sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Lainakengissä

Eipä ehtinyt toinen sairauslomapäivä kuin vähän yli puolen välin, kun tallilla oli päästy todistamaan seuraavanlainen tapahtumasarja: D makaa tarhassa, D makaa tarhassa pää maassa, D ponkaisee pystyyn ja lähtee pukkilaukkaan. Tarvitseeko arvuutella, mikä on tapahtumasarjan kakkososan seuraus? Aivan, heihei oikea etukenkä!

Kurjemmaksi kengän lähdön tekee se, että kengityksestä ei ollut kuin hieman reilu kaksi viikkoa eli kavio ei ole ehtinyt juuri kasvaa ja lähtiessään naulat repivät mennessään hyvän siivun muutenkin auttamattoman ohutta naulausalaa. Ei tule kenkääjän tehtävä olemaan helppo ja siksi olenkin jäänyt odottamaan toiveikkaana, että kokenut vakkarikengittäjä pääsisi tulemaan paikalle, ettei tarvitsisi montaa kertaa välissä yrittää.

Liikkua kuitenkin pitäisi sen puolisen tuntia päivässä, ja onneksi saatiin lainaan kenkä, joka toivottavasti vähän suojaa Durtsin herkkääkin herkempää kaviota:


Vaikka liikkuttamiseen onkin nyt mennyt selkeästi aiempaa vähemmän aikaa, oon kuitenkin onnistunut tuhertamaan tallilla joka päivä vähintään pari tuntia, parhaimpana neljä. On se kiva, että on jollain alueella luontaista lahjakkuutta :) 

Ravuri-herjojen pelossa tartuin pienempään pahaan eli saksiin ja kävin käsiksi Durtsin harjaan. Sain paljon hyviä neuvoja, mutta sen jälkeen kun mielestäni olin valmis, tuli ihana tallikaveri vielä apuun ja leikkasi pois vähintään saman verran. Silti harjaa on jäljellä näin paljon: 


Mutta tuon lyhyemmäksi en suostu sitä leikkomaan. Tykkään hulmuavasta harjasta, semmoinen niillä nuoruuden unelmahepoillakin aina oli :)

*****

Lääkärille muuten soittelin tuon kengänmenetyspäivän jälkeen ja kyselin mielipidettä, että pitäiskö kuitenkin jo varailla sitä tähystysaikaa. (En halua kuulostaa pessimistiseltä, mutta jos vetoja pitäisi lyödä, joutuisin laittamaan rahani likoon sen mahahaavan puolesta.)

Sain ohjeen tarkkailla tilannetta ja soittaa, jos makoilu tai muu oireilu lisääntyy merkittävästi. Jos ei, niin kuulemma parempi odottaa, että päästään viruksesta ensin eroon, jolloin ei kuskata näitä pöpöjä maailmalle. Durtsinkaan vastustuskyky ei ole parhaimmillaan, joten siinäkään mielessä klinikkaympäristö ei ole tähän hetkeen se paras vaihtoehto, jos sitä vaan voi lykätä.

Olen yllättänyt itseni suhtautumalla tähän sairasteluun ja vastoinkäymisiin enimmäkseen melko hillitysti.  Tottakai harmittaa ja on Durandon puolesta kurja mieli, mutta olin kai hevostelun tähän puoleen itseni henkisesti sen verran hyvin valmistanut, että en osaa sanoa olevani kovin yllättänyt. Ja lisäksi olen toiveikas, että kaikki vielä kääntyy paremmaksi ja jossain vaiheessa ollaan ihan varmasti ansaittu ainakin kahden kuukauden seesteinen ja auvoisa jakso. Tai kuukauden. No viikko edes?

*****

Tänään pääsin talliköpöttelyn lisäksi kirpeälle pakkaskävelylle hyvän ystävän kanssa. Oli ihanaa – seura ja maisema kohdallaan.


2 kommenttia:

  1. No sanos muuta Anni :( Silti jaksan uskoa, että kun nyt koetellaan, niin jossain vaiheessa on sitten oikein reilu jakso auvoisia onnenpäiviä odotettavissa – niin varmaan ;)

    VastaaPoista