perjantai 23. syyskuuta 2011

Ei ole itku kaukana

Durando sai siis uudet kengät tiistaina. Olin kengittäjän käynnin jälkeen lähdössä illalliselle asiakkaan kanssa, joten ajattelin vain nopeasti juoksuttaa ukkelin, että saisi edes jotain liikuntaa taas parin päivän seisomisen jälkeen. Juoksutus loppui kuitenkin lyhyeen, kun kaveri liikkui ihan kolmijalkaisesti varsinkin oikeaan kierrokseen.

Soitin kengittäjälle, joka suhtautui asiaan ihan mahtavasti ja lupasi tulla heti uudelleen katsomaan. Irrotti ensin oikean kengän ja kiinnitti uudestaan, mutta Durando ontui edelleen. Sitten pienten neuvottelujen jälkeen laittoi molempiin etusiin pohjalliset. Minä en olisi niitä halunnut, koska omalla maallikon järjellä en usko sen olevan ratkaisu, kun Durando ei kuitenkaan ole sellaisia aiemminkaan tarvinnut. No, pohjallisten jälkeen liikkui huomattavasti paremmin, joten sovittiin, että seuraan tilannetta ja soittelen, jos ei lähde paranemaan.

Keskiviikkona aamupäivästä Durando oli selästä käsin aika normaalin tuntuinen, mutta torstaina alkoi taas ontua. Tällä kertaa selvemmin vasemmassa kierroksessa, mutta oli kaikkiaan epämääräisen epäpuhdas edestä.

Ihana tallinpitäjä soitti omalle ihanalle luottokengittäjälleen, joka lupautui tulemaan katsomaan vielä samana päivänä. Pihdeillä kokeiltaessa aristeli molempien kavioiden sisäsyrjiä. Molemmat etukengät irrotettiin ja kiinnitettiin uudelleen, tosin niin, että sisäsyrjiltä jätettiin oikeasta kengästä yksi ja vasemmasta kaksi naulaa kokonaan pois. Ja sitten vaan sormet ristiin, että alkaisi liikkua paremmin ja kengät pysyisivät.

Hetki sitten menin tallille ja ajattelin katsoa, miltä näyttää. Ontuva hevonen, jonka oikea etukenkä repsotti jo puolimatkassa irti, mitä en ikävä kyllä edes huomannut ennen juoksutusta :( No, niistä kolmesta askeleesta se tuskin ehti kovasti pahentua.

Ihana kengittäjä lupasi taas tulla käymään ja sitä tässä nyt odotellaan. Itku silmässä. Harmittaa ja huolettaa Durandon puolesta, jonka kunto ja lihakset rapistuvat silmissä, harmittaa oman harrastamisen vuoksi (en muista milloin viimeksi olisin saanut ratsastaa näin vähän kuin nyt hevosenomistajana) ja harmittaa kengittäjän puolesta, jota häiriköin viikonlopun kynnyksellä.

Olin kyllä varautunut siihen, ettei tämä mitään ruusuilla tanssimista tule olemaan päivästä toiseen, mutta kyllä tämä jo ihan vähän kohtuuttomalta alkaa tuntua: kuusi viikkoa ja kuusi kengittäjän käyntiä. Siitä kun lasketaan, että jokaista käyntiä on edeltänyt päivän tai parin seisoskelu ja sitten oli vielä siitä piikityksestä seurannut 10 päivän lepojakso, niin ei ole ukko paljon liikkumaan päässyt :(

2 kommenttia:

  1. Voi ei, jaksamista sinulle ja hepallesi! Toivottavasti pian selviää mistä vaivat johtuu!
    Sitä piti vielä sanoa, että blogiasi on ihana..on kiva lukea hevosarkea, todella sitä arkea! Minäkin täällä haaveilen omasta hevosesta, joudun tosin vielä kartuttamaan taitoja ja odottamaan nuorimmaisen vanhenemista parilla vuodella :)

    VastaaPoista
  2. Jenni, kiitos kannustamisesta! Kyllä mäkin uskon, että kaikki vielä kääntyy parhain päin.

    Kiva, että blogista on iloa muillekin kuin itselleni :) Pidän peukkuja sun haaveen toteutumiselle!

    VastaaPoista