tiistai 30. marraskuuta 2010

Leppoisaa menoa kipakassa kelissä

Auton lämpömittari näytti -14 astetta, ja olin palellut koko päivän. En varsinaisesti puhkunut riemusta ratsastustuntiin valmistautuessani, mutta onneksi en antanut velttoudelle valtaa. Tunti oli kiva!

Sain taas ratsastaa Siinalla. Tamma oli tavalliseen tapaan alkutunnista aika reipas. Sain kuitenkin opettajan ensimmäisen huomautuksen jälkeen toistuvilla, pienillä puolipidätteillä homman haltuuni kerrankin hyvissä ajoin, niin että ehdin tunnilla miettiä muutakin kuin jarruja. (Tässä yhteydessä täytyy kyllä ikäväkseni myöntää, että silloin, kun joudun puolipidätteitä ottamaan kaahottamisen hillitsemiseksi, niin valitettavan usein unohdan, että oikeassa puolipidätteessä tehdään muutakin kuin käytetään pelkkiä ohjia :( )

Lämmittelynä tehtiin loivaa kaarevaa. Siinan taivuttaminen vasemmalle oli huomattavan paljon hankalampaa kuin oikealle, ja taisin taas välillä jäädä aika pahasti puristamaan pohkeella. Opinkohan tuosta koskaan pois?

Lämmittelyjen jälkeen harjoiteltiin takaosan väistättämistä ympyrän sisäpuolelle. Pohkeenväistöt käynnissä eivät koskaan ole olleet braavurini eikä tämänpäiväinenkään anna aihetta voimalliseen henkseleiden paukutteluun. Ehkä siellä aina välillä joku askel osui kohdalleen.

Haastellisinta minusta noissa käyntiväistöissä on oikean pidäte-pohje-rytmin löytäminen. Jostain kumman syystä kroppa tahtoisi tehdä ne samanaikaisesti. Sitten jos hetkeksi onnistun löytämään eriaikaisen rytmin, on se minusta hevosen askellukseen nähden väärä - olisi kai parempi, että ulkopohje antaisi merkin silloin, kun ulkojalka astuu, eikö?

Lopuksi otettiin vielä laukkaa pääty-ympyröillä. Laukka tuntui mukavalta ja istunnan suhteen oli muutenkin tänään aika hyvä fiilis, jopa harjoitusravissa. Homma pysyi hallussa enkä ihan kamalasti joutunut jännittämään enkä jännittymään. Arvokkain muistutus tänään tuli opettajalta siitä, että jokainen askel pitäisi muistaa ratsastaa. Erityisesti silloin, jos korjaan etäisyyksiä vaihtamalla paikkaa tai tekemällä voltin, tapaan jäädä vähän matkustelemaan ja unohdan, että myös ne askeleet pitäisi ratsastaa ihan siinä missä muutkin.

Kenttä oli tänään tosi hyvässä kunnossa ja pukeutumalla pärjäsi oikein mainiosti. Ainoastaan reidet jäätyivät ihan totaalisesti. Eikä ihme, kun jalassa oli vain kesäratsastushousut ja iankaikkisen vanhat pitkät kalsarit. Sain vinkin lämpimästä, kotimaisesta, ekologisesta ja ilmeisen mukavalta päällä tuntuvasta Ruskovillan kerrastosta, jonka ajattelin tilata, kunhan saan hankinnan hyväksytettyä jollakin verukkeella ;D

perjantai 26. marraskuuta 2010

Pikkuisen pelokkaita polleja

Rauhalan tunnilla sain ratsastaa tänään ihanalla Siinalla. Tamma oli kivalla tuulella ja tykkäsi seurustella. Kentällä näki vähän kummituksia tallin päädyn kulmissa, ja pyrki välillä juoksemaan niitä karkuun, mutta muuten oli oikein yhteistyöhaluinen. (Ai niin,  jos ei lasketa sitä, että keskikentällä olisi mielellään jäänyt aina kaartoon :))

Tunnilla ei tänään ollut mitään turhan monimutkaisia kuvioita - ja sehän sopi minulle! Raveissa tehtiin voltteja kulmiin tavoitteena saada hevoset taipumaan, ja menemään myös niihin mörkökulmiin. En voi kehua vieneeni kotiin läheskään jokaista erää, mutta niukan otteluvoiton taisin saada.

Laukkaa otettiin pääty-ympyröillä ja oli mahtavasti aikaa keskittyä myös omaan istuntaan. Samoin laukkojen välissä harjoitusravissa. Välillä taisin keskittyä taas itseeni vähän liikaakin, ja unohdin ratsastaa :) Ravi tuntui ajoittain ihan mukavalta, samoin laukka. Tosin heti, kun pitää tehdä jotain, vaikka vähän oikaista, niin paketti vähän leviää.

Siina ei ollut tänään yhtään kaahotusmielellä tai sitten asiaa auttoi, että muistin pienet puolipidätteet tänään heti alusta lähtien.

Kirjoituspaineita

Kuulin Rauhalan opettajalta, että muutama hänen asiakkaansa toiselta tallilta oli kertonut lukevansa tätä blogia, ja harmitelleen sitä, miten päivitystahti on vähän hiipunut.  Tulin ensinnäkin hurjan iloiseksi kuullessani, että näitä pohdintojani luetaan ja että joku niitä oikein odottaa.  Kiitos, että luette! Toisaalta samalla tuli hurjat paineet ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Lupaan yrittää!

P.S. Pitäisi saada vähän kuviakin, mutta nykyinen - toivottavasti tilapäinen - puhelimeni on jotenkin niin vastenmielinen käyttää, ettei tule juurikaan räpsittyä. Ja nyt alkaa olla ilta-aikaan kuvaaminen kännykkäkameralla muutenkin täysin toivotonta.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Mia the Magician

Siis WUHUUUUU!

Ehkä muistatte, millaisen maanpinnallepalautuksen koin edellisellä tunnilla Jaden kanssa. En siitä mitenkään dramaattisesti masentunut, mutta odotukset omaa onnistumista kohtaan eivät olleet kuitenkaan tänään tunnin alussa mitenkään hurjan korkealla.

Siinä vaiheessa, kun ensimmäistä kertaa piti jäädä istumaan harjoitusraviin laukannostoa varten, taisin päästä suustani jonkun pienoista toivottomuutta ilmaisevan äännähdyksen. Siitä sain heti kuulla kunniani, ja hyvä niin! Jos ratsastuksen kuolemansyntejä pitäisi listata, olisi yksi niistä varmaan huono asenne. Jos on valmiiksi päättänyt, ettei tästä mitään tule, voi olla melko varma, että ei tosiaan tulekaan. Hevonenkin aistii ratsastajan toivottomuuden ja uskonpuutteen eikä epävarma ratsastaja ainakaan ole luotettavan ja turvallisen tuntuinen johtaja.

Oli siis hyvä, että sain heti alkuun muistutuksen siitä, miten pyyhettä ei saa heittää kehään ennen kuin erä on ehtinyt edes alkaa. Sen jälkeen tapahtui paljon hyviä asioita.

Jaden ravi on aika haasteellista, mutta nyt päätin, etten anna periksi vaan yritän koko tarmollani keskittyä oppimiseen. Asiaa auttoi se, että meitä oli tunnilla vain kaksi, joten olin tarkan valvovan silmän alla miltei koko ajan.

Alkuun otin vain pieniä pätkiä harjoitusravissa ja siirsin Jaden käyntiin heti, kun homma tuntui karkaavan lapasesta. Mentiin tosiaan vaan tyyliin kolmen askeleen pätkiä ravissa. Mia sanoi, että lysähdän eteenpäin aina ravin toisella askeleella, viimeistään. Hän neuvoi miettimään, että nojaisin reilummin taaksepäin. Tätä yritin ja se jo vähän kohensi tilannetta, mutta teki minulle ehkä vähän tasapainottoman olon.

Sitten Mia neuvoi miettimään, että lantio olisi se ylävartaloa, joka kulkee paketin etummaisena. Kuulostaa uskomattomalta, että vaikka lopputulos näissä kahdessa tekemisessä on fyysisesti varmaan kutakuinkin sama, niin tämä jälkimmäinen toimi mulle jotenkin paremmin. Sen pystyin tekemään ilman, että se vaikutti tasapainon tunteeseen samalla tavalla kuin ajatus taaksepäin nojautumisesta.

Ihan mahtavaa! Lantio edessä -mielikuvaan kun vielä onnistui hetkellisesti yhdistämään pyörivän lantion, rennot jalat, satulassa kiinni olevat (mutta ei puristavat) polvet, aktiiviset vatsalihakset, rennot hartiat ja painavat, elastiset kyynärpäät, niin oikeasti oli hetkiä, jolloin olisin voinut ihmetellä, että mikä Jaden ravissa muka on haastavaa.

Enkä nyt väitä, että tuota autuutta olisi koskaan kestänyt kovin pitkään kerralla, mutta huikeita oikein tekemisen tunteen ja helppouden välähdyksiä pääsin ainakin kokemaan. Ja sen verran sain pomppua haltuun, että pystyin lopputuntia kohden jo ravamaan ihana kokonaisia ympyröitä siirtymättä välillä käyntiin tai alkamatta keventää.

Laukassa istumisesta sain Mialta tosi positiivista palautetta - jee! Laukka tuntui itsestänikin tänään rennolta ja jotenkin luotevalta. Kun vielä lopuksi onnistuin (toki vasta neljännellä yrityksellä) tekemään hallitun siirtymisen laukasta raviin, oli se melkoinen kuorrutus tämän päivän ihanaan kakkuun.

Jade oli ihana ja Mia on taikuriope!

Kotimatkalla piti ihan tiristää pieni itku, kun oli niin hyvä mieli :)

Tunnelmallinen talvimaasto

Eilisellä tunnilla mentiin maastoon. Vaikka tunti alkoi jo viideltä, oli pelloilla ja metsässä pimeää. Lumen ansiosta onneksi näki ja tunnelma oli taianomainen. Paitsi niillä aukeilla paikoilla, kun tuuli puhalsi todella viiltävästi ja meinasin tyysin kangistua kesähousuissani :)

Reissu meni muuten mukavasti, mutta yhdessä kapeassa paikassa Siina päätti varoa märkää polkua hyppäämällä sen verran sivuun, että polveni jäi aika kipeästi hevosen ja puun väliin. Onneksi taisin selvitä pienellä naarmulla ja mustelmilla. Pitäisi oppia herkemmäksi aistimaan ja nopeammaksi reagoimaan, niin saattaisi polvetkin säästyä.

Tänään pääsen Mian tunnille ja Jadella ja sitä ennen saan juoksuttaa Miron - niin kivaa!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Heppailu häiritsee bloggailua :)

Heppailua on mahtunut taas viikkoon onneksi aika paljon, mutta todellinen syy harvakseltaan kirjoittelulle löytyy ikävä kyllä työrintamalta. Tai onneksi. Riippuu katsantokannasta. Yrittäjän elämä on lähtenyt tosi mukavasti käyntiin ja töitä on tällä hetkellä niin paljon, että muutamalle mielenkiintoiselle projektille on ollut jo pakko sanoa ei kiitos. Ja se on tietysti tosi positiivista, mutta tietysti olisi tosi mahtavaa, jos rahaa sataisi taivaasta ja voisi vaan heppailla päivät pääksytysten :)

Katsaus kuluneen viikon heppailuihin ja fiiliksiin:

Keskiviikkona olin pitkästä aikaa tunnilla Jadella. Oli kyllä tervetullut palautus maanpinnalle. Olen saanut niin pitkään nauttia Kallen tasaisesta kyydistä, että olin jo ehtinyt alkaa kuvitella osaavani edes vähän istua harjoitusravissa. No en kuvittele enää :)

Jos positiivisia puolia yritän löytää, niin tuskin se meni huonommin kuin Jaden kanssa edelliselläkään kerralla, mutta välissä oli vaan totuus päässyt unohtumaan. Positiivista on myös se, että tunnin loppupuolella löytyi jo muutama vähän usemman askeleen semihallittu pätkä, mutta kyllä se kokonaisuudeta melkoista hölskymistä oli.

Ihana Mia oli taas skarppina aistimassa mielialaani, ja kannusti kehumalla kevyttä ravia ja laukkaa, niin ei tullut ihan toivotonta oloa. Vaikka ei mulla oikeasti ole vielä koskaan sellaista tullut. Oon jotenkin onnistunut sisäistämään sen, että oppimisessa tulee aina välillä vähän takapakkia, ja se kuuluu asiaan. (...kai? ;))

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain pitkästä aikaa ratsastaa Kuvalla. Kenttä oli huonossa kunnossa ja askellajina oli pääasiassa käynti. Tehtiin pysähdyksiä, käännöksiä ja pituushalkaisijalla muutamia ravi-käynti-siirtymiä. Kuva oli kivasti kuulolla ja tuntui, että yhteistyö sujui hyvin. Toki kaveri on aika ideaali tuommoiseen käyntitreeniin, kun liikkuu pääsääntöisesti jo luonnostaan aika reippaasti. Herttainen ruuna, joka tykkää läheisyydestä (tai ei ainakaan pistä vastaan, kun lähentelen) <3

Tänään olin Stenbackan tallilla Mian apuna; kävelytystä, juoksutusta, tuomista ja viemistä. Aika meni taas nopeasti ja mietin, että mun tekemisen tahdilla ei tuon kokoisen tallin yhden päivän hommat hoituisi edes kolmessa päivässä. Että paljon on vielä opittavaa, mutta onneksi ei ole kiire! Aika onnekasta, että saa vielä tätinä opetella kaikenlaista uutta :)

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Ihana heppaviikonloppu - ihan loppu!

Viikonloppu on pitänyt sisällään hurjan annokseen tallielämää. Perjantaina olin pitkästä aikaa moikkaamassa ihanaa Köpöä. Sain seurata satulan sovitusta ja pääsin vähnä ratsastamaankin.

Perjantai-iltana olin vetisellä tunnilla Rauhalan tallilla ratsuna vauhdikkaalla päällä ollut Siina.

Lauantaina ja sunnuntaina sain olla tallityttönä Mian apuna Stenbackan tallilla. Molempiin päiviin mahtui harjailua, puunailua, jalkojen pesua, juoksutusta, viemistä ja tuomista. Lauantaina myös ratsastusta. Paljon ihanaa heppa-aikaa, uusien asioiden opettelua ja hyvää seuraa!

Loistava viikonloppu vei kyllä tädistä mehut niin, ettei nyt ole voimia tämän kattavampaan raporttiin. Alkuviikko näyttää aika työntäyteiseltä, mutta yritän ehtiä paikkaamaan hiljaisuutta lähipäivinä.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Kallella kohtuullisesti, Sissillä sinnepäin

Viime keskiviikon tunnilla Kallen kanssa pääsin treenaamaan paljon siirtymisiä. Istunta oli tunnin alusta lähtien parempi kuin yleensä, mutta keskityinkin siihen niin paljon kuin osasin. Kaikki muu sitten jäikin vähän lapsipuolen asemaan, varsinkin kulmien ratsastaminen. Siis nimenomaan ratsastaminen eikä seinän avulla kääntäminen.

Vasemman laukan nostamisen kanssa oli hankaluuksia, oikeaan kierrokseen laukka nousi melkein olemattomasta merkistä. Tässä kohden veikkaan, että vasen kierros on Kallelle se huonompi...tai voinko mä olla niin vino? En ainakaan ole saanut siitä palautetta. Ehkä se johtuu siitä, että Mia ei raaski kaataa kaikkia kehityskohteita niskaan kerralla ;)

Sinnepäin, horjumatta

Perjantain tunnilla Rauhalassa sain ratsastaa taas Sissillä. Tunnin aiheena olivat siirtymiset ja erityisesti oman kehon hallinta niissä. Aloitettiin käynti, pysähdys, peruutus, käynti -setillä. Seuraavaksi mentiin koko uraa pitkin harjoitusravissa, mutta kaikki kulmat käynnissä. Lopputunnista tehtiin ravi-laukka-ravi- ja käynti-laukka-ravi -siirtymisiä pääty-ympyröillä.

Sissin kanssa askellajit löytyivät helposti, mutta oman istunnan kanssa oli kyllä hakemista taas varsinkin ravissa. Tosin tuntuu, etten laukassakaan löydä sitä samanlaista rentoutta jalkoihin, jos sitä ei minulta jatkuvasti vaadita. Olen siis oppimiskäyrällä siinä vaiheessa, että tarvitsen tauotonta haukankatsetta ;)

Vaikka istuntaa vähän tunnin jälkeen murehdinkin, tein myös kaksi tosi positiivista havaintoa:

1. Sissi ei kaahottanut.
2. En tainnut horjahtaa kertaakaan. Ainakaan en huomannut.

Mietin, että voikohan tohon kakkoskohtaan vaikuttaa se, että nyt jo muutaman viikon ajan treenannut päivittäin sillä jumppapallolla. Nykyään pystyn olemaan sen päällä jopa polviseisonta-asennossa melko pitkään. Siinä muuten kehittyy hämmästyttävän nopeasti. Ehkä mun olisikin pitänyt valita lajikseni jumppapalloakrobatia...

tiistai 2. marraskuuta 2010

Toiveikkaita banaaniaskelia

Maanantaina taas ihan huipputunti Kallen kanssa Mian tiukasti valvovien silmien alla. Olen nyt jo aika pitkään ratsastanut siinä luulossa, että kyynärpääni ovat kutakuinkin siellä missä pitääkin.  Totuus onkin toisenlainen: niin ne vaan ovat pikkuhiljaa valuneet suoremmiksi. Siltä osin on siis kurinpalautuksen aika.

Kyynärpäihin ja niiden käyttöön liittyen opin muutenkin dramaattista uutta. Hevosta voi kääntää ja taivuttaa ihan reilusti sisäohjalla (kunhan huolehtii ulko-ohjan tuesta), siis niin reilusti, että kyynärpää voi liikkua kyljestä taaksepäin toooosi pitkälle. Tästä ne mun ohjausongelmat on ainakin osittain johtuneet - en ole uskaltanut käyttää ohjia reilusti vaan olen yrittänyt saada hevosen käännettyä lähes kättä liikuttamatta tai sitten pahimmassa hädässä vääntämällä ulko-ohjaa kaulan sisäpuolelle asti.

Mia pisti mut harkkaamaan mahdollisimman pientä kasia niin, että taivutin ja käänsin sisäohjalla tosi reilusti. Pelkkä ajatuskin tuntui tosi pahalta, mutta helpotti kummasti, kun Kalle alkoi liikkua kauniisti peräänannossa. Nämä pakkoharjoitukset ovat ainoa hetki, jolloin onnistun edes hetkeksi tavoittamaan sen, mitä sillä tuntumalla tarkoitetaan. Ilmeisesti siis ohjia voi käyttää reilustikin, kunhan ei nyi, revi eikä tee muitakaan äkkinäisiä tai rajuja liikkeitä. Ainakaan Kalle ei tuntunut pahastuvan yhtään.

Jalkojen ja rentouden suhteen oli vähän vaihteleva tunti. Hetkittäin harjoitusravi sujui tosi kivasti, mutta yleensä siinä vaiheessa, kun ehti yhtään iloita, niin paketti levisi jostain kohtaa :) Sain myös tehdä tosi hyvän ja haasteellisen harjoituksen: harjoitusravissa piti päästää ensin jalustimet pois, ravata muutamia ympyröitä ilman jalustimia ja sitten kalastella jalustimet takaisin jalkaan. Ja tehtävän haaste oli se, että kaikki tuo piti yrittää tehdä jäykistymättä. No, en suoriutunut likimainkaan täydellisesti, mutta sanoisin, että toiveita herättävästi kuitenkin.

Tiistain tunnin joudun jättämään väliin työmenojen vuoksi, mutta keskiviikkona pääsen onneksi taas tunnille.

(Ja jos joku ei tiedä, mitä on banaaniaskeleet, niin ne on niitä toiseksi pienimpiä, siis hiiriaskelten jälkeen.)