Nakuilua

Keskiviikkona tuli oikein hiki auringossa. No eipä toisaalta ihme, kun päällä oli samat vetimet kuin 20 asteen pakkasessa :) Mutta niin vain pääsi Durtsikin kevään ekalle nakukävelylle. Ja heti torstaina tokalle. Tänään olikin sitten paluu maanpinnalle, kun suunnattiin maneesiin tuulelta turvaan ennenkuin molemmilla ehti mennä herne nenään.

En tietenkään aio katsoa sinnepäin...

Piikityksen jälkeen meidän ohjelmassa on nyt neljän päivän ajan siis hurjat 15 minuuttia kävelyä. Muu aika keskitytään keksimään erilaisia sirkustemppuja ja harhautuksia, että D pysyisi tyytyväisenä ja sitä myöten lääkeaineet siellä kaviossa, jossa niiden olisi tarkoitus vaikuttaa.

Jotain muutosta on nyt tapahtunut, koska tänään ensimmäistä kertaa yli viikkoon, oikean puolen jalat eivät olleet lämpimät, wuhuu! Tilasin Marin suosituksesta Formula 4 Feetia, ja ehdin aloittaa niiden syöttämisen eilen – en olisi ikinä arvannut, että on noin tehokas aine ;D

Lyhyellekin kävelylle on pakko laittaa suitset ja kaikki remelit kiinni. D on ollut kiltti potilas, kyllä parin kuukauden kävelyjakso alkaa jo käydä kärsivällisenkin tyypin hermoille.

Välinäytökset ja The tuomio (osa 3)

Hmmm....paljon on taas vettä virrannut. Yritän tiivistää tähän nyt tärkeimmät asiat, niin jäävät itsellenikin muistiin.

Kengityksessä.

17.2. päivällä Durtsille siis laitettiin rengaskengät ja pohjalliset etusiin. Iltaan mennessä heppa arkoikin jo molempia etusia. Kengittäjä tuli onneksi jo illalla laittamaan pahemmin oirelleen oikean etusen uudelleen. Nauloille oli vaikea löytää paikkaa, niin etteivät olisi heti painaneet. Päätin antaa kipulääkettä ja kävellä taas muutaman päivän (johan oltiin parina päivän otettu muutama pitkä sivu ravia).

Siitä sitten vaan naulaamaan...

20.2. pyysin Johannaa ratsastamaan Durtsilla, että tulisi välillä liikuttua vähän laadukkaammin. D oli kävellyt vähän jäykästi eikä pienen ravipätkän jälkeen tarvinnut enää arpoa, että onkohan jotain vikaa vai ei: D ontui oikeaa takasta ihan kunnolla. Käynnissä käveli suht hyvin, jos kannustin, mutta jos vain antoi kävellä omaa tahtia, ylsivät takakaviot vain vaivoin etukavioiden jälkiin.

Mitään uutta ja ihmeellistä jalassa ei kuitenkaan tuntunut. Eräs ystävä kertoi, että hänen kokemuksensa mukaan hepat menevät usein bliistrauksesta ensin selkeästi huonommiksi, joten elättelin toiveita, että nytkin olisi kyse siitä.

21.2. lähdin itse Portugaliin (pakko näemmä lähteä reissuun, että pääsee joskus ratsastamaankin!). Aamupäivällä sain tallinpitäjältä viestin, että D oli arkonut oikeaa takasta jo käynnissäkin matkalla tarhaan. Hienoa. On niin kiva sälyttää eläinlääkäriyhteyksiä ja kaikkia ylimääräisiä juttuja muiden ihmisten kontolle :( Onneksi on Ella, joka hoiti kaiken loistavasti ja vieläpä iloisesti - ihan aarre!

Bliistrauksen tehnyt ell kävi vielä samana päivänä: takakavio oli vähän lämmin ja siinä tuntui pulssi. D reagoi kuitenkin enemmän vuohisnivelen kuin polven taivutukseen, ja ell oli ehdottanut, että voisi kokeilla ottaa kengän pois.

Vaihteeksi kipulääkettä ja kävelyä.

24.2. Kengittäjä kävi, totesi kavion kylmäksi eikä suostunut ottamaan kenkää pois (onneksi, eihän D:tä voi pitää ilman kenkiä, kun muutenkin on semmoinen arkoja). Kipulääkkeen antaminen lopettiin lääkärin ohjeesta, ja D oli kuulemma virkeä ja liikkui reippaasti. Ravipätkiä alettiin lisätä pikkuhiljaa, ja kipulääkkeestä luovuttiin.

27.2.  Kotiuduin reissusta. D oli vastoin ennakkopelkojani kiltti ratsastaa, ja tuntui minusta ihan puhtaalta. Molemmat oikean puolen kaviot olivat lämpimät ennen ratsastusta, mutta toisaalta sekalaista lämpöilyä Durtsilla on ollut niin kauan kuin se on minulla ollut (mistähän sekin kertoo?).

Reilu viikko ehdittiin mennä pikkuhiljaa ravipätkiä lisäten - ehdinpä tehdä jo kaksi kokonaista kierrostakin ravissa, tosin hyyyyvin loivilla kaarteilla.

5.3. Kauan kaivattu luottolääkärimme saapui viimein Suomeen. Vaikka ell-laskuja onkin ehtinyt kertyä melkoinen tukku, en silti voinut ajatellakaan jättää tätä tilaisuutta käyttämättä; kyseessä on kuitenkin lääkäri, joka on hoitanut Durtsia koko tämän meidän yhteisen taipaleen ajan. 

Muutama kierros ravia liinassa molempiin suuntiin: Ok, he is lame in both front legs.

Mitään en oo ottanu...

Niinpä niin. Surullisinta on, että itse en nähnyt mitään muuta kuin hevosen, joka ravasi vähän liian kovaa. Ja vaikken nyt paljoa ole ratsastanutkaan, ei se silti tunnu kovin mieltäylentävältä, että on vaan ravaillut menemään ontuvalla hevosella.

Kuultuaan pitkän tutkimus- ja hoitokertomuksen ja katsottuaan rtg-kuvat, ell puudutti molempien etusten kavionivelet, jonka jälkeen D liikkui kuulemma puhtaasti. Tavallaan vähän liiankin. Nimittäin sen verran rapsakkaasti riekkui menemään, että kysyin lääkäriltä, josko voisi hoitaa vaan osan kivusta, ettei ihan noin terveeksi tulisi kuitenkaan ;) Taisi olla lääkärin etiikan kannalta semmoinen ehdotus, ettei ollut edes vitsinä hauska ;) (Mutta siis oikeasti hirvittää jo nyt ajatus, että kohta pitäisi kiivetä satulaan.)

Rtg-kuvissa ei tämänkään lääkärin mielestä näkynyt mitään dramaattista. Merkittävin löydös oli lisääntynyt neste kavionivelissä. Hoitona tietysti kavionivelen piikitys hyaluronilla ja tulehdusta poistavalla lääkkeellä (ei kortisoni).

Töppöset.

Tympeetähän tässä on nyt se, että hepan olisi voinut hoitaa myös siellä Vermossa kerralla kuntoon, jos lääkäri ei olisi ollut hieman vanhanaikainen näkemyksissään. Hänhän olisi myös halunnut piikittää nimenomaan kavionivelen, mutta kun ei itse usko minkään muun aineen kuin kortisonin voimaan, niin ei halunnut sitä kaviokuumeriskiä ottaa (mikä tietysti oli viisasta) ja piikitti vain vuohiset. Tämän Vermon lääkärin mukaan muut aineet kuin kortisoni rauhoittavat korkeintaan omistajan mieltä?!?!

Takapolvet olivat nyt hyvät. Oliko sitten se bliistraus auttanut vai olinko alkujaankin väärässä, kun niistä jankutin. Ja se äkkinäinen otj-ontuma - olisiko voinut olla seurausta siitä bliistrauksesta tai oliko kolauttanut johonkin? Miten vaan, niin on mahtavaa, että takapolvia ei tarvinnut nyt hoitaa.

Toisaalta kaikkia kurjia puolia en jaksa alkaa edes listaamaan. Eniten harmittaa se noidankehä, mistä ei tunnu olevan ulospääsyä: hevosella on vikaa -> sen pitäisi liikkua oikein -> ratsastaja ei osaa -> heppa kipeytyy -> sairasloman aikana ratsastajan taidot ei ainakaan parane -> jne.

Mutta ehkä mä vielä jonkin keinon keksin! Sen verran sitkeä (naiivi, hölmö, lapsellinen..) olen, etten vieläkään aio antaa periksi!

Tuomio, osa 2

Koska tällä kokemuksella on reilusti varaa kyseenalaistaa vuosikausia lääketiedettä opiskelleiden ja ammattia harjoittaneiden asiantuntijoiden diagnooseja, kutsuin Durandoa katsomaan toisen lääkärin – omat ajatukset kuin kuitenkin liikkuivat kengitystä enemmän siellä takapolvien tietämillä.

Erittäin ystävällinen uusi lääkärituttavuus saapui sitten tänään aamusta, ja paneutui Durppulan tilanteeseen ja historiaan oikein ajan kanssa. Ehdottomasti plusmerkkiseen saaviin mätkähtää se havainto, että epäpuhtaus oli tiessään eikä taivutuksetkaan käytännössä aiheuttaneet reaktioita, paitsi takapolvista pienet reaktiot silloin, kun lääkäri taivutti pelkkää takapolvea. Taivutusten jälkeen ympyrällä otj otti hieman lyhyempää askelta ulkojalkana, ja oikea tapapolvi oli lääkärin mielestä löysä. Muuten ei ollut löydöksiä, ei lämpöä, turvotuksia eikä nesteitä eikä edes kovin merkittävää aristusta kavioissa.

Tällä lääkärillä oli vähän maltillisempi (?) lähestyminen polvien hoitamiseen: nivelten piikittämisen sijaan polvet bliistrattiin.  Itse olen joskus aikoinani kuullut bliistrauksesta ja joku maallikko sitä joskus vuosia sitten ehdotti Durtsille – tosin näin jälkikäteen en tiedä, tarkoittiko linimenttibliistrausta vai injektiota tehtävää mallia. Nyt tehtiin jälkimmäinen.

Jos jollekulle muullekin tämä on vähän vieraampi juttu, niin tämän sain selville kysyessäni, mistä on kyse: polveen injektoidaan jotain ainetta, joka aiheuttaa siellä steriilin tulehduksen, jonka seurauksena nivelsiteet "tiivistyvät" ja tukevat polvea paremmin. Tämä lääkäri käytti bliistrauksessa c-vitamiini, mutta ilmeisesti esimerkiksi jodia käytetään aika paljon. Ja yksi vaihtoehto on myös veribliistraus, josta on kerrottu Sophia Backlundin blogissa. Bliistrauksesta ei kovin paljoa tietoa tunnu netistä löytyvän. Englanniksikaan en onnistunut löytämään tätä keskustelunpalstan lääkärin (?) selitystä enempää.

Fiilikset on vähän kahtalaiset. Olen iloinen, että ontuminen loistaa ainakin toistaiseksi poissaolollaan. Ja tyytyväinen siitä, että tämä lääkäri otti polvijankutukseni tosissaan. Kummissani olen ehkä hieman siitä, ettei kukaan aiemmin ole sanonut polvea löysäksi – ellei sitten ole taas mennyt minulta ihan ohi, mikä sekin on tietty täysin mahdollista.

Mutta oli miten oli, jos tuo bliistraus auttaa, olen siitä erittäin iloinen. Yritin kovasti kysellä, onko sillä jotain huonoja sivuvaikutuksia, mutta ilmeisesti ei. Toki aina on tulehduksen riski, kun neuloilla törkitään, mutta jos tämä auttaisi, niin olisihan se ilmeisesti hirmu paljon lempeämpi vaihtoehto kuin jatkuva nivelien piikittäminen.

Pelkän kävelyn aikakausi on nyt virallisesti päätöksessä ja pikkuhiljaa voidaan alkaa ravailla. Ensin tietysti vain hyvin lyhyitä pätkiä, muutamia suoria uria, mutta pikkuhiljaa sitten voinnin mukaan enemmänkin. Ja jos ei mitään valtavia takapakkeja tule, niin on vielä ihan mahdollista, että maaliskuun puoliväliin mennessä oltaisiin kutakuinkin normaalissa päivärytmissä.

Kengittäjää vielä odotellaan, kun sairaustumisen vuoksi hänen vierailunsa siirtyi ensi viikon alkuun. Siinä onkin sitten pähkäiltävää, että mihin suuntaan pyllistetään...kaikki pehmustaminen ja enemmän tuen tarjoaminen kun johtaa auttamatta siihen, että riski kengän irtoamiselle on suurempi. Ja buutsit, niistä Durtsilla menee iho rikki. Ah, päätösten helppoutta! Onneksi niitä ei tarvitse tehdä yksin vaan on ammattilaisia apuna – ja joiden suosituksia voi sitten kyseenalaistaa :D

Tuomio

Viime perjantaina oltiin siis Vermossa. Ihana Ella tuli mukaan, ja reissu sinällään sujui ongelmitta, vaikka kotimatkalle pukkasikin jo vähän lumimyräkkää.

Mitä siellä Vermossa sitten sanottiin? No näin:

Mej kaviot epäsymmetriset, samoin varvasakselit monella mutkalla. Vej kavion epäsymmetria selvempi. Oej dist suonet lievästi täydemmät, lisäksi oej hs-yläpäässä lievää palpaatioarkuutta. Mej kaviot kauttaaltaan huomattavan pihtiarat, etenkin antura-alueelta mutta myös kannoilta. Otj vuohisalue lievästi rasittunut. 

Huomiot liikkeessä: Vej rajoittunut ahdas liike suoralla. Kehällä vej sisäjalkana 1-2*, ulkojalkana 1*. Provokaatiot: Oej dist 2-3*, vej dist 4*.  

Rtg (mej ja otj dist lm,dlpm,dp,dmpl): Lievää reunavallimuodostumaa vuohisnivelten etureunoilla. Vej lievää terävöitymistä sädeluun taka-yläreunalla. Mej varvasakselin vinoudet ja kavioiden epäsymmetriat nähtävissä hyvin dp-kuvista.

Eli kukaan Durtsin ontumista tallilla arvioinut ei ollut väärässä; vikaa tosiaan löytyi kaikista kolmesta jalasta, joita vuorotellen arvottiin ontuvaksi.

Nuo rtg-löydökset eivät olleet lääkärin mielestä mitenkään merkittäviä, ja hän arvioi oireilun paikantuvan enemmänkin sidekudoksiin ja kavioluuhun.

Hoito

Hoitona 3 x vuohisnivelen kortisoni-healon-piikitys ja tulehduskipulääkekuuri. Kenkiin pitäisi laittaa välipohjat suojaamaan anturoita ja kengityksellä pitäisi pyrkiä pitämään varvasakselipoikkeamista johtuva vinous kurissa sekä kengittää semmoiseen kenkään, joka tarjoaa riittävän laajan ja symmetrisen tuen (rengaskenkäkö?).

Nyt sitten talutellaan, sitten kävellään selästä ja pikkuhiljaa aletaan ottamaan ravipätkiä ensin suorilla urilla. Lääkärin arvion mukaan normirasituksessa voitaisiin olla maaliskuun puoliväliin mennessä, mikäli hoito tepsii.

Tässä on nyt vaan yksi pienen pieni mutta: en ihan osta tuota selitystä...

Lähes ammattilaisen arvio

Koska olen melkein joka alan asiantuntija, olen myös ihan viittä vaille pätevä tekemään itse näitä diagnoosejakin. Välillä oikein mietin, että mitä mieltä sitä on heppaa kuskailla klinikalle, kun itse kumminkin tietää paremmin ;)

Mutta vakavissaan, lääketieteestä tai hevosen fysiikasta ja biomekaniikasta hyvin vähän ymmärtävänä arvioin kuulemaani siitä vinkkelistä, mikä minusta tuntuu loogiselta ja mistä itselläni on jo kokemusta. Ja tässä ovat faktat, jotka tiedän:

1. Lähes aina, kun Durtsi on mennyt huonommaksi, on hoidettu takapolvia, jonka jälkeen oireilu on aina pikkuhiljaa kadonnut.
2. Edellinen takapolvien piikitys oli heinäkuun alussa, ja tavallinen piikitysväli on ollut 6 kk. 
3. Meillä on ollut sama, erittäin ammattitaitoinen ja kokenut kengittäjä viimeiset 2,5 vuotta. Sinä aikana kenkiä on irtoillut harvoin, ja tilanne kavioiden suhteen on parantunut isosti; juuri viimeistä edellisellä kengityksellä D sai viimein vähän isommat monot jalkaan.

Totta on, että koskaan aiemmin ei Durtsilla ole ollut tällaista yhtäkkisesti alkanutta ontumaa (paitsi ihan silloin ensimmäisinä yhteisinä viikkoina, kun koko ajan oli sitä irtokenkä- ja naulanpainaumarumbaa), mutta tuntuu oudolta ajatella, että jos kengittäjän mielestä tilanne kavioiden suhteen on koko ajan hiljaalleen parantunut, niin nyt sitten 2,5 vuoden jälkeen D yhtäkkiä alkaisi oireilla kavioiden vuoksi noin voimakkaasti.

Ymmärrän toki, että kun muutenkaan ei ole kaikki kunnossa, eivät huonot jalka-asennot varmasti paranna asiaa.  Oma arvaukseni kuitenkin olisi, että varsinainen syy olisi taas siellä takapolvissa, joka taas kuormittaa entisestään etujalkoja. Miten otj vuohisen oireilu sitten sopii tähän kuvioon, niin siihen mulla ei enää riitä mielikuvitus. Tai kai huono askellus (rajoittunut liikerata) takajaloilla voi yhtälailla kuormittaa väärin takajalkojen alaniveliä?

Toisaalta se täytyy myöntää, että minun silmääni D ei tällä kertaa reagoinut takapolvien taivutukseen kovin voimakkaasti, mutta tämä olikin ensimmäinen kerta, kun sain itse katsoa sivusta; yleensä olen juossut rinnalla ja siitä vinkkelistä nähtyä on tietysti aika vaikea verrata tähän.

Joka tapauksessa olen huolissani siitä, että polvet ovat nyt hoitamatta, ja kutsuin siksi toisen lääkärin käymään vielä parin viikon päästä. Vakkariluottolääkäri ei valitettavasti juuri nyt ole tulossa Suomeen, joten täytyy yrittää löytää joku, joka ottaa minun (eittämättä ärsyttävän) takapolvet-jankutukseni tosissaan.

Pihtiarkuus ja renkaiset kaviot = paremminkin vois olla

Niin, ja sitten tuo kavioiden pihtiarkuus...herkät kaviothan Durtsilla on ollut aina, ja kavioiden seinämä on todella ohut, mikä on tehnyt kengittäjän työstä aina kohtuullisen haastavaa. Lääkäri arveli, että vähälumisen talven kovat pohjat ovat pahentaneet arkojen kavioiden tilannetta ennestään

Tällä Vermon reissulla opin nyt sen verran ihan uutta, että Durandolla on renkaiset kaviot. Ja siis senhän näkee ja tuntee ihan helposti, mutta en ole vaan tajunnut kiinnittää siihen sen kummempaa huomiota, kun ei taas muita kavioita ole juuri tullut käsiteltyä viime vuosina.

Renkaisuus – siis vähän kuin vuosirenkaat – viittaa aineenvaihdunnanhäiriöihin eli on oikeastaan kaviokuumeen esiaste. Tästä johtuen Vermon lääkäri ei myöskään halunnut piikittää kavioluuta, vaikka arvelikin osan ongelmaa olevan siellä, sillä kortisoni on toisinaan sitten se, mikä katkaisee kamelin selän ja aiheuttaa ihan oikean kaviokuumeen. Että tämäkin vielä.

Lopuksi

Mun pitäis varmaan olla ihan maani myynyt, maata sängyssä ja kastella tyynyni katkerilla kyynelillä. Surullinen toki olen, mutta joku kummallinen toivo mussa vaan koko ajan elää. En osaa ajatella, ettäkö kaikki toivo Durtsin kanssa olisi menetetty.

Ja rakkaat lukijat, jotka olette eläneet upeasti mukana niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin, vaikka olisittekin sitä mieltä, että olen täysin epärealistinen ja elän haavemaailmassa, suokaa minun silti jatkaa sitä. Edes vähän aikaa.

Voi suru

Tästä oli tarkoitus tulla semmoinen postaus, missä olisin hehkuttanut muutamia viime päivinä oivaltamiani juttuja. Mutta tämänhetkisessä mielentilassa se on mahdotonta. Joten tarjoilen teille valitusvirren, vaihteeksi.

Viime keskiviikon tunnilla, noin 10-15 minuutin ravailun jälkeen, huomasin vasemmassa kierroksessa, että Durando alkoi tuntua vähän kummalliselta. Hetkisen kuluttua pää liikkui jo selkeästi liikkeen tahdissa ja parinkymmenen metrin jälkeen ontuminen oli jo todella voimakasta. Käveltiin reilut viisi minuuttia ja kokeiltiin sitten ravia oikeaan kierrokseen. Ei tarvinnut montaa metriä mennä – tuntui, että D on ihan romuna. Ei vaan pystynyt erottamaan, että mitä jalkaa se ontui.

Käynti oli kuitenkin puhdasta, ja tallissa tutkiessa mikään jalka ei erottunut joukosta. Ajattelin, että taluttelen pari päivää ja tarkkailen tilannetta.

Torstaiaamuna kavioista olivat lämpimiä kaikki paitsi oikea etunen. Torstai-iltapäivällä uumoilin, että olisiko vasemmassa etusessa ehkä sisäsyrjällä ruununrajassa vähän enemmän nestettä. Ja tarpeeksi tarkkaan kun kyyläili, saattoi myös arvuutella, josko D seisoi sillä kaviolla vähän enemmän sisäsyrjällä. Kylmäsin siis taluttelun jälkeen vasemman etusen, ihan varuilta.

Perjantaina lämpöä oli erityisesti vasemman takasen sisäsyrjällä kintereen alapuolella. Vasen etunen oli ihan normaalin oloinen. Taluttelulenkin jälkeen laitoin arnikaa sekä vasempaan etuseen että takaseen, ihan varuilta.

Lauantaina lämpöä oli erityisesti oikeassa takasessa, mutta ero muihin jalkoihin oli kyllä todella pieni eikä sitä enää peltolenkkien jälkeen huomannut.

Tänään Erikeeper-Ella lähti saikkulaisen kanssa käyntimaastoon. D oli kuulemma ollut säpäkkä, muttei tehnyt älyttömyyksiä. Lenkin jälkeen Ella oli kokeili pyynnöstäni ravia maneesissa ja Durtsi oli edelleen epäpuhdas. Ella arveli, että vika olis oikeassa etusessa.

Että näin. Hevoseni ontuu, ja sen jalat oireilevat vuoropäivin, joten on mahdotonta edes sanoa, missä jalassa vika on.

Alunperin elättelin toiveita, että olisi joku nopeasti ohimenevä juttu. Mentiin silloin keskiviikkona yhtä maapuomia, johon D kyllä kolisteli tapansa mukaan ihan huolella - toivoin, että olis vaan jotenkin kolauttanut ja saanut kipeän mustelman tai jotain muuta suht vaaratonta ja nopeasti parantuvaa. Mutta kyllä tää nyt siltä näyttää, että se on klinikalle soitettava huomenna.

Jos nyt jollakulla on tarinoita, joissa yllättäen alkanut ja nopeasti voimistunut ontuminen on parantunut lähes itsekseen tai ollut vaan ihan joku pikkujuttu, niin jakakaa ihmeessä. Tähän iltapäivään asti olin kovin optimistinen ja siksi tipahdinkin aika korkealta, kun kuulin, että D on ontuu edelleen. Voi suru.

Vaikka kyllä mun on pakko sanoa, että olen silti kiitollinen, että niin monta kuukautta meni todella, todella kivasti. Ja ei, tässä ei ole yhtään sarkasmia vaan olen ihan vilpittömän kiitollinen.

Pidättehän kuitenkin peukkuja, että saadaan vika paikannettua ja Durppulapurppula huollettua kuntoon. 

Kaksi kolmesta

Laadukas, terve, edullinen – näistä voit tavallisesti valita korkeintaan kaksi. Oma valintani oli laadukas ja edullinen.

Näin jälkikäteen laskettuna edullinen on maksanut jo vähintään ostohintansa ylimääräisinä eläinlääkärikuluina. Vielä vuosi pari tätä rataa, niin olisi voinut ostaa hevosen, joka olisi ollut laadukas ja terve. Tosin sitten, jos sille laadukkaalle ja terveelle tapahtuisikin jotain, ei eläinlääkärikuluihin enää olisi varaa.

Luottoeläinlääkärimme kävi siis torstaiaamuna. Edellisellä käynnillä toukokuun alussa niiskutin ilon kyyneleitä, kun lääkäri kommentoi liinassa näkemäänsä sanoilla "very good". Nyt tuon kommentin tilalla oli ensin vasemmassa kierroksessa syvä hiljaisuus ja sitten oikeaan käännettyäni jo alle puolikkaan ympyrän jälkeen "kiitos". Ja sitten alkoi oikean takasen taivuttelu, ja sitä seurasi molempien takapolvien ultraus. Kohdassa, jossa vasemmassa polvessa näkyi ultrassa kaunis yhtenäinen linja, oli oikeassa polvessa ihan selkeä rikkinäinen kohta.

*****

Tiesin Durandon ostaessani, etten ollut saamassa tervettä hevosta. Yllättävää kyllä, se ei silti tee juurikaan helpommaksi näiden löydösten hyväksymistä  ja jatkuvien terveysongelmien kanssa painimista. Tiesit, mihin ryhdyit – sitä hoen itselleni. Ja silti jokin osa minussa aina toivoo ihmeparantumista. Uskoo salaa, että hoito, hoiva ja rakkaus eheyttää, jopa rikkoutuneen nivelen.

*****

Rakkaus ei taida kaikkivoipaisuudestaan huolimatta tepsiä niveliin, joten turvauduin jälleen kerran tohtorisedän apuun. Molemmat polvet piikitettiin hyaluronilla, kroppa kiropraksaulteltiin paikoilleen ja tällä kerralla hoitoa tehostetaan Adequan-piikeillä kerran viikossa seitsemän viikon ajan. Halpaa kuin saippua. Voi kun vois sanoa, että onneksi Durtsilla on vakuutus. Ja onhan sillä, mutta se ei vaan korvaa mitään jalkoihin liittyviä juttuja :/

*****

Mutta palataan takaisin alun teemaan. Edellisen kirjoituksen kommenteissa kehuttiin sitä, miten fiksua on hankkia ensihevoseksi laadukas yksilö. Kyllä se tietysti onkin, mutta jos ei ole varaa hankkia sellaista, joka on myös terve, niin kannattaa ehkä puntaroida vaihtoehtoja pari kertaa. Ja ainakin aloittaa ahkera säästäminen eläinlääkärilaukun muotoiseen säästölippaaseen; siellä ei nimittäin varat kauaa vanhene.

Valitsisinko toisin? En, sillä siinä vaiheessa, kun minulle selvisi Durandon vammojen laatu ja laajuus, oli se jo minulla koeajalla ja olin siihen jo niin korviani myöten rakastunut ja henkisesti sitoutunut, etten siitä enää voinut luopua (järkisyiden vuoksi yritin kyllä). Entä jos totuus olisi paljastunut jo ostotarkastuksessa? En tiedä. Olinkohan jo henkisesti silloinkin valintani tehnyt ja sydämeni menettänyt?

Ja sitä paitsi, hevoset ovat todella herkkiä hajoamaan: tänään terve hevonen voi huomenna olla mennyttä, joten mitään takuita mistään jatkuvuudesta ei hevoskaupoilla ollessaan voi kuitenkaan ostaa. Ei millään rahalla.

*****

Ei tämä silti juuri tällä hetkellä mitään juhlaa ole. On kova huoli Durandon puolesta. Olin elätellyt toiveita, että päästäisiin edes puolen vuoden piikitysväliin, mutta nyt pärjättiin juuri ja juuri neljä kuukautta. Toisaalta oireilu alkoi nyt todella yhtäkkisesti ja paheni nopeasti. Ell sanoi, että oikeassa takasessa näkyi myös vähän jotain ruhjetta, ja oli sitä mieltä, että jos on ottanut jotain osumaa, niin se on voinut vaikuttaa. Melkein toivoisin, että se olisi niin. Muutoin tuntuu vähän lohduttomalta.

Vaan ei auta itku markkinoilla, sillä nyt on hoivailun aika. Jos terveen hevosen kanssa saan tuhrattua tuntitolkulla aikaa tallilla, niin vähintään yhtä hyvin se onnistuu sairaslomalaisen kanssa. Tänään kävin tallilla kolmesti: aamulla harjailemassa, kävelyllä ja syöttelemässä vihreää – aitasin Durtsille laitumesta sairastarhan, mutta eihän siinä portilla mitään kasva. Puoli viiden aikaan kävin ottamassa ukkelin sisälle, kun mietin, että siinä savipläntillä seistessä voi olla helteessä vähän tukalaa. Illalla kävin vielä taluttelemassa uuden lenkin ja syöttelemässä vähän lisää.

Niin ja sain lääkäriltä myös voidetta, jota oon nyt laittanut Durtsin silmään aamun ja illoin. Alkaa olla jo melko normaalin näköinen alaluomi, onneksi!

Vähän huonompia uutisia

Durando ei halua enää laukata. Ei varsinkaan vasempaan kierrokseen, mutta eipä se oikeakaan laukka mitään hehkeää ole.

Tällä kertaa ongelma ei valitettavasti liity mun päättäväisyyteen, vaan selkeästi nyt on jossain kipua tai jäykkyyttä. Jos vasemman laukan saa useamman yrityksen jälkeen nostettua (tarjoilee siis noin 1/5 kerrasta oikeaa laukkaa), niin jos edes ajattelee pientä kokoamista, rikkoo D samantien raviin. Muutenkin tuntuu, ettei sitä vasemmassa laukassa saa yhtään ulko-ohjalle vaan rikkoo siitäkin saman tien. Oikeassa laukassa tahtoo tapojensa vastaisesti nostaa päätään ylös ja jännittyy selästä.

Kiropraktikko-lääkärimme tulee onneksi ensi viikon torstaina. Taitaa olla taas takapolvien piikittämisen aika. Toivottavasti saadaan hyaluronilla ja naksauttelulla heppa taas kuntoon.

Samaan surkusyssyyn alkoi myös kenkäshow: maanantaina irtosi vasen etukenkä. Sinänsä hyvä ajoitus, että se oli kengityspäivä. Ikävä kyllä D hankkiutui eroon vasemmasta etukengästä toistamiseen ja heti keskiviikkona. Jälleen voin olla kiitollinen, sillä kiltti kengittäjä tuli vielä samana päivänä korjaamaan tilanteen. Iloista on, ettei kavio lämpöile juuri normaalisti poiketen. Kengänirrotusriehuissa oli tietysti toiseen takaseen tullut haava, mutta se näyttää onneksi Animalintex-kääreellä parantuvan hyvin.

On tämä kanssa yhdenlainen laji... Vaikka tämän murheenkin keskellä mun täytyy sanoa, että oon ihan hirmuisen iloinen ja kiitollinen siitä, että Durando oli monta monta kuukautta ihan huippuvedossa ja oon todella päässyt ratsastamaan ja kehittynytkin. Ja optimistina uskon, että parin viikon päästä saadaan taas palata sille innostavalle kehityksen polulle!

Ei ookaan pitkään aikaan ollut mitään sairaslomaa

Johan tässä kerkiskin noita normaaleja viikkoja olla. Onkin jo korkea aika saikutella vähän. Ihan vaikka vaan sarasvuolaisten kiusaksi, jos ei muuten ;)

Mutta vakavasti puhuenkin Durtsi on siis taas muutaman päivän saikulla. Takapolvet piikitettiin uudelleen ja kiropraktikkolääkäri niksautteli myös selän, joka ei hänen mielestään ollut lähimainkaan priima vieläkään. (Pahin paikka oli oikealla selän ja lantion taitekohdassa, toiseksi pahin vasemmalla keskellä selkää. Myös lantiossa oli epäsymmetrisyyttä. )



Myös pitkään vaivanneeseen kakkaamisvaikeuteen tartuttiin viimein. Tämä lääkäri arveli, että jäljet voisivat johtaa pernaan. Lupasi lähettää jotain voodoomömmöjä, saa nähdä :)


Nyt joka tapauksessa neljä päivää sairastarhaa ja sitten pehmeällä laskulla takaisin arkeen. Kaikkein olennaisin hoito-ohje oli tämä: ratsastaessa selkä pitää saada ylös ja takajalat toimimaan, muuten selkä-polvi-selkä-polvi-kierre vain jatkuu. Että semmoinen pala kakkua...


*****

Ensimmäiset sairasloman jälkeiset liikutukset jäävät nyt ihanan ja avuliaan tallikaverin harteille, koska itse suuntaan huomenna Portugaliin. Edessä on neljä päivää ratsastusta Marin luona, superhyvin ratsastetuilla lusitanoilla. Elättelen toiveita, että kiemurtelun korjaamisen asemesta olisi kerrankin mahdollisuus keskittyä omaan istuntaan :D

*****

Ennen sairaslomaa ehdin ratsastaa pari sellaistakin kertaa, joista en tänne ole kiireiltäni kerinnyt mitään rustaamaan. Niistä on kuitenkin pakko merkata itsellekin muistiin yksi olennainen onnistuminen. Kas näin se meni:

Yritin nostaa oikean laukan, mutta kun toinenkaan yritys ei tuottanut tulosta käänsin ehkä jossain määrin turhautuneena Durtsin täyskaarrolla toiseen suuntaan. Uraa lähestyessä aattelin, että olisko ihan tyhmää koklata vasenta, sitä vaikeampaa laukkaa. Onnekseni en jäänyt sen kummemmin pähkimään, vaan kokeilin. Taisin yllättää sekä itseni että Durden, koska vasen laukka nousi todella nätisti. Sen jälkeen ei sitten oikeankaan kanssa ollut mitään ongelmaa.

Tarinan opetus: Jos joku ei toimi, niin kannattaa aika pian miettiä, voisiko yrittää samaa jotenkin toisin tai vaikka väliin jotain ihan muuta. Se ei ole luovuttamista, se on viisautta. 

Synoviitti

Alan pikkuhiljaa toipua lauantain ilmalennosta. Pää on kyllä särkenyt todella sitkeästi ja lauantai-sunnuntai-yö huimauksineen ja pahoinvointikohtauksineen oli kamala. Luin kuitenkin HUSin sivuilta, että ovat ihan tyypillisiä lievän aivotärähdyksen oireita ja kun muistinmenetystä tmv. ei ole, niin ei myöskään ole syytä huoleen. Sinänsä hassua, että oireita tuli nyt näin paljon, vaikken edes päätäni kolauttanut tällä kertaa. Edellisellä lennolla meni kuitenkin kypärä vaihtoon eikä silti seurannut samanlaista hedariputkea.

Lauantain tippuminen oli siis seurausta pierupukkilaukasta, johon D päätti sännätä heti ratsastuskerran aluksi, kun oltiin keritty mennä ensimmäinen pitkä sivu kevyttä ravia. Rapsakkuutta oli ollut havaittavissa jo alkukäyntien aikana ja ravipyyntöön vastasi ensin laukalla, joka ei ole lainkaan tavallista. Siitä kuitenkin rauhottui ravaamaan, kunnes sitten pitkän sivun päädyssä lähti ihan täysillä. Sain maksaa taas kovan hinnan siitä, etten muista/osaa pitää nyrkkejäni kiinni: menetin ohjat heti ensimmäisessä pukissa eikä sen jälkeen sitten ollutkaan juuri mitään tehtävissä. Hetken vielä sinnittelin kyydissä ennen kuin lensin voltilla tantereeseen.

Muksahdin vain muutaman kymmenen sentin päähän kouluaidasta, onneksi en sen päälle, ja selvisin säikähdyksellä, päänsäryllä ja murskaantuneella itseluottamuksella. Harmittaa. Juuri kun olin ehtinyt rakennella mieleeni sellaista kuvitelmaa, että selättäisin ne pukittelut.

Säikähdyksestä ja tärinästä huolimatta kiipesin takaisin selkään. Sanni oli tulossa pitämään tuntia. Odotellessani katsoin parhaaksi mennä pelkästään käyntiä ja siinäkin jotain muuta kuin suoria uria. Kun Sanni tuli hyppäsin selästä alas toiveikkaana, että Sanni kokeilisi, mikä D:tä vaivaa. Mitä vielä, jouduin takaisin selkään.

Durando oli todella jäykkä molempiin kierroksiin. Ei oikeasti taipunut senttiäkään ja oli kova kuin kivi. Olisi pitänyt viimeistään siinä vaiheessa tajuta lopettaa. Ratsastaminen sattui omaankin selkään, mutta niin sitä vaan selviydyttiin ja pikkuhiljaa Durtsikin vähän pehmeni. Yhdet lähdöt koetti vielä ottaa lopputunnista, mutta sain tilanteen haltuun. Laukkaa en mennyt, mutta Sanni kokeili sitä lopuksi ja laukkasi ihan kivasti, varsinkin oikeaan kierrokseen.

******

Sunnuntaina olin itse niin huonossa hapessa, että tarkoitus oli vaan vähän juoksuttaa Durandoa kentällä. Kaveri kuitenkin kaahotti menemään ihan hullua pierupukkilaukkaa eikä korvaansa lotkauttanut mun jarrutuspyynnöille. Myöskään kentän syvähkö hanki ei tuntunut yhtään haittaavan menoa. Olin tyytyväinen, etten ollut satulassa.

*****

Maanantaina matkattiin Viikkiin Hevossairaalaan.

Vaikkei se nyt ehkä tässä pääasia pitäisi ollakaan,
niin kyllä tuolle omalle ryhdilleenkin voisi yrittää jotain tehdä?!!?

Ultraäänitutkimuksessa ei löytynyt mitään erityistä.

Usean tunnin tutkimusten jälkeen saatiin diagnoosi: synoviitti eli nivelkalvon (?) tulehdus takapolvessa. Ikävä kyllä tämä diagnoosi ei sulje pois sitä, etteikö siellä voisi olla jotain enemmänkin vialla, vaikkei ultralla ja röntgenillä mitään löytynytkään. Hoitona nyt kortisoni- ja hyaluronipiikitys, ja sairaslomaa kolme viikkoa. Kaksi viikkoa ensin pelkkää taluttelua ja kolmannella viikolla voi alkaa pikkuhiljaa vähän juoksuttamaan, mutta mitään ei saa laittaa selkään vielä silloinkaan, ei edes juoksutusvyötä – selkä oli myös melko huonona.

Durtsin takaselle 2,5 :(

Että semmoista. Murehtimalla ei mikään parane, joten päivä kerrallaan parasta toivoen ja tulevaisuuteen luottaen tässäkin täytyy elää. Selän kuntouttamiseen ja kunnossa pysymiseen täytyy panostaa ja se alkaa fysioterapeutin käynnistä.

Mahdoton arvioida, mikä osuus selkäkivuilla on ollut pukitteluun ja muuhun tötöilyyn, mutta uskotte varmaan, että omatunto kolkuttaa.

Sokeri- ja motkotuslakkoja on tullut rikottua ankarasti, mutta yritän nyt pikkuhiljaa keräillä sirpaleita kasaan. Aloitetaan tästä:

Positiivista: 

• Durando sai tänään uudet kengät. Edelliset pysyivät hienosti jalassa 7 viikkoa ja yhden päivän, vaikka oli jopa tilsakumit. Olen niin kiitollinen taitavasta, kokeneesta kengittäjästä, jonka ansiosta minulla on yksi huoli vähemmän ja Durando pystyy ainakin kävelemään.
• Leivoin tallille tippumiskakun, ja siitä tykättiin =)

*****

Leevi Petteri Virolaiselta terveisiä, että hän viihtyy hyvin nyt, kun on mukavan viileää. Mikään ei ole niin kivaa kuin hangessa sukeltelu ja lumen kaivaminen.  Paitsi ehkä kesällä ruohon syöminen.

Vauhtiraita

Täällä ollaan taas! Matkalla oli ihanaa, mutta kotiin oli oikein kiva tulla. Varsinkin, kun tultiin sopivasti neljä tuntia sähköjen palautumisen jälkeen ;)

Päivät ennen matkalle lähtöä olivat niin kiireistä, etten kerennyt edes siirtämään kuvia kännystä koneelle. Siitä syystä nämä kynimisen jälkeiset otokset tulevat esittelyyn vasta nyt. Vauhdikkaan kampauksesta huolimatta kaveri pysyy vielä ihan hyvin käsissä ;)

 

Matkalla oli välillä valtavan ikävä molempia kotona odottavia poikia. Onneksi molemmat olivat hyvässä hoidossa, joten aihetta huoleen ei ollut. Tosin myrsky ja sähkökatko eivät olleet varsinaisesti helpottaneet hommaa.

Ihana, taitava Sanni oli ratsastanut Durandon niin hyväksi, että laukka oli yhtä upean tuntuista kuin ihan kaikkien aikojen ensimmäisellä kokeilukerralla. Paitsi että se tuntui hyvältä, se oli lähes äänetöntä, mikä lienee hyvä merkki (?).

Pari kertaa olen nyt reissun jälkeen ehtinyt ratsastaa, ja jännä on huomata, ettei uusi vuosi mitenkään automaattisesti ole pyyhkinyt pois entisiä haasteita: laukannostojen kanssa takutaan edelleen. Onnistuessaan nostot ovat enimmäkseen hyviä, mutta ainoastaan murto-osa pyynnöistä menee läpi.

Tämä ilta oli laukannostoangstailun osalta positiivinen poikkeus ja synnytti jo pienen toivonkipinän. Tein kaikki nostot käynnistä siten, että käänsin lyhyeltä sivulta jo muutama metri ennen kulmaa, väistätin muutaman askeleen uralle ja pyysin laukkaa heti uralle päästyä. Onnistuin yllättävän hyvin saamaan Durandon kuulolle, ja laukat nousivat oikein reippaasti. 

***

Yleisesti ottaen Durando voi paremmin, ei ole makoillut tarhassa ja on saanut lisää massaa. Silti jotain kummallista siinä on: yhtenä hetkenä se on ihan superhyvä ratsastaa, mutta saattaa muuttua sekunnissa todella huonoksi. Siitä tulee haluton, kyljet muuttuvat pinkeiksi, pää tippuu melkein maahan eikä sitä kerta kaikkiaan tee mieli potkia väkisin eteenpäin. Täytyy vielä kysyä lääkäriltä, josko tähystys ja röntgen sitten kuitenkin voisivat auttaa eteenpäin.

Varovaisen toiveikas

Mietin, että mitähän kamalaa manaan tapahtuvaksi, jos rohkenen kirjoittaa tänne, että mieli on tällä hetkellä sellainen varovaisen toiveikas. Durando on vaikuttanut vähän pirteämmältä eikä sitä ole nähty nyt viikkoon makoilemassa tarhassa (se, ettei kukaan ole sattunut näkemään, ei tietenkään tarkoita, etteikö olisi saattanut makoilla). Silmien voi vähän pinnistelemällä kuvitella olevan vähän kirkkaammat ja jollei paksuuntunut karva hurjasti hämää, on lihaa luiden ympärille saattanut tulla hitunen lisää. 

Keskiviikosta perjantaihin D sai vähän palautella mieleen ratsun hommia, hyvin rauhallisesti. Perjantaina oli rankimman liikunnan päivä, mikä tarkoitti noin 40 minuutin ratsastusta, jossa mukana reilut alku- ja loppukäynnit. Raviin Durtsi on lähtenyt kaikkina päivinä innokkaasti ja ollut kevyen tuntuinen. 

Eilen kokeilin onnistuisiko jopa laukka, mutta se taisi olla vähän liian aikaista. Oikeaan kierrokseen nosto onnistui hyvin ja vajaan kierroksen jälkeen siirryttiin raviin ajatuksena kokeilla yhtä lyhyesti myös vasen kierros. Ensimmäiset yritykset kaikuivat kuuroille korville ja sen jälkeen Durando tarjosi neljä kertaa oikeaa laukkaa, vaikka yritin pitää asetuksesta huolta ja ajoittaa nostot kulmiin. Kun vasen laukka viimein nousi, huokaisin helpotuksesta ja siirryin loppukäynteihin. 

Ei olisi vielä pitänyt yrittää noin paljoa, sillä nyt edellisen kahden päivän hyvä fiilis koki pienen kolauksen ilman, että siitä oli yhteistyölle oikeastaan mitään hyötyä. Kun toinen on vielä toipilas, ei mulla ollut sydäntä  kauhean tiukasti pyytää mitään, jolloin laukannostoyritykset vasempaan tahtoivat taas lipsahtaa vähän enemmän sellaisen epämiellyttävän pusertamisen puolelle. 

Tänään päätin yrittää nollata tilanteen virkistyslenkillä maastossa. Sain oikein houkuteltua miehenkin mukaan. Ikävä kyllä pakkanen oli jäädyttänyt tien pinnat sen verran liukkaiksi, ettei ilman hokkeja sitten kuitenkaan uskaltauduttu kenttää pidemmälle. Vähän harmitti, koska hokit olivat tyrkyllä siinä harjapakissa ja ystävällinen tallikaveri olisi lainannut työkalujakin. Miehellä oli kuitenkin tuli pyrstön alla, eikä varikkopysähdykseen siis ollut aikaa. Kukaan meistä ei ollut kovin virkistyneen oloinen kentällä kehän kiertämisen jälkeen, vaikka keli olikin kaunis.

Ne mahtuu sittenkin!

Sain eilen Durandon verikokeen tulokset: arvot olivat vähän kohentuneet, mutta leukkarit edelleen selkeästi alle normirajan.  Ekalla kerralla 4,9 ja nyt 5,2 – normin alaraja on 6. Punasolu- ja hematokriittiarvo olivat nousseet, mikä on hyvä juttu (tosin ne eivät mitenkään huolestuttavan alhaalla olleetkaan). Lääkärin ohje oli alkaa pikkuhiljaa liikuttaa vähän enemmän ja tarkkailla tilannetta. Jos tarhassa makoilua tai muuta oireilua vielä esiintyy, niin sitten tähystykseen.

Eilen vielä taluttelin, mutta yritin jo saada Durtsin ravaamaan pieniä pätkiä vierelläni. Kovin happamasti suhtautui aluksi, ehkä kahdeksannella yrittämällä oli havaittavissa pientä innostumista.

*****

Tänään jännitti, että noinkohan parin viikon leppoisan taluttelun ja satulahuoneessa lojumisen jälkeen ratsastushousut vielä mahtuvat jalkaan. Mahtuivat kuin mahtuivatkin. Ei nyt varsinaisesti tehny tiukkaa, mutta eivätpä olleet kyllä suuriksikaan päässeet jäämään.

Satuloinnista ei uljas ratsuni ollut mitenkään superriemuissaan, joten odotukset eivät olleet korkealla. Melko alakuloisena tallustelin maneesiin ja könysin selkään.

Alkuun käynnissä tuntui siltä, että selkä pakenee alta, mutta jo vajaan kierroksen jälkeen syttyi pieni toivonkipinä. Jospa sittenkin?

Parinkymmenen minuutin kävelyn jälkeen kokeilin ihan vähän pohkeenväistöä ja sen jälkeen pyysin ravia. Yllätys oli melkoinen, kun tilaukseni toimitettiin jotakuinkin heti.

Durando ravasi iloisesti, kevyesti ja korvat hörössä. Ja myös oikeaan kierrokseen. Sain todella tehdä töitä malttaakseni ratsastaa vain vähän, etten yhtäkkisellä rasitustason muutoksella pilaisi koko hommaa.

*****

Tämän päivän myönteisestä yllätyksestä huolimatta olen melko varma, että sinne tähystykseen vielä päädytään. Tänäänkin oli pari kertaa havaittavissa sitä kummallista rungon jäykistymistä, vähän kuin D olisi kakkaamassa, muttei sitten teekään mitään. Takapää kohoaa ja jännittyy ja samalla vauhti hiipuu.

Jään nyt kuitenkin vielä muutamaksi päiväksi tarkkailuasemiin... Pitäkää peukkuja, että tulossa olisi ihmeparantuminen!


Positiivista:

• Durando ravasi mielellään ja oli kevyen tuntuinen.
• En ollut lihonut ulos ratsastushousuistani taluttelutauon aikana. 

Ei kai saisi sortua elättelemään mitään toiveita

Väliin mahtui tasan se yksi pirteämpi päivä. Lauantaina Durtsi oli taas loikonut tarhassa ihan pitkin pituuttaan eikä kävelykään oikein tahtonut maistua. Huomattavasti hauskempaa tuntui olevan riimun pyydystäminen suuhun. Tai sitten D vaan totesi sen oivalliseksi keinoksi häiritä keskittymistäni ja saada vauhti hetkellisesti hidastumaan. Mistä noista tietää, kun eivät mitään puhu...

Kävin eilen ostamassa oikein pienireikäisen heinäverkon, jonka ystävällisen tallikaverin avustuksella väkersin kaltereista roikkumaan. Nyt on ainakin sisällä ollessa evästä ja tekemistä tarjolla – toivon, että tramppaaminen karsinassa loppuu tai ainakin vähenee.

Melko uuvuttavaa

Voisi varmaan luulla, että olen ihan kypsä, kun en pääse ratsastamaan ja joudun vaan taluttelemaan Durandoa. Mutta en ole. Durtsin kanssa on kiva puuhailla, vaikkei selkään pääsisikään ja tallilla on niin kiva ilmapiiri, että siellä vilahtaa viitisen tuntiakin ihan hujauksessa. Niin kävi esimerkiksi tiistai-iltana. Loppua kohden aloin tosin hieman nuupahtaa, ja hetken jo pelkäsin, että noinko alkaa tallin taika haihtua.

Kotiinpäästyä totuus alkoi valjeta. Kurkkukipua, kuumetta ja kammottava lihassärky. Yö oli hirveä ja keskiviikkona oli todella sairas olo.

Ihan vähän uuvuttavaa on siis se, että kipeänäkin pitää jaksaa raahautua tallille taluttamaan. Tänään oli jo selkeästi parempi olo, mutta eilinen talutusreissu oli kyllä tuskainen. Mutta tätä se on, hevosenomistajan elämä. Ei nyt ihan ruusuilla tanssimista, mutta edelleen hyviä puolia on huomattavasti enemmän kuin huonoja. Tai ainakin niillä hyvillä puolilla on enemmän painoarvoa :)

Positiivista:

• Durtsilla kaikki neljä kenkää tallella :)
• Täti paranemaan päin

Lainakengissä

Eipä ehtinyt toinen sairauslomapäivä kuin vähän yli puolen välin, kun tallilla oli päästy todistamaan seuraavanlainen tapahtumasarja: D makaa tarhassa, D makaa tarhassa pää maassa, D ponkaisee pystyyn ja lähtee pukkilaukkaan. Tarvitseeko arvuutella, mikä on tapahtumasarjan kakkososan seuraus? Aivan, heihei oikea etukenkä!

Kurjemmaksi kengän lähdön tekee se, että kengityksestä ei ollut kuin hieman reilu kaksi viikkoa eli kavio ei ole ehtinyt juuri kasvaa ja lähtiessään naulat repivät mennessään hyvän siivun muutenkin auttamattoman ohutta naulausalaa. Ei tule kenkääjän tehtävä olemaan helppo ja siksi olenkin jäänyt odottamaan toiveikkaana, että kokenut vakkarikengittäjä pääsisi tulemaan paikalle, ettei tarvitsisi montaa kertaa välissä yrittää.

Liikkua kuitenkin pitäisi sen puolisen tuntia päivässä, ja onneksi saatiin lainaan kenkä, joka toivottavasti vähän suojaa Durtsin herkkääkin herkempää kaviota:

Vaikka liikkuttamiseen onkin nyt mennyt selkeästi aiempaa vähemmän aikaa, oon kuitenkin onnistunut tuhertamaan tallilla joka päivä vähintään pari tuntia, parhaimpana neljä. On se kiva, että on jollain alueella luontaista lahjakkuutta :) 

Ravuri-herjojen pelossa tartuin pienempään pahaan eli saksiin ja kävin käsiksi Durtsin harjaan. Sain paljon hyviä neuvoja, mutta sen jälkeen kun mielestäni olin valmis, tuli ihana tallikaveri vielä apuun ja leikkasi pois vähintään saman verran. Silti harjaa on jäljellä näin paljon: 

Mutta tuon lyhyemmäksi en suostu sitä leikkomaan. Tykkään hulmuavasta harjasta, semmoinen niillä nuoruuden unelmahepoillakin aina oli :)

*****

Lääkärille muuten soittelin tuon kengänmenetyspäivän jälkeen ja kyselin mielipidettä, että pitäiskö kuitenkin jo varailla sitä tähystysaikaa. (En halua kuulostaa pessimistiseltä, mutta jos vetoja pitäisi lyödä, joutuisin laittamaan rahani likoon sen mahahaavan puolesta.)

Sain ohjeen tarkkailla tilannetta ja soittaa, jos makoilu tai muu oireilu lisääntyy merkittävästi. Jos ei, niin kuulemma parempi odottaa, että päästään viruksesta ensin eroon, jolloin ei kuskata näitä pöpöjä maailmalle. Durtsinkaan vastustuskyky ei ole parhaimmillaan, joten siinäkään mielessä klinikkaympäristö ei ole tähän hetkeen se paras vaihtoehto, jos sitä vaan voi lykätä.

Olen yllättänyt itseni suhtautumalla tähän sairasteluun ja vastoinkäymisiin enimmäkseen melko hillitysti.  Tottakai harmittaa ja on Durandon puolesta kurja mieli, mutta olin kai hevostelun tähän puoleen itseni henkisesti sen verran hyvin valmistanut, että en osaa sanoa olevani kovin yllättänyt. Ja lisäksi olen toiveikas, että kaikki vielä kääntyy paremmaksi ja jossain vaiheessa ollaan ihan varmasti ansaittu ainakin kahden kuukauden seesteinen ja auvoisa jakso. Tai kuukauden. No viikko edes?

*****

Tänään pääsin talliköpöttelyn lisäksi kirpeälle pakkaskävelylle hyvän ystävän kanssa. Oli ihanaa – seura ja maisema kohdallaan.

Pipi poika

Eilen kävi lääkäri tutkimassa Durandoa, joka on viime aikoina ollut välillä tosi nuupahtaneen oloinen ja käyttäytynyt muutenkin ajoittain kummallisesti (makoillut useampana päivänä tarhassa).

Omalla hurjan pitkällä kokemuksellani olin jo päättänyt, että Durandolla on mahahaava tai hiekkaa suolistossa. Ensimmäistä kyllä lääkärikin oireiden perusteella epäili, kun hiekkaa ei ainakaan yön yli vedessä roikkuneessa ulosteessa tuntunut eikä suolistosta kuulunut sen tyylisiä ääniä. 

Perusteellisen tutkimuksen jälkeen sovittiin, että jos verikokeessa ei näy mitään kummallista, niin seuraavaksi Durando vietäisiin tähystykseen. 

Onneksi verikokeesta tuli löydös: valkosoluarvo oli selkeästi viitearvon alapuolella, mikä viittaisi mahdolliseen virusinfektioon. Yleensähän tulehduksissa leukosyyttien määrä lisääntyy, mutta virustulehduksissa hevosella valkosolut voivat myös vähentyä. 

Vaikkei mikään sairastaminen ole tietenkään kiva juttu, niin tässä tapauksessa virusinfektio olisi kyllä vaihtoehdoista ehdottomasti tervetullein. Muita en halua tässä vaiheessa vielä miettiäkään. 

Ohjelmassa seuraavat pari viikkoa: rauhallista taluttelua. Sitten uusi verikoe, jolloin toivottavasti myös pieni potilas voi jo selkeästi paremmin.