perjantai 26. marraskuuta 2010

Pikkuisen pelokkaita polleja

Rauhalan tunnilla sain ratsastaa tänään ihanalla Siinalla. Tamma oli kivalla tuulella ja tykkäsi seurustella. Kentällä näki vähän kummituksia tallin päädyn kulmissa, ja pyrki välillä juoksemaan niitä karkuun, mutta muuten oli oikein yhteistyöhaluinen. (Ai niin,  jos ei lasketa sitä, että keskikentällä olisi mielellään jäänyt aina kaartoon :))

Tunnilla ei tänään ollut mitään turhan monimutkaisia kuvioita - ja sehän sopi minulle! Raveissa tehtiin voltteja kulmiin tavoitteena saada hevoset taipumaan, ja menemään myös niihin mörkökulmiin. En voi kehua vieneeni kotiin läheskään jokaista erää, mutta niukan otteluvoiton taisin saada.

Laukkaa otettiin pääty-ympyröillä ja oli mahtavasti aikaa keskittyä myös omaan istuntaan. Samoin laukkojen välissä harjoitusravissa. Välillä taisin keskittyä taas itseeni vähän liikaakin, ja unohdin ratsastaa :) Ravi tuntui ajoittain ihan mukavalta, samoin laukka. Tosin heti, kun pitää tehdä jotain, vaikka vähän oikaista, niin paketti vähän leviää.

Siina ei ollut tänään yhtään kaahotusmielellä tai sitten asiaa auttoi, että muistin pienet puolipidätteet tänään heti alusta lähtien.

Kirjoituspaineita

Kuulin Rauhalan opettajalta, että muutama hänen asiakkaansa toiselta tallilta oli kertonut lukevansa tätä blogia, ja harmitelleen sitä, miten päivitystahti on vähän hiipunut.  Tulin ensinnäkin hurjan iloiseksi kuullessani, että näitä pohdintojani luetaan ja että joku niitä oikein odottaa.  Kiitos, että luette! Toisaalta samalla tuli hurjat paineet ottaa enemmän aikaa kirjoittamiselle. Lupaan yrittää!

P.S. Pitäisi saada vähän kuviakin, mutta nykyinen - toivottavasti tilapäinen - puhelimeni on jotenkin niin vastenmielinen käyttää, ettei tule juurikaan räpsittyä. Ja nyt alkaa olla ilta-aikaan kuvaaminen kännykkäkameralla muutenkin täysin toivotonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti