lauantai 5. tammikuuta 2013

11 vastausta

Kiitos Jilla haasteesta! Onneksi sain kysymykset eikä tarvitse miettiä satunnaisia faktoja, niin voi toimittaa näin vähemmän luovassa olotilassakin. Täältä pesee:

1. Jos et harrastaisi hevosia, mikä muu harrastus veisi sinut mukanasi?

Ennen hevosia mikään laji ei vienyt minua mukanaan. Nuorena jaksoin roikkua harrastuksissa yleensä puolesta vuodesta vuoteen. Pianoa soitin vähän pidempään, koska kotiin hankitun pianon vuoksi, tähän lajiin oli pientä painostusta vanhempien taholta.

Voisin kuvitella innostuvani paritanssista yhtä paljon kuin hevostelusta, mutta tanssiparin löytäminen...se nyt on melkein mahdoton tehtävä.

Niin ja kyllähän mä sukellan, mutta vaan ulkomailla, joten se harrastus ei ole samalla tavalla pitkäjänteisyyttä vaativa.

2. Jos sinun olisi rahallisesti mahdollisesti olla käymättä töissä, menisitkö silti vai et?

Tuskin hirmuisesti enää nykyistä työtäni tekisin. Ei sillä, ettenkö siitä tykkäisi, mutta jos olisi mahdollisuus valita, olisin mieluummin esimerkiksi osa-aikaisena ilmaisena apulaisena tallilla. Hevosissa on kuitenkin huomattavasti enemmän vetovoimaa kuin powerpointeissa, exceleissä ja julkaisujärjestelmissä. :)

Toisekseen, en tiedä, miten tehokkaita muut ihmiset on ajankäyttönsä kanssa, mutta mulla ei kyllä todella ehtisi tulla aika pitkäksi, vaikkei iso osa päivästä kuluisikaan töiden parissa. Pelkästään Durden kanssa tohottamiseen saisin helposti menemään 5-6 tuntia päivässä, jos vaan olisi aikaa.

3. Oletko koskaan harkinnut bloggaamisen lopettamista, miksi?

En oikeastaan. Tämä on mulle ihan huipputoimiva keino sekä kirjata muistiin asioita että analysoida koettua ja sitä kautta oppia paremmin.

4. Uusi vuosi, joulu vai juhannus, miksi?

Juhannus! Koska kesä vaan on ihanin! Näistä "pakkojuhlista" en ylipäätään ihan hirmuisesti välitä, usein spontaanit jutut on hauskimpia.

5. Jos kilpailet jossain lajissa, mikä on kaikista paras muistosi niistä?

Eipä ole tullut kilpailtua.

6. Paras puoli itsessäsi?

Tää olikin ihmeen vaikee. Enimmäkseen tykkään siitä, että oon enimmäkseen aika suoraviivainen ja kiertelemätön...

7. Ja vastaavasti, huonoin puoli?

...toisaalta sen kääntöpuoli on se, että ärsyynnyn helposti kiertelyyn ja siihen, ettei sanota mielipiteitä/haluamisia/tarpeita/toiveita suoraan. 

8. Jos olet lähdössä lomalle, oletko sinä se joka pakkaa mukaan koko omaisuutensa, vai se, joka pärjää repulla?

Kyllä sitä rytkyä tekee usein mieli pakata niin, että pärjää sitten joka säässä ja vielä kaikissa yllättävissä tilanteissa. Usein on puolet vaatteista saa purkaa kotona käyttämättöminä kaappiin. Tosin on joskus tullut lähdettyä moneksi viikoksi Thaimaahan hyvinkin vähillä matkatavaroilla...tai no paljonhan niitä silloinkin oli, mutta lähes kaiken tilan laukusta vei sukelluskamat.

9. Laukut jo pakattuna, minne haluaisit mennä lomalle?

Safarille Keniaan. Siihen ei kuitenkaan ole nyt mahdollisuutta, joten suuntaan kohtapuoliin Egyptiin sukeltamaan – ei sekään yhtään pölhömpi vaihtoehto oo :)

10. Uiminen meressä vai järvessä vai kenties altaassa?

Kaikki käy ja rakastan uimista. Ihonhoidon vinkkelistä uin mieluiten mahdollisimman suolaisessa vedessä. Ja lämmintä pitää olla, avantouimariksi musta ei olisi.

11. Näin pimeään talveen, paras hevosiin liittyvä kesämuistosi?

Kyllä mun täytyy sanoa, että ne parit kerrat viime kesänä, kun kävin Durden kanssa pellolla ja vähän laukkailtiinkin, olihan se ihan huippua!

*****

11 kysymystä lähetän:

Sannalle
Ruuhkavuosiratsastajalle
Airalle
Kirsille

1. Mikä on ensimmäinen muistosi hevosista/hevosesta?
2. Mieluisin askellaji, miksi?
3. Mikä on eksoottisin paikka, missä olet ratsastanut? Suositteletko?
4. Missä näet itsesi 15.6.2018
5. Kuka supersankari olisit mieluiten?
6. Idolisi hevos/ratsastusmaailmassa?
7. Pelkäätkö jotain eläinlajia, mitä ja miksi?
8. Mikä on se hevosteluun varuste, johon mielestäsi kannattaa erityisesti panostaa ja miksi (pl satula)?
9. Minkä varusteen kohdalla taas mielestäsi vähempikin taloudellinen panostaminen tuottaa ihan saman tuloksen?
10. Oletko enemmän rauhallinen ja kärsivällinen vai äkkipikainen ja kärsimätön?
11. Mikä on erikoisin hakusana, jolla blogiisi on löydetty?

1 kommentti: