Huh huh.

No huhhuh. Niin piti olla leppoisa lauantairatsastus eilisen suht raskaan tunnin jälkeen. Jep.

Durppula oli oikein vireä heti aluksi, kun lähdettiin ravaamaan. Siis liian vireä. Sain kuitenkin tahdin jotenkin hanskaan ja lopulta kun istuin alas harjoitusraviin, tehtiin oikein mallikkaita ravi-käynti-ravi-siirtymiä kolmikaarisella kiemuralla. Olin tyytyväinen ja olisin voinut oikein hyvin lopettaa siihen, mutta sen sijaan katsoin kelloa ja totesin ratsastaneeni alkukäyntien jälkeen vasta 10 minuuttia. Mietin, että se on kyllä ehkä vähän liian vähän, koska...no kellon mukaanhan sitä ratsastetaan, eikö?!?!

Joten ajattelin, että jos vielä vähän ravi-seis-ravi-harkkailua...VIRHE!!!!!!!! Raviin siirtymiset sujuivat hyvin, mutta pysähtyminen oli aika hakusessa. Jäinkö sitten liikaa ohjista repimään tai irtosiko takamus taas liikaa satulasta (käy usein, kun haen pysähdykseen väärin tukea jalustimista) tai sekä että tai jotain ihan muuta, mutta ensin me oltiin tässä ja sitten sitä yhtäkkiä mentiin. Niinku vauhdilla ja joka suuntaan :/

Illan rodeo-osuudessa käytimme tehokkaasti hyväksemme koko maneesia (illan viimeisenä ratsukkona tilaa oli, ainoastaan jännitti, että jos tipun, niin kukaan ei kyllä kaipaa ainakaan puoleen tuntiin). Kuvioihin kuuluivat niin terävät sivuttaissiirtymät, joissa oli mukavasti liikettä ylöspäin, takamuksen kevennykset, sukellukset, säntäykset, poukkoilut, paikallaan laukkaaminen ja tietysti pienimuotoiset pystyynnousun aihiot. Musiikkina ohjelmassa meillä oli ähinää, tuhinaa, puhinaa, pärinää ja kiroilua. Kaunista.

Noin raskasta ohjelmaa emme jaksaneet muutamaa minuuttia pidempään, mutta jatkettiin siitä sitten vartin verran ravissa melko pienillä ympyröillä, kaseilla ja välillä käyntiinsiirtymisillä. Muoto oli erittäin koottu ja tarkkasilmäisempi olisi saattanut erottaa joukosta erinäisten vaativampienkin askellajien aihioita. Ajoittaiset tahtirikkoja aiheuttaneet kaasun kiinni hirttämisen valitettavasti rokottivat hieman sekä tyyli- että tekniikkapisteitä.

Olin ihan poikki, joten siinä vaiheessa, kun sain harjoitusravissa viisi säällistä askelta, siirryin keventämään. Muutaman kevennetyn kasin jälkeen aloin saada paremman otteen Durtsista, ja loppujen lopuksi löytyi oikein rauhallinen ja rento ravi ja ohjaakin uskalsi antaa sen verran, ettei tarvinut enää ihan kuolainrenkaassa roikkua :) Työvoitto totisesti.

Aidosti, ihan kamala ratsastuskerta. Ainoa hyvä asia jota voin tästä keksiä on se, etten luovuttanut vaan ratsastin niin kauan, että sain hepan hyväksi. Niin ja tietysti sekin on aina kiva, ettei tartte leipoa. Uuh. Ei muuta kuin leuka rintaan. Taas pitäisi jostain löytää rohkeutta mörköjen karkottamiseen...