Söpö kengällinen

Tänäänkin sai hakea tarhasta pollen, jolla oli mono jokaisesssa neljässä jalassa – melko mahtava fiilis! Tänään ei enää ollut epäpuhtaudesta tietoakaan, siis ainakaan niin, että minä olisin tuntenut. Sen sijaan jonkin verran patoutunutta energiaa tuntui olevan.

Durando näki jotain mörön tapaisia vähintään joka toisessa kentän kulmassa. Ja joka kierroksella. Jo alkukäynneistä yritti lähteä kirmaamaan usemman kerran, mitä ei todellakaan ole aiemmin tapahtunut. Ihanaa, että ilo on palannut, mutta nyt pitää kyllä päästä liikkumaan höpöenergia pois.

Liian raisusti en tietenkään halunnut aloittaa, joten mentiin jonkin verran ravia ja ihan vähän kokeiltiin laukkaakin. Ensimmäinen laukkapyyntö meinasi herättää rodeohevosen, ja jouduin ottamaan kiinni vähän reippaammin. Ehkä se sitten johti siihen, että jonkin aikaa sen jälkeen laukkapyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Tiedän, että jos pyytää eteenpäin, niin pitäisi antaa mennä eteenpäin, mutta toisaalta jos kovasti pukittaa, niin mätkähdän kanveesiin eikä kai sekään taas mitään positiivista hevoselle opeta. Lopulta päästiin vähän laukkaamaankin, ja ihan rennosti.

Enimmäkseen mentiin rauhallista käyntiä. Maasta käsin taluttelin vielä loppukäynnit, ja samalla käytiin tutustumassa maneesiin. Siellä pelottavinta taisi Durandon mielestä olla toisessa päädyssä olevien kahden ison oven välistä pilkottava luonnonvalo. Hassu otus <3

Hauskaa oli!

Satula-asiaa

Satulakauppaan menin aamusta aikomuksenani tehdä kaupat siitä Albionista, mutta sitten otin kuitenkin vielä yhden saman mallin erikokoisen kokeiluun. Tarkoitus oli ottaa M, mutta sitä ei löytynyt, joten otin sen sijaan W:n. Kapeampaa oli hakusessa, joten tämä saattaa kuulostaa vähän hassulta ratkaisulta. Se selittyy sillä, että Albionit ovat ilmeisesti kovin vaihtelevan kokoisia ja esimerkiksi tämä nyt kokeiluun rahtaamani W on kapeampi kuin tähän asti koekäytössä ollut MW!? Että osta siinä sitten koon perusteella satula :)

Se Black Country olisi mitä luultavimmin jäänyt meille, jos satulansovittajan kanssa olisi pystytty etenemään asiassa vähän nopeammin. Säkätila tuntui hieman ahtaalta ja olisin siitä kaivannut vielä asiantuntijan mielipidettä. Koska en ilman satulaakaan voi olla, niin päädy(i)n nyt sitten tähän hätään ostamaan Albionin K2:sen ja tutkailen tilannetta sitten uudelleen joidenkin kuukausien jälkeen, kun muutenkin näkee, miten Durando muuttuu.

Voi, voi tätä onnen määrää!

Maanantaina kävi uuden tallin luottokengittäjä. Aivan mahtava, vanhan ajan käsityöläinen, joka on oppinut ammatin omalta isältään. Valoi tätiin uskoa siihen, että kenkäongelma saadaan ratkaistua. Alku on ainakin lupaava, sillä eilen iltapäivällä kiinnitetyt kengät olivat vielä tänään paikallaan. Molemmissa on nyt myös kaikki naulat, ja silti ontuminen on jo hellittänyt. Ravissa vielä oli pientä epäpuhtautta, joten eilen ja tänään on enimmäkseen vaan kävelty, mutta huomenna ajattelin alkaa pikkuhiljaa ottaa vähän pidempiä ravipätkiä ja ehkä vähän laukkaakin.

Ammattitaito tietysti aina ihastuttaa, mutta lisäksi kengittäjä oli tänään aamulla soittanut tallinpitäjälle ja kysellyt, miten Durando oli aamulla kävellyt – olen kiitollinen, onnekas ja joudun aina välillä nipistelemään itseäni varmistaakseni, että olen hereillä!

Muutto on kohentanut mielialaani ihan valtavasti. Niin hyvin kuin meitä tilapäismajoituksessa kohdeltiinkin, on epämääräisyys ja väliaikaisyys tällaiselle turvallisuushakuiselle listaihmiselle raskasta. Ei voi oikein mitään suunnitella, kun ei tiedä, milloin on muutto ja toisaalta huolettaa, että jos ei paikkaa nykyiseltä kotitallilta olisi järjestynyt näin pian, niin ennen talven tuloa olisi pitänyt muuttaa vielä toiseen tilapäismajoitukseen. Mitään valmennuskuvioita ei oikein huvittanut alkaa järjestelemään vain muutamaksi viikoksi.

Pysyvyyden tunne tekee minut levollisemmaksi, vaikka muutoin haasteita riittäisikin. On myös eri asia ratkoa vaikkapa näitä kenkäongelmia sellaisen kengittäjän kanssa, jonka kanssa oletettavasti (toivottavasti) saadaan rakentaa pitkäaikainen suhde kuin sellaisen kanssa, joka on käytettävissä ainoastaan tilapäismajoituksessa oleilun ajan.

Minusta on ihan lapsellisella tavalla ihanaa, kun meillä on oma kaappi ja muutenkin tavaroille omat paikat. Yritän malttaa olla ihailematta kaappiamme joka päivä suureen ääneen – on parempi yrittää ensi alkuun luoda jonkinlainen täysijärkisyyden illuusio :)  Oi, ja pääsin vihdoin purkamaan kaikki autossa viime viikot majailleet heppakamat, ehkä tämän kunniaksi voisi myös pestä ja siivota auton? Tai ehkä ei...kaikki aikahan menee tallilla ;)

*****

Edit: heti, kun näin tämän postauksen julkaistuna, tuli vahva tunne, että samaa otsikkoa olen käyttänyt aiemminkin. Niin olenkin, toukokuussa 2010. Onnen aiheet olivat tuolloin vähän erilaiset, mutta yhtäkaikki hevosiin se liittyi silloinkin. Lukiessani vanhaa postausta huomasin, että trampoliini on edelleen hankkimatta. Nyt se taitaa olla myöhäistä, kun kaikki raha menee kengittäjille :)

Jos mietitte, miksi haksahdin käyttämään samaa otsikkoa, niin syynä on Myötätuuli-nimisen yhtyeen kappale, jonka kertosäkeen alku pärähtää mieleeni usein niissä tilanteissa, kun asiat alkavat sujua. Myötätuuli on kunnon tätimusaa ;), johon kiinnostuneet voivat tutustua täällä.

No ei kai kukaan tosissaan ajatellutkaan niiden pysyvän?

Eilen illalla kävi siis ihana kengittäjä lyömässä irronneen oikean etukengän paikalleen (ilman pohjallista) ja poisti samalla vasemmasta yhden naulan, joka tuntui selkeästi painavan. Lopputulemana molemmat etukengät olivat siis kiinni enää kolmella naulalla.

Tänään muutettiin uudelle tallille. Durando oli vähän pörheänä ja ilmeisen innoissaan kuivasta haketarhasta. Parit pukkilaukat – ja heihei vasen etukenkä! Tämän jo jotenkin aavistin. En osaa edes olla enää kauhean masentunut, tai oon jotenkin ehkä turtunut ja sopeutunut siihen, ettei tässä harrastamaan pääse. Siihen on vaikeinta sopeutua, ettei Durando pääse liikkumaan.

Uusi kotitalli vaikuttaa ihanalta ja vastaanotto oli tosi mukava. Väliaikaistallilla meistä pidettiin hyvää huolta ja tunnelma oli mahtava, mutta oli ihanaa purkaa tavaroita nyt sillä ajatuksella, että saa kunnolla kotiutua.

Jos hyvä tuuri käy, niin maanantaina tulee kengittäjä. Laskin muuten eilen väärin: viimeisin kengittäjän käynti oli jo seitsemäs kuuden viikon aikana. Kiinnostaiskohan Guinnesia?

Satula-asiaakin olisi, mutta niistä ei huvita nyt jutella, kun ei oikein tunnu olevan satulalle käyttöä...

Ei ole itku kaukana

Durando sai siis uudet kengät tiistaina. Olin kengittäjän käynnin jälkeen lähdössä illalliselle asiakkaan kanssa, joten ajattelin vain nopeasti juoksuttaa ukkelin, että saisi edes jotain liikuntaa taas parin päivän seisomisen jälkeen. Juoksutus loppui kuitenkin lyhyeen, kun kaveri liikkui ihan kolmijalkaisesti varsinkin oikeaan kierrokseen.

Soitin kengittäjälle, joka suhtautui asiaan ihan mahtavasti ja lupasi tulla heti uudelleen katsomaan. Irrotti ensin oikean kengän ja kiinnitti uudestaan, mutta Durando ontui edelleen. Sitten pienten neuvottelujen jälkeen laittoi molempiin etusiin pohjalliset. Minä en olisi niitä halunnut, koska omalla maallikon järjellä en usko sen olevan ratkaisu, kun Durando ei kuitenkaan ole sellaisia aiemminkaan tarvinnut. No, pohjallisten jälkeen liikkui huomattavasti paremmin, joten sovittiin, että seuraan tilannetta ja soittelen, jos ei lähde paranemaan.

Keskiviikkona aamupäivästä Durando oli selästä käsin aika normaalin tuntuinen, mutta torstaina alkoi taas ontua. Tällä kertaa selvemmin vasemmassa kierroksessa, mutta oli kaikkiaan epämääräisen epäpuhdas edestä.

Ihana tallinpitäjä soitti omalle ihanalle luottokengittäjälleen, joka lupautui tulemaan katsomaan vielä samana päivänä. Pihdeillä kokeiltaessa aristeli molempien kavioiden sisäsyrjiä. Molemmat etukengät irrotettiin ja kiinnitettiin uudelleen, tosin niin, että sisäsyrjiltä jätettiin oikeasta kengästä yksi ja vasemmasta kaksi naulaa kokonaan pois. Ja sitten vaan sormet ristiin, että alkaisi liikkua paremmin ja kengät pysyisivät.

Hetki sitten menin tallille ja ajattelin katsoa, miltä näyttää. Ontuva hevonen, jonka oikea etukenkä repsotti jo puolimatkassa irti, mitä en ikävä kyllä edes huomannut ennen juoksutusta :( No, niistä kolmesta askeleesta se tuskin ehti kovasti pahentua.

Ihana kengittäjä lupasi taas tulla käymään ja sitä tässä nyt odotellaan. Itku silmässä. Harmittaa ja huolettaa Durandon puolesta, jonka kunto ja lihakset rapistuvat silmissä, harmittaa oman harrastamisen vuoksi (en muista milloin viimeksi olisin saanut ratsastaa näin vähän kuin nyt hevosenomistajana) ja harmittaa kengittäjän puolesta, jota häiriköin viikonlopun kynnyksellä.

Olin kyllä varautunut siihen, ettei tämä mitään ruusuilla tanssimista tule olemaan päivästä toiseen, mutta kyllä tämä jo ihan vähän kohtuuttomalta alkaa tuntua: kuusi viikkoa ja kuusi kengittäjän käyntiä. Siitä kun lasketaan, että jokaista käyntiä on edeltänyt päivän tai parin seisoskelu ja sitten oli vielä siitä piikityksestä seurannut 10 päivän lepojakso, niin ei ole ukko paljon liikkumaan päässyt :(

Kaksi vaikeaa mallia

Olen ystäväpiirissäni tunnettu koulukuvista, joissa näytän siltä kuin olisin itkuun pillahtamassa, vaikka olen mielestäni kovasti yrittänyt hymyillä. Joku siinä kameran linssissä vaan jähmettää huulet kiinni ikeniin ja saa silmäluomet tärisemään. Ei mun juttu.

Olin kuitenkin antanut houkutella itseni kuvattavaksi, joten tänään kameran edessä oli kaksi erittäin vaikeaa mallia.

Suhteellisen onnistuneitakin otoksia joukosta onneksi löytyi. Alla ensimmäinen, jonka sain näytille. Kuvaa klikkaamalla näkee isomman version, jossa todistettavasti näkyy, että Durandon silmät ovat auki. Samaa ei voi sanoa tädin silmistä, jotka hymyillessä muuttuu pelkiksi viiruiksi. Aihetta hymyyn onkin, sillä Durandolla on uudet kengät :)

sunshine award!

Oi, minä sain blogitunnustuksen – kiitos Pauliina!

Tässä nyt sitten opetellaan, miten tällaisen kunnian kanssa toimitaan...

Tunnustuksen tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta, vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin sekä tiedottaa kyseisiä blogeja asiasta. Kysymykset ja omat vastaukseni:

1. Suosikkiväri: ei mulla kyllä ole mitään yhtä tiettyä suosikkiväriä. Vähän kausiluontoista on noiden värien kanssa, että mikä milloinkin silmää miellyttää. Tällä hetkellä ehkä sellainen vähän murrettu lila miellyttää silmää eniten.

2. Suosikkieläin: Hepat ja koirat ovat tietysti niitä ihanampia, mutta tykkään kyllä valtavasti ihan kaikista eläimistä. Eksoottisemmista suosikkeja ovat kirahvit, norsut, mangustit ja gekot. 

