maanantai 18. maaliskuuta 2013

Myönteisiä ajatuksia

Vasen laukka on vielä selkeästi huonompaa kuin oikea, mutta suunta tuntuisi olevan hitusen parempaan ja olen varovaisen toiveikas.

Tavallaan on vähän karua, että oppia pitää hakea hevosen oireilujen kautta, mutta haasteet vasemmassa laukassa ovat selkeästi kehittäneet mun tasapainoa, sekä henkistä että fyysistä.

Aiemmin, jos D nosti väärän laukan heilahdin yleensä välittömästi etukenoon ja menetin kokonaan yhteyden sekä hevoseen että omaan suunnitelmaani.Viime torstain tunnilla oli selkeästi useiten kuultu huuto Mian suusta "Istu!" – ja uskaltaisin väittää, ettei ihan hukkaan mennyt se huutaminen.

Löysin tuolla tunnilla sekä vakautta istuntaan että toimivampaa suhtautumista tilanteeseen, jossa kaikki ei mene kerralla oikein; vaikkei ensimmäisellä pyynnöllä saisi toivomaansa, ei se ole syy luovuttaa ja plösähtää henkisesti. Jos vasemman laukan sijasta nousee oikea, niin sitten ratsastetaan muutama askel sitä laukkaa, siirrytään hallitusti raviin ja otetaan uusi yritys. Paitsi ettei ajatus siinä hetkessä saa olla se, että yrittää vaan se että tekee.

Vähän samantapainen oivallus tuli taas tänään tunnilla. Minun piti ravissa kääntää vähän lyhyen sivun keskikohdan jälkeen pituushalkaisijalle ja ratsastaa ensin suoraan, sitten muutama askel pohkeenväistöä uralle päin, muttei sinne asti ja sitten taas suoraan.

Vasemmassa kierroksessa Durandon suoristaminen tuntui aluksi todella työläältä. D heitti perää oikealle ja minä pungin sitä pohkeella takaisin paikoilleen ja jos sen sain, niin sitten karkasi jompikumpi lapa tai vähintään oli kaula ihan mutkalla johonkin suuntaan. Äh, ei tästä mitään tuu -ajatus meinasi jo päästä valoilleen, kunnes Mia taas antoi toimivan ratkaisun avaimet: Jos keskityn korjaamaan, keskityn virheeseen. Mun pitää ajatella sitä, mitä haluan saada aikaan eli suoraa hevosta. Ja simsalabim!, tämän jälkeen tehtävä oli monin verroin helpompi ja ennen kaikkea tunnelma mun ja Durandon välillä todella paljon miellyttävämpi.

Paikoitellen tänään tuli muutenkin kivoja onnistumisia, ja mieltä lämmitti Mian kommentti tunnin lopuksi, että sain ratsastettua kaikki askellajit molempiin suuntiin ajoittain hyviksi.

Kaikkein eniten lämmittää kuitenkin ne hetket, jolloin tunnen, että D on oikeasti kuulolla, mun kanssa. Ei sitä hienompaa tunnetta ole. Eilen semmoinen fiilis oli, kun käveltiin yhdessä pellon ympäri auringon laskiessa. Siihen hetkeen olisi voinut pysähtyä pitkäksikin aikaa.

*****

Jos olisin blogannut viime viikolla, olisi myönteisiä ajatuksia ollut vähän vaikeampi löytää: mies oli reissussa, töitä oli älyttömästi, koira sairasti ja koko ajan oli kiire johonkin tai huono omatunto siitä, kun ehti olla niin vähän kotona koiran kanssa. Kaiken huipuksi torstain tunnin jälkeen loimittaessani, D hieroi turpaansa jalkaansa vasten sillä seurauksella, että ohjat tarttuivat ensin suojaan ja sitten pienen tempoilun jälkeen olikin melkoinen show pystyssä ja heppa irti maneesissa.

Lopulta sain kuin sainkin Durandon uskomaan, että pysähtyminen on ainoa järkevä ratkaisu. Suitset olivat toki menneet jo rikki, mutta ohjat olivat niin tiukasti kiinni suojassa, että piti irrottaa ensin ohja kuolainrenkaasta ja sitten suoja jalasta, että sain paketin purettua. Sen jälkeen tulikin vähän kyyneleet silmiin. Onneksi sentään säilyi toimintakyky niin kauan kuin sitä tarvitsi. Täytyy olla kiitollinen, ettei sattunut mitään pahempaa, ei Durandolle eikä maneesissa olleelle toiselle ratsukolle. Niin että kai tässäkin pilvessä oli hopeareuna. Ja kyllä, opinkin jotain: en aio laskea jatkossa ohjista irti, en edes sekunniksi. (Enkä ainakaan ennen kuin tämä järkytys on unohtunut.)

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava teksti, samaistun niin paljon sun ajatuksiin...hienoja oivalluksia ja tuon että "täytyy ajatella sitä mitä haluaa saada aikaan" aion ottaa itsekin käyttöön välittömästi. Ja ymmärrän niin hyvin tuon kun tulee kyyneleet silmiin...niin minullakin joskus, kun hiukan pelästyn, huolestun ja pikkuisen häpeänkin omaa avuttomuuttani hevoseni kanssa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Liisa, kiva kuulla :)

    Uskallan lämpimästi suositella keskittymistä siihen, minkä haluaa tapahtuvan - väitän, että sillä saa aina tuloksia aikaan. Mutta mikä kumma siinä on, että on niin helppo harhautua keskittämään energia sen havaitsemiseen, mikä on vialla???

    Juu, säikähdin valtavasti, mutta kyllä myös hävetti ihan olan takaa. Paikalla ollut ratsukko oli kaiken lisäksi se sama, joka on nyt ollut todistamassa 3/4 Durandon kanssa sattuneista ikävistä jutuista. Heitäkin kävi oikein sääliksi :(

    VastaaPoista