Olenkohan jo käyttänyt tuota otsikkoa aiemmin? Nimittäin tähän mennessä kaikki hevosaiheiset kirjoitukset olisi helposti voinut otsikoida samoin. Mutta ehkä tässä kerrassa oli jotain erityistä.
Viiden viikon tauon jälkeen ehdin jo pelätä, että olenkohan romantisoinut mielessä ratsastuksen ihanuuden epärealistisen korkealle. Pelko oli aiheeton: ratsastaminen olikin vielä hurjan paljon ihanampaa kuin muistinkaan!
Sain kaveriksi vanhan tutun Nastan, joka oli jälleen ihanan vauhdikas, kuitenkin rauhallisella ja turvallisella tavalla. Alkulämmittelyjen jälkeen mentiin harjoitusravissa kolmea ympyrää niin, että pääty-ympyrältä siirryttiin keskikentän suoristuksen jälkeen keskiympyrälle, josta taas puolentoista kierroksen jälkeen seuraavalle pääty-ympyrälle ja samaa reittiä takaisin. Tosi kiva harjoitus! Nastan ravi on melko tasaista, joten harjoitusravikaan ei tuntunut mahdottomalta.
Toisena ja viimeisenä harjoituksena tehtiin laukannostoja pääty-ympyrällä. Aluksi laukattiin vain puoli kierrosta kerrallaan, mutta pikkuhiljaa pidennettiin laukkapätkää ja lopuksi laukattiinkin kierros toisensa perään. Ihan mahtavaa! (Siitäkin huolimatta, että jotakuinkin puolet laukoista nousi Nastan omalla päätöksellä, yleensä edellä menevää kaveria matkien. Pääasia, että päästiin laukkaamaan! ...tiedän kyllä, että pitäisi olla johdonmukainen eikä päästää heppaa itse tekemään siirtymispäätöksiä, mutta minkäs teet, kun oon tämmöinen rutjake.)
Onneksi tätä lähes pitelemätöntä intoa pääsee tyydyttämään sunnuntaina parin tunnin issikkavaelluksella, mikäli vain pakkaset pysyvät kohtuullisissa lukemissa.
Reissukuulumiset kirjoitan jonakin toisena iltana, jos heppavimmaltani maltan ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti