Korkealta on tiputtu ja monta kertaa

Tiputtu on, paitsi ei fyysisesti hevosen selästä.

Kaikenlaisten ihanteiden ja arvojen kanssa tuntuu elämässä joutuvan koville. Joutuu koville, kun yrittää näkemyksiään perustella. Ja koville, kun huomaa, ettei onnistu käännyttämään kaikkia, pelastamaan kaikkia. Ja koville, kun joutuu välillä häpeämään sitä viiteryhmää, johon kuuluu – halusi tai ei. Silti aion pitää ihanteistani ja arvoistani kiinni. Yksi niistä on se, että arvostan elämää. Hevosmaailmassa se ei vaikuta olevan ihan itsestäänselvyys.

*****

Toinen iso tipahdus meni suunnilleen näin: tallikaveri oli lähdössä lomalle ja kysyi, jos voisin ratsastaa hänen hevostaan muutamana päivänä. Lupauduin, mutta halusin kokeilla hevosta hänen nähtensä. Ensimmäinen kerta meni huonosti, ohjauspaneeli oli hyvin erilainen kuin Durandolla ja olin aika hukassa. Loppua kohti sain ehkä vähän jutun juonesta kiinni. Halusin kuitenkin kokeilla myös toisen kerran vielä omistajan nähden.

Kokeilukertojen välissä oli pari viikkoa ja sinä aikana pääni oli ilmeisesti täyttynyt pissalla tai jollain muulla vähemmän mairittelevalla. Asenteeni (omassa mielessäni) oli suoraan sanottuna ylimielinen. Ajattelin, että käyn vain nopeasti selässä kokeilemassa kaikki askellajit läpi.

Niinpä niin. En käy jokaista nöyryytyksen hetkeä erikseen läpi, mutta ehkä kokonaisuus kulminoituu parhaiten taas tyyppivikaani – laukka ei tahtonut nousta, ei sitten niin millään. Olo oli hikisen tunnin jälkeen pettynyt, mutta samalla kiitollinen. Kyllä on vaan hyvä, että välillä palautellaan maanpinnalle oikein huolella – en nimittäin halua sinne kuplaan.

*****

Ja sitten on vielä oma istunta. Siis se, jonka jotenkin ajattelin jo pikkuhiljaa löytävän jotain järkevää muotoa.

No joo, muotoa ehkä tavallaan, muotohan se on käkkärämännylläkin. Nättikin, muttei ehkä paras mahdollinen ratsastukseen.

Erityisesti vasemmassa kierroksessa vasen lonkka työntyy edelleen eteenpäin ja ilmeisesti kompensoin sitä työntämällä oikeaa kättä eteenpäin -> menetän hevosen ulko-ohjalta, jolloin se punkee lapa edellä ulos ja sitä yritän sitten korjata hivuttamalla oikeaa kättä sään yli. Lopputuloksena on semmoinen staattisen jännityksen paketti, ettei yhtäkään osaa pysty liikuttamaan erillisenä. Siis ihan oikeasti en tahdo saada vasenta polvea irti satulassa ilman, että nostan pepun irti ja yritän rentouttaa ensin koko paketin.

Tässä samassa tietysti vielä paino liukuu oikealle, jolloin se muutenkin haasteellisen vasemman laukan nostaminen on tietysti ihan lasten leikkiä? Joo, ei ole.

Apua, mitä teen?

Lonkkia pitää ainakin venytellä hurjasti enemmän. Muutamia venytyksiä löysin täältä, mutta mielellään saatte laittaa suosikkivenytyksenne jakoon :) 

Onko jollakulla omakohtaista kokemusta tällaisen könötyksen korjaamisesta? Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen.