Parempaa vointia

Mieli apeutuu aina viimeistään siinä vaiheessa, kun kaivan puhelimen esiin. 

Durando oli sunnuntaina hieman väsyneen oloinen ja oli hieronut häntänsä ihan kökkeröksi. Maanantaina oli syönyt aamuheiniään tarhassa makuultaan(!). Lämpöä ei ollut ja ruoka tosiaan maistuu. Huolestuin oudosta käytöksestä tietysti heti aika tavalla, mutta sain kuitenkin neuvon liikuttaa, joillei tunnu siinä kummalliselta, hengästy poikkeuksellisen paljoa tai hikoile normaalia enemmän.

Eilisellä tunnilla ei tuntunut samalla tavalla väsyneeltä kuin sunnuntaina, joskin oikeaan kierrokseen tahmeutta oli jonkin verran.

Punkemisen suhteen pärjäsin enimmäkseen ihan hyvin. Muutaman kerran keskityin hetkiseksi liikaa johonkin toiseen asiaan, jolloin D pääsi muutaman askeleen verran menemään lapa edellä seinää kohti.

Tunti oli kevyt, mutta muutama laukannosto kokeiltiin. Ensimmäisellä kerralla Tippa vähän avitti pitkällä piiskalla, josta Durando kyllä kertoi mielipiteensä hyvin selkeästi. Hetki meni, että sain rauhan palautettua sekä itseeni että hevoseen. Sen jälkeen tulikin muutama oikein onnistunut nosto.

Ikävä kyllä, en aina ole ihan kartalla siitä, milloin pyyntöni on mennyt läpi. Siihen kun vielä yhdistetään sellainen hieman tymäkämpi nosto, niin liian usein oma kroppa ei pysynyt hanskassa vaan ylävartalo keikahti hieman taaksepäin ensimmäisellä askeleella.

Aihetta iloon:

1) Sain kannustavaa palautetta oikean lavan parantuneesta hallinnasta.
2) Muistin ja osasin olla hiljaa melkein koko ajan (se on oikeasti vaikeaa, kun on tottunut höpöttämään. Välillä pelkään, että vaikutan todella töykeältä, vaikka järjellä tajuankin valmentajan olevan oikein tyytyväinen ratsastajaan, joka mieluummin keskittyy tekemiseen kuin selittelyyn).

...mutta onneksi apeus on yleensä ohimenevää. 

Lavat hallussa?

Yö meni vähän huolehtiessa ja murehtiessa (siitä on hurjasti apua). Durando oli kuitenkin tänään tunnilla jo itse asiassa hyvinkin pirteä. Ainoastaan ensimmäisen ravin saaminen oli työn ja tuskan takana. Mietin, että aistiiko se niin tarkasti sen, että pelkään ja varon mahdollista huonoa kuntoa, ja näkee siinä minun epävarmuudessa tilaisuutensa tulleen? Kun sitten lopulta raviin päästiin, oli se tasaisen ja mukavan tuntuista heti alusta lähtien myös oikeaan kierrokseen.

Harjoittelin paljon reippaan käynnin ratsastamista ja lapojen hallintaa. En tiedä, mitä loksahti paikoilleen, mutta yhtäkkiä kääntäminen uran sisäpuolella nelikulmiolla tuntuikin, jos ei nyt ihan helpolta, niin ainakin ihan mahdolliselta. Paikoin itse asiassa jopa helpoltakin, jolloin unohduin satulaan ihan vaan fiilistelmään ja paketti uhkasi hajota.

Jouduin aluksi aika napakasti käyttämään raippaa oikeaan lapaan, mutta toivon, että se on pidemmällä tähtäimellä parempi ratkaisu kuin se jatkuva naputtaminen jokaisella ratsastuskerralla. Siitä pienestä naputtamisesta kuin ei ole tuntunut olevan oikein mitään apua. (Silti se raipan käyttäminen sattuu, paitsi hevosta myös minua.)

Samaa ulkoavuilla kääntämistä uran sisäpuolella harjoittelin myös ravissa. Siinä meinasi välillä jo mennä kääntävät ja taivuttavat & asettavat avut sekaisin. Kyllä on paljon vielä tekemistä siinä, että nämä olisivat edes omassa päässä selkeinä.

Lapojen hallintaa sain harjoitella myös ratsastamalla 3/4-linjalle ja tekemällä aina vuorotellen muutaman askeleen väistöä vasemmalle, sitten oikealla ja taas vasemmalle. Pari kertaa Durando meinasi lyhyen sivun lähestyessä olla kuuntelematta ja tehdä omia ratkaisuja, mutta kerrankin sain kiitosta suhteellisen nopeasta korjaamisesta – jei!

Laukka nousi tänään vähän turhankin helposti: välillä jo pelkkä asettaminen sisäänpäin riitti. Välillä tulee tunne, että ressukka yrittää tarjoilla minulle kaikkea mahdollista, kun viestini ovat niin epäselviä. Toivon, etten ole saanut hepparukkaa ihan sekaisin :/

Ulko-ohjaa olen nyt kuulemma oppinut pitämään kädessäni, mutta vähän ojasta allikkoon -tyylillä eli välillä vähän turhankin tiukasti. Ääripäiden kautta kultaiselle keskitielle? Itse asiassa tarkoitus oli, että olisin tänään sitonut loimivyöllä kyynärpääni kiinni kroppaan, jotta varsinkaan oikea ei pääsisi jatkuvasti työntymään eteenpäin, mutta unohdin vyön harjapakkiin. Ensi kerralla sitten.

Loimivyön lisäksi meinasin unohtaa olla hiljaa. Ehkä ensi kerralla sen loimivyön lisäksi jesaria. Joku voisi jo tätä lukiessa luulla, että puhun jostain muusta kuin ratsastustunneista ;D

Aihetta iloon: 

1) Durando oli reippaan ja letkeän oloinen.
2) Oivalsin jotain lapojen hallinnasta ja ulkoavuilla kääntämisestä.
3) Laukkaa ei tarvinut juuri houkutella (joskaan en ole ihan varma, mikä minun roolini nostoissa oli...)

*****

Ratsastuksen jälkeen kävin hakemassa apteekista Vi-Siblineä, mutta eipä se tuntunut oikein kelpaavan. Ulostenäyte lähtee tutkittavaksi huomenissa. Onneksi Durando on nyt jo pirteämmän oloinen, mutta veikkaan silti, että jotain on jossain vialla, kun painoakaan ei ole kertynyt siihen tahtiin kuin syödyn ravinnon määrästä olisi oletettavissa.

(P.S. Jos ihmettelette noita Aihetta iloon -listauksia, niin oon tullut siihen tulokseen, että kaiken tän kriittisyyden keskellä olis varmaan ihan hyvä opetella näkemään joskus niitä myönteisiäkin asioita.)