keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Suruaika

Maailman Paras Koira, Leevi Petteri Virolainen nukutettiin ikiuneen täällä omassa kodissa viime viikon maanantaina. Surutyötä olen tehnyt jo viime syksystä lähtien, kun Leevin kunto on hiljalleen heikentynyt, mutta kyllä päätöksen tekeminen silti oli aivan hirvittävän vaikeaa.

Luopuminen on todella raskasta, mutta yhteiset 12 vuotta niin monin verroin tämän tuskan arvoisia.

Kyllä rakastin.

Ja rakastan!


Leevi Petteri Virolainen
~1.9.2000–15.7.2013


28 kommenttia:

  1. Osanottoja ja voimia. :( Niin ne vaan on raskaita päätöksiä ja koko lemmikin omistamisen vaikeimpia paikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina.

      Niin ovatkin. Välillä mietin, että kun eläimiä niin kovasti jalostetaan, niin eikö voisi erilaisia ruttuisten kuonojen ja muiden elämää hankaloittavien ominaisuuksien asemesta jalostaa pidempää ikää...semmoista 50 vuotta vaikka...

      Poista
  2. Hei! Olen uusi lukijasi ja tähän on heti kommentitava osanotoilla menetykseen ja kerrottava että meillä oli helmikuussa sama tilanne. Meidän 12 vuotias kääpiösnautserityttömme joka sairasteli sydänvikaa ja hiipui hiljalleen sydänvian pahetessa ja lääkityksen lisääntyessä ja sitten viimeiset pari kuukautta pohdin tulevaa kevättä ja päätin että sitä ei koiran enää tule kärsiä, kuumia päiviä, se kun oli kuitenkin niin tomera luonteeltaan että yritti viimeiseen saakka ja sinnikkäästi. Eläinlääkäri nukutti meidän lintusemme omaan koppaansa kotona ja se oli niin hienoa että saimme kotona tuon tehdä. Ei stressiä, ei melua eikä odotushuoneita ja ylimääräisiä ihmisiä. Paras teko mitä ihminen voi eläinystävälleen tehdä kaiketi. Päättää koska se aika on täysi ja hoitaa se vastuullisesti. Kaikki hienot muistot ja suuri suru jää mutta myös ilo ja muisto ystävästä on lämmin. Ei silti mene päivää ettenkö muistaisi. Lintusemme nukkuu takapihallamme metsänreunassa ja usein ajatus kulkee sinne. Muistaa pienen nappisilmän ja sen ilmeen. 12 vuotta on pitkä aika yhteiselle polulle. Olemme onnekkaita kun olemma saaneet osaksemme niinkin pitkän ystävyyden. Myötätuntoa ja lämpimiä ajatuksia sinulle.
    VastaaPoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irkku ja osanottoni sinullekin. Minäkin pidin tosi tärkeänä, että Leevi sai lähteä omassa kodissaan. Osittain jo siksikin, että auton kyytiin pääseminen omin avuin ei enää onnistunut ja Leevi ei kokonsa vuoksi todellakaan ollut tottunut sylissä olija, joten en halunnut hänelle hämmentäviä, stressaavia enkä nolostuttavia hetkiä viimeiselle päivällä. Heinäkuussa ei ollut kaikkein helpointa löytää kotikäyntejä tekevää eläinlääkäriä, kun niin moni oli lomalla, mutta onneksi löytyi oikein superihana ja empaattinen lääkäri, jonka ansiosta Leevi sai lähteä levollisesti.

      Kyllä, olemme olleet onnekkaita saatuamme kulkea niin pitkät yhteiset taipaleet koiraystäviemme kanssa. Ikävä tuntuu välillä ihan fyysisenä kipuna, mutta olen kiitollinen, sillä se tarkoittaa, että elämässä on ollut sellaista, jolla on ollut suuri merkitys.

      ***

      Ja tervetuloa lukijaksi Irkku! Toivottavasti tässä syksyn mittaan saan kertoilla vähän mukavampiakin kuulumisia, kun vähän tällaista mollivoittoista on ollut viime aikoina...

      Poista
  3. Ystävän menetys on lohduttoman surullista.

    Osanottoni.

    VastaaPoista
  4. Osanottoni Leevin poismenon johdosta! Pitkän ajan saitte olla yhdessä. Suru väistyy, mutta ikävä jää <3

    VastaaPoista
  5. Voi Amalia, olen niin pahoillani :( Osanottoni ja voimia surutyöhön. Onneksi on kaikki ihanat muistot.

    VastaaPoista
  6. Ihan sydäntä riipaisevaa luopua uskollisesta ystävästä, voimia! En pysty edes ajattelemaan miten kauheaa tulee joskus olemaan omasta koirasta luopuminen, kyynel tulee silmään jo ajatuksesta. Koskaan koskaan en ole ennen ymmärtänyt miten näihin voi kiintyä.
    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa. Totta, ei sitä arvaakaan, miten tärkeitä ystäviä niistä tulee. Ja jotenkin välillä meinaa surun määrä nolottaakin, vaikkei kai pitäisi.

      Poista
  7. Osanottoni. Muistot eivät kuitenkaan koskaan katoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna. Eivät ainakaan kaikki...mietin juuri, että voi kunpa olisin pitänyt päiväkirjaa ensimmäisistä vuosista Leevin kanssa, niin paljon tuntuu unohtuneen - silloin kun ei ollut kuvausmahdollisuuksiakaan samaan tapaan kuin nykyään. Onneksi ihania muistoja on kuitenkin paljon <3

      Poista
  8. Voi Saija, nyt vasta luin tämän suru- uutisen. Ei ole sanoja, ei mitään miten voisin lohduttaa. Paitsi... Leevillä oli maailman ymmärtäväisimmät ihmiset ympärillään. Iso hali ja pusi kummallekin ja laitamme kynttilöitä palamaan Leevi Enkelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Marina, kauniit sanasi merkitsevät paljon <3

      Poista
  9. Voi iso itku...
    Sydäntä puristavaan, pakahduttavaan suruun ei liene sanoja, jotka toisivat riittävästi lohtua. Haluan kuitenkin sanoa, että uskon lujasti siihen, että siellä missä Leevi on nyt, siellä sillä ei ole kipuja, vaan paljon hienon hienoja koirakavereita - ja ainakin yksi pirun kärttyinen papukaija, sekin kyllä koiriin tottunut.

    "Koiratta on kuonoa ja kahta luppakorvaa yksinäisempi.
    Yö on toista hengitystä vajaa.
    En pelkää - ikävöin."
    -Eeva Kilpi-

    Lämpimin ajatuksin,
    Kirsikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, suuri kiitos ihanista sanoista ja myötäelämisestä <3

      Poista