maanantai 14. heinäkuuta 2014

Rouva Ei iskee jälleen

Ei, en mä uskalla. Ei, en mä osaa. Eiku ei, en mä kyllä pysty... Hän on taas ollut aktiivinen, tuo luotettu kehityksen vastustaja Rouva Ei. Ja odottakaas, kun kuulette millaisessa asiassa, niin pidätte mua varmasti vielä tyhmänä ja hulluna sen lisäksi että olen kovin pelokas ja epävarma! :)

Täytyy kuitenkin ensin kaiken tämän viime aikojen hehkutuksen vastapainoksi todeta sekin, että lauantaina ratsastin itsenäisesti, ja ei ollut juuri tekemisessä hurraamista. Tai tavallaan kyllä sinne hyviäkin hetkiä mahtui joukkoon ja rohkeusrintamalla olin itseeni oikeinkin tyytyväinen, sillä vaikka D vähän kyttäili en antanut sen oikeastaan häiritä tekemistä enkä todellakaan päätynyt välttelemään niitä kohtia kentästä, jossa eniten oli katsottavaa. Välillä jopa vähän huvitti Durtsin tuijottelut.

Mutta mitä tulee siihen teknisempään puoleen, niin oli kyllä aika hohhoijaa-meininkiä. Muka yritin kauheasti, mutten sitten kuitenkaan ihan kunnolla. Lopputulema oli enimmän osan ajasta melko velton tuntuinen hevo, joka oli raskas edestä ja puri välillä aika isosti kiinni vasempaan kuolaimeen.

No, joka kerta ei voi mennä hyvin, mutta tässä on yksi pointti, jossa toivoisin jo voivani pikkuhiljaa vähän petrata. Nimittäin taas siinä vaiheessa, kun olin jo lopettanut (ihan kelvolliseen ravi-käynti-siirtymään sentään) ja antanut Durpalle karkin, tuli vahva tunne siitä, että olisi pitänyt ratsastaa paremmin, olla täpäkämpi ja vaatia enemmän. Se mitä siis toivoisin oppivani, olisi että pystyisin arvioimaan samalla tavalla tekemistä ennen kuin olen henkisesti jo päättänyt ratsastuskerran, jolloin voisin vielä yrittää skarpata. Turha sitä on siinä jälkikäteen voivotella enää.

*****

Sunnuntaina oli sitten Rouva Ein vuoro astua estradille.

Mia ehdotti, että perinteisen tunnin sijaan ratsastettaisiin yhtä aikaa ja vaihdettaisiin hetkeksi hevosia. Normaali ihminen hyppisi riemusta ja tuskin malttaisi odottaa, että pääsisi kipuamaan upean ja pitkälle koulutetun Rampen selkään. Mutta Rouva Ei näkee jo mielessään, miten sinkoutuu Rampen selästä jonnekin maata kiertävälle radalle ja yrittää epätoivoisesti keksiä pakotietä. Turhaan.

Kun vatsa oli jo valmiiksi jännityksestä kipeä, oli oikein mahtavaa, että Durppa järjesti vielä pienen tilanteen sillain alkulämmittelyiksi. Lähdettiin alkukäynneille "maastoon" eli laitumien välistä lähitielle ja sieltä lenkki takaisin tallille. Laitumien välissä D otti vähän kierroksia laitumella olevasta ruunasta ja en tiedä, johtuiko siitä vai jostain muusta, että sitten yhtäkkiä ei olisi halunnut enää edetä vaan tarjosi enemmän sellaista tunnetta, että olisi ollut aikeissa pomppia pystyyn. Ja miten mä sitä tilannetta yritin ratkoa, niin tietysti vedin ohjista, jolloin Durtsi peruutti kohti takana olevaa ratsukkoa. Onneksi, onneksi Mia sai huudettua mulle ajoissa, että pitää löysätä ohjia, ja sillähän se kriisi heti ratkesi. Masentavinta on se, että se ohjista vetäminen on niin automaattista, etten todellakaan tiedostanut tekeväni niin :( Ehkä jonain päivänä...

Loppumatka meni kuitenkin oikein rennosti ja mukavasti tuosta välikohtauksesta huolimatta eli sain hetkisen hengähtää ennen kuin oli kentälle päästyä aika vaihtaa hevosia.

Olen päässyt Rampea kokeilemaan pari kertaa aiemmin, mutta noista kerroista on jo melko pitkä aika: Itsetuhoista menoa ja Ajatuksen voima. (Jotenkin hauskaa taas kurkata noita vanhoja postauksia, koska näemmä ihan samojen asioiden kanssa painitaan edelleen, joskin ehkä edes pikkuisen kehittyneemmällä tasolla.)

Rampe on Durtsiin verrattuna ISO, mutta oli ratsastaessa niin mukavan, luotettavan ja kuuliaisen tuntuinen, että korkealla istumisen järkytys vaihtui aika äkkiä melko kivaan fiilikseen. ...kunnes Mia käski nostamaan laukan. Ei, mä uskalla laukata! Mitä jos Rampe innostuu ja mitäjositäjostätäjostota...

Mutta ei auta EIt markkinoilla, kun on maailman paras valmentaja. Laukka nousi kivasti – ja vitsit, mikä laukka! Durtsillahan on supermukavat askellajit ja siellä on liikkeen puolesta kiva istua, mutta tällaista säätelymahdollisuuksien ja voiman tunnetta mä en ole vielä koskaan millään hevosella päässyt kokemaan. Nyt tiedän vähän siitä, mitä tarkoittaa se Kyran potkukelkkavertaus; tätä laukkaa ei tarvinnut yhtään työntää vaan enemminkin sai ihan vähän istunnalla jarruttaa.

Rouva Ei varmaan kuvitteli, että nyt oli sen päivän haasteet taklattu, mutta joku päätti toisin.





Sitten tuut lävistäjää ja teet vaihdon. 

Ai, miten?

Siinä oli mun elämän ensimmäiset "oikeat" laukanvaihdot. (Aiemmat harvat harjoituskerrat ovat olleet estehevosilla semmoisia suunnanvaihtumisen avulla harjoiteltuja, ja aika huonolla menestyksellä.) En mä nyt kovin kotrollissa ollut, horjahtelin ihan mihin sattuu ja yritin välillä anoa Mialta armoa vetoamalla siihen, että nää on mulle ihan vieraita liikkeitä :) Mutta tuo ihan viimeisin tuntui jo vähän enemmän siltä, että mä ratsastin sen, ja osasin vähän enemmän arvata, mitä on tulossa enkä siksi horjunut niin pahasti.

Mä oon aina kummastellut sitä, miten joidenkin ihmisten ratsastus on niin temppukeskeistä, ja paukutellut henkseleitä sillä, miten mulle on merkityksellistä vaan hyvä perusratsastus ja yhteisen sävelen löytyminen hevosen kanssa. Päästyäni maistamaan Rampen tarjoamaa mannaa, täytyy myöntää, että ymmärrän temppukeskeisiä ratsastajia vähän paremmin. Onneksi Durtsin kanssa on perusasioissa vielä niin paljon tekemistä, ettei ole mitään vaaraa, että voisin heittäytyä temppujen vietäväksi :) 

Mia on kouluttanut Rampen Pyhä Yrjö -tasolle, ja esimerkiksi vaihdot sujuvat joka toisella:



Voitteko kuvitella, että mä yritin parhaani mukaan kieltäytyä mahdollisuudesta ratsastaa tuommoisella hevosella?! Onneksi en onnistunut, sillä ihan mahtava fiilis ratsastaa hevosta, joka on koulutettu toimimaan todella kevyin avuin. Tuntuu, että alla jyrisee ihan valtavan voimakas moottori, jonka voimaa on helppo ohjailla juuri kuten haluaa – ilman raippaa ja kannuksia! 

Taas on reilusti aihetta kiitollisuuteen, kun on valmentaja, joka ensinnäkin antaa kokeilla omaa hevostaan eikä pahastu siitä, että urpo yrittää kaikin keinoin kieltäytyä kunniasta vaan jaksaa vielä patistaa ja kannustaa.

Rampen jälkeen Durtsi tuntui hetken aikaa tosi pieneltä, vaatimattomalta ja erittäin löysältä – kaikki on niin suhteellista :)

15 kommenttia:

  1. Haha, no kyllä sä ihan vähän hullu olisit ollut, jos lopullisen EIn olisit moiselle upeudelle sanonut ;) Mä luulen että olen tuon hevosen nähnyt kerran kisoissakin, ja oli kyllä niin upea ilmestys, että kaikki muut kalpeni sen rinnalla ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllähän mä aika pälli oon, kun aina kämisen vastaan, ei sitä käy kieltäminen :D Onneksi Mia ei korvaansa lotkauta mun uikutuksille – mähän en muuten tekis koskaan yhtään mitään :)

      Poista
  2. aina pitaa menna omien mukavuusrajojen ulkopuolelle :-) tsemppia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää, mutta mun kohdalla jäis ne kerran aika vähiin ilman Miaa :)

      Poista
  3. Voi jestas, oon ihan sanaton, siellä vaan laukkaat ja teet laukanvaihtoja ihan coolisti! Kyllä mä ymmärrän että tuollaisen hevosen selkään meno jännittää, iso ja herkka varmasti. Kun on noin pitkälle koulutettu niin on usein todella paljon reagoiva myös. Iik, mua ois kanssa jännittänyt, tosi hienosti sä menit ja istut siellä kuin tatti. Mä sain kerran ratsastaa sellaisella intermediaire-tasoisella hevosella ja diagonaalilla kun laukattiin niin ihmettelin miksi se rupes huojumaan niin hirveesti, taisin jopa kirkaista hiukan. Opettaja vaan totes lakoonisesti että puhtaat sarjavaihdot. Mä piipersin että halusin vaan laukata suoraan, mutku tää ei mene :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rampe oli onneksi todella, todella leppoisalla tuulella eikä tullut yhtään sellaista fiilistä, että tarvitsisi pelätä. Ja mikäs siinä vaihdellessa, kun heppa osaa homman vaikka unissaan. Tokko oli mun apuni kovin eksaktit, mutta Rampe oli selkeästi mulle ihanan armollinen. Upea ukko!

      Haha, joskus sitä tosiaan tulee vahingossa tehneeksi enemmän kuin pyydetään, kun on tarpeeksi taitava heppa alla; sun ratsu oli ilmeisen tottunut siihen, että diagonaalilla vaihdetaan :D Makee kokemus varmasti!!!

      Poista
  4. Muistan kans ku kaveri pisti mut ratsastamaan omalla yrjö-tasosella PRE-ORILLAAN! Meinasin jo ajtuksesta "pallit" pyörtyä, mutta hurjan mukavaa loppupeleissä oli. Tein kans ekat laukanvaihtoni sillä hepalla, vaikka laukka oli hirmu vaikeeta ratsastaa. Vaihdelaatikko oli niin iso, että kun en osannut sitä käyttää niin mulle tarjottiin vaan piruettilaukkaa. Mutta oli se sitten yrjö-tasoinen tai vanha ravuri niin jokaisella hevosella on jotain opetettavaa. Sitä mieltä ainakin mä oon :)

    Nii joo ja onnee. Oli varmaan hieno kokemus. Oon vähän kade ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Enni!

      Oon samaa mieltä, että kaikilta hevoilta oppii jotain. Tosin mun täytyy ainakin omalta kohdalta myös myöntää se, että jos hevon kanssa ei saa luotua riittävää luottamuksen fiilistä, niin mä en kyllä opi mitään - niin paitsi pelkäämään :/

      Mullakin on ollut oreista semmoinen ajatus, että eihän niillä voi tällainen täti ratsastaa, mutta Portugalissa oli ainakin kaksi ihan tätivarmaa oria, toinen 6-vuotias ja toinen melkein 30-kymppinen, mahottoman kilttejä molemmat. Ettei se aina siitä sukupuolistatuksesta ole kiinni :)

      Poista
  5. Wow. Oon ihan vähän vaan kateellinen. Ei täs muuta.

    (ei muuten helpottanut yhtään noi videopätkät mun kouluhevoskuumetta. joskus-vielä-määkin-oikeen-kunnon-hevosella. siihen saakka poljen tolla mun ponimopolla ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D En voi muuta sanoa kuin että mulla on ihan aarre valmentajana <3

      Poista
  6. Hienoa menoa! Voit kyllä olla ylpeä itsestäs. :) Mä muuten tuon viimeisen videon kohdalla en heti huomannut, että kuski vaihtui. Ajattelin, että sä innostuit laukanvaihdoista, kun sait kokeilla. :)
    Mulla on juuri tuo sama kentällä, että heti loppukäyntien aikana tai viimeistään kun hyppään alas selästä alkaa se analysointi, että olis pitänyt tehdä sitä ja tätä ja saada se ja se fiilis ennen lopetusta. Onkohan se sitten niin, että kun ei enää "voi" niitä "olis pitänyt"-juttuja toteuttaa niin sitten kuvittelee että niinhän sitä olis tehnyt. Sama homma on ennen valmennusta. Kuvittelen tekeväni asioita ihan varmasti, mutta en sitten pysty kun on tosi kyseessä.

    Ja siitäkin tuli samaistuminen, että omien vanhojen postauksien lukemisesta huomaa, että juuri samat on ne perusongelmat, vuodesta toiseen. Tosin joskus huomaa, että oonko mä tuotakin joskus tehnyt noin. Kai muistaa vain ne huonosti menneet valmennukset ym epäonnistumiset. Hyvä kun on blogi mistä tsekata menneitä. :)

    Oikein paljon mukavia hevosteluhetkiä!

    (mäkin haluan tuollaisen valmentajan!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha Annemari, olisinkin _melkoinen_ luonnonlahjakkuus, jos menisi kakkoset noin siististi ihan heittämällä, tai sitten heppa olis ihan automaatti :)

      Lohdullista kuulla, että muitakin "olis pitänyt" tyyppejä löytyy. Mia ehti pitää mulle eilen vaan semmoinen vähän lyhyemmän tunnin, ja jätti mut sitten ratsastamaan itsekseen saatesanoilla, että tärkeintä on, että ratsastan niin hyvin, etten sitä lopetettuani mieti, että "olis pitänyt". No meni kyllä jo paremmin, ja nyt "olis pitänyt" iski vasta talutellessa.

      Blogi on minusta monin tavoin arvokas kehittymisen kannalta - ja tietysti teidän ihanien, osallistuvien lukijoiden vuoksi <3

      Kivoja heppailuhetkiä sullekin!

      (Mia pitäisi ehdottomasti kloonata!)

      Poista
  7. Hahaa, nauroin ääneen moneen otteeseen! "Istu pyllyllä!" Mut ihanalta näytti, ja se vika vaihto OLI tosi professionaalisen näköinen! Wau!

    Mä oon ekat vaihtoni tehnyt aikoinaan vuokrahepalla niin, että opettaja halusi nähdä miten helposti hevonen vaihtaa. Mun reaktio oli ihan sama kuin sulla, ensin enhän mä voi, ja sitten että miten ihmeessä se tehdään. Hevonen oli menossa myyntiin, ja sille piti saada Va B koulustartti, ja este/kenttäratsastaja omistaja oli pyytänyt tätä mun opettajaa starttaamaan hevosella. Oli kyllä mahtava tunne, kun sai vaihdon lopulta juuri siinä askeleessa kuin pyysi (vaikka useammin se taisi tulla askeleen jäljessä). Sen jälkeen en ole vaihdoista juuri päässytkään nauttimaan, kun ei ole ollut niin taitavaa hevosta alla kuin muutaman kerran. Vaihdoista on jäänyt päähän sellainen mielikuva, että ne on jotain mystistä ja hankala. Tällä mun vuokrahepalla piti olla niin tarkka ajoituksessa ja tehdä mun mielestä monta asiaa peräkkäin nopeessa rytmissä, että sai puhtaan vaihdon. Mutta hyvin kuvattu kun kirjoitit isosta moottorista, se on kyllä niin taivaallinen tunne kun joskus pääsee ratsastamaan oikein herkkää ja hyvinkoulutettua hevosta, vähän kuin hyppäis Ladan ratista Ferrarin penkkiin. Vaikka Richard Whiten sanoin ongelmat opettaa paljon enemmän kuin onnistumiset, ja silloin kuin kaikki toimii niin se on vaan pelkkää huvittelua, niin on se kyllä tosi opettavaista päästä välillä kokemaan miltä hyvin toimiva hevonen tuntuu. Salainen haave olis, että Willillekin pääsis joku joskus opettamaan vaihtoja (huom joku muu kuin minä!). Sille on yritetty niitä opettaa joskus, mutta ne on sille tosi vaikeita, varmaan johtuen sen takapään huonosta koordinaatiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pariin otteeseen kuului tuo "Istu pyllyllä!" Se onkin usein mulle se kaikkein tärkein "tekninen" ohje, koska heti, kun alkaa jännittää hakeudun etukenoon ja kevennän istuntaa – ja se ei kyllä vielä missään tilanteessa mun haasteita ratkaissut, päinvastoin :)

      Rampe kyllä vaihtoi todella helposti heti kun mä vaan tein _jotain_. Toisaalta oli kiva huomata, ettei se kuitenkaan vaihtanut vain tottumuksesta, koska ensimmäisen diagonaalin aikana ensin venasin vaan, että se vaihtaa itsekseen, kun en tiennyt, mitä piti tehdä, mutta vaihtoa ei tullut ennen kuin siirsin jalkojani. Kovin tuntui kuitenkin olevan suurpiirteinen ja armollinen mun horjuvia apuja kohtaan, kun teki noin kiltisti.

      Toissapäivänä harkkailtiin Durtsin kanssa vähän laukan kokoamista ja siinä tuo moottoriasia kirkastui mulle entisestään. Siinä missä Durtsi moottorissa tuntuu kierrokset laskevan kokoamisasteen kasvaessa, kävi Rampen kanssa pikemminkin päinvastoin – mitä kootumpaa, sitä voimakkaammalta se tuntui. Ei tullut sitä tunnetta, että "nyt se rikkoo", mikä Durtsin kanssa on niin kovin tavallinen. Mut pikkuhiljaa toivottavasti kehitytään molemmat.

      Ongelmat toki opettaa, jos ja kun ne onnistuu ratkomaan :) Jos ne vaan jatkuu, niin sit ne kyllä vaan syö motivaatiota. Ja oppimisen kannalta mun mielestä on ihan mahtavaa päästä oikein liikkuvan hevosen kyytiin. Samasta syystä mun mielestä mulle antaa paljon enemmän se, että Mia ratsastaa lyhyesti mua ennen ja sitten mä saan kokea Durtsinkin kanssa vähän parempia fiiliksiä. En tiedä, millä muulla konstilla tämän elämän aikana muuten pääsisin käsiksi siihen, _miltä_ asioiden pitäisi tuntua. On vaikea pyrkiä x:n, jos ei tiedä, miltä se x tuntuu :)

      Uskon, että sun salainen (!) haave vielä toteutuu, ja pääsette Willinkin kanssa tekemään ilmavia ja lennokkaita vaihtoja. Toivottavasti mäkin Durtsin kanssa.

      Poista
  8. Voi vitsi taas mitä ihania juttuja sulla täällä! :) Ei Durppa näytä kyllä samalta hevoselta kun viime talvena, nenä pysyy niin kivasti ylhäällä :) Ai että toi Rampe näyttää upeelta!! Lucky you :)

    -Ella

    VastaaPoista