3. Suosikkinumero: 5. En osaa sanoa miksi. 

4. Suosikki alkoholiton juoma: mangoshake, nam!

5. Facebook vai Twitter: Facebook. Twitteriä oon yrittänyt opetella, mutta ei oikein tunnu aika riittävän kaikkeen. 

6. Intohimosi: Heppailu ja tallihengailu. Siististi järjestetyt pyyhe- ja polttopuurivit. 

7. Saada vai antaa lahja: Molemmista tykkään, kunhan mukana on ajatusta. Konvehtirasioiden vaihtaminen päittäin jouluna ei oikein täytä kriteerejä. Vähän mieluummin annan, koska silloin ei ole sitä riskiä, että joutuu itse teeskennellä pitävänsä jostain, mistä ei pidä.
 
8. Suosikkikuvio: No ei ole kyllä tällaista tullut koskaan mietittyä...onko ihmisillä yleensä suosikkikuvio?


 9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai, koska saa nukkua ja valvoa pitkään.

10. Suosikkikukka: Tykkään melkein kaikista kukista eikä mulla tässäkään mitään erityistä suosikkia ole. Jos nyt joku pitää valita, niin vaikkapa sitten pioni.


Huh. Nyt on kysymykset takelleltu läpi ja on minun vuoroni pistää hyvä kiertämään: Mari, Sanna, Marika, Anne ja Sari ja Kia – teille on juuri myönnetty tunnustus ;)  

Wanted: Liimaa, kaksipuolista teippiä tai jotain kepulikonsteja

Mun jutut alkavat hieman toistaa itseään, mutta se johtuu vaan siitä, että nämä heppaelämän tarinat tuntuvat toistavan itseään. 

Kengittäjä kävi eilen kiristämässä helisevät takakengät ja tarkisti samalla, että etumonot olivat vielä tukevasti paikallaan. Tänään oli vasen etukenkä jäänyt tarhaan. Eihän sille mitään voi, mutta kyllä teki mieli päästää muutama voimasana. 

Hinku ratsaille olisi ollut tosi kova, sillä Durando oli lauantaina ihan superkiva; molemmat laukat toimivat ja nousivat yhtä kertaa lukuunottamatta ensimmäisestä pyynnöstä. Itse asiassa ensimmäinen laukannosto oikeaan kierrokseen oli ehkä paras ikinä, ja vielä todella pienestä merkistä. Muutenkin fiilis oli loistava ja sain paljon aihetta kehua Durandoa. Positiivinen ilmapiiri tuntui ruokkivan itseään ja kaikki jotenkin vaan sujui. Olisi ollut niin kiva päästä jatkamaan samalla fiiliksellä tänään. No, oli taluttelu ja ruohon syöttäminenkin ihan kivaa :) 

Ei tällä kaverilla vaan näemmä pysy tossut jalassa. Tämän kertaiseen kengänlähtöön osaan kuitenkin arvella syyn. Tarhassa on semmoinen kallioalue ehkä noin puolitoista metriä muuta tarhaa korkeammalla (näkyy alla olevassa kuvassa). Rinteessä näkyi kaksi luistelujälkeä ja vähän matkan päässä niistä maassa se irronnut kenkä. Veikkaanpa, että tämä vuoristojen gaselli (not!) on meinannut tulla vähän turhan vauhdikkaasti alas, menettänyt tasapainonsa ja astunut vaihteeksi kannalleen. 

*****

Keksin muuten vihdoin, kuka mulle tulee Durandosta mieleen. Muistatteko ihanasta Tohtori Sykeröstä sen Untamoisen? Herttainen hömelö, joka kuitenkin kai oli omalla tavallaan oikein viisas. Hidas, joskaan ei laiskuuttaan vaan enemmänkin siksi, että unohtuu uneksimaan. Semmoinen se on Durando-Untamoinen <3 (Joo, ja sitten on se Mr. Hyde, joka heittelee keski-ikäistä tätiä pitkin metsäteitä.)

Untamoinen

Vaikea malli

Ei ole kuvauskalustokaan hääppöinen, mutta tuskastuttavan vaikea malli ei hommaa ainakaan helpota. Kerran jo luulin saaneeni kaiken suunnilleen kohdalleen:

Mutta viimeistään lähempi tarkastelu osoittaa, että ähäkutti, taas mua vedätettiin:

Söpö ukonturjake oli tänään mallinhommia lukuunottamatta melko mallikkaasti. Kummallinen ilmiö tosin laukannostojen kanssa: nyt vasen toimii melkein ajatuksesta, mutta oikean kanssa sakkaa?!  Oikealle on kyllä muutoinkin nihkeämpi taipumaan ja asettumaan, joten sinällään paketti on nyt ainakin jossain määrin linjassa :)

Eilen ja tänään on treenailtu ihan vaan perusratsastusta, siirtymiä, täsmällisyyttä, taipumista ja ennen kaikkea tädin istuntaa ja käden rauhoittamista. Ei kuulkaa tekeminen lopu. Niinku ei ton kuvaamisenkaan kanssa :)