Hyvää joulua vaan :)

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Se tuntuu olevan mun slogan. Ihan kaikessa. Valitettavasti vaan ratsastuksessa pitäis mieluummin olla ajoissa. Tai jopa ennakoida.

*****

Viikon tauko valmennuksesta näkyi ja tuntui. Toisaalta ylitin itseni kiertämällä pellon pariinkin otteeseen ja kokeilemalla siellä vähän raviakin. Se tosin johti pieneen ylikierroksilla käymiseen, mutta onnistuin rentouttamaan itseni ja sain lopulta hepankin asettumaan ilman, että mitään paikallaan ravailua pahempaa ehti edes tapahtua.

Maneesissa ratsastin joululoman aikana melko vähän, mikä ehkä sitten jouluaaton vapaapäivän jälkeen näkyikin parina rodeonäytöksenä :(

Olin maneesissa yksinäni ja pyysin ensimmäistä laukkaa oikeaan kierrokseen. D kyllä nosti laukan heti, mutta pyrki enemmänkin laukkaamaan paikallaan ylöspäin kuin yhtään eteenpäin. Yritin istunnalla ja maiskuttamalla vähän pyytää enemmän eteenpäin suuntautuvaa liikettä, ja siitä se sitten lähti taas kuin tykin suusta. Parit spurtit, tiukat kurvit ja muutamat pukit. Sitten sain pysähtymään.

Hetken päästä pyysin uuden laukan. Ja taas mentiin! Tällä kertaa kuitenkin ajatuskin pelasi vähän paremmin ja mieleen muistui Mian ohje jarruttaa vain yhdellä ohjalla eikä vetää tasaisesti kaikilla voimilla molemmista. Olen siis kehittynyt, koska pystyin jo rodeon aikana tuottamaan toisenkin järkevän ajatuksen. Se ensimmäinenhän on jo iskostunut mieleen: pidä pää ylhäällä!

Pidin jälleen kiinni itselleni edellisen rodeon yhteydessä luomastani säännöstä, että selästä ei tulla alas, vaikka pelottaisi vaan että ratsastan niin pitkään, että syke on normaali eikä mikään osa kropasta tärise. Näin tein nytkin ja suuntasin vielä maneesista pellollekin. Siellä oli kuitenkin toinen heppa liikenteessä ja se aiheutti Durdessa sen verran pörinää, ettei rohkeus sitten enää riittänytkään satulaan kipuamiseen, joten talutteluksi jäi.

*****

Rodeosta mulle tietysti tuli heti mieleen, että no nyt Durandolla on varmasti joku paikka kipeänä. Että miksi se muuten silleen hassusti vaan laukkaisi paikallaan.

Onneksi Tapaninpäivän epävarmuuteen sain helpotusta ihanalta tallikaverilta, joka ystävällisesti kipusi Durden selkään. Arvio: ei tuntunut mitenkään oudolta.

Kävin itsekin selässä, mutta minulle varsinkin oikea laukka tuntui ponnettomalta ja rikkojakin tuli. Johtuiko se sitten siitä, että olin kuitenkin asennoitunut erityisesti kuulostelemaan outouksia? Tai vaan siitä, että jätin kannukset katsomon penkille?  – Niillä on muuten mulle ihan valtava henkinen merkitys, ne on vähän kuin mun sotamaalaus :)

*****

Tänään oli sitten onneksi Mian tunti. Se vaan täytyy sanoa, että kyllä viikko on mulle tällä hetkellä vielä liian pitkä aika touhuilla itsekseen. Tai että ei siinä ainakaan edistymään pääse :)

Puhuttiin taas paljon tuosta mun hitaudesta. Mia painotti, että mun olisi tärkeää tehdä esimerkiksi ravi-käynti-ravi-siirtymiä niin nopealla tahdilla, että se tuntuu itsestä ihan hengästyttävältä. Vaikka itse siirtymät eivät sitten olisikaan ihan tyylipuhtaita, niin tärkeää olisi, että oppisin olemaan nopea ja opettaisin samalla myös Durdea siihen nopeuteen.

Tunti oli taas mahtava, kuinkas muuten. Kerran rekisteröin kommentin "Loistavaa, Saija!". Jostain syystä se tarttui korvaani monin verroin voimallisemmin kuin kymmenet vähemmät mairittelevat kommentit :D

Harjoiteltiin ekan kerran pohkeenväistöjä laukassa. Olivat kuulemma vielä melko kaukana pohkeenväistöistä, mutta ainakin sain Durden pysymään laukassa, siirtymään uralta sivuttain keskihalkaisijalle, suoristumaan ja kääntymään taas uralle. On sekin jo jotain!

Iloisimpana onnistumisena jäin mieleen, kun vasemmassa laukassa tehtyjen pohkeenväistöjen jälkeen piti ratsastaa lävistäjä, jatkaa kaksi kulmaa vastalaukassa ja siirtyä sitten raviin. Sain tehtyä kohtuulliset kulmat ja pidettyä laukan sen verran hanskassa, että siirtymästä tuli miellyttävä. Jostain syystä nuo onnistuneet siirtymät tuottaa tällä hetkellä kaikkein mahtavimpia fiiliksiä. Toki huippukivoilta tuntuvat myös ne harjoitusravipätkät, kun saan istunnan hetkellisesti kohdilleen ja hevosen liikkumaan itsekseen, kutakuinkin suorana - niissä hetkissä ratsastaminen tuntuu todella helpolta, sen kolme sekuntia :)

Ristiriitaisia fiiliksiä

Kun työt on tehty, voi keskittyä vaan näyttämään komealta. 

Durando oli eilen illalla ollut levoton tallissa ja taas tänään makoillut tarhassa. Silmätkään eivät ilmeisesti ole ihan niin kirkkaat kuin sopisi toivoa. Päätin, että soitan maanantaina lääkärin paikalle ja kyselen, että mistä kannattaisi lähteä tutkimaan. Varmaan ainakin verikokeet voisi ottaa ja varmistaa, ettei ole mitään puutoksia eikä toisaalta päinvastaisiakaan.

Näitä outouksia lukuunottamatta D oli ihan normaali oma itsensä. Hörisi tyytyväisenä, kun menin hakemaan sitä tarhasta ja söi karsinassa hyvällä ruokahalulla aamulta ylijääneet Vi-Siblin-kaurat. (Ilmeisesti aamulla, kun on vaan kauraa, ei Vi-Siblin uppoa yhtä hyvin kuin iltamössöjen kanssa. Sitten kummallisesti kuitenkin iltapäivällä kylmänä tekee hyvin kauppansa.)

Osaan onneksi aina stressata sitä, että mitä jos pahennan asioita, joten huolissani kyselin vielä tallinpitäjän mielipidettä liikuttamiseen. Sain kuitenkin neuvon liikuttaa kevyesti (normaalisti), jos vain hevonen liikkuu halukkaasti.

Ja liikkuihan se. Kyllä on muuten hurjia päiväkohtaisia eroja liikkumisinnossa. Eilinen kävelylenkki teki luultavasti hyvää mielelle ja keholle.

Vähän, mutta ajatuksella

Tällainen kerta tänään (minuutit kutakuinkin sinnepäin):

15 minuuttia kävelyä maasta käsin (muutamia ravipätkiä molempiin suuntiin)
10 minuuttia käyntiä ratsailla
15 minuutin alkuverkka, kevyttä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, suoria uria ja suuria ympyröitä
5 minuutin välikäynti pitkin ohjin
15 minuuttia "työskentelyä": ravi-käynti-ravi- ja ravi-pysähdys-ravi-siirtymiä sekä käynnissä pohkeenväistöä 3/4-linjalta uralle ja siitä laukannosto
15 minuuttia loppukäyntiä maasta käsin

Olin taas tarkkana punkemisen kanssa ja voin kyllä ihan rehellisesti sanoa, että tänään homma ei lähtenyt käsistä vaan hoksasin reagoida yrityksiin ajoissa ja sain tilanteen korjattua kohtalaisen helposti. (Paitsi lähtipäs kerran, mutta kuka näitä epäonnistumisia haluaa kaivella :))

Yritin myös muistaa pitää kyynärpäät kyljissä ja kädet paikallaan, muttei jarruttamassa. Durtsi liikkui tosiaan iloisen oloisesti, joten taisi ainakin onnistua olemaan jarruttamatta. Etupää sukelteli välillä, mutta ei järkyttävän syvälle eikä kohtuuttoman pitkiksi ajoiksi.

Uhkarohkea yritykseni kokeilla pohkeenväistöjä käynnissä ja siitä suoraan laukannostoja kantoi hedelmää. Väistöt tuskin olivat muotovalioita, mutta laukka nousi kaikilla neljällä yrityksellä erittäin helposti, joskin toisella kerralla vasempaan kierrokseen oli tuloksena oikea laukka eli asetuksen (ja ehkä oman painonsa asettamisen) kanssa saisi olla vielä tarkempana.

En ole ihan varma siitä, millainen on hyvä laukannosto. Nämä tuntuivat hieman rajuilta, mutta toisaalta väistöissä oli melkein kaikki vauhti hiipunut, joten laukannostaminen lähes paikaltaan kai vaatiikin vähän voimaa? Veikkaan, että ne olivat aika hyviä, koska ne tuntuivat jotenkin positiivisella tavalla energisiltä. Mutta olivat hyviä tai huonoja, niin iloista oli se, että laukka nousi toivotulla hetkellä, pienillä avuilla ja onnistuin jopa itse pitämään kroppani kurissa enkä nytkähdellyt ihan minne sattuu.

Alkuverkoissakin laukannostot ravista onnistuivat kohtuullisesti. Oikeaan itse asiassa tosi hyvin. Vasempaan kierrokseenkin ensimmäinen nosto onnistui, mutta myöhemmin ympyrällä tuli yksi rikko (seurasta siitä ainoasta kerrasta tänään, kun punkeminen lähti lapasesta), jonka jälkeen ensimmäinen nosto ei onnistunut ja jouduin vähän hakemaan uutta vauhtia keventämällä.

 

Hikiseksi ei heppa tästä(kään) ratsastuskerrasta yllättäen tullut, mutta toivottavasti D:lle jäi siitä edes puoliksi yhtä hyvä mieli kuin minulle. Ikävää, että huoli terveydestä vähän varjostaa muuten oikein onnistunutta päivää.

Positiivista:

1) Onnistuneita laukannostoja sekä ravista että käynnistä pohkeenväistön jälkeen.
2) Vain yksi paha punkeminen.
3) Hyvä yhteistyöfiilis!

Tuppisuutunti ja kiiltävät kengät

Ehdotin tänään itse tunnin aluksi, että mitä jos minulta kiellettäisiin puhuminen tunneilla. Tipan mielestä idea oli hyvä – veikkaan, että ilmassa oli jopa pientä huojennusta siitä, että tajusin tarttua tähän itse ;).

Saan toki vastata kysyttäessä ja kysyä, mikäli jokin jää epäselväksi, mutta turhanpäiväinen jauhaminen, selittely, analysointi ja lörpöttely saa nyt jäädä. Ei niin, etteikö juttelu olisi kivaa ja jossain määrin hyödyllistäkin, mutta koskapa en kertakaikkiaan pysty samaan aikaan keskittymään myös ratsastamiseen, on parempi keskittyä vain ratsastamiseen. Kuka tietää, saattaahan näin toimimalla vaikka vahingossa edistyäkin ;)

Tänään harjoiteltiin taas pohkeen ja reaktioiden nopeutta, suoraan ratsastamista, punkemisen estämistä ja laukannostoja. Kaksi tärkeintä havaintoa pohkeen nopeuteen ja punkemisen estämiseen liittyen:

1) Kun on koko ajan skarppina, niin pääsee puuttumaan punkemiseen ennen kuin tilanne on päässyt karkaamaan käsistä.

2) Nopeus pohkeen käytössä tarkoittaa sekä fyysisen tekemisen faktista nopeutta, että reagointinopeutta molempiin suuntiin. Ei riitä, että käyttää pohjetta, kun tahtoo hevosen siirtyvän jonnekin päin vaan ihan yhtä tärkeää on tajuta hellittää heti, kun hevonen vastaa pyyntöön. Tai vaikkei vastaisi, on parempi hetkeksi hellittää ja pyytää sitten heti uudelleen vähän terävämmin kuin jäädä sitkeästi itse punkemaan, jolla vain tarjoaa hevoselle mukavan tuen, jota vasten punkea.

Käännöksissä sain tsempata ulkoapujen kanssa ja erityisesti oikeassa kierroksessa ympyrällä sisäpohkeen kanssa. Käsien oikeaa paikkaa korjailtiin myös useaan otteeseen. Vasemmassa kierroksessa sisäkäsi meinaa jäädä vetämään liian taakse ja oikeassa kierroksessa taas päinvastoin myötää liikaakin – näiden korjaamisessa auttoi jalustinhihnan päästä kiinni pitäminen.

Laukannostoja harjoiteltiin sekä pohkeenväistöistä että ympyrällä. Jälkimmäinen sujui tänään paremmin. Jälleen kerran huomasin, että kunhan pidäte menee läpi, niin laukka nousee erittäin helposti. Miksi sitten niin usein teen kuitenkin pidätteen, joka on vain onneton sinnepäinroiskaisu, suljen silmäni ja toivon parasta? Miksi en tee kunnolla, kun kerran ymmärrän, että se on enimmäkseen siitä pidätteestä kiinni?

Tunnin lopuksi tuli haaste (vai ukaasi? ;)), että seuraavalla tunnilla Durandon ei tarvitsisi kertaakaan punkea oikea lapa edellä minnekään. Ei ole epäselvyyttä siitä, mitä harjoitellaan lähipäivinä...

****

Sovituskopissa.

Durtsi-mussu sai tänään uudet kengät. Ajatella, että viisi viikkoa on kulunut ilman irtokenkiä ja ontumisia – ihan mahtavaa! En voi kuin kiittää onneani siitä, että päästiin huippukokeneen ja -taitavan kengittäjän asiakkaiksi.

Huomenna mennään maastoon kävelylle; Durando on taatusti ansainnut leppoisan päivän, ja täti herkuttelullaan useammankin kävelylenkin.

Ryysyistä rikkauksiin

Kyyneleet silmissä tänään Tipan tunnilla. Nimittäin ilon kyyneleet :) Ihan superhyvä fiilis!

Aluksi sain ratsastaa suoraan 3/4-linjoilla ravissa. Sen jälkeen herkistettiin ja heräteltiin sekä hevosta että ratsastajaa nopeilla ravi-käynti-ravi-siirtymillä. Aluksi paketti levisi aina käyntiin siirtymisen yhteydessä, ja Durando lähti punkemaan kierroksesta riippuen joko sisälle tai ulos. Yllättävän nopeasti aloin kuitenkin saada sen verran rotia omaan tekemiseeni, että käyntiinsiirtymiset onnistuivat hallitummin eikä hevonen venähtänyt kilometrinmittaiseksi banaaniksi.

Yhdessä kohden keskityin taas hetken vääriin asioihin, unohdin ratsastaa, ja onnistuin sössimään kaiken hyvän työn. Sain pienen kurinpalautuksen ja sen jälkeen jatkettiin vielä samaa harjoitusta sen verran, että saatiin taas ratsukko järjestykseen.

Kun kuri ja järjestys ;) oli palautettu oli kuvio seuraava: lyhyeltä sivulta ravissa käännös 3/4-linjalle, suoristus, siirtyminen käyntiin (suorana!), pohkeenväistöä uralle ja uralla laukannosto. Aloitettiin vasempaan kierrokseen, jossa laukannostoon asti homma meni hyvin. Laukannostikin sinänsä, mutta asetus oli aina uralle päästyä lipsunut sen verran, että ensimmäisillä kolmella yrityksellä tuloksena oli väärä laukka. Sitten keskityin taas vähän paremmin ja jo löytyi vasen laukka.

Oikeaan kierrokseen ensimmäisellä yrityksellä ajattelin taas liikaa ja ehdin jo sotkea keskenään oikeat, vasemmat ja sisä- ja ulkopohkeet. Toisella yrityksellä sain selkeät ohjeet siirtää pohkeet väistön jälkeen päinvastoin. Näillä ohjeilla minäkään en onnistunut epäonnistumaan, ja laukannosto oli oikein onnistunut. Teki oikeasti mieli vähän tirauttaa ilosta.

*****

Ehdin tänään verkkailla itsekseni aika pitkään ennen tunnin alkua ja uhkarohkeasti kokeilin myös jonkin verran laukannostoja. Oma analyysini epäonnistumisista on se, että suurinta roolia niissä näyttelee kertakaikkiaan luokattoman huonot puolipidätteet. Sen sijaan, että osaisin ottaa nopean, selkeän pidätteen, otan jonkinmoisen kummallisen, pitkän ja sitkeän veto-otteen, joka herättelyn ja tasapainottamisen sijasta saattaa pahimmillaan kääntää hevosen pään ulospäin.

Niinä kertoina, kun pidäte tulee nopeasti ja enemmän tunteella kuin järkyttävän pitkällisen ajattelun tuloksena, laukka nousee monesti jo pelkästä pidätteestä ja laukan ajattelemisesta. Vältettävien asioiden lista sen kun kasvaa: sokerin ja rasvan lisäksi sinne pääsevät nyt myös liiallinen ajattelu ja puhuminen ratsailla ollessa.  Tosin jos kahden jälkimmäisen välttelyssä onnistun yhtä huonosti kuin kahden ensimmäisen kanssa, niin en voi muuta kuin toivoa valmentajalta pitkämielisyyttä =) Ei vaan, kyllä mä tsemppaan, kaikkien näiden kanssa!

Oj, vad jag älskar att rida!

Ystäväni Norton ei aina niin nauti mallin hommista. Taustalla tarhakaveri Bräde, joka sen sijaan on kuin kala vedessä linssin edessä. 

Eilinen tunti oli taas ihan hurjan kiva! Nortti oli aluksi vähän jähmeä ja ontui vähän kinnerpattijalkaansa, mutta vertyi kyllä rauhassa verkkaillessa melko nopeasti. Satulassa istuminen tuntui todella tukevalta. Uskon, että ilman satulaa ratsastaminen toi roppakaupalla luottamusta omaan tasapainoon. Toki myös loistava pilatesistunta on tehnyt olon satulassa selkeästi vakaammaksi kuin aiemmin.

Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ravissa ja laukassa. Molemmissa askellajeissa ensimmäiset yritykset olivat vähän sinnepäin, mutta sitten palautteen jälkeen uskalsin taas vähän rohkeammin ratsastaa, jolloin väliin tehtiin ihan kelpojakin väistöaskelia. Varsinkin laukassa pyysin Nortilta aluksi ihan liian ujoa asetusta. Sitten tuli vähän huutia (no ei oikeasti) ja rohkaisin mieleni -> ihan kunnollisia väistöaskelia! Ja vieläpä monta peräkkäin =)

Lopuksi vielä "hypättiin" yhtä kavalettia muutamat kerrat. Kaksi ensimmäistä yritystä olivat surkeita. En ennakoinut enkä edes reagoinut Nortin hidastuvaan askeleeseen. No tästähän seurasi tietysti taas huutia, jonka seurauksena skarppasin ja ratsastin seuraavan yrityksen reippaasti eteenpäin. Nortti vähän kolisteli, mutta skarppasi sitten seuraavalla kerralla itsekin. Sen jälkeen loput yritykset menivätkin ihan mallikkaasti yli. Jos mitään ymmärtäisin, niin voisin väittää, että kivasti säilyi tempo ylityksissä, mutta ehkä en kuitenkaan ala sen enempää analysoimaan kuin että yli päästiin ilman kolinaa ja niin, että tuntui tosi miellyttävältä!

Ehkä parasta kavalettiharjoituksessa oli tällä kertaa se, että mua ei enää yhtään hirvittänyt. Ehkä se ensimmäinen lähestyminen vielä vähän jännitti, muttei niin, että vastassa olisi tuntunut :) Loppua kohden (vaikka kavaletti koko ajan korottuikin ollen lopulta jo ehkä hurjat 30 cm) rentouduin jo niin paljon, että pystyin puhumaan vielä kaarteessa ennen kavalettia. Ei siinä vaiheessa tietenkään enää tarttis turista, mutta kertoo kuitenkin jotain siitä, etten ollut ihan kakkajäykkänä, silloin musta nimittäin tulee ihan tuppisuu.

Istunnan osalta joukkoon mahtui muutamia hyviä hetkiä. Lähinnä sekunteja. Sellaisia jolloin onnistuin aktivoimaan vatsalihakset ilman, että se samalla jännitti koko muun kropan ja pysäytti lantion liikkeen (ja samalla siis hevosen). Uskon, että kyllä se hyvä istunta sieltä pikkuhiljaa löytyy, kun vaan jaksaa asiaa pitää aktiivisesti mielessä ja keskittyä niihin vatsalihaksiin. Ja kehonhallintaahan voi harjoitella muuallakin kuin hepan selässä.

Sitä paitsi kyllähän istuntaosastolla on tapahtunut ihan merkittävää kehitystä. Tämän päivän huonot pätkät vastaavat varmaankin tasoltaan vuoden takaisia hyviä. Mutta sitä ei vaan aina tahto muistaa, kun nälkä kasvaa syödessä ja sitä mukaa, kun jotain oppii, huomaa samalla, kuinka paljon opittavaa vielä on. Tästä huolimatta olen erittäin tyytyväinen tämän kevään aikana tapahtuneeseen kehitykseen. Sen on mahdollistanut kaksi tekijää: kohdillaan oleva motivaatio ja äärimmäisen hyvä valmentaja, joka jaksaa tsempata ja pönkittää tädin itseluottamusta.

Säälittävää

Niin kovasti kuin tahtoisinkin kirjoittaa pitkät pätkät jokaisesta ratsastuskerrasta, niin aika ei taas viime aikoina ole tuntunut riittävän alkuunkaan. Mihinkään. Koska kapasiteetti käy äärirajoilla, en myöskään meinaa muistaa mitään ns. ylimääräistä. Niinpä olen joutunut turvautumaan kamalan ihanaan vaaleanpunaiseen puhelimeeni: nauhoitan ajomatkalla tallilta kotiin tunnin fiiliksiä ja oppeja. Jos muistan. Vähän säälittävää :)

North Light

Viime viikon torstaina olin Mian tunnilla Nortilla. Siitä ei löytynyt sanelua, joten aika hintsut on mielikuvat. Ainakin tehtiin pohkeenväistöjä. Vasempan sujui, mutta oikeaan ei oikein. Kuuntelin Norttia vähän huonosti ja olin siksi liian voimakas avuissani, joten väistöistä meinasi eteenpäinmenevä liike kaikota kokonaan.

*****

Perjantaina ratsastin itsenäisesti Jadella. Tein paljon siirtymisiä ja ympyröitä. Yritin keskittyä vain siihen, että molemmat tädit rentoutuisivat. Jossain kohden meni jotain oikein, koska loppupäässä oikean kierroksen laukka tuntui välillä jo ihan hurjan kivalta ja ravisiirtymiset siitä oli maltillisia. Positiivisempi kokemus kuin mitä odotin.

*****

Sunnuntaina olin taas Mian tunnilla Nortilla ja päästiin menemään puolet tunnista ulkokentällä. Ihana kevät! Maneesi on talvikeleillä ja varsinkin sateella kiva, mutta kyllä niitä seiniä mieluummin katselee ulkomaisemia.

Alkuverkaksi mentiin neliöitä käynnissä ja tehtiin kulmat vähän takaosakäännöksen tyyliin. Lopuksi kokeiltiin muutama kunnon käännöskin, ja kyllähän Nortti ne teki melkoisen nätisti.

Ravissa ja laukassa haasteeni on saada Nortin jalat liikkumaan. Pitäisi muistaa ratsastaa ihan koko ajan, pyytää eteen ja pidättää. Ei ole helppoa, kun on näin hidas.

Sisällä maneesissa tehtiin avo- ja sulkutaivutuksia ravissa. Avossa oikeassa kierroksessa meinasi välillä koko hevonen karata uran sisäpuolelle, mutta muuten taivutukset meni hyvin. Nortti vaan on niin taitava, että jos täti selässä ei ihan totaalisesti sössi hommaa, niin se toimii :)

*****

Maanantaina Lilon tunnilla Jade oli poikkeuksellisen rento. Jopa niin rento, että ensimmäiseen raviin piti vähän reilummin pohkeella kannustaa. Todella epätavallista.

Tunnilla tehtiin paljon siirtymisiä. Aluksi käynti-ravi-pysähdys-ravi-käynti-ravi. Pysähdykset Jaden kanssa ovat aiemminkin sujuneet kelvollisesti, mutta tällä kertaa onnistui myös pysähdyksestä suoraan raviin siirtyminen. Saattaa olla, että siihen väliin lipsahti välillä aina yksi tai kaksi vähän laiskempaa välimallin askelta, mutta kyllä nämä esitykset olivat tässä tehtävässä tämän kaksikon ehdotonta parhaimmistoa.

Ravi-laukka-ravi-siirtymiset sujuivat myös, alkuhapailujen jälkeen. Aluksi en oikein osannut ajoittaa siirtymiä oikeaan kohtaan, annoin liian pienen pidätteen ja liian voimakkaan pohjeavun.  pohkeenväistöjä uralle. Oikealle sujui tosi hyvin, vasemmalle vähän heikommin, mutta tsemppasin loppua kohden.

Lopputunnista tehtiin vielä vastalaukkaharjoituksia niin, että laukattiin pitkän sivun alusta uralta loivasti keskihalkaisijalle ja takaisin ennen pitkän sivun loppua. Yhden kerran Jade vaihtoi laukan, muuten suoriuduttiin kivasti. Oli ihan hurjan kiva ratsastaa, kun Jade oli leppoisan oloinen.

*****

Tänään Rauhalan Tallin tunnilla ratsastin pitkästä aikaa pikkuisella Virmalla. Tunnin aiheena olivat taivutukset. Minulle uutena asiana harjoiteltiin myös vastataivutuksia eli taivutusta uralta ulospäin. Selityksen jälkeen oivalsin, että tavoitteena on ikään kuin sulkutaivutuksen peilikuva, jonka jälkeen uusi asia ei tuntunut enää niin vaikealta hahmottaa.

Virma taipui kuulemma Virmaksi oikein kivasti, varsinkin oikealle. Sen sijaan ihan myötätaivutuksissa oli kyllä välillä melkoisesti haastetta. Erityisesti sen jälkeen, kun ensimmäiset laukat olivat herättäneet Vauhti-Virman, ei taipuminen enää ollut tamman mielessä ihan päällimmäisenä :) Ihana pikkupulla se on <3

Ja ihana kevät! Kävin viikonloppuna puutarhamessuilla vähän nostattamassa kierroksia. Messuilta ajoin suoraan multaostoksille sillä seurauksella, että meidän keittiössä ei ainakaan ennen istutuskelejä mahdu kokkaamaan (ensimmäiset siemenet muuten iti jo eilen!).

Messuilla tavatuista uusista tuttavuuksista jäi erityisesti mieleen Punavihma. Herkän kaunis.

Sulkutaivutuksia ja ruuhkajäätymistä

Perjantaina Mian tunnilla Jade oli enimmäkseen kivan rento, vaikka täti selässä antoi välillä kaikkea muuta kuin rentouttavia signaaleja. Kaikki meni ihan kivasti niin kauan kuin maneesissa oli vain tunnille osallistuvia ratsukoita. Sitten yksi ylimääräinen ratsukko sai taas aikaan ihan järkyttäviä jäätymisiä. Miten ihminen voikin olla niin epävarma ja niin huono tekemään päätöksiä?


Voikohan tuosta seinän ja toisen ratsukon välistä laukata? Entä jos laukkaan ja sitten joku sanoo, että "mitä sä hullu siitä laukkaat"? Ei tuolta sisäkautta kuitenkaan kuulu ohittaa? Vai kuuluuko? Mitähän tässä nyt pitäis tehdä? 

Loputtoman pähkäilyn ajan on tietysti kätevää kävellä tai ravata uralla, jossa kaikki muut yrittää suorittaa annettua laukkatehtävää. Näin.

Vähän harvinaisempana (siis mulle) harjoituksena tehtiin sulkutaivutusta uralla. Ensin oikeaan kierrokseen tuntui vaikealta saada ideasta kiinni. Ulkojalan asento vääntyi ihan kummalliseksi ja satulassa istuminen tuntui kummalliselta. Kolmannella yrityksellä meni jo vähän sinne päin. Vasen kierros olikin sitten Jadelle helpompi, jolloin omankin istunnan kanssa oli tietysti helpompaa. Kummallisesti vaan unohtuu se ratsastaminen heti, kun hevonen tekee oikein. Löperölöperölöperö.

Pohkeenväistöjä tehtiin laukassa uralta poispäin. Vasemmassa kierroksessa ovat Jadelle vaikeampia enkä minäkään taas muistanut ja osannut ensimmäisillä yrityksillä ratsastaa, minkä seurauksena Jade vaihtoi laukkaa heti, kun siirryttiin uran sisäpuolelle. Huutoja tuli löperyydestä ja ihan ansaitusti :) Niiden jälkeen onnistuin vähän skarppaamaan.

Oikeassa kierroksessa liike oli Jadelle helpompi eikä ei-toivottuja vaihtoja tullut. Viimeisellä kerralla uskalsin Mian ohjeistamana ottaa vähän reilummin asetuksen ulospäin ja seurauksena olikin aika kivantuntuista väistöä, joka oikeasti liikkui sivulle.

Laukanvaihtoja harjoiteltiin ratsastamalla kasia niin, että radan poikki tultaessa piti vaihtaa laukka ja suunta. Aika erikoisia hyppelyitä oli meidän vaihdot, oikeaan kierrokseen vaihdettaessa jo vähän villitkin. Olin kuitenkin tyytyväinen, että viimeisellä yrityksillä onnistuin ihan oikeasti antamaan jopa laukka-avut. Osuivatko oikeaan hetkeen askelta, niin sitä en osaa edes arvioida. Jos osuivat, niin tuurilla. Iloista joka tapauksessa se, että sain jalkani liikkumaan. Tähän asti olen pääosin kunnostautunut jäätymisen taiteessa.

Tosi kiva tunti, joka tarjosi sekä ilon ja tyytyväisyyden että moitteen ja skarppaamisen aiheita. Varma menestysresepti, kunhan ainesten mittasuhde on jotenkin tasapainoinen :)

Vapaa päivä

Tänään en mennyt ratsastamaan, vaikka olisin päässyt ihanan Nortin selkään ja vielä Mian tunnille. Voisi luulla, että olen tullut järkiini ja hogannut vihdoinkin, että onhan elämässä muutakin kuin ratsastaminen. Mutta ehei, siitä ei nyt ole kyse. En todellakaan pitäisi mitään vapaapäiviä, jos ei olisi melkein pakko. Vanha kunnon hiertymäongelma on palannut - ja äksympänä kuin koskaan aiemmin. Viimeisen reilun viikon ajan osa keskittymisestä on mennyt siihen, että yrittää olla huomioimatta kipua. Ajattelin, että josko yksi vapaapäivä tekisi tepposet, antaisi ihon vähän rauhoittua ja huilata, haavojen umpeutua.

Eilen tajusin onneksi avautua tilanteesta Mialle jo ennen tunnin alkua, minkä johdosta suurin osa tunnista mentiin kevyessä istunnassa. Alkuverkoissa kevenneltiin 2-2-tahdilla, ja se sujui ilostuttavan hyvin. En tymähdellyt holtittomasti satulaan kuin ehkä joka kahdeksannella askeleella. Ohjaamisen kanssa meinasi kevyessä istunnassa olla taas vähän hakemista, mutta lopputuntia kohden alkoi sujua paremmin.

Ja sitten mentiin puomeja. Viimeksi jo yksi puomi sai aikaan sen, että löysin itseni Jaden kaulalta. Siihen nähden tänään meni paremmin. Olen oppinut jotain Unagista ;)

Puomeja harjoiteltiin sekä ravissa että laukassa. Ravissa askelluksen sovittaminen puomeihin ja askeleen suuntaaminen ylöspäin oli tosi vaikeaa. Välillä tuurilla osuttiin hyvin kohdalle, mutta jos ei osuttu, niin enpä juuri osannut sitä ajoissa huomata, saati tehdä mitään tilanteen korjaamiseksi. Tuntui vaikealta hahmottaa ravissa sitä "ponnistuskohtaa", tai ylipäätään sitä, missä ne hevosen jalat meni.

Laukassa ensimmäisellä yrityksellä etujalat osui puomin molemmin puolin, mutta sen jälkeen aloin vähän saada juonesta kiinni. Laukka-askelilla etäisyyden ja ponnistuspaikan hahmottaminen tuntui jostain syystä helpommalta. Jaden kanssa sai myös tsempata siinä, ettei linja ajautunut liian lähelle maneesin seinää. Haastetta riitti, mutta oli ihan hurjan kivaa!

*****

Tiistaina Rauhalan tunnilla ratsastin pitkästä, pitkästä aikaa Nastalla. Tunnin aiheena oli takaosakäännös, jota tehtiin neliöllä (eli 90 asteen käännöksiä).  Ensin harjoiteltiin käynnin kokoamista. Ei ollut ihan helppoa enkä voi kehua oivaltaneeni koko hommaa. (Olen muuten aika pihalla siitä, mitä tarkoittavat tempo, tahti, rytmi ja vauhti ja mitkä ovat niiden keskinäiset suhteet. Googlaamalla löytyy melko ristiriitaisia selityksiä.)

Vaikka takana oli onnistunut takaosakäännös sekä Nortilla että Jadella, ei ensimmäisistä yrityksistä meinannut tulla mitään. Nasta käveli käännösten läpi. Sitten muistin ulko-ohjan ja uskalsin myös käyttää sitä, jolloin käännökset alkoivat jo vähän vastaamaan sitä hataraa muistikuvaa, joka mulla niistä oli. Vähän hämäsi, kun ulko-ohjan vuoksi Nastan kaula olikin sitten kääntyneenä liikkeestä poispäin, mutta en sitten siinä onnistuneista käännöksistä tohkeillessani siitä kaulasta sen enempää kysellyt tai huudellut. Myöhemmin Mian kanssa keskustellessa palautuikin mieleeni, että takaosakäännöksessä asetus pitikin olla liikkeen suuntaan. No, ilmankos tulikin onnistuneita käännöksiä. Niin...tai siis käännöksiä :)

Nastalla oli kivan tasainen ravi ja muutenkin sopivasti vauhtia. Laukannostoja meinasi ennakoida vähän turhan paljon (tai ehkä annan vääriä signaaleja), ja lyhyt laukkapätkä tahtoi tuhraantua jarrutteluun. Muuten semmoinen lunginoloinen kaveri, joka ei turhia stressaa.

*****

Maanantaina olin taas ihan Raisa Rohkeana Lilon tunnilla :) Tunnilla tehtiin pohkeenväistöjä ja avotaivutuksia, harjoiteltiin ravi-laukka-ravi-siirtymiä ja lopuksi laukkaa niin, että toisella pitkällä sivulla ratsastettiin eteenpäin, päätyyn tehtiin mahdollisimman pieni voltti (tahdin hidastumatta), toisella pitkällä sivulla koottiin laukkaa ja toiseen päätyyn tehtiin pieni voltti.

Pohkeenväistöjä tehtiin niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle ja väistätettiin siitä uralle päin. Käänsin taas aluksi tapani mukaan ihan liikaa, melkein kuin voltille kääntäen, jolloin Jaden takapuoli jäi jo valmiiksi väärin. Palautteen jälkeen sain käännöksiä korjattua miettimällä enemmän käännöstä lävistäjälinjalle kuin keskihalkaisijalle.

Avotaivutukset menivät hyvin, kun muistin huolehtia linjan säilymisestä. Laukan kokoamisen onnistumista en oikein osaa arvioida. Askel kyllä ainakin lyheni, mutta jotenkin tuli tunne, että tein koko ajan kauhean paljon liikaa.

Suuntaa vaihdettaessa piti laukata lävistäjälinjaa ja siirtyä raviin vasta uralla. Jouduin laiskanläksyyn kaksi kertaa ja vasta kolmannella löytyi tädistä riittävästi päättäväisyyttä. Kahdella ensimmäisellä yrityksellä päättäväisyys loppui sillä sekunnilla, kun kaviot koskivat uraa, jolloin ilmeisesti mielessäni ruksasin tehtävän suoritetuksi. Sillä seurauksella, että raviin pyytäminen jäi vienoksi kuiskimiseksi ja Jade tarjoili ravin sijasta uuden kierroksen mukaista laukkaa.

Oikeasti, jos tätä voisi jotenkin mitata, niin tavoitteeni olisi ehdottomasti: Ratsasta koko tunti! Siis ajatuksella, määrätietoisesti, tinkimättömästi edes yhden kerran koko tunnin ajan.

Maa kutsui

Tämän päivän tunti palautti tädin todella tehokkaasti takaisin maan pinnalle eilisen leijumisen jälkeen. Ei onneksi sentään ihan konkreettisesti.

Jadella oli tänään taas vähän huonompi päivä - askel oli kyllä vauhdikas, mutta selkä niin jännittynyt, että ravissa istuminen oli todella työlästä. Toivoisin niin olevani taitavampi ratsastaja, joka saisi jännittyneen hevosen rentoutumaan. Jonain päivänä vielä, mutta se päivä ei taida koittaa ihan lähitulevaisuudessa. Tällä hetkellä tuntuu pikemmin, että Jaden jännitys saa minut jännittämään, mikä taas saa Jaden jännittämään entistä enemmän. Tai mistä minä tiedän, jos koko ketju saakin alkunsa minusta? 

Alkuverkan jälkeen harjoiteltiin avotaivutuksia uralla pitkillä sivuilla. Jaden liike rentoutui vähän taivutusten aikana, mutta palautui kyllä melko ennalleen lyhyiden sivujen aikana. Seuraavaksi harkkailtiin pohkeenväistöjä uralla, ensin käynnissä ja onnistuneiden käyntisuoritusten jälkeen niin, että pitkän sivun alussa aloitettiin väistö käynnissä, siirrettiin raviin ja vielä ennen päätyä takaisin käyntiin koko ajan väistättäen. Vasempaan kierrokseen sujui oikein hyvin, oikeaan vähän huonommin; raviin siirtyminen kesken väistön vei vähän turhan monta askelta eikä ravi ollut kovinkaan tarmokasta. 

Lopputunnista harjoiteltiin siirtymisiä isolla ympyrällä. Ensin käynti-laukka-käynti, jossa haasteellinen oli tietysti tuo laukka-käynti-siirtymä. Vaati taas aika paljon ajattelua hahmottaa, mistä hommassa on kyse. Siis että pitää saada hevonen jatkamaan laukkaa samalla, kun hidastaa käyntivauhtiin. Ja että ne ohjat täytyy pitää käsissä silloin, kun hevonen hidastaa! Olin taas aika löperö. 

Seuraavaksi tehtiin ravi-laukka-ravi-siirtymisiä. Oli hauska huomata, että edellisten siirtymien jälkeen laukka-ravi-siirtymän sai ihan oikeasti tehtyä ihan pelkällä istunnalla, melkein pelkällä ajatuksella. Tähän osui myös ehkä yksi onnistuineimmista laukka-ravi-siirtymistä Jaden kanssa ikinä. Mutta ei anneta totuuden unohtua: mahtui joukkoon ihan toisenlaisiakin...

Siirtymäharjoitukset sujuivat paremmin oikeaan kuin vasempaan kierrokseen. Jälkimmäisen kohdalla Jaden ennakoi jo kovasti siirtymiä laukasta raviin enkä minä muistanut/ehtinyt/tajunnut ratsastaa siirtymiä loppuun asti ajatuksella. No löperö mikä löperö. Ensi kerralla skarppaan!

Onnistuneita pohkeenväistöjä ja tavoitepohdintaa

Eiliselle tunnille Rauhalassa sain pitkästä aikaa ratsukseni ihanan Retun. Kenttä oli pikkuisen jäässä, joten laukkaharjoitukset jätettiin väliin. Sen sijaan treenattiin pohkeenväistöjä sekä käynnissä että ravissa. Retun kanssa ylsin Rauhalan tallin tuntihistoriani ylivoimaisesti parhaisiin pohkeenväistöihin - jei! Käynnissä meni enimmäkseen kelvollisesti, kunhan vain muistin huolehtia ulko-ohjasta ja pidättää sopivissa kohdissa. Ravissa suoriuduttiin vielä paremmin.

Retulla on ihana, joustava ja lennokas askel ja Retun ravissa on tädinkin suhteellisen helppo istua. (Varsinkin, jos tilaa vaan sitä alitempoista.) Tosin täytyy myöntää, että ensimmäiset askeleet harjoitusravissa tuntuivat jostain syystä ihan kamalilta. Vasta pidemmän pätkän jälkeen sain juonesta kiinni ja perusistunta tuntui ajoittain jopa tosi mukavalta.

Noottia tuli löperyydestä voltin viimeisellä kolmanneksella. Loppua kohden onnistuin tsemppaamaan ja tehtiin asiallisempi voltteja.

*****

Nyt pitäisi siis asettaa uudet tavoitteet loppukeväälle/alkukesälle, kun edelliset tuli niin yllättäen saavutettua etuajassa. Vanhoista haasteista edelleen meneillään on tietysti ikuisuusprojekti painonpudotus. Senkin suhteen on tosin tapahtunut edistystä eikä vähäisin saavutus liene se, että oon ollut kuukauden kokonaan ilman karkkia, suklaata ja muita herkkuja. Aiempi yhtä pitkä karkiton kausi ajoittuu vauvavuosille.

Painonpudotus tietysti vaikuttaa myönteisesti ratsastukseen, mutta muitakin tavoitteita olisi kiva olla. Alla muutamia, joiden joukosta voisin yrittää valita muutaman:

* Vasen jalka kuriin. Nythän se tahtoo varsinkin Jadella ratsastaessa lähteä seilailemaan turhan eteen. Taustalla on varmaan jo lantiosta tai jopa yläkropasta lähtevä vinous, koska hiertymiä ilmaan enemmän oikealle puolelle.

* Ilman jalustimia ratsastaminen tai ehkä jopa ilman satulaa ratsastaminen (ellei ole Jaden selälle ihan kammottava koettelemus?). Tasapainon kohentaminen ei kai ole koskaan turhaa?

* Laukanvaihto. Tässä ehkä onnistunut tekninen suoritus olisi suuremman ja tärkeämmän asian mittari: sen, että oppii tuntemaan hevosen askeleet ja ajoittamaan apunsa oikein.

* Maastakäsittely ja juoksutus (tai ehkä juoksutus sisältyy käsitteeseen maastakäsittely?). Näistä haluaisin oppia paljon lisää. Onneksi tulossa parin viikon päästä juoksutus- ja ajoklinikka Stenbackan tallilla. Mutta mikä olisi se konkreettinen tavoite, jonka tälle alueelle voisi asettaa? Miten mitatataan maastakäsittelytaitoja? Mikä on hyvän juoksutuksen mittari?

Ehkä Mia auttaa valkkaamaan näistä muutaman sopivimman...tai jotain ihan muuta?

Juhannus tuli jo puolittain...

...Onnistuin nimittäin heti tunnin kärkeen takaosakäännöksessä. Edellisessä postauksessa itselleni kirjaamaani juhannushaastetta en tällä kuitenkaan taklannut, koska haasteessa heppakaveriksi nimettiin Jade. Tänään ylsin hyväksyttyyn suoritukseen Nortin suosiollisella avustuksella. Ja kerrankin on jopa todistusaineistoa, sankarimusiikilla ryyditettynä ;D

Ei mulla tietenkään ole sen paremmin natsoja kuin tietämystäkään alkaa tuosta antamaan tyylipisteitä, mutta kehuja sain kyllä. Ehkä niiden runsauteen vaikutti eilinen onneton räpeltäminen, jonka tämä suoritus varmasti ylitti monin verroin.

Innostavaa oli saada vähän fiilistä siitä, miltä käännöksen kuuluu tuntua, jolloin sitä on varmasti helpompi harjoitella Jadenkin kanssa. Tosin niin vaikealta on tämän nimenomaisen liikkeen ymmärtäminen tuntunut, etten tiedä, mikä määrä toistoja tarvitaan, että homma menee edes auttavasti jakeluun - toivottavasti ei sentään ihan 10 000.

Tänään oli taas tosi kiva tunti. Nortin kanssa harkkailtiin avotaivutusta ravissa ja pohkeenväistöjä sekä ravissa että laukassa. Avotaivutus pituushalkaisijalla oli valtavan paljon haasteellisempaa kuin uralla - suoran linjan säilyttäminen ei ollut ihan pala kakkua. Varsinkaan kun ei ne taivutusavutkaan vielä tule automaattisesti - eikä aina miettimälläkään :)

Väistöt ravissa sujuivat oikealle hyvin ja vasemmalle vähän huonommin. Niin laukassakin, joskin yleinen taso romahti melkoisesti askellajin vaihtumisen myötä. Laukkaväistö tuntuu olevan liiketuntemuksenakin vielä pikkuisen hankala hahmotttaa. Jos jotain, niin viime päivät ovat kyllä alleviivanneet sen tärkeyttä, että pitää tietää mitä haluaa, jotta voi osata pyytää sitä hevoselta. Sitten, kun hevonen vastaa pyyntöön, niin pitäisi vielä pystyä tuntemaan, saiko sitä mitä tilasi. Ja siinä on kyllä haastetta tädille, joka ei vielä edes joka kerta erota väärää laukkaa.

Olenkohan muistanut pitkään aikaan hehkuttaa heppailun ihanuutta? On se <3

Ei menny ihan niinku aattelin...

Kevätaurinko heppalassa.

Tästä nimittäin tuli sittenkin ihan huippuheppailuviikko! Kiitos kuuluu (jälleen kerran) ihanalle Mia-opelle, joka antoi käyttööni varahevosen sekä keskiviikon vakkaritunnille että vielä extrabonuksena torstainkin tunnille. Perjantaihin mennessä kengittäjä oli paikantanut ja puhkaissut Jaden kaviopaiseen, joten päästiin tunnille suunnitelmien mukaan. Ja ihan kuin tässä ei vielä olisi ollut kylliksi, pääsin vielä tänään Mian tunnille vanhalla ystävälläni Nortilla, jonka jalkavaivat ovat onneksi parantuneet hyvin. Ihan huikea viikko takana!

Keskiviikon ja torstain ratsuna oli Wopper, ihana ja erittäin persoonallisen näköinen 7-vuotias ruuna. Wopper on loukkaantumisten vuoksi ollut paljon sairaslomalla, ja ei siksi vielä ole ihan normi seitsenvuotiaan tasolla; sain siis lisää oppia vähän nuoremman hevosen ratsastamisesta. Neljä asiaa jäi keskiviikon ja torstain tunneilta päällimmäisinä mieleen:

1. Nuorta hevosta pitää tukea ja tasapainottaa tasaisella tuntumalla. Erityisesti laukannostoissa tuli aika välitöntä palautetta, jos erehdyin vanhaan toimintamalliini eli myötäämään liioitellusti heittämällä ohjat pois.

2. Nuoren hevosen kanssa pitää olla erityistarkkana siinä, että ei anna missään kohtaa periksi: eikä varsinkaan suunnan tai askellajin suhteen. Lipsumalla aiheuttaa ainoastaan sen, että seuraavalla kerralla joutuu vaatimaan entistä kovemmin.

3. Hankalankin tuntuinen askellaji voi muuttua oikein mukavaksi, jos saa ratsastettua niin, että hevonen alkaa käyttää itseään vähän paremmin.

4. On äärimmäisen tärkeää oppia kuuntelemaan hevosta, aistimaan ja ennakoimaan tilanteet, jolloin hevonen on aikeissa muuttaa jotakin. Tämän tärkeys korostuu ehkä erityisesti nyt, kun oma tasapainoni (sekä henkinen että fyysinen) on vielä melko herkästi horjutettavissa. Jos en osaa ennakoida, niin hevosen äkkinäinen muutos saa minut pois tasapainosta, ja tilanteen korjaaminen ei onnistu. Jos esimerkiksi hevonen rikkoo laukasta yllättäen raville, saattaa minulla kestää puolen kierroksen verran ennen kuin saan itseni koottua niin, että voin yrittää uutta laukannostoa. Tässä vaiheessa hevonen on jo saanut niin paljon periksi, että laukannosto ei siitä ainakaan helpotu.

Wopperin kanssa oli haastetta, mutta torstain tunti päättyi lopulta oikein hyvään fiilikseen, kun pienen keskustelun ja yhden pukin jälkeen laukat nousivat suhteellisen hallitusti. Wopperin laukka myös tuntui oikein kivalta sen jälkeen, kun kuski osasi vähän hellittää jalkojen puristusta ja muutenkin käyttäytyä enemmän kuin johtaja ja vähemmän kuin matkustaja.

Vasen jalka on pysynyt vähän paremmin jalustimessa ja vatsalihaksia olen yrittänyt miettiä aktiviisesti paitsi ratsastessa myös työtuolissa (satulatuoli), autonratissa ja kotitöitä tehdessä. Ja kun yksi ongelma vähän hellittää, niin uutta pukkaa: Olen aina ollut enemmän taipuvainen kaatumaan satulassa etukenoon ja Wopperin kanssa jännittäessä se ikävä kyllä korostui. Tästä on nyt päästävä eroon, ja perjantaina ja tänään yritinkin tsempata tämän könötysongelman kanssa.

*****

Jade

Perjantaina pääsin taas Jaden selkään. Tunnilla oli lisäkseni viisi muuta ratsukkoa, joten ruuhka jännitti jo vähän etukäteen.

Tunnilla tehtiin paljon alkuverkkojen jälkeen pysähdyksiä ravista ja pohkeenväistöjä sekä ravissa että laukassa. Pysähdykset ja liikkeellelähdöt olisivat voineet olla terävämpiäkin. Pysähdyksessä arkailen vähän ja liikkeellelähtö ravissa tuntuu olevan jotenkin mystisen vaikea. Jos hevoselta on tarkoitus pyytää asioita mahdollisimman pienin avuin, niin miten varmistetaan se, että pyydetään pienellä, mutta ei päästetä hevosta kävelemään yhtään askelta?

Pohkeenväistöt menivät ravissa oikein kivasti ja laukassakin tuli onnistumisia, varsinkin oikealle. Vasempaan Jade meinasi muutamalla yrityksellä vaihtaa laukkaa enkä itse onnistunut riittävän nopeasti huomaamaan, oliko se vaihtunut vai ei, minkä vuoksi osa yrityksistä jäi vähän torsoiksi. Muistin kuitenkin tällä kertaa paremmin huolehtia siitä, ettei vauhti päässyt kiihtymään ihan älyttömästi eli edistystä jeejee!

*****

Nortti solariumissa tunnin jälkeen.

Tänään sitten pitkästä aikaa sain ratsastaa Nortilla. Se on kyllä ihana tamma: osaava eikä turhia hötkyile. Vähän reippaammin olisin varmasti saanut ratsastaa eteenpäin, mutta kaikkiaan minusta yhteistyö näin pitkän tauon jälkeen sujui ihan hyvin.

Pääsin harjoittelemaan vastalaukkaa ensimmäistä kertaa. Vaativuusastetta lisäsi aika haasteellinen kuvio, jossa nostettiin laukka pitkän sivun puolivälin jälkeen, käännettiin kulmasta takaisin tulosuuntaan, siirryttiin raviin ennen pitkän sivun loppua ja otettiin taas seuraavan pitkän sivun puolivälin jälkeen laukka ja taas kulmasta käännös takaisin tulosuuntaan ja uralle päin. Haasteelliseksi kuvion siis teki se, että meitä oli viisi ratsukkoa ja lyhyellä sivulla kohtaaminen oli aina vähän jännää. Pärjättiin kuitenkin yllättävän hyvin ja itse pärjäsin mielestäni paremmin kuin olisin ikinä osannut toivoa.

Vastalaukkaa harjoiteltiin vielä toisellakin kuviolla, jossa nostettiin laukka pitkän sivun päädyssä, laukattiin pääty-ympyrä ja seuraavan pitkän sivun alusta tehtiin kaari melkein kentän keskelle ja sieltä takaisin uralle. Kunhan vaan muistin istua takamuksellani, könöttämättä eteenpäin,  ja pyytää Norttia eteenpäin pohkeilla (eikä käsillä viuhtomalla - kamalaa, mutta siihenkin syyllistyin lähes huomaamattani) niin vastalaukkakin sujui kai ihan kelvollisesti.

Oi, heppailun ihanuutta! <3

Pohkeenväistöjä vaihtelevalla menestyksellä

Tiistaina kävin pitkästä aikaa Rauhalassa tunnilla. Olipa kiva nähdä kaikki ihanat Rauhalan ihmiset ja hepat. Sain ratsastaa suloisella Siinalla, joka oli kyllä vähän sitä mieltä, että jos kerran täti on niin pitkään poissa, voi täti sitten tehdä vähän enemmän töitä.

Tehtävänä oli pohkeenväistöjä käynnissä, ja lisäksi meitä lukuunottamatta muut harjoittelivat niitä myös ravissa. Alkuravin aikana Siina oli tosi mukava ratsastaa, mutta heti ensimmäisistä pohkeenväistöyrityksistä alkoi melkoisen toivoton taival. Pidätteet eivät menneet läpi enkä itse saanut hommaan minkäänlaista otetta. Totuus on vaan se, että olen vielä toistaiseksi ihan järkyttävän hidas reagoimaan, ja siksi aina auttamattomasti myöhässä.

Loppuraveissa Siina oli taas ihan hurjan kiva ratsastaa. Itselläni tulee väistämättä mieleen, että oman mielialani on täytynyt vaikuttaa hevoseen aika paljon. Kevyt ravi sujuu kuitenkin jo melko mukavasti enkä siinä joudu normaalisti jännittämään, mutta pohkeenväistöt käynnissä ovat olleet minulle aina vaikeita. Teoriani siis on, että Siina vaistoaa epävarmuuteni ja yrittää siksi juosta alta pois.

No pohkeenväistöissä en siis loistanut, mutta harjoitusravi tuntui aika mukavalta, ja ravi muutenkin oli rauhallisen rentoa, muttei kuitenkaan laiskaa.

*****

Jade <3

Tänään Mian tunnilla kerroin edellisen päivän kokemuksista, ja sen seurauksena harkkailtiin tietysti pohkeenväistöjä :) Väistättää piti suoralla uralla maneesin seinää hyödyntäen eli pitkälle uralle kääntymisen jälkeen nenä kohti seinää ja ristiaskelta koko pitkä sivu.

Alku oli karmaiseva. Unohdin pidätteet ja jäin kaivertamaan jalalla Jaden kylkeä. Tein enemmän kuin ajattelin  - enkä siis tunteella vaan hätäilemällä. Opetus oli jälleen kerran erittäin konkreettista: Mia piti pohkeesta kiinni eikä antanut mun koskea sillä Jadea muuta kuin silloin, jos ristiaskellus tai vauhti meinasi hiipua. Pikkuhiljaa aloin saada juonesta kiinni.

Pienen harjoittelun jälkeen käyntiväistöt tuntuivat jo lähes lasten leikiltä, joten vaikeusastetta piti luonnollisesti lisätä. Tehtiin samaa harjoitusta ensin pari kertaa ravissa, mutta sitten niin, että väistöön lähdettiin käynnissä, siirrettiin ennen puoliväliä raviin ja vähän puolivälin jälkeen takaisin käyntiin. Pohkeenväistö piti saada säilymään kaikkien siirtymien ajan. Ei ollut helppoa ja varsinkin ravista käyntiin siirtyessä väistöaskeleen säilyttäminen oli aikaa haastavaa. Onnistuin kuitenkin muutaman kerran ihan kelvollisesti. Onneksi Jade on niiiiiin taitava väistöissä ja taivutuksissa, että jos teen tilauksen edes suunilleen sinnepäin, niin rouva kyllä toimittaa.

No, jos noiden raviharjoitusten jälkeen juhlin, niin kyllä nuolaisin ennen kuin melkein tipahti. Vuorossa oli ensimmäistä kertaa pohkeenväistöjä laukassa. Pitkän sivun alusta piti lähteä väistättämään lävistäjän suuntaisesti, tähdätä kahden esteen väliseen aukkoon ja sen jälkeen suoristaa, ratsastaa lyhyelle sivulle ja jatkaa uraa pitkin. Ensimmäinen yritys oli semmoinen, ettei siitä jäänyt mitään mieleen. Taisin märehtiä omaa surkeuttani vähän turhan intensiivisesti, koska seuraavaksi löysin itseni Jaden kaulalta!

Toisella pitkällä sivulla oli uralla yksi maapuomi. Se oli ollut siinä lähes tunnin alusta lähtien ja olin todellakin sen huomannut, koska ensimmäisen kerran sen eteen käynnistä pysähdyttin. Ravissakin Jade oli ylittänyt puomin vähän vaihtelevasti, mutta pari kertaa melko tasaisestikin. Jotenkin olin tuudittautunut siihen ajatukseen, että laukassa semmoinen yksi puomi ei tunnu missään. Yritin miettiä hyvää laukkaistuntaa ja koota ajatuksiani seuraavaa pohkeenväistöyritystä varten, kun ylitimme puomin ekaa kertaa laukassa.

Jaden mielestä maapuomin ylittäminen vaatikin vähän isomman hypyn ja siihen ei täti todellakaan ollut yhtään valmistautunut. Tasapaino meni siis ihan kokonaan ja lensin satulan etukaaren yli kaulalle. Oikea jalustin pysyi jalassa, ja se ehkä vähän auttoi siihen, ettei tullut maakosketusta. Eniten auttoi kuitenkin taas kerran Jade; kiltti ja kultainen tamma ei melkein ollut moksiskaan, vaikka yhtäkkiä täti retkottikin kaulalla. Pukittelun tai äkkipysähdyksen sijaan se siirtyi nätisti ravin kautta käyntiin, jotta täti sai punkea itsensä takaisin satulaan. Ihana Jade <3

Ja ne loput laukkapohkeenväistöt sitten tämän ravisuttavan läheltä piti -tilanteen jälkeen? Yllättävää kyllä oikeaan kierrokseen onnistuin saamaan ehkä yhden kelvollisen suorituksen, mutta vasen kierros oli sekä mulle että Jadelle aika vaikea. No, jääpähän parantamisen varaa. Ja oikeasti, jos tällä kokemuksella nämä menisivät ensimmäisellä kerralla putkeen, niin mihin huippuopettajia tarvittaisiin? ;)

Tämän tunnin tärkein opetus: Unagi!

Pukki!

Tänään koin ihkaensimmäisen pukin. Se ei nyt tietystikään ole mitenkään kovin ihmeellistä. Sen sijaan ihmeellistä, yllättävää ja riemastuttavaa on se, että pysyin kyydissä - jeeee!!!

Olin siis Mian tunnilla ihanalla Kallella. Tunti lähti käyntiin paremmin kuin aikaisemmat kerrat Kallen kanssa eikä meno ollut ihan niin tahmaista. En nyt silti lähtisi väittämään, että ruuna mitenkään into pinkeänä olisi polkenut menemään, mutta sentään liikuttiin ilman jatkuvaa muistuttelua.

Ja sitten verkkalaukkojen aikana tuli se vaihe, kun tosiaan liikuttiin. Kalle säikähti takana olevan ratsukon yllättäviä ääniä, pinkaisi laukasta aika paljon kovempaan laukkaan ja pukitti mennessään. Säntäystä kesti melkein koko pitkä sivu, lyhyt sivu ja vähän matkaa toista pitkää sivua. En oikein ehtinyt tajuta, mitä kaikkea siinä tapahtui, mutta ehdin ajatella, että mahdankohan saada Kallen rauhoittumaan ennen kuin tipun.

Hassuinta oli, etten edes meinannut tippua. Tai jos meinasin, niin sitten en huomannut sitä. Kun ottaa huomioon, miten usein minulta menee tasapaino, kun hevonen tottelee pyyntöäni liikkua reippaammin (niinpä!), on käsittämätöntä, etten kokenut horjahtavani näin yllättävässä tilanteessa. Voihan olla niin, että adrenaliini on hämärtänyt tilanteen ja olenkin horjahtanut tosi pahasti, mutten vaan ole rekisteröinyt sitä. Niin tai näin, olen tosi tyytyväinen, että hanskasin tilanteen edes jotenkuten.

Alkuverkkojen jälkeen tehtiin ensin pohkeenväistöä käynnissä ja sen jälkeen ravissa. Käsittämätöntä, miten paljon vaikeampaa se on käynnissä, en saa rytmistä kiinni läheskään niin hyvin kuin ravissa.

Kolme tuntia tässä välissä Jaden kanssa on opettanut minua paljon - eikä vähite arvostamaan Kallen ravia, joka Jadeen verrattuna on ihan lähes tasaisen tuntuista. Pystyin jopa harkkaamaan pohkeenväistöjä perusistunnassa.

Yritin kovasti miettiä taas jalkoja ja ajoittain onnistuinkin pitämään ne suhteellisen rentoina. Tiedän, että tässä edetään pikiriikkisin askelin, mutta kun alkaa vähän kiinnittämään asioihin huomiota, niin toivoisi voivansa niihin heti vaikuttaa; harmittaa, etten osaa tehdä pohkeilla yhtään mitään ilman, että jalka välittömästi jäykistyy ja jalkaterä kiertyy ulospäin. Tämä siis jopa laukannostossa.

Kivaa oli se, että laukka Kallen kanssa sujui aika mukavasti ja sellaisia yllättäviä tiputuksia raville ei tainnut tapahtua kuin kerran. Ongelmalliselta sen sijaan tuntui ympyrällä pitäminen laukassa, en tainnut oikein saada ulkoapuja läpi, minkä seurauksena tulikin kerran - ja ihan aiheesta - sanomista, kun onnistuttiin kahden ratsukon voimin saamaan maneesissa ruuhka aikaiseksi.

*****

Tunnin jälkeen jäin auttamaan Miaa ja imemään itseeni hevostietoja ja -taitoja. Lopuksi sain juoksuttaa Wopperin, ja onnistuin paremmin kuin viime viikonloppuna Xaran kanssa - Wopperilla taisi olla hyvä päivä ja ehkä raipallakin oli jotain osuutta asiaan :) Kiva päivä!

*****

Perjantaina tunnilla Rauhalassa ratsastin Retulla. Alkuverkaksi mentiin vähän käyntipuomeja ja ravivoltteja. Varsinaisena tehtävänä oli viisi perättäistä kavalettia pitkän sivun keskellä, jotka piti tulla ravissa perusistunnassa, päädyssä voltti ja sieltä pituushalkaisijalle, jonka keskellä olevan puomin kohdalla siirryttiin käyntiin, puomin jälkeen siirryttiin raviin ja käännettiin voltille, jonka katkaisi voltin toisen puolikkaan kohdalla oleva puomi, joka ylitettiin käynnissä, sitten taas ravi, käynnissä puomin yli ja pituushalkaisijaa pitkin toiseen päätyyn, jossa jälleen voltti ja sitten kavaleteille.

Myöhemmin tehtävää muutettiin niin, että kavalettien jälkeen siirryttiin lyhyellä sivulla käyntiin, nostettiin laukka, tehtiin laukkaympyrä pitkällä sivulla, jatketiin laukassa pitkän sivun loppuun, jossa siirtyminen raviin ja tehtiin voltti tai pari ravissa ennen kavaletteja.

Jos tämän nyt summaisi, niin kavaletit ravissa olivat minulle tosi vaikeita istua. Unohdin hengittää ja tuntui melkein naurettavalta, kun pompsahdin satulasta niin voimallisesti ilmaan jokaisen kavaletin kohdalla. Unohdin myös sekä pidättää että myödätä. No, muistin sentään useimmilla kerroilla pitää silmät auki ja katsoa eteenpäin :) Erittäin hyvää harjoitusta pökkelöjalalle!

Laukat Retun kanssa menivät mukavammin kuin aiemmin ja taisin osata ainakin ajoittain pitää jalat suht rentoina. En oo menettänyt pökkelöiden suhteen toivoani vielä =)

Hyvä suunta

Rauhalan rautarouvat Sissi ja Siina <3

Tiistain tunnilla Rauhalassa oli aiheena pohkeenväistöt. Näissähän en ole varsinaisesti loistanut. Oikeastaan olen onnistunut väistöissä ainoastaan ravissa, Toscalla ja Nortilla Stenbackan tallilla. Ja näiden onnistumisten ainoa selitys ovat olleet nimenomaan nuo mielettömän osaavat hevoset.

Nyt siis pohkeenväistöä käynnissä. Siinan kanssa ensimmäiset yritykset menivät ihan penkin alle ja sain laiskanläksyä. Sitten toiseen kierrokseen homma yllättäen onnistui huomattavasti paljon paremmin. Ehkä Siina kyllästyi ja päätti, ettei kestä enää enempiä laiskanläksyjä :) tai ehkä tein jotain vähän paremmin.

Ainakin pääsin kiinni kahteen suurimpaan ongelmaani: 1) löperö päästi taas hevosen kävelemään tehtävän läpi uskottelemalla itselleen, että Siina on vain niin reipas ja kiva, että kävelee ja 2) kehnolla kehonhallinnalla on vaikeaa antaa avuja oikeaan aikaan; vaikka opettaja kuinka neuvoo, että vuorotellen pidäte, pohje, pidäte, pohje, niin tästä masiinasta niitä tuntuu saavan vain samanaikaisesti.  Yhdellä tai kahdella yrityksellä sain avuja tuotettua vähän eriaikaisestikin. Ja minä ihan totta yritin joka kerta! Harmittaa, että vaikka tietää, miten pitäisi tehdä ja vaikka kuinka keskittyy, ei kuitenkaan saa tuotettua sitä mitä pitäisi.

Laukkatehtävässä nostettiin lyhyen sivun keskeltä laukka, tehtiin pitkälle sivulle laukkaympyrä ja jatkettiin laukassa vielä toisen pitkän sivun puoliväliin asti, jossa siirtyminen raviin.  Oikeaan kierrokseen Siinan kanssa tehtävä sujui oikein hyvin. Haasteita aiheutti ainoastaan ajoittainen ruuhka reiteillä. Siina yritti välillä ennakoida laukkaa, mutta pidin pintani enkä heittätynyt löperöksi.

Vasempaan kierrokseen Siina säikähti jotain minulle näkymätöntä jo ennen ensimmäistä laukannostoa. Sen jälkeen oli haasteita saada tamma ylipäätään uralle sillä pitkällä sivulla, jolla laukka olisi pitänyt nostaa. Kun samaan aikaan Siina vielä yritti ennakoida laukkaa, niin oli näille taidoille jo vähän liikaa samanaikaista tekemistä. Osa yrityksistä kuitenkin onnistui, ja näillä kerroilla laukka oli mukavaa ja minun hallinnassani - muistin nimittäin tällä kertaa ne pidätteet vähän paremmin heti alusta lähtien.

Olin kovin tyytyväinen itseeni tunnin jälkeen, vaikkei läheskään kaikki mennyt nappiin. Ja Siina on ihana!

*****

Keskiviikkona uskaltauduin Mian tunnille Kallella (Stenbackan tallilla), vaikka yhteinen sävel sunnuntain kokeilussa jäikin vielä enimmäkseen löytämättä ;)

Tunnilla ratsastetiin erilaisia kuvioita; kolmikaarista kiemurauraa, voltteja, ympyröitä ja kahdeksikkoa, mutta minun kohdallani kuviot ovat aika epärelevantteja, vaikka tietysti muiden mukana menenkin. Mian keskittyy nimenomaan opastamaan kohti parempaa istuntaa. Kallen laukassa istuminen oli tänään aluksi todella vaikeaa. Vaikka suomenhevosilla istunkin laukassa muuhun tasooni nähden hyvin (palautteen määrästä päätellen), niin tuommoisen suuren hevosen laukka tuntuu olevan ihan eri juttu.

Pikkuhiljaa sain kuitenkin jalkojani rentoutettua ja lantiota mukaan liikkeeseen, jolloin laukkakin alkoi tuntua kivalta. Jännä oli myös huomata, että kun keho rentoutui, niin laukannostotkin onnistuivat ihan toisella tavalla. Laukkakahdeksikon viimeiset kaksi kierrosta menivät jo alkutuntiin verrattuna tosi hyvin. Loppuravien aikana sain ehkä ensimmäisen kerran tuntemuksen siitä, miltä tuntuu, kun jalka on enemmän niin kuin sen kuuluisi. Jotenkin sain yhtäkkiä varpaatkin vähän enemmän menosuuntaan ilman, että se tuntui hirmuiselta vääntämiseltä. Toiveita siis on!

Harjoitusravi oli tänään huomattavasti kurjempaa katsottavaa kuin sunnuntaina, mutta toivottavasti sillä saralla saadaan toivoa heräteltyä seuraavalla Kalle-tunnilla.

Sitä pääsee kyllä kokemaan hassuja fiiliksiä, kun saa ratsastaa niin hienolla hevosella kuin Kalle; ei ihan heti arvaisi, että näillä taidoilla tehdään laukanvaihto poikkihalkaisijalla ihan noin vain ohi mennen. Eikä muuten tehdäkään, mutta Kallen taidoilla tehdään :) Komea, huipputaitava Kalle <3

Kurinpalautus

Huomasin tänään tunnilla Nortin kanssa saman kuin eilen - kyynärpäiden paikka on alkanut taas lipsua eteenpäin ja erityisesti laukassa yritän kompensoida sitä nojaamalla ylävartalolla taaksepäin. Saan itseni tästä kiinni, yritän korjata, ja huomaan taas hetken päästä olevani samassa takakenossa. Olen siis kyynärpääkurinpalautuksen tarpeessa.

Tunnilla oli tänään paljon tehtäviä: pohkeenväistöjä sekä kevyessä ravissa pitkällä sivulla että harjoitusravissa pieneltä ympyrältä isommalle ja takaisin, avotaivutuksia ja muita taivutuksia (kai?) ympyrällä, laukkaa kahdeksikolla ja laukanvaihdot kasin keskellä välillä ravin ja välillä käynnin kautta.

Noista hienoista liikkeistä en kyllä tainnut kovinkaan paljoa ymmärtävää, mutta itsestään ja omasta ratsastuksestaan oppii kyllä koko ajan jotain, vaikkei niin taivutuksia taitaisikaan.

Tänään huomasin taas olevani tosi arka. Taivutuksien kohdalla oli valtavia vaikeuksia uskaltaa käyttää ohjia edes likimainkaan riittävästi. Teen jotain ja vaikka huomaan, että se ei johda mihinkään muutoksen hevosen liikkeessä, en silti oikein osaa tai uskalla tehdä enempää. Enkä järjellä ymmärrä, että mikä estää?!

Surkeilin jälleen tänään laukannostoissa. Miten oppisi tekemään pidätteen, joka menee läpi? Ja miten oppisi, että jos pidäte ei mene läpi, on ainoa järkevä vaihtoehto tehdä uusi pidäte? Muutamat kerrat kävi taas Norttia sääliksi, kun täti selässä sählää ja sählää.

Pökkelöjalat oli tänään ehkä vähän vähemmän pökkelöt, mutta en nyt mitään fanfaareja soittaisi vielä =)

Nortti oli taas kaikin puolin ihana, kuuliainen ja anteeksiantava ja loppuraveissa jo ihan hurjan kiva ratsastaa. Ja kaikista surkeiluista huolimatta, tunneilla ja tallilla on aina ihan superkivaa - hetkeäkään en vaihtaisi pois!

Kehittämisaluelistaus

Oman osaamisen kehittymisen kannalta mietin, että kun ei kuitenkaan kaikkea pysty oppimaan kerralla, niin listaisin tämän hetken tärkeimmät kehittämiskohteet. Päätin rajata kehittämiskohteiden määrän kolmeen, mutta pohdintojen jälkeen lista paisui. Kiersin omaa sääntöäni jakamalla kehittämiskohteet fyysisiin ja psyykkisiin:

Fyysiset:

* Kyynärpäät. Tässä olen mielestäni ollut jo pitkään matkalla hyvään suuntaan enkä haluaisi taantua. Sitä paitsi kyynärpäiden oikea paikka on olennainen vatsalihasten kunnollisen hyödyntämisenkin kannalta.

* Pökkelöjalat. Niih, jotain niille pitäisi tehdä, ja koska amputaatio ei taida olla ratsastuksen kannalta toimiva vaihtoehto, on kai ratkaisu vaan harjoitella, harjoitella ja harjoitella. Muistaa keskittyä pökkelöiden rentouttamiseen.

* Puolipidäte. Opetella tekemään ja uskaltaa tehdä riittävä pidäte ja toimia sen jälkeen hevosen reaktion mukaan: jos ei reaktiota, niin uusi pidäte ja vasta sitten seuraava pyyntö.

Psyykkiset:

* Nopeus. On hämmentävää, kun on koko elämänsä ollut oikeastaan kaikessa nopea ja nyt yhtäkkiä liikkuu - ja ennen kaikkea - ajattelee kuin hidastettuna. En tiedä, voiko tätä mitenkään opetella, ehkä kehittyy vain kokemuksen myötä?
* Rohkeus. Pitää alkaa tietoisesti kokeilemaan joka kerta jotain vähän enemmän tai vähän isommin.


Taimivarkaissa

Tänään en ehtinyt tarjota Nortille apila- ja voikukkabuffaa, kun oli kiire ryöstää taimia Mian ja Lilon puutarhoista. Ja mikä saalis! Kaksi lihalaatikollista täynnä kaikkia kauniita kukkia, joista tosin puoliakaan en enää osaisi nimetä.

Istutin osan jo lopulliselle sijoituspaikalleen (ylempi kuva), osan väliaikaisesti penkkiin (alempi kuva), jossa on pohjatyöt vielä tekemättä ja osa jäi vielä huomiselle. Se aika, mikä viikonloppuna heppailulta jää taitaa mennä multaa tonkiessa. Ei huono juttu ollenkaan!

Superlauantai

Lauantaina oli superheppapäivä. Aamuyhdeksältä alkoi tunti Toscan kanssa, Mian opetuksessa. Tosca oli taas jo alusta lähtien ihanan kiltti ja tuli heti ensimmäisestä kutsusta tarhan portille. Siitä tuli valtavan hyvä mieli!

Tunnilla Mia korjaili niitä samoja istunnan ongelmakohtia kuin viime kerrallakin. Luonnollisesti, sillä eiköhän ne ole kutakuinkin niitä samoja juttuja, joiden kanssa tahkoan vielä kymmenen vuodenkin päästä, vaikka toivottavasti jo enemmän hienosäätöasteella kuin ihan perusteissa.

Viime kertaan verrattuna kädet pysyivät jo vähän paremmin kyljissä ja ranteet vähän paremmin paikallaan. Hauskoja hetkiä on ne muutamat sekunnit, jolloin hetkellisesti tuntee istuvansa oikein (tai siis ainakin selkeästi totuttua paremmin), jolloin hevosen liikkeisiin mukautuminen tapahtuu jotenkin automaattisesti. Näihin hetkiin ei onneksi pääse kyllästymään, sillä kestävät maksimissaan sen kolme neljä sekuntia kerrallaan. Sitten riemastun niin paljon, että jokin paikka repsahtaa =)

Toscan kanssa harjoiteltiin pohkeenväistöjä. Käynnissä suoritus oli aika surkea, kaula oli koko ajan vinossa jompaan kumpaan suuntaan ja jos hetkellisesti sai kaulan suoraksi, niin sitten peräpää seilasi jossain ihan omalla kurssillaan. Täysin yllättäen pohkeenväistöjen tekeminen ravissa oli helpompaa ja muutaman kerran tehtiin ihan kivoja suorituksia.

Lopputunnista Tosca hakeutui kovasti kuolaintuelle, mikä sinänsä on iloinen asia, mutta enhän minä siitä sitten enää oikein osannut eteenpäin ratsastaa. Pelkästään jo se tuntuu oudolta, kun yhtäkkiä hepan kaula ei olekaan siinä edessä henkisenä turvana ;)

Saatuani Toscan hoidettua ja vietyä takaisin tarhaan nauttimaan auringosta lähdin ajelemaan kohti Rauhalan tallia. Matkalla autossa mututin eväitä ja virittäydyin henkisesti siihen mahdollisuuteen, että tunnilla kaverinani olisi taas Sissi. Olisi ollutkin, mutta yhden ratsastajan peruutuksen seurauksena minulle olikin jaettu hänelle ajateltu Virma-tamma. (Virma kuvassa etualalla edellisen tunnin ratsastajan kanssa.)



Ratsastusvinkkelistä Virma ja Sissi ovat todella kaukana toisistaan. Siinä missä Sissiä pitää aktiivisesti pidättää, olisi Virmaa pitänyt heti ensi metreistä lähtien määrätietoisesti vaatia liikkumaan. En vaatinut ja niinpä koko tunti menikin siinä, että aika taajaan sai muistutella liikkumisesta. Raippakin minulla oli mukana, mutta en sitä taaskaan rohjennut käyttää. Vaikka tiedän, että on parempi kerran napauttaa raipalla kuin turruttaa hevonen jatkuvilla pohjeavuilla, niin silti sen raipan käyttäminen tuntuu tosi vastenmieliseltä.

Harjoiteltiin tempon vaihteluita käynnissä ja ravissa ilman jalustimia. Olin edellisen tunnin jäljiltä jo aika väsynyt, joten Virma-raukka sai varmaan aika ristiriitaisia viestejä, kun toisaalta käskettiin ravaamaan reippaammin, mutta samaan aikaan taisin istunnallani ja mielelläni jarruttaa aika paljon. Koko ajan oli sellainen tunne, että nyt jos vauhti tästä vielä vähänkin kiihtyy, niin alas tullaan. Opettajan mukaan näytin kuulemma pysyvän selässä hyvin, mutta kropassa ei todellakaan tuntunut siltä.

Kaiken kaikkiaan hyvä ratsastusviikonloppu, johon mahtui tosi erilaisia kokemuksia, ja onnistumisen riemuakin.

*****

Lauantai-ilta vietettiin vähän vauhdikkaammin entisten naapureiden kanssa, ja siitä on tänään maksettu aika kovaa hintaa. Leevi taitaa olla aika tyytymätön päivän aktiviteetteihin (ja myös viime yön Sing Star -meininkiin) ja katselee tuosta vierestä aika syyllistävällä ilmeellä:

Hikeä, karvoja ja rapaa

Aamupäivällä Leevin keuhkoröntgen. Ei ollut ihan puistokävely pidellä 40-kiloista hätääntynyttä voimanpesää röntgenpöydällä. Mietityttää, että miksi ihmeessä ei voi olla semmoista röntgenlaitetta, joka olisi kutakuinkin lattian tasalla? Ei olisi ollut mikään ongelma pyytää Levanderia köllettelemään siinä. Mutta se, että tuommoinen lähtökohtaisesti kokonsa vuoksi nosteluun tottumaton kaveri heivataan metrin korkeudelle liukkaalle pöydälle... No karvat pölisi ja hellämieliset omistajat olivat välillä monin tavoin kovilla, kun piti vaan pakottaa koirula pysymään paikallaan. Tyytyväisiä olimme kuitenkin siihen, että kuvat saatiin otettua ilman rauhoitusta. Ensi viikon puolivälin paikkeilla lupasi sitten eläinlääkäri soitella kuvista ja mietteistään. Pidän peukkuja, ettei löydy mitään vakavaa. Toisaalta en oikein osaa kovin vakavaa pelätäkään, kun Leevi kuitenkin on tosi reipas ja hyvinvoivan oloinen. Ja söötti!

Illalla jälleen viikon kohokohta: ratsastustunti! Keli oli mitä hirvein; satoi ja rapa roiskui, mutta sitä tuskin hyvältä mieleltään ehti huomata.

Tänään sain kaverikseni Nastan, joka on vastaansanomattomasti nimensä veroinen tyyppi. Menohaluja kyllä löytyi ja enin energia minulla menikin pidättelyyn. Mukava oli usean Koijarin pomppuravin värittämän tunnin jälkeen huomata, että kyllä siellä harjoitusravissa ns. normihepalla pystyy edes 10 metrin pätkiä istumaan hallitusti.

Harjoiteltiin myös pohkeenväistöjä. Jotenkin luulin, että ne tulisivat ohjelmaan vasta paaaaaaljon myöhemmin, mutta miten väärässä olinkaan. Nasta osasi pohkeenväistöt tosi hyvin, ja olisi mielellään tehnyt niitä jo opettajan käskystä. Haasteeksi siis minulle muodostui saada heppa tekemään asioita vasta minun pyynnöstäni. Pohkeenväistöt meni vähän miten meni, mutta ravi tuntui tänään enimmäkseen tosi mukavalta ja pari laukannostoakin onnistui kohtuullisesti. Niin, ja jalat pysyivät tänään vähän paremmin jalustimissa (tosin se varmaan näkyi sitten repsahduksena käsissä, ryhdissä tai jossain).

Ratsastamisessa on niin paljon asioita, jotka pitäisi saada toimimaan yhtä aikaa. Huomaan olevani aika hidas, tarvitsisin selkeästi enemmän aikaa koota ajatuksiani ja miettiä liikkeet etukäteen pala palalta. Valitettavasti on vaan niin, että - ainakin minun osaamisellani - on kovin vaikea saada hevonen kiltisti odottamaan sitä, että täti saa ajatukset järjestykseen :) Pitää siis vain sopeutua ja yrittää opetella vähän nopeammaksi tai saada liikkeistä mielessään semmoisia kokonaisuuksia, joita ei tarvitse palastella joka kerta ennen niiden suorittamista. Resepti taitaa siis rakentua vahvasti kärsivällisyyden ympärille - ei varsinaisesti vahvuuteni, joten sitäkin arvokkaampaa oppia.