keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Pipi poika

Eilen kävi lääkäri tutkimassa Durandoa, joka on viime aikoina ollut välillä tosi nuupahtaneen oloinen ja käyttäytynyt muutenkin ajoittain kummallisesti (makoillut useampana päivänä tarhassa).

Omalla hurjan pitkällä kokemuksellani olin jo päättänyt, että Durandolla on mahahaava tai hiekkaa suolistossa. Ensimmäistä kyllä lääkärikin oireiden perusteella epäili, kun hiekkaa ei ainakaan yön yli vedessä roikkuneessa ulosteessa tuntunut eikä suolistosta kuulunut sen tyylisiä ääniä. 

Perusteellisen tutkimuksen jälkeen sovittiin, että jos verikokeessa ei näy mitään kummallista, niin seuraavaksi Durando vietäisiin tähystykseen. 

Onneksi verikokeesta tuli löydös: valkosoluarvo oli selkeästi viitearvon alapuolella, mikä viittaisi mahdolliseen virusinfektioon. Yleensähän tulehduksissa leukosyyttien määrä lisääntyy, mutta virustulehduksissa hevosella valkosolut voivat myös vähentyä

Vaikkei mikään sairastaminen ole tietenkään kiva juttu, niin tässä tapauksessa virusinfektio olisi kyllä vaihtoehdoista ehdottomasti tervetullein. Muita en halua tässä vaiheessa vielä miettiäkään. 

Ohjelmassa seuraavat pari viikkoa: rauhallista taluttelua. Sitten uusi verikoe, jolloin toivottavasti myös pieni potilas voi jo selkeästi paremmin. 

6 kommenttia:

  1. Onneksi sentään selvisi jotain, pahinta on kun hevosella ei selvästikään ole kaikki kunnossa mutta ei tiedetä mikä on. Paranemisia Durandolle!

    Sain nyt sitten sen omankin blogini aikaiseksi, ulkoasussa on vielä muokkaamista mutta ensimmäisen kirjoitus löytyy täältä: www.kultainenponi.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  2. Joo, onneksi selvisi ja toivottavasti tosiaan on vain virus eikä virus + kaikkea muuta.

    Ihanaa, että perustit blogin! Kävin jo klikkaamassa itseni lukijaksi – eka ;)

    VastaaPoista
  3. Voi toista! Paranemista Durandolle ja lohtutsemppi omistajalle - eipä juuri kamalampaa tunnetta ole kuin sen oman eläimen sairastaminen. Toivotaan, että on "vain" virus.

    VastaaPoista
  4. Voi reppanaa! Kylläpä teitä taas koetellaan:(

    VastaaPoista
  5. madjaarienmailla ja sanna, iso kiitos tsempistä, tulee kyllä tarpeeseen!

    VastaaPoista