keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Lepo- ja muuttopäivä

Ei tota horisonttia vaan saa suoraan, kun on aina hirmu kiire napata kuva ennen kuin Mr. Utelias tunkee turpansa kiinni linssiin. Pitäis varmaan opettaa polle pysymään paikallaan ;)

Alunperin oli tarkoitus, että tänään olisi ollut ensimmäinen päivä Durandon tulon jälkeen, etten olisi mennyt tallille lainkaan. Ratsuttajan oli tarkoitus hoitaa tämä päivä ja sellaiseen aikaan, että olisi mennyt päällekäin mun jumpan kanssa (yleensähän oon ollut aina mukana hengittämässä niskaan ja vahtaamassa ;)).

En tiedä, miten olisin selvinnyt päivästä ilman tallilla käyntiä, mutta tänään ei vielä ollut aika ottaa siitä selvää. Ratsuttaja nimittäin sairastui ja joutui jättämään käynnin väliin. Niinpä ähräsin aikataulujen kanssa vähän, jotta ehdin sekä tallille että jumppaan. Durando joutui nyt tästä aikataulumuutoksesta eniten kärsimään, sillä vaikka lepopäivä onkin välillä paikallaan, olisin mielelläni kävelyttänyt kaveria vähän kauemmin kuin  reilun puoli tuntia. No, tyhjää parempi varmasti. Kipuilevaa omatuntoani lepyttelen myös vakuuttelemalla, että vatsalihaksien treenaaminen myös muualla kuin ratsailla on myös Durtsin etu. Ja onhan se.

Muutto

Durando pääsi muuttamaan ulkokarsinasta sisälle talliin. Viihtyi kyllä ihan mainosti ulkona, mutta ehkä talvea ja paukkupakkasia silmällä pitäen on parempi olla sisällä, kun D kuulemma tahtoo talvisin vähän enemmän muutenkin jäykistyä. 

Pikkuisen oli ukko hermostuneen oloinen muutosta. Täytyy toivoa, että asettuu pian, jottei saada häätöä :) Durtsilla tuntuu olevan vähän taipumuksena vahtia koko heppalaumaa. Kun iltapäivällä tarhoista haetaan yksikin hevonen sisälle, niin saattaa aloittaa ihan järkyn tramppauksen eestaas. Eikä siinä hädässä auta, vaikka viereisten tarhojen kaverit tulee lähelle rauhoittelemaan. Toivottavasti tämäkin stressaaminen vähenee ajan mittaan. 

*****

Huomenna pidetään varmasti vielä melko kevyt päivä, sillä sitten alkaa melkoinen valmennusputki. Viikonloppuna (pe, la ja su) tallille tulee kurssia pitämään vieraileva valmentaja ja maanantaina ja tiistaina onkin sitten vakiotunnit Tipan kanssa. Siis peräti viitenä perättäisenä päivänä pitäisi onnistua skarppaamaan ja keskittymään ihan täysillä. Siinä on kyllä tädille haastetta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti