maanantai 8. heinäkuuta 2013

Hajatelmia



Kärsimättömyys – helmasyntini


Miksi, oi miksi, en voi oppia nopeammin paremmaksi ratsastajaksi? Paitsi että se olisi muutenkin kiva juttu, olisi se Durtsin terveyden vaalimisen kannalta tärkeää.

Juuri tällä hetkellä tuntuu, että junnaan paikallaan tai oon jopa mennyt takapakkia. Se tunne voi tosin johtua siitäkin, että kun haluaa koko ajan kovasti enemmän sitä unohtaa missä oli eilen.

Ongelmille vähemmän prosentteja


Voimallisimmin Mia on viime tunneilla yrittänyt iskostaa mieleeni sitä, että valtaosa keskittymisestä pitää koko ajan suunnata siihen omaan suunnitelmaan: miten liikutaan ja mihin suuntaan, millaisella energialla jne. Vaatii kehittynyttä mielenhallintaa (ja luultavasti minua edistyneempää ratsastustaitoa) antaa huonosti olevan jalustimen tai ohjien korjaamisen varastaa vain pieni pieni siivu ajatuksista. Kuulemma siihen jalustimeen saisi uhrata ihan maksimissaan 20 prosenttia keskittymisestä, loput 80 pitäisi keskittää suunnitelmaan ja tuntemiseen.

Paperillahan se kuulostaa ihan helpolta. Oikeassa elämässä menetän hevosen samalla sekunnin murto-osalla, kun huomaan jalustimen olevan huonosti tai ohjien päässeen pitkiksi. – Nimenomaan, en menetä hevosta sen takia, että ohjat ovat pitkät vaan siksi, että keskityn miettimään (voivottelemaan?) sitä, että ne ovat pitkät.

Yleinen negatiivisuus, voivottelu ja selittely – lisää täytettä syntisäkkiin


Joo, enpä voi kehua viime aikoina tursuneeni myönteisiä ajatuksia. Olen kuin huomaamatta valahtanut siihen ansaan, että latistan itseäni näkemällä pelkkiä kehittyskohteita enkä muista huomioida kaikkea sitä, mikä on hyvää ja mihin on syytä olla tyytyväinen.

Osa syy on varmaan siinä, että yleinen velttous on vaikuttanut myös kirjoitusintoon enkä ilman näitä blogianalysointeja oikein samalla tavalla tule huomanneeksi niitä hyviä juttuja. (Melko hyvä syy kirjoittaa säännöllisemmin, vai mitä?!)

Vasemmalla taas vaikeuksia


Vasemman laukan kanssa mennään taas vaihteeksi huonompaan suuntaan. Tilanne ei ole vielä katastrofaalinen, mutta selkeästi samansuuntaista oireilua kuin keväälläkin. Onneksi ell on tulossa tarkistuskäynnille nyt torstaina. Toivottavasti saadaan nyt humma korjattua ennen kuin tilanne menee yhtä pahaksi kuin keväällä. Tähänkin vaivaan muuten auttaisi, jos osaisi ratsastaa paremmin...

Pakolliset positiiviset :) 


On tässä paljon hyvääkin tapahtunut. Kävin esimerkiksi toistamiseen valmennuksessa Mian kotitallilla. Tämä toinen reissu meni jo vähän vähemmällä jännittämisellä. Haasteellisuusastetta Mia nosti: pisti mut ratsastamaan ulkokentällä, jossa oli esterata ja hurjia nuoria ratsastajatyttöjä, joiden luulin olevan aikeissa hypätä (eivät sitten onneksi hypänneetkään). D oli oikein kiva, vaikka yritin välillä lietsoa sitä paniikkiin :D

Ja sitä paitsi traikun kiinnitykset ja peruutukset sujuivat jouhevammin.

Lisäksi pitää hehkuttaa sitä, miten mahtavan lungisti hummani suhtautuu paarmoihin. Kyllähän ne ärsyttävät, mutta pystyy silti seisomaan pitkiä aikoja paikallaan eikä ole mitenkään hysteerinen niiden suhteen (lobotomia?!).

Onko muuten kukaan löytänyt mitään karkoitetta, joka tepsisi paarmoihin? Mä kyllästän Durtsin vuorotellen pikiöljyllä ja Effolin karkotteella – näistä ehkä pikiöljy toimii pikisen paremmin, mutta ei mitenkään mahtavasti. Effolille paarmat nauravat päin naamaa istumalla kohtaan, johon juuri sekunti sitten ruiskutin karkotetta :/

Loppukevennys


Tiedättehän, miten sitä sanotaan, että lemmikit ja omistajat alkavat ajan mittaan muistuttaa toisiaan? Me ollaan Durtsin kanssa toteutettu sitä niin, että ollaan molemmat otettu hyönteisiltä osumaa silmien ympärille: mua pisti amppari kulmakarvaan ja Durtsia on varmaan purrut paarma, ainakin sillä oli alaluomi eilen melkoisen turvoksissa.





8 kommenttia:

  1. En nyt tiedä onko mun syväluotaava analyysi aivan päin honkia, mutta tunnut olevan aika suorituskeskeinen nainen. Asetatko itsellesi korkeita tavoitteita, mutta aina päädyt ruoskimaan itseäsi huonosta suorituksesta? Pientä perfektionistin vikaa? Eläkä loukkaannu! Arvostan sua ihan tosissaan, mutta tekis usein mieli sanoa että himmaa neiti-hyvä. :D
    Läärää ruunan kaa. Kirjota vaikka postaus kaikista Durden hassuista tavoista tai siitä miten hemmottelette toisianne. Hevosen kanssa pitää olla hyvä olo. Ihminenkin oppii parhaiten kun on rento ja luottavainen. ;)

    Toivon todella ettet loukkaanu. Eniten mun käy sua surku kun joskus paistaa teksteistä turhautuminen läpi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Enni, en tietenkään loukkaannu. Vähän kyllä kastui silmäkulma, mutta ei siksi, että olisin pahoittanut mieleni, vaan siksi, että ehkä vähän osui. Mutta vaan vähän, enempää en myönnä ;)

      Vaikka se ei ehkä teksteissä näykään, on mulla tallilla enimmäkseen aina ihanaa ja Durtsin kanssa mukavaa. Melkein joka päivä nökötetään pitkät pätkät nenäkkäin ja nuuhkitaan. On meillä kivaakin – sinne maastoon vaan pitäisi uskaltautua (no nyt ne tavoitteet taas iskee vasten kasvoja ;))

      Ne hetket, kun en oo tallilla rento, johtuvat 95 prosenttisesti siitä, että pelottaa, eivät korkeista vaatimuksista. Perfektionisti tuppaa saamaan vallan vasta tässä koneen ääressä. Ja osa siitä on ehkä vähän sitäkin, ettei kukaan nyt vaan luulis, että mä luulen osaavani mitään...

      Kiitos ihanasta kommentista, johon kyllä aatoksissani palaan vielä varmasti useammankin kerran. Kuka tietää, vaikka oppisin jotain... :)

      Poista
    2. Olisin voinut kirjoittaa Ennin kanssa sanasta sanaan samanlaisen kommentin!

      Nöyrä pitää olla, mutta pitää myös uskoa omaan itseensä ja olla terveellä tavalla ylpeä siitä mitä on jo saavuttanut ja saavuttaa joka päivä.

      Suorittaminen on se arkielämän pahin vihollinen. Anna itsellsesi vähän siimaa, kaikkihan täällä on oppimassa. :)

      Haastan sinut kirjoittamaan yltiöpositiivisen kirjoituksen, jossa kerrot, mitä kaikkea te olette Durden kanssa oppineet yhdessä ja missä SINÄ/TE olette hyviä.. äläkä heti sano tai ajattele, että niitä asioita ei ole!

      Poista
    3. Oi voi Suvi, melkoisen haasteen heitit, jaiks! Lupaan yrittää :) Oikeassa olet sinäkin. Yritän itselleni uskotella, että valtaosa tästä on huolta hevosen hyvinvoinnista, mutta ei kaikki taida ihan pelkästään sen piikkiin mennä...

      Poista
  2. En ole vielä keksinyt paarmoihin tehoavaa ainetta ja Taavi ei siedä niitä yhtään, varsinkaan mahan alla tai kyljissä. Argh.

    Mulla parhaimmillaan on ollut Taavin mahanalusen pyörteessä lenkin aikana Helosan+terva-seos, Dr rebel ja Offin teho-pehmeä päällekkäin ja silti ne paarmat istuivat siihen pureksimaan. En usko, että niihin tehoaa mikään.

    Meillä otetaan käyttöön kohta mahaverkko, jahka saan jonkun sellaisen mulle ompelemaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, just tuommoisia ne ovat. Ihan totta nauravat meidän surkeille suojeluyrityksille.

      Laitathan sitten kuvia mahaverkosta, kun se on valmis, en melkein malta odottaa ;D

      Poista
  3. Mahaverkko meillekin! Ei paarmoihin tehoa kyllä mikään.. paksu kerros savea? Se vois toimia. Sais paarma haukatessaan vaan suun täyteen savea. :D
    Mulla on sama kärsimättömyys. Voi miksi en osaa ratsastaa nyt? Miksi mulla ei oo voinut olla jo vaikka paria omaa hevosta että nyt voisin tehdä Tahvon kanssa kaikkea mitä haluan? Puuh.. No, oikeasti olen kyllä kehittynyt hurjasti vaikka vuoden takaisesta, mutta kehitys on kyllä niiiiin hidasta. Ja miksi aina tulee takapakkia? Miksi ei voi oppia jotakin asiaa kerralla vaan aina tulee takapakki ja sitten ei sitä asiaa osaakaan jonka osasi vielä viikko sitten.

    No, menipäs nyt valitukseksi.

    Hienoa, että olet uskaltautunut uusinta reissulle tallin ulkopuolelle. :) Ja vielä ulkokentälle! Hyvä te! Kyllä se maastoilukin alkaa sujumaan. Voitko vaikka ottaa valmennustunnin, joka veisi sinne maastoon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti, toi savi olis varmaan ainoa toimiva konsti!

      Kärsimättömyys ei kyllä tosiaan oo mikään hyve, mutta ehkä se toimii myös pienenä moottorina ja motivaattorina yli vaikeiden aikojen? Vai onko se juuri se, joka synnyttää ne vaikeat ajat? Olisko vaikeita aikoja, jos ei koko ajan haluaisi osata ja uskaltaa niin paljon enemmän?

      Onneksi on nämä blogit, ja säkin olet hyvin tietoinen siitä, että oikeasti oot kehittynyt ihan valtavasti. Pitänee yrittää keskittyä enemmän niihin myönteisiin juttuihin :)

      Joo, kerranhan jo pakotin Mian mun kanssa maastoon. Ehkä pitäisi ottaa uusiksi...

      Poista