Surutukos

Pahoittelen, että blogissa on ollut hiljaista niin pitkään.

Aina ei kaikki mene niinkuin sydän haluaa. Viikko sitten lauantaina Durando lähti takaisin edelliseen kotiin.

Parin päivän intensiivisen itkemisen jälkeen olo on vähän tasaantunut, mutta tuntuu vaikealta löytää heppailuun sitä samaa iloa, joka siihen aina aiemmin on liittynyt. Suloisen Nortin avustuksella se varmasti vielä löytyykin, mutta näinä viime päivinä on kyllä saanut tehdä ihan pinnistellä saadakseen itsensä lähtemään tallille.

*****

Ratsastus on mennyt välillä hyvin ja välillä huonommin. Eilen taisi olla pitkästä aikaa sellainen tunti, että muistin oikein ratsastaakin. Laukannostoissa on tapahtunut hyvää kehitystä: liikkeen suunta alkaa olla enemmän eteen- kuin ylöspäin.

Avotaivutuksia tehdessä huomasin eilen, että en osaa vielä tuntea, kulkevatko jalat oikein vai eivät. Pitänee saada rutkasti lisää tunteja satulassa ennen kuin sensorit virittyvät niin herkälle taajuudelle, että oppii tunnistamaan myös hienommat vivahteet ja erot.