Tallilta lähti mukaan kaksi ihanaa tyttöä ihanine heppoineen: luotettava ja mitäänpelkäämätön herra P johti joukkoa ja hemaiseva neiti K löysi itselleen mieleisen paikan herrojen K ja D välistä. Herra D tyytyi siis suosiolla peränpitäjän rooliin.
Alkumatkasta vähän jänskätti, muttei onneksi niin paljoa, että olisin saanut Durtsin mukaan jännäämiseeni. Enin osa matkasta meni kuitenkin oikein leppoisassa tunnelmassa. Kaikki hepat ja tytöt käyttäytyivät mallikkaasti. ...Jos ei lasketa sitä, että D yritti upottaa hampaansa neiti K:n takamukseen heti, kun yhtään silmä vältti :D
 |
| Puhelimen uskalsin kaivaa esille taas vasta tallitiellä takaisinpäin tullessa. |
Lukaisin uudelleen tammikuun alun postauksen, jossa listasin itselleni pari tavoitetta tälle vuodelle. Ihanaa voida kerrankin ilman mitään muttia tai selityksiä todeta, että tavoitteet on saavutettu reilusti eikä Veikkolan torille tartte kyhätä mulle jalkapuuta –jiiiiiihaaaa!
Ja suuri kiitos seurasta ja tsemppauksista ihanat tytöt S & S!
Ylpeä pitääkin olla silloin kun on aihetta! Onnittelut jälleen kerran itsesi ylittämisestä!
VastaaPoistaKiitos Anu :)
PoistaLoistavaa!
VastaaPoistaNo eiks ookin? :) Oon superiloinen paitsi omasta, mutta varsinkin Durtsin puolesta – on aika paljon kivempaa, kun elämässä on vähän muutakin kuin tarha, talli, kenttä ja maneesi. Ja uskon, että meidän suhteelle tärkeää, että välillä on vähän rennompaakin yhteistä tekemistä.
PoistaNo onhan siinä neiti K:n kankussa aika paljon purtavaa :D
VastaaPoista:D
PoistaMiten ja miksi maastoilu voi pelottaa noin paljon??
VastaaPoista