä vähän vaivaa. Erityisesti salaattipäivällisen jälkeen on sellainen olo kuin ei olisi mitään syönytkään. Mutta mulle on luvattu, että se helpottaa vähän ajan päästä, kun elimistö tottuu pienempiin annoksiin ja energiamäärään